tiistai 19. huhtikuuta 2011

Eteenpäin Soinin ja varsinkin Coelhon viitoittamaa tietä

Olen aina joskus miettinyt Coelhon jättimenestystä. Kirjoittajaryhmiä kiertäessä löytää paljon Coelhosta riehaantuneita. Voisi tietenkin viitata kintaalle moiselle laskelmoinnille, mutta en oikeastaan usko, että kysymys on (pelkästään) siitä. Coelho on varmaankin ollut aito etsijä, joka on löytänyt sisäisille matkoilleen oivan kirjallisen muodon.

Tajusin äsken, että minähän yritän vähän samaa seuraavassa nuortenkirjassani Eksyneet näkevät unia. Siinä kuvaan metaforisessa muodossa omaa sisäistä matkaani. En odota Coelhon kaltaista megamenestystä kylläkään, koska siinä ei ole mitään opetuksia, niin kuin Coelholla on. Se on vain seikkailu, ei sen kummempaa. Kukaan henkilöistä ei latele erityisiä elämänviisauksia.

Vaikka uskonnonvastaisuus ja erityisesti kirkonvastaisuus on voimakas kulttuurinen trendi tällä hetkellä, sen rinnalla yhtä vahvana elää ihmisten kaipaus henkisyyttä ja hengellisyyttä kohtaan. Olen viime aikoina herännyt ihmettelemään sitä, miten ihmiset ihan oikeasti käyvät ennustajilla ja teettävät itselleen horoskooppeja ja katselevat Tarot-kortteja. Kaikki on tietenkin jollakin tapaa leikillistä, mutta leikkikin voi ilmaista jotain siitä mitä ihmiset sisimmässään aavistelevat.

Ehkä minun olisi pitänyt kirkkotrilogiankin kanssa tehdä Coelhot, ympätä siihen joku hengellinen ohjaaja lausumaan suuria elämänviisauksia. Kyllähän sellaisia on. Siis ihan oikeasti, ilman minkäänlaista ironiaa. Mutta se olisi sitten oikeastaan vaatinut ihan erilaisen kirjasarjan.

Share/Bookmark

14 kommenttia:

  1. Ei ei ei! :-o Tee mieluummin vaikka Soinit, Coelho on ihan kamalaa tekosyvällistä kuraaaaa. Olin jo päättänyt etten ukkelin kirjoituksia enää lue, mutta sain jostain ilmaiseksi Valkyriat-kirjan joten ajattelin vielä kerran kokeilla, ja siinä ammuttiin alas kuvitelmani että Alkemistia pahemmaksi ei voi enää mennä.

    VastaaPoista
  2. Heippa! Mä olen myöskin joskus aikoinaan Coelhoja lukenut. Joistain kirjoistaan tykkäsin ja toisista en. Mutta esimerkiksi tuo Alkemisti oli mielestäni ihan kuraa.

    VastaaPoista
  3. Hei Anu ja Tiinanen:-) Kuraa tai ei, Coelho vetoaa ihmisiin enemmän kuin esim. meikäläisen kirjat, se on fakta. Tämä ei tarkoita, että alkaisin apinoida Coelhoa, koska syteenhän minä siinäkin menisin, jokaisen on tietenkin kirjoitettava itsestään käsin. Mutta pointtini oli, että Coelhon suosio kertoo jotain siitä kaipauksesta, joka monissa ihmisissä elää, ja tunnistan sen kaipauksen myös itsessäni.

