Etanan matka pitkälle

Uusi Pori oli julkaissut kuvallisen jutun LukuVarkaus-ehdokkaista. Juttu oli tehty paikallishenkeä kunnioittaen, eli koska minä olen ehdokkaista se porilainen, juttuun oli pistetty minun valokuvani.

Porissa asuvan äitini puhelin oli alkanut piristä, ystävälliset ihmiset olivat halunneet onnitella häntä. Äiti oli sanonut, että ei kannata vielä onnitella. Ei ole takeita siitä, että juuri minun kirjani saisi palkinnon.

Äidille oli sanottu, että ehdokkaaksi pääseminen on jo niin hieno juttu. Ajatella että tytär on päässyt jo noin pitkälle! Äiti oli alkanut miettiä, että oliko se hienoa, pitäisikö pelkästä ehdokkuudesta iloita?

Minulle tuli vähän masentunut olo. Tajusin, että pitkälle pääseminen tarkoittaa tosiaan sitä, että voittaa merkittäviä palkintoja. Ehdokkuus ei paljon ratkaise. Sitä paitsi kuka tahansa kirjallisuuselämää seuraava voisi kertoa, etten ole päässyt edes yhtä pitkälle kuin ne joiden kirja on ollut Junior Finlandian ehdokkaana, puhumattakaan sitten heistä jotka ovat tavoitelleet aikuisten Finlandiaa.

Kun muistelen ensimmäisiä novellejani, jotka kirjoitin Arvinkadun hellahuoneessa pesukoneen viereen viritetyn pöydän ääressä ja vein suurin toivein postiin menestyäkseni Reginan eroottisen novellin kirjoituskilpailussa, niin mielestäni olin päässyt pitkälle jo siinä vaiheessa, kun ensimmäinen novellini julkaistiin lehdessä. Sain siitä rahaa, jolla ostin siistit vaatteet mennäkseni työhaastatteluun.

Kun ensimmäinen kirjani julkaistin, tunsin olevani taas paljon pidemmällä. Siitä tosin seurasi massiivinen pettymys, mutta kun selviydyin pettymyksestäni ja julkaisin Kesän kummitustalossa, tunsin päässeeni taas pitkälle.

Vuonna 1999 päätin lopettaa kirjoittamisen ja lähdin Tampereelle opiskelemaan uutta ammattia. Vuonna 2001 ilmestyi kuitenkin Emma ja naapurin Romeo. Koska olin jo kerran luopunut kirjoitushaaveistani ja ura sitten kuitenkin jatkui, tunsin taas päässeeni pitkälle.

Kirjoitin emmoja kuusi kappaletta, pari muuta tyttökirjaa ja pari lastenkirjaa päälle, nimittäin Sisu Tähtiset Wsoylle sen seurauksena, että menestyin Wsoyn lastenkirjakisassa. Ne julkaisiin 2004 ja 2005. Silloinkin tunsin päässeeni pitkälle.

2006 tulin elämässäni henkiseen umpikujaan ja otin toistamiseen käsittelyyn sen mahdollisuuden, että lopettaisin kirjoittamisen. Kustantamoni suhtautui myötämielisesti älyvapaaseen ideaani kirjoittaa luterilaiseen kirkkoon liittyvä humoristinen ihmissuhdedraama. Tein trilogian ja tunsin päässeeni pitkälle.

Lastenkirjapuolella siirryin askelen fantasian puolelle. Reetta ja linnan vangit näki päivänvalon ja Eksyneet näkevät unia hyväksyttiin julkaisuohjelmaan.Reetasta otettiin toinen painos. Ymmärrätte varmaan, että tunsin päässeeni pitkälle.

Kun tuli tieto LukuVarkaudesta, ajattelin että se on taas pieni askel eteenpäin tiellä, jota olin päässyt jo todella pitkälle. Mutta nyt tajusin, etten ehkä olekaan ns. urani aikana liikkunut mihinkään. Tuli mieleen Repe Helismaan laulu etanasta, joka lähetettiin hakemaan viinaa. Kun etana viipyi matkalla, kaverit alkoivat soimata Etanaa hitaaksi. Silloin etana huusi eteisestä, että jos te haukutte minua tuolla tavalla, en lähde ollenkaan!

Tottahan minäkin olen sen huomannut, että kirjallinen elämä pyörii palkintojen ympärillä, ja nykyään ehkä yhä enenevässä määrin myös ulkonäön ympärillä. Jos ei ole palkintoja, on hyvä hankkia ulkonäköä, koska se auttaa. Nuoruus olisi tietenkin myös valttia.

Etanan matka pitkälle