Konservatiivista ärinää lepopäivän ratoksi

Nyt-liitteen kolumnisti Veera Luoma-Aho pohtii suvaitsemattomien suvaitsemista kolumnissaan, joka on otsikoitu Etuoikeus syrjiä muita. Siinä hän kirjoittaa aborttilain mahdollisista tiukennuksista näin:

Hän (Päivi Räsänen) siis vaatii suvaitsevuutta sitä kohtaan, että saa rajoittaa muiden, äärimmäisen vaikeassa elämäntilanteessa elävien ihmisten oikeutta päätää omasta ruumistaan.

En ota kantaa aborttilain tiukennukseen, mutta pakko huomauttaa, etteivät nämä äärimmäisen vaikeissa elämäntilanteissa elävät ihmiset vaadi oikeutta päättää vain omasta ruumiistaan, vaan myös toisen ihmisen ruumista, ja hengestä.

Luonto on sillä tavalla epäoikeudenmukainen, että juuri nainen joutuu omassa ruumiissaan kohtaamaan tämän ristiriidan. Kumman oikeus on tärkeämpi, naisen oikeus jatkaa elämäänsä ilman penskaa, vai penskan oikeus elämään.

En haikaile takaisin menneisyyteen. Elämä sukkapuikkojen ja polkupyöränpinnojen varjossa ei ollut hedelmällistä ikää elävälle naiselle herkkua. Äärimmäisen vaikeassa elämäntilanteessa olevan naisen pitää saada abortti, vaikka vielä tärkeämpi minusta olisi pyrkiä kaikin mahdollisin sosiaalipoliittisin toimenpitein vaikuttamaan siihen, ettei näitä äärimmäisen vaikeita elämäntilanteita syntyisi.

Mutta samalla kun äärimmäisen vaikeassa elämäntilanteessa olevalle naiselle sallitaan abortti, eikö kuitenkin voitaisi muistaa, että siinä samalla lopetaan erään toisen elämä. Minusta Veera Luoma-Aho nyt vähän oikaisi kolumnissaan, vaikka ymmärrän että on aina hauska päästä röykyttämään änkyräkonservatiiveja.

Konservatiivista ärinää lepopäivän ratoksi

Terapian lopputuote

Booksy oli lukenut Miehen tuoksun. Taas sai kansi kyytiä. Olen itsekin syyllinen kanteen. Sain valita kahdesta kuvasta ja kannatin tätä vaihtoehtoa, mutta yllätys oli melkoinen kun näin miten kuva oli lopputuotteessa rajattu. Omassa pääkopassani olin nimittäin rajannut kuvan toisin. Kuvan nainen sivelee piironkia kulkiessaan sen ohi ja minusta kuvan pointti oli se hiplaava käsi ja vanha piironki, mutta kannen tekijä oli ajatellut toisin. Takamuksen yhdistäminen miehen tuoksuun tuo tiettyjä mielleyhtymiä ja vaikka pieruhuumori onkin ihmishuumorin tyylilajeista ja se yleismaailmallisin ja takuuvarmin naurattaja, niin ehkä ei kuitenkaan tässä tapauksessa.

Kirjan päähenkilö myös ärsytti Booksya, koska hän näki Helmissä kauhukuvan omasta tulevaisuudestaan. Kirjan kirjoittaminen oli minulle omien kateusongelmieni käsittelyä. Helmihän kadehtii sekä yksityishenkilönä, että myös työpaikkansa museon puolesta. Kirjassa pohditaan sekä ns. positiivista kateutta (haluan sitä hyvää mitä sinullakin on), että negatiivista (en kestä kun sinulla menee niin hyvin). Kateus on siinä sekä yksilön ongelma, että instituutioiden tasolla ilmenevä. Se on asia joka riivaa ihmistä, mutta jota käytetään myös hyväksi piiskattaessa ihmisiä parempiin suorituksiin.