    VastaaPoista
  4. Jep, se kaipaus olisi hyvä rahastuksen kohde, kun keksisi oikein tehokkaan ja iskevän tavan. Harkitsen edelleen sitä uskonnon perustamista... ;)

    Vakavasti ottaen, tietenkin minullakin on tuo kaipaus. Mutta jotenkin teini-iän ja varhaisaikuisuuden jälkeen siirryin sellaisen hiljaisen hyväksynnän tilaan, jossa koen henkisiä asioita ja ne ovat itsestäänselvyyksiä. En kaipaa niille selitystä, en tarvitse mitään personoitua jumalhahmoa, en oikeastaan edes toista ihmistä jonka kanssa jakaa kokemus. Ne ovat osa elämää, vähän kuten hengittäminen, enkä minä hengittämistäkään mitenkään erikseen mielessäni ruodi. Ja maailmaan on synnytty jotta maailmassa elettäisiin, jos jokin tuonpuoleinen on olemassa, siihen ehtii perehtyä sitten kun sinne joutuu/pääsee.

    Ehkä sen takia tuollainen Coelhon tapainen vouhottavan julistava meininki tuntuu aika laskelmoidulta, ja ylipäätäänkin sellaiset oikein näkyvästi ja kuuluvasti "henkistyneet" ovat valitettavan usein myös äärimmäisen minäkeskeisiä: "MINÄ ja minun henkisyyteni! Katsokaa ja oppikaa, ja mielellään myös ihailkaa ja kadehtikaa! Minäminäminä!"

    VastaaPoista
  5. Anu, tuossa ehkä meidän eromme:-) Mulle elämässä ei ole tuollaisia itsestäänselvyyksiä. Melkein joka päivä pysähdyn ihmettelemään, että hengitän. Hengittäminen on sikälikin kummallista, että se on osittain tahdonalaista. voin pidättää hengitystä, voin hengittää syvään, pinnallisesti, monin eri tavoin, mutta viimekädessä on kuitenkin pakko hengittää jollakin tavalla. Ja sydämeni lyö. Minkä ihmeen vuoksi. Joka päivä ihmiset heräävät, lähtevät liikkeelle, toimittavat elämäänsä liittyviä pienempiä ja vähän suurempia askareita. Minusta se on niin valtavan ihmeellistä, että kokisin leikkaavani jotain hyvin olennaista pois omasta elämästäni, jos lakkaisin ihmettelemästä sitä.

    VastaaPoista
  6. On mullakin päivät täynnä ihmeteltävää, esim. nyt keväällä esiin putkahtelevan kasvit ja eläimetkin, kuoriaiset, perhoset ja pörriäiset sun muut :)

    Mutta oon todennut, että mun on hirveän vaikea selittää omaa näkemystäni niin, että se ymmärrettäisiin oikein - mut tulkitaan milloin ateistiksi, milloin materialistiksi, ja kumpaakaan en missään nimessä ole. Ehkä juuri sen takia en kovin helposti alakaan sitä muiden kanssa jakaa ;)

    Ja ilmeisesti tuo Coelhon tyyppinen syvällisyys on paljon tämmöistä hiljaista, yksityistä henkipuuhastelua yleisempää, vaikka mun näkökulmasta se onkin melkoisen markkinahenkistä huuhaahurmosta. Vaan eipä mun tarvitsekaan sitä ymmärtää! Tärkeintähän on se, että jokainen löytää oman tapansa :)

    VastaaPoista
  7. Hauskaa, että puhut metaforista. Se on minusta ihmiselle annettu kyky tai lahja, ja eräs ihmisyytemme tärkeimpiä ominaisuuksia; metaforinen kerronta, metaforien käyttö ja niiden uusintaminen, jopa muokkaaminen.
    Metaforat näkyvät kaikenlaisessa puheessa, kirjoituksessa, ihmisen toiminnassa, todellisuuskokemuksissa, maailmankuvissa ja ihmiskuvastossa. Tällä en tarkoita pelkkää fantasiointia tai unelmointia vaan aivan arkisia ajatusratojamme ja toimintaamme. Henkilökohtaisessa elämässä jokaisella on jokin metaforinen ulottuvuus, joka puhkaisee ympäröivään todellisuuteen uusia reikiä.

