torstai 21. huhtikuuta 2011

Projektijuhta yrittää irrottautua

Samaan aikaan, kun olen potenut elämäni sitkeintä flunssaa yskineen ja silmätulehduksineen olen ollut työllistetympi kuin koskaan. Allekirjoittaessani työsopiusta en osannut täsmällisesti ilmoittaa, että mitä teen, mitä jätän tekemättä, koska minulla ei ollut selkeää käsitystä siitä mitä vuosi toisi tullessaan. Kukaan muukaan ei tiennyt.

Minulla oli se käsitys, että teen muutaman esitteen ja kirjoitan muutaman tiedotteen ja ylläpidän hankkeen nettisivuja sekä Facebook-sivuja. Joskus tuossa helmi-maaliskuun vaihteessa yhtäkkiä tajusin, mitä tarkoittaa että tehtäväni on hankkeen tiedottaminen ja markkinointi. Toukokuussa on kaksiviikkoiset festarit. Erittäin ikävää, jos siellä ei ole yleisöä.

Nyt kulttuuripääkaupunkivuonna ihmiset ovat täynnä kulttuuria. Kun alan puhua hankkeesta, he sanovat, ei ei ei jaksa, on kaikkea liikaa liikaa liikaa, ei voi revetä joka paikkaan. Varsinkin opettajat, jotka voisivat tuoda festareille oppilaansa, alkavat melkein itkeä, kun heitä pyytää tiedottamaan mahdollisuudesta.

Kirjapanon heppu toi eilen neljätuhatta kappaletta postikortteja ja esitteitä. Olen nyt mökillä, hakkaan halkoja ja pohdin kuinka levitän neljä tuhatta esitettä. En osannut sitäkään nähdä ennalta, että ellen organisoi esitteiden levitystä, ne unohtuvat jonkun hanke-ihmisen tuolin alle, kuten puolitoista vuotta sitten tekemilleni esitteille kävi.

Ohjausryhmässä keksitään kaikkea jännää, kuten värikkäät lakanat ikkunoihin. jokaiselle osahankkeelle omansa. Ja kutsukortti avajaisiin. Kukaan ei ole sanonut, että minun pitää ne tehdä. Mutta jos minä en niitä tee, kuka muu ne tekee. Joten olen silmät vuotaen viettänyt ympyriäisiä vuorokausia tietokoneen ääressä. Olen niin kasvanut kiinni tähän aparaattiin, etten mökilläkään osaa olla tästä erosta. Voi elämän kevät.

Share/Bookmark

7 kommenttia:

  1. Allinkadun tehojakelu ilmoittautuu postikortti- ja esitelevitykseen! Palveluun sisältyy aineiston nouto.

    VastaaPoista
  2. Oho! Ihanks totta? No sit ei kyllä ole hätäpäivää:-)

    VastaaPoista
  3. Eikö olekin ihmeellistä, kuinka asiat kasaantuvat? Yht'äkkiä on töitä kädet täynnä. Lepää pääsiäisen aikaan.:)

    VastaaPoista
  4. Voi apua mikä meininki :-o Toivottavasti saat viettää edes pääsiäisen rauhassa, irtautua työajatuksista ja parannella flunssanrippeet. Rentoudu nyt oikein kunnolla, ihanaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
  5. Voi elämän kevät todellakin.

    Hengitä rauhallisesti ja muista egoikoni.

    Miten olisi, jos menisit kävelykadulle jakamaan materiaalia? Ja kirjastoihin julisteet.

    Huh, sinulla pitäisi olla armeija apuna. Laita avoin kutsu tänne ja Facebookiin ja pyydä turkulaisia ja lähikuntien lukijoitasi mukaan levitystalkoisiin.

    VastaaPoista
  6. Luotin siihen, että kouluprojektissa on helppoa koulujen kautta levittää materiaalit oppilaille, jotka vievät sitä sukulaisilleen, mutta ei sekään ole helppoa näköjään. No, katsotaan nyt. Sähköpostiin satelee uusia murheenaiheita, jotka ilmeisesti pitäisi setviä ennen kuin arki taas alkaa. Ei ainakaan ehdi pitkästyä pääsiäispyhinä.

    VastaaPoista
  7. Taisi tulla todellinen pitkäperjantai. Toivottavasti ehdit edes katsahtaa lintuja verannalta.

    Sylvi

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!