Kuten melkein kaikissa kirjoissani tässäkin on siis jokin hölökohtainen trauma, josta päästäkseni olen vääntänyt romaanin. Tulee minulle halvemmaksi kuin käydä terapiassa. Lukijaparoista en tiedä.

Terapian lopputuote

Päivän tunnelmat

Päivän tunnelmat

Kommentti tuli lihaksi

Tuohon edelliseen postaukseen ei tullut yhtään kommenttia, mutta ystävällinen tyyppi tuli asentamaan koneeseeni ulkoisen kovalevyn koska valitin asiaa postauksessa. Niinkin voi siis käydä, että kommentti tulee lihaksi.

Olen nyt ollut kaksi päivää kotona niin etten ole käynyt missään, enkä tavannut ketään. Siis käytännöllisesti katsoen. Minua vaivaa vakava epäusko kaiken tekemiseni suhteen ja yritän kestää sen kuin nainen, ruikuttamatta ympäriinsä. No tänne näköjään nyt päästin pienen pihauksen.

Kummasti se epäusko ja kaiken turhuuden tunne alkaa nyt vaikuttaa piirtämiseenkin, vaikka piirtämiseen ei pitänyt liittyä minkäänalaista kunnianhimoa eikä pyrkimystä, sen piti olla vain leikkiä.

Kommentti tuli lihaksi

Kyllä nämä asiat ovat minulle vähän liian monimutkaisia

Kun äsken pengoin loman virkistämänä tavaroitani, löysin edellisen printterin asennuslevyn, sen joka on ollut pitkään hukassa.

Uusin kesän suomin voimin asensin sen uuteen myllyyni, joten minulla on nyt kaksi printteriä. Huomasin, että tämä printteri on myös skanneri. Nyt minulla on siis kaksi skanneriakin. Hyvä että asia selvisi tässä vaiheessa, edellisen koneen aikana en tähän ominaisuuteen älynnyt vielä törmätä.

Soitin huoltoliikkeeseen ja tiedustelin kannattaako neljä vuotta vanha kannettavani vielä huoltaa. Ohjauslevy ei toimi. Huoltotyyppi kysyi pullottaako akku. Käänsin koneen ja kone tosiaan pullotti kuin mätimade. Siinä on kyllä ihan tulipaloriski, huoltotyyppi sanoi. Mutta kyllä se kai huoltaa kannattaa.

Ulkoista kovalevyä en sen sijaan saanut vieläkään asennettua. Kone ilmoittaa yksikantaan, ettei se tunnista laitetta. Levy pitäisi alustaa, mutta ruutuun tulee niin monimutkaisia ilmoituksia, että pitää ensin miettiä hiukan.

Uuden koneen mukana ostin myös Protection Plan paketin, se pitäisi rekisteröidä, että sitä voi käyttää. Rekisteröiminen edellytti kuittia, joka tietysti oli jossain järkevässä paikassa, niinhän ne aina. Mutta mikähän se järkevä paikka mahtoi tällä kertaa olla. Siinä yksi elämän ainutkertainen päivä taas kuluikin sujuvasti kuittia etsiessä.

Mutta ei kuitin löytyminenkaan vielä asiaa ratkaissut, kuittia pitäisi osata lukea Kolme liuskaa erilaisia numero- ja kirjainsarjoja. Hinnat sentään erotin heti, niitä ei kai nyt kysytty.

Opiskelin Protection Plan aloitusoppaasta, että mihin kaikkeen minä olen nyt oikeutettu. Mutta silmiini osui niin paljon ehtoja ja varauksia ja huomautuksia, että puhti alkoi vähitellen haihtua.

Mutta vähän taas piristyinkin, kun Villasukka kirjahyllyssä oli lukenut Eksyneet.