    Esimerkiksi sana "työtön" ilmaisee ainakin seuraavia asioita: vailla jotakin, vaille jäänyt, vajaa, puutteellinen. Se on siis myös kulttuurinen metafora suhteestamme työhön ja työn tekoon. Käsitykseemme hyvästä elämästä sekä kunnollisesta ihmisestä, yhteiskuntakelpoisuudesta. Siksi työttömiin kanavoituu herkästi vaikeat ja hankalat tunteet: pelko, inho, kauhu, syyllisyys, kateus, viha, halveksunta, sääli, uhri-pelastaja roolileikit yms.

    Jokainen ihminen on kerronnallinen olento, tarina jota hän kertoo. Olen tehnyt tuttavuutta ja käyttänyt eri yhteyksissä ja tilanteissa narratiivista ajattelua. Riemastuttavinta siinä on se, että niin metaforat kuin faktatkin voivat limittyä toisiinsa ja luoda jotain uutta. Kaikki kulttuurithan rakentuvat myyteistä ja kertomuksista, niitä kirjoitetaan ja kerrotaan joka päivä uudestaan, koska nykyhetki katoaa ja siitä tulee uutta menneisyyttä vanhan päälle joka hetki. Kun oivalsin, että voi ja että saa rakentaa useita rinnakkaisia tai limittäisiä tarinoita niin se muutti (muuttaa) suhdettani elämääni, koko ajan.

    Miksi siis yrittäisit olla Coelho? Mikset olisi Kirsti Ellillä. Minä olen ainakin kiinnostunut Kirsti Ellilän kirjoittamista kirjoittamista kirjoista.

    VastaaPoista
  8. Hirlii, narratiivisuus on kiinnostanut minuakin. On hämmästyttävää miten tarinallisessa maailmassa elämme. En toki yritä olla Coelho, kiinnostaa vain miettiä mihin hermoon hän osuu. KOen, että osa kirjailijantyötä on miettiä maailman menoa ja omaa pikkurooliaan siinä. Kirjoja ei tavallaan synny pelkästään siitä, että tuijottaa sisimpäänsä, vaikka tärkeää sekin on.

    Anu,me varmaan liikutaan sillä rajoilla pystyykö inhimillisellä kielellä yleensä kuvaamaan näitä asioita, siksi kaikenlainen väärinymmärrys on niin helppoa. Kyllä itsekin koen toistuvasti tulevani jotenkin väärinymmärretyksi, mutta ei voi mitään:-)

    Mun mielestä Coelhossa on ehkä vetoavaa se kuinka hän yhdistää ihmisen individualismia kollektiivisuuteen. Hänen kirjoissaan individualistinen nykyihminen tavallaan flirttailee uskonnollisten traditioiden kanssa, joiden ideana taas on, että kollektiivisesti on satojen ja tuhansien vuosien aikana kerätty infoa ja säilötty parhaat oivallukset, joihin yksilöt sitten voivat itseään peilata.

    VastaaPoista
  9. "KOen, että osa kirjailijantyötä on miettiä maailman menoa ja omaa pikkurooliaan siinä. Kirjoja ei tavallaan synny pelkästään siitä, että tuijottaa sisimpäänsä, vaikka tärkeää sekin on."

    Juu, ilman muuta, mut just tuo narratiivisuus kytkee sen omanapaisenkin tarinan muihin yhteyksiin, vaikkei olisikaan varsinaisesti sitä ammattikirjailijan työtä, sitä jonka tuloksena syntyy kertomus/teos joka voi sit olla lukijalle elintärkeä kokemus.

    En ole lukenut Coelhoa varsinaisesti, selaillut vain joitain kirjoja ja niistä on tullut sellainen kokemus että käyttää hyväkseen näitä ihmiskunnan vanhoja perusstooreja kirjoissaan, ja mikäs siinä, mut et siis siksi varmaan osuu tiettyyn hermoon ihmisessä, kai..?, - emmä tiedä kun en oo lukenu. Semmoinen mielikuva mulle on niistä syntyny.

