Olen minä oikeastaan törmännyt lukemisen rajoittamisvaatimuksiin myöhemminkin elämässäni. Silloin kun olin keskustelupalsta-aktiivi, kirjallisuuskeskusteluissa toistui ajatus, ettei ihmisen pitäisi lukea ns. roskaa. Mikä oli roskaa, saattoi jonkin verran vaihdella.
Myös erilaisissa kulttuuriohjelmissa saattaa edelleen toistua ajatus, että kallisarvoinen aika pitäisi käyttää vain hyvän kirjallisuuden lukemiseen. Ja hyvä kirjallisuushan yleensä määritellään jostain ylhäältä päin.
Mutta millainenhan minunkin elämästäni olisi tullut, jos olisin noudattanut kasvattajieni ohjeita ja etsiytynyt reippaiden toverien seuraan urheilemaan, sen sijaan että olin sisällä ja mussutin Viisikoita ja karkkia. Nyt olisi vielä aikaa kuunnella itseään viisaampia ja ryhtyä lukemaan arvostettua oikeanlaista kaunokirjallisuutta. Mutta mutta.
Tekstit
Kunpa ihmisillä olisi tärkeämpää tekemistä kuin murehtia toisten lukemisista. Keneltä se on pois, jos joku tykkää lukaista laiturilla Harlekiinin ja toinen Sodan ja rauhan (pidempi istunto ;)? Jos molemmat kokevat viihtyneensä, niin silloinhan se on ollut ns. hyvä kirja.
VastaaPoistaYllättävän moniin asioihin liittyy jonkinlaista valtataistelua, ainakin Pierre Bourdieun mukaan. Motiivina toisten lukuharrastuksen valvomisessa ei siis niinkään olisi pelko siitä, että toisten lukemat kirjat veisivät itseltä jotain pois, vaan halu osoittaa että itse on voittajien (fiksumpien, menestyneempien jne) puolella koska ei lue niin typeriä kirjoja.
VastaaPoistaTottahan se. Joskus vain "snobbailu" tuntuu lähinnä kiusaamiselta.
VastaaPoistaNiinpä niin, on varmaan kiva olla muita viisaampi, elevämpi ja ylipäätään ylempää katsoa alaspäin. Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka ylvästelevät sillä etteivät ole koskaan lukeneet yhtään kirjaa.
VastaaPoistaMinä luin lapsena ja koululaisena niin paljon kirjoja, että sukulaiset ja naapurit alkoivat pelätä, että sekoan. Niin oli käynyt paikallisen perimätiedon mukaan eräälle savolaiselle ylioppilasparalle, joka oli lukenut liikaa "romaaneja".
VastaaPoistaKun asetin eräänä päivänä taas paksun kirjapinon kirjaston tiskille, kirjastonhoitaja sanoi: "Kotoasi käytiin sanomassa, että sinulle ei saa antaa enää kirjoja".
Valehtelin silmää räpäyttämättä, että tarvitsen kirjat kouluesitelmään. Sain kirjat ja käärin joksikin aikaa lainakirjat samanlaisiin kansipapereihin kuin koulukirjat. Pian kaikki palasi onneksi ennalleen.
Parhaat kirjat olivat naapurien, Salmettaren toimittajan ja hänen eläkkeellä olevan opettajasisarensa vintillä. Luin jo alaluokilla aikuisten romaaneja. Onneksi kukaan ei ehtinyt vahtimaan minua.
Samalla tarinalla seonneesta pojasta oli peloteltu myös miestäni hänen kouluaikaan. Hän oli kiltti ja totteli. Hän haki myöhemmin korvausta menetykseen suorittamalla kirjallisuuden cumun muiden opintojensa ohessa yliopistossa.:)
Lapsuudenkodissani luettiin paljon, mutta silti sain sapiskaa liiallisesta lukemisesta. Syyt olivat tutut: menee näkö, ei saa kunniolla yöunta, kunto rapistuu, liikaa sisällä, joistakin kirjoista voi saada huonoja vaikutteita. Ja lopuksi aina paras: Miksi et lue koulukirjojasi samalla innolla?
VastaaPoistaEdelleen luen sata kirjaa vuodessa, näkö on tallella, nukun hyvin. Mutta totta on, että kuntoni ei ole paras mahdollinen.
Kun lapset olivat pieniä heille piti lukea joka ilta sama kirja (Rasmus Nalle rakentaa laivan).
Mietin monesti mistä tämä ääretön vanhoillisuus oikein tulee. Onko kyse turvallisuuden kaipuusta?
Kun itse olen jälleen tulossa lapseksi, luen uudestaan ja uudestaan lempikirjojani. Miksi? Se nyt vain on yksinkertaisesti hauskaa. Uuteen, vasta ilmestyneeseen kaunokirjaan tarttuminen on tuskan takana. Kirstin "Pappia kyydissä" ja "Pelastusrenkaita" luin, etten munaisi itseäni tässä blogissa. Hyviä viihdekirjoja ne olivat, en malttanut jättää kesken, kun olin alkuun päässyt.