Kyllä nämä asiat ovat minulle vähän liian monimutkaisia

Hei Päivi Räsänen, kerää aseet pois jookosta

Olen taas saanut ihmetellä sitä miten vähän uutisiin mahtuu informaatiota. Norjan terroristi on määritelty äärioikeistolaiseksi uskonkiihkoilijaksi ja sitä toistellaan.

Mutta mitä tuo kaikki tarkoittaa? Jossain sanottiin että hän on äärikristitty ja vapaamuurari. Olen ollut siinä käsityksessä, ettei vapaamuurarius ja äärikristillisyys voi viihtyä samassa persoonassa. Murhanhimoa en ole myöskään tottunut liittämään äärikristittyyn. Yleensä murhanhimo nousee esiin pakanassa, joka joutuu liian läheisiin tekemisiin äärikristityn kanssa.

Mutta ehkä media käyttää äärikristittyä ilmaistakseen, että nyt ei kysymyksessä siis ollut muslimi. Yhtä hyvin voisin siis sanoa, että tuolla jokirannassa lepäävä sammunut pultsari on äärikristitty, koska hän ei siis ole muslimi.

En epäile, etteikö norjalaisella terroristilla olisi ollut äärikristillisiä mielipiteitä, mutta millaisia? Luin iltapäivälehden verkkosivuilta katkelmia hänen nettikirjoituksistaan ja minusta ne olivat ihan normaalia latteaa vihanlietsontaa.

Mutta äärikristitystä tuli mieleen että Päivi Räsäsellä olisi nyt ministerinä tuhannen taalan paikka ottaa aselaki käsittelyyn. Tämän tyyppisiä terroritekoja voitaisiin suitsia jos ihmisillä ei komerot pursuilisi pyssyjä. Siis murhanhimoisia ihmisiä on aina ollut olemassa, mutta pelkkien teräaseiden varassa ehtii tappaa paljon vähemmän väkeä kun pyssyillä, vaikka olisi miten ovela.

Hei Päivi, ihan totta, pyörrän kaikki pahat ajatukseni ja sanani, jos päätät ottaa KD:n hellimän elämänsuojelun vakavasti, ja keräät Suomen asehulluilta pyssyt pois.

Hei Päivi Räsänen, kerää aseet pois jookosta

Oi voi se ikäero

Salla oli lukenut Pelastusrenkaita. Kiitos mediahuomiosta!

Sallaa jäi vaivaamaan, miksi parikymppinen Pyry niin helposti lähti suhteeseen keski-ikäisen Matleenan kanssa. Oliko Matleena jotenkin poikkeuksellisen kaunis tai muuta sellaista. Kun kirjoitin kirjaa jouduin tosiaan aika paljon miettimään kuinka suureksi voin pariskunnan ikäeron venyttää niin että se hiukan kohottaisi kulmakarvoja, mutta ei kuitenkaan tuntuisi aivan mahdottomalta. Sauli Niinistö voi mennä vihille itseään 30 vuotta nuoremman naisen kanssa, eikä se tunnu meistä kummalliselta. Mutta viisitoista vuotta miesystäväänsä vanhempi nainen siis kolisuttelee jo ymmärryskykymme ylärajoja.

Silloin kun kirjoitin tätä kirjaa, kyselin ihmisiltä miten suuri ikäero on vielä uskottava. Jostain syystä ihmiset mielellään vastasivat, ettei ikäerolla ylipäätään ole merkitystä. Nainen voi olla vaikka 30 vuotta miestä vanhempi, mitäpä tuosta. Hetken jopa uskoin heitä ja epäilin maailman ihan oikeasti muuttuneen, mutta ei sentään. Jos nainen on miestä huomattavasti vanhempi, se vaatii selityksen.

Onkin kiinnostava miettiä mitä sukupuolten tasa-arvo on ja miten se voi toteutua, kun sukupuolet kuitenkin lähtökohtaisesti ovat jossakin asioissa niin eri asemassa. Tämä ikäerojuttu on tietenkin vain yksi kohta, jossa se tulee näkyviin.