    VastaaPoista
  10. Sain juuri luetuksi Matti Salmisen kirjan "Yrjö Kallisen elämä&totuus." Kustantaja on Like.
    Kallinen vietti useita vuosia vankilassa ja tuomittiin neljästi kuolemaan. Hän oli myös vähällä kuolla nälkään vankilassa. Ja tämä kaikki suloisessa Suomessa! Sittemmin hänestä tuli "suomalainen Coelho" teosofi, puhuja, kirjoittaja.
    Jos joku ei Kallista ennestään tunne, tästä kirjasta voi aloittaa. Hänen ajattelunsa on paljon syvällisempää kuin Coelhon, mutta Kallinen halunnut tehdä ajatuksillaan rahaa, Coelho tahtoi. Siinä ero.
    En minäkään oikein ymmärrä Coelhon suursuosiota. Naisiin hänen tekstinsä näkyy purevan hyvin. Luin Alkemistin ja sepä vallan hyvin riitti. Loput voin kuvitella itsekin.

    Vanha Erkki

    VastaaPoista
  11. Kallinen on tosiaan taas ajankohtainen. "Elämme unessa". Olen muistavinani, että hänet olisi kerran viety suorastaan teloitettavaksi. Hän pyysi saada pitää viimeisen puheen vankitovereilleen. Lupa annettiin, ja kun Kallinen alkoi puhua, teloittajat liikuttuivat kyyneliin. Liekö totta, vai legendaa. Hänen äänessään on kyllä lumovoimaa, ja siinä mielessä hän on Coelhon kaltainen, että hänen charminsa tepsi naisiin. Kallinen taisi itsekin ymmärtää naiskauneutta.

    VastaaPoista
  12. Fiksuna (kaikin puolin) miehenä Kallinen meni naimisiin vasta 60 vuotiaana vietettyään sitä ennen lukuisia romanttisia ja eroottia hetkiä monien naisten kanssa monilla mantereilla.
    Eroottisessa katsannossa hän oli samassa asemassa kuin joku nykyajan rokkikukko. Naiset tarjoavat mielellään itseään sille, joka on korokkeella hurmioituneen yleisön edessä.
    Tuosta teloituspuheesta ainakaan tämä kirja ei kerro. Saattaa olla legendaa.
    Mutta melkoinen "kävelevä paradoksi" Kallinen kyllä oli. Päästyään linnasta ja vapauduttuaan kuolemantuomioistaan tämä veijari nimitettiin maan puolustusministeriksi, vaikka oli aina saarnannut sotaa vastaan.

    Vanha Erkki

    VastaaPoista
  13. Maarit Tastula haastatteli joskus 90-luvun puolella jotain tyyppiä ja aiheena oli nimenomaan Kallinen. Olisiko ollut joku Kallisen sukulainen? En saa millään päähäni kuka oli kysymyksessä. Sieltä on kuitenkin peräisin tuo teloituspuhelegenda, jos se on legenda.

    Minä luulen, että ylipäätään paradoksit ovat välttämättömiä moottoreita tässä maailmankaikkeudessa.

    VastaaPoista
  14. Olipa valaiseva postaus kommentteineen. Laitoin joitakin päiviä sitten yhden Coelhon paperikeräykseen, kun en hyvällä omalla tunnolla voinut laittaa kierrätykseen. Olin ostanut sen aikovani tutustua Coelhon tuotantoon, aikaisemmin olin lukenut essee- kokoelman ja se oli OK. Kahlasin kirjan läpi suurta vastenmielisyyttä tuntien odottaen löytäväni lopusta jonkun suuren viisauden. Luulen ymmärtäneeni, mistä oli kysymys, muutenkin kuin myyntipalkkioista, mutta silti kirja oli etova. Liittyi prostituutioon.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!