Luen parhaillaan Ristiaallokon taittoa. Olen sivulla 144. Välillä tarina vie mennessään, mutta sitten minä taas muistan, että eihän minun kuulu tätä huvikseni lukea, vaan etsiä kirjoitusvirheitä.

Oi voi se ikäero

Lintu ja näppylähanska

Pari päivää sitten kerroin linnusta, joka oli tehnyt pesän näppylähanskojeni viereen. Jos joku osaa tästä kuvasta sanoa mikä otus on kysymyksessä, niin kommenttia laatikkoon, kiitos!

Lintu ja näppylähanska

Viimeistä viedään

Täkin ja torkkupeiton Anna oli lukenut Eksyneet ja kirjoittanut siitä. Kiitos huomiosta! Häntä harmitti, että tarina oli niin lyhyt. Joku muukin huomautti kirjan nopealukuisuudesta.

Ehkä en kuitenkaan ole niin henkeen ja vereen fantasiakirjailija, että osaisin alkaa velloa luomassani maailmassa, vaikka esimerkiksi maapulliaiset ovat väkeä, jotka itseäni huvittavat ja heillä on erittäin selkeät esikuvansa, jotka juontavat tuonne 80-90-lukujen vaihteen Huittisiin ja aikoihin jolloin olin siellä kulttuurisihteerinä. Nyt kun olen alkanut viritellä piirtämisharrastustani tajuan, että niistä ajoista riittäisi aihetta sarjakuvastrippeihin. Mutta siis ilman muuta heidän ympärilleen saisi luotua vaikka minkälaista tarinaa, kuten myös tietysti Tamirin kohtalo pitäisi selvittää, hänhän jäi asumaan Kirvatin taloa sen jälkeen kun Nimetön oli lähtenyt etsimään itseään. Eli siis voisihan Eksyneille harkita jatkoa, mutta katsotaan nyt.

Minulla on viikko lomaa jäljellä. Kotona odottaa Ristiaallokon taitto lukijaansa. Se on hautautunut jonnekin paperikasojen alle. Ei pahemmin innosta se työ kyllä. Olisi sittenkin kannattanut hoitaa asia ennen lomille lähtöä. Kohta se iskee rekyylinä, hyhhyh.

Lisäys:

Myös Sara oli kirjoittanut Eksyneistä! Kiitoksia oikein paljon tästä madiahuomiosta:-)

Viimeistä viedään

Virtahevon varjossa, mutta joskus ne virtahevot voivat olla tosi pieniä ja harmittomia

Pieni lintu on tehnyt pesän mökkimme ulko-oven vieressä olevan naulakon päälle. Pesä nojaa näppylähanskoihini. Linnun vuoksi mökkielämä on nyt muuttunut entistä hankalammaksi, koska meidän pitää kiertää aina takakautta sisälle. Vesien, roskien, ruokien rahtaaminen on muuttunut logistisesti entistä hankalammaksi. Uimaan pitää hiipiä pitkin rantakivikkoja. Saunassa on oltava ihan hissun kissun.

Herkkänahkaista lintua varoessa tulin yhtäkkiä ajatelleeksi, että olen jollakin tavalla viettänyt koko elämäni vähän tällä tavalla. Aina on ollut joku ihminen, jota on pitänyt varoa, jonka vuoksi on pitänyt muuttaa reittejä, hallita äänensävyjään, sanojaan. Olen aina ollut kahden hankalan välissä niin kuin nytkin. Ärsyttää varoa, mutta jos en varo, seuraukset tuntuisivat vielä pahemmilta.

Aina joskus päätän muuttua. Lakata varomasta. Alan käyttäytyä niin kuin huvittaa, sanon mitä huvittaa kenen seurassa huvittaa. Mutta ei se ehkä tällä pääkopalla onnistu.

En vielä tiedä mikä lintu elämääni terrorisoi. Näpsin siitä kyllä muutaman kuvan, mutta se on niin harmaa ja olematon, että ei siitä ota selvää. Kun pääsen kotikoneelle, voin pistää kuvan näytille.

Virtahevon varjossa, mutta joskus ne virtahevot voivat olla tosi pieniä ja harmittomia

Jos etsitte viihdyttävää ja syvämieteistä luettavaa, niin kokeilkaa tätä

Tuli mieleen, että nyt kun on kesä ja ihmiset lukevat jostain tuntemattomasta syystä kesällä dekkareita, niin Helena von Zweigberk tuolta Ruotsin puolelta kirjoittaa eksistentialistisia ja psykologiseen trilleriyteen viittaavia rikosromaaneja.

Hän on siinä mielessä hengenheimolaiseni, että hän tuo kehiin hiukan epäseksikkäästi Ruotsin luterilaisen kirkon normipapin, liberaalin naisteologin jonka sisäiset pähkäilyt uskon kysymysten parissa muodostavat yhden sivujuonteen näissä tarinoissa.

Ihmisten traagiset elämänkohtalot ja myötätunto kärsivää ihmiskuntaa kohtaan muodostaa näiden romaanien pohjavireen. Huumoria ei juuriaan viljellä.

Näitä dekkareita lukiessa kiinnitin huomiota siihen, että sosiaalisesti vähän kömpelö Ingrid-pappi tonkii sisintään ja nostelee sieltä esiin reaktiotapoja ja ahdistuksenaiheita, joista olen kuvitellut, ettei kenelläkään maailmassa ole sellaisia, paitsi minulla. Olen joskus kyllä yrittänyt puhua niistä asioista, ja kaverit ovat puistelleet päätään silmät tyhjinä ja ymmyrkäisinä. Mutta siis tuo söpön näköinen blondi on jostain syystä törmännyt samoihin ilmiöihin. Ei tietenkään välttämättä omakohtaisesti, mutta jokin kontaktipinta on pakko olla olemassa, eihän sellaisista asioista muuten voisi uskottavasti kirjoittaa.

Käännetyt teokset:
Kun Jumala sulki silmänsä, (Elegian arvio kirjasta täällä)
Rakkaus viiltää syvältä,
Joka häpeää kantaa,
Kuka jäljelle jää

Sekä ihmissuhdeproosaa: Tulivuoren partaalla.

Jos etsitte viihdyttävää ja syvämieteistä luettavaa, niin kokeilkaa tätä

Ihmiskunnan ihmeitä

Turun linnan sisäpihalla esitetään elokuussa parikin oopperaa ja minut kutsuttiin katsomaan millaisia jättirakennelmia linnan pihalle pystytetään.

Miehet kiipeilivät telineissä kuin apinat. Veti hiljaiseksi katsoa sivusta, kun ihmiset täydellisen keskittyneinä ja tavoitesuunntautuneina puuhasivat katsomoa pystyyn. Miten se ylipäätään on mahdollista, kun toisaalta tuntuu, etteivät ihmiset edes yksinkertaisia asioita pysty sopimaan keskenään, eivätkä pitämään kiinni sopimuksistaan.

Etenin siitä sitten katsomaan Kuolema-näyttelyä, joka olikin todella mielenkiintoinen ja sopivan pieni, niin että kaltaiseni kulttuurikääpiökin jaksoi sen katsoa ja jopa lukea näyttelytekstit. Erityisesti puhutteli pyövelien kohtalo. Ihmisten teloittamisen lisäksi he teurastivat myös elukat ja tyhjensivät paskahuusit. Kiitokseksi näistä hankalista ja välttämättömistä töistä he saivat ihmisten halveksunnan, joka kohdistui, totta kai, myös pyöveliparan perheeseen.

Usein pyövelit olivat entisiä vankeja, jotka saivat vapauden sitä vastaan, että toimivat pyöveleinä. Näytillä oli parikin kirvestä, joilla oli aikoinaan päitä katkottu. Aika hurjalta tuntui katsella tuollaisia esineitä. Mielellään sitä ajattelisi, että ne ajat ovat ohi, enää eivät pyövelit hujauttele poikki ihmisparkojen kauloja, mutta siis mitään takeitahan ei tästä ole.

Hellämielinen pyöveli saattaisi olla ihan mukava hahmo jossakin tarinassa.

Hassua sinänsä, että minut tosiaan kutsuttiin katsomaan oopperakatsomon rakentamista. Ne ovat joitakin toisia ihmisiä, joita sitten kutsutaan katsomaan se ooppera.

ps. kuvan otti Salme, jolla kyllä olisi itselläänkin blogi, mutta joka ei ole aikoihin viitsinyt blogata.

Ihmiskunnan ihmeitä

Aforismeja

Koulussa annettiin kesätehtäväksi tehdä kolmen kortin sarja, joista jokainen kortti alkaa tekstillä "Parisuhde on..." Tuleekohan minusta nyt kaiken kukkuraksi aforistikko, kun oikein harjoittelen. Kameli on piirretty illustratorilla. Minulla on polkujen sulkemisessa jotain häikkärää. Siivosin vieraiden tullessa ja nyt ohjeläpyskäni on kadoksissa. Opin jälleen sen, ettei kannattaisi koskaan siivota, koska sen jälkeen ei löydä ikinä mitään.

Lisäys: Teinkin nyt kortit putkeen. Tehtävän b-osa jää vielä odottamaan, eli pitäisi vielä tehdä mainos, jolla kaupittelen korttejani. huoh



***



ps. käykää kurkkaamassa sarjakuvablogiani, johon pääsin taas lisäämään yhden pikkuisen stripin.

Aforismeja

Sotilasseksiä

Sami Hilvon Viinakorttihan on selvästi suomalaisten Brokeback Mountain, vai luulenko minä vain. Kahden miehen romanttinen rakkauselämä joka jatkuu vuosikymmenestä toiseen porvarillisten kulissiperheiden varjossa ja päättyy traagisesti homofobiseen tekoon. Kuten Brokeback Mountainissa tässäkin oli paidalla keskeinen sija. BM kertoi kahdesta cowboysta, viinakortti suomalaisista sotilaista.

Minulla on pääkopassa jotain liikahtanut uuteen asentoon, sillä homoerotiikka ei enää kolissut, kuten vielä BM:n aikoihin. Viinakortin kauniisti kuvatut seksikohtaukset tuntuivat hiukan korneilta. Yleensäkin rakkauskohtaukset nykyään enemmän nolottavat kuin innostavat. Nuorena oli toisin tietysti, silloin pieni kömpelyys ei paljon haitannut. Tähän ikään mennessä vaan on niitäkin ehtinyt nähdä ja lukea niin tuhannen sata erilaista samanlaista, että saa kirjailija olla melkoinen velho jotta pystyisin eläytymään. Pidän kirjaa aiheeltaan kiinnostavana kyllä ja ammattitaidolla tehtynä.

Hilvolla on blogikin. Ja tästä kirjasta on blogeissa meuhkattu paljon. Esimerkiksi täällä, mistä pöllin tuon Hilvon blogiosoitteenkin.

Sotilasseksiä

Ovatkohan ne sittenkin oikeassa

Koko lailla kirjallisesti blogissa keskustellaan siitä, millaisiin asenteisiin paljon lukevat ihmiset ovat törmänneet. Vastasinkin sinne jo, että minun lapsuudessani kannettiin vielä huolta siitä miten lukeminen voi pilata silmät, vääränlaisista kirjoista saattoi höyrähtää päästään, tai sitten oli ylipäätään hiukan kyseenalaista viettää niin paljon aikaa yksikseen. Olisi ollut parempi rientää ulos pelaamaan reipashenkisten toverien kanssa terveellisiä pallopelejä.

Olen minä oikeastaan törmännyt lukemisen rajoittamisvaatimuksiin myöhemminkin elämässäni. Silloin kun olin keskustelupalsta-aktiivi, kirjallisuuskeskusteluissa toistui ajatus, ettei ihmisen pitäisi lukea ns. roskaa. Mikä oli roskaa, saattoi jonkin verran vaihdella.

Myös erilaisissa kulttuuriohjelmissa saattaa edelleen toistua ajatus, että kallisarvoinen aika pitäisi käyttää vain hyvän kirjallisuuden lukemiseen. Ja hyvä kirjallisuushan yleensä määritellään jostain ylhäältä päin.

Mutta millainenhan minunkin elämästäni olisi tullut, jos olisin noudattanut kasvattajieni ohjeita ja etsiytynyt reippaiden toverien seuraan urheilemaan, sen sijaan että olin sisällä ja mussutin Viisikoita ja karkkia. Nyt olisi vielä aikaa kuunnella itseään viisaampia ja ryhtyä lukemaan arvostettua oikeanlaista kaunokirjallisuutta. Mutta mutta.

Ovatkohan ne sittenkin oikeassa

Lomalaisen askartelua + jokunen blogijuttu Eksyneistä

Saa nähdä millaisiin kuvioihin tuo sarjakuvablogini minut vielä vie. Katselin haalistuneita valokuvia omalta rippileiriltäni, ja tajusin yllättäen, että samalla kun kuvat ovat hyvin tuttuja, ne eivät sano paljon mitään. En muista ihmisten nimiä. En leiriläisten, en isosten. En yhdenkään. Muutaman tyttöisosen muistan etunimeltä. Helka, Maritta, Lilja.

Aloin jäljittää Helkaa, koska hänestä muistin erään yksityiskohdan. Aika pian sainkin yhteystiedot ja kyhäsin viestin. Kirjoittaessa mietin miksi häiritsen ihmisiä. Olenko minä pelkästään hullu, vai taiteilija joka työstää seuraavaa teostaan.

*****
Uusimmat arviot uusimmasta kirjastani:
Hanna oli lukenut Eksyneet.
Merjakin sanoi siitä jotain.
Myös Kirjavinkit oli huomioinut kirjani.

Lomalaisen askartelua + jokunen blogijuttu Eksyneistä

Helteessä ei enää keitä, vaan on kiehuttu kuiviin

Ehdotin toissapäivänä parille naisystävälleni, että suostuisivat tällaiseen juoneen. Minä kirjoittaisin romaanin, jonka aiheena on moniavioisuus. Naispuolisella päähenkilöllä olisi pari vaimoa ja aviomies. En osaa sanoa mitä kirjassa varsinaisesti tapahtuisi. Pointtina oli että kirjoitettuani kirjan ilmoittaisin joka puolelle, että kirja on omaelämäkerrallinen. Minä olen elänyt tällaisessa suhteessa pitkään. Ensin oli aviomiehen lisäksi yksi nainen ja myöhemmin vielä toinen. Olemme hyvin onnellisia. En voisi kuvitellakaan, että jaksaisin elää tavallisessa heteroseksuaalisessa liitossa. Ystäväni antaisivat samansuuntaisia lausuntoja, poseeraisimme yhdessä. Olisiko hyvä strategia kirjamyynnin kannalta?

Valitettavasti ystävät eivät luvanneet auttaa, joten minun täytyy vain tyytyä omaan tavanomaiseen elämääni ja satsata edelleen kirjoittamiseen. Tuossa hyllyllä odottaa Ristiaallokon taitto ahkeraa lukijaa ja Majavakevät odottaa editointia, mikä kumpikaan homma ei jaksa tässä helteessä innostaa, ja sitä paitsi minähän olen lomalla.

Helteessä ei enää keitä, vaan on kiehuttu kuiviin