Periaatteessa olen sitä mieltä, että painonnosto on hyvä harrastus siinä kuin lukeminenkin. Silti valitsen ystäväni mieluummin lukijoiden ja kirjoittajien kuin urheilijoiden joukosta. Mistä osaisin puhua painonnostajan kanssa? Hartaan lukijan kanssa löytyy aina yhteistä tarinaa.
Käykös teille muuten koskaan niin, että kun rupeaa illalla väsyneenä lukemaan havahtuu puolen tunnin päästä siihen, että on lukenut 30 sivua eikä muista sanaakaan mitä kirjassa oli? Minulle kävi usein jo koulussa oppikirjojen kanssa noin keskellä päivääkin. Aivot askartelivat aivan jossain muualla.
Vanha Erkki
ps. Minäkin kuulin lapsena tarinan pojasta, joka meni sekaisin luettuaan liikaa ja vääränlaista kirjallisuutta. Tämä poika oli kuitenkin helsinkiläinen ja hän oli ahminut eroottisia romaaneja. Järkiparkansa lisäksi hän pilasi myös selkäydinnesteensä...
Anne, eipä kai se kiusaaminenkaan aina niin kaukana ole.
VastaaPoistaVilliviini, ei se tosiaan asenteen tasolla mitenkään poikkea, jos ylvästelee lukemattomuudellaan. Ja on tosiaan piirejä, joissa saa tuntea itsensä kummajaiseksi, jos lukee kirjoja.
Anna, kiinnostavaa, että sekaisin meneminen, sokeutuminen, kunnon rapautuminen ovat niin yleismaailmallisia pelonaiheita paljon lukevien lasten vanhemmilla.
Erkki, kaipa ihminen tulee vanhetessaan uudestaan lapseksi, ja niinpä tekee mieli palata vanhoihin tapoihin, kuten siihen että lukee samoja kirjoja uudestaan. Minä teen sitä jatkuvasti. Ja niinkin minulle käy tuon tuostakin, että ajatukset karkaavat lukiessa omiin sfääreihinsä. Silloin saatan kyllä epäillä, ettei se kirja ehkä ole juuri minua varten, ainakaan sillä hetkellä. Ja siis kyllä täällä ihan hyvin voi soittaa suutaan lukematta kirjojani, mutta kiitos kuitenkin. Jos lainasit kirjastosta, siitä kilahtaa taas jokunen sentti tililleni jossain vaiheessa.
Tiedän, että suuta voi soittaa ilman, että lukee kirjojasi, mutta toki ne antavat sinusta täydemmän kuvan kuin mikä täällä blogissa näkyy. Ja kyllä: haluan, että saat ne senttisi kirjastosta. Vapaan kirjailijan leipä on - kuten laulussa sanotaan - pieninä palasina maailmalla.
VastaaPoistaVanha Erkki
Luultavasti fiktion lukeminen vähenee tulevaisuudessa. Jotenkin tuntuisi mukavalta jakaa tämä erikoisuus, vaikka pysynkin marginaalissa varsinkin jos kirjoitan jotain. Koleeriset ahkerat toimivat käytännön ihmiset eivät kai lue ainakaan elämäntapana romaaneja. Laiskojen haaveksijoitten ja nörttien hommaa, tekstin vanhanaikaista, väistyvää ja omituista väärinkäyttöä hah hah.
VastaaPoistaTaasko sinä luet, menisit välillä ulos, siellä on hieno ilma, kuului lapsuuden vakiolause. Kirjat, lehdet, Hertta-sarjat, maitopurkin kyljet, niin paljon mielenkiintoista. Ja niin lyhyet yöt.
VastaaPoistaÄitisi oli nuorena töissä kirjakaupassa mutta otti lopputilin luettuaan kaikki kirjat, kertoi isoäiti paljon myöhemmin. Ja että isoisän oli vaikea herätä aamulla navettaan kun luki niitä romskujaan yömyöhään.
Jollei nyt geeneissä niin ehkä esimerkissä.
Hauska nähdä, että pari muutakin miestä ilmoittautuu "liikalukijoiksi". Hävytön tätini pelotteli minua aikoinaan sanomalla, että paljon lukevista pojista tulee "naismaisia." Nythän tuon ominaisuuden tavoittelu kuulunee hallitusohjelmaan, mutta lapsuudessani se oli tosi paha herja. Tätini mielestä myös "vain akkamaiset naiset" lukevat jatkuvasti romskuja. Mutta millaisia ovat akkamaiset naiset? Sanokaapa se!
VastaaPoistaVanha Erkki
Ilmoittaudun "akkamaiseksi naiseksi" = feminismin toinen aalto: miehet ja naiset ovat eriaisia.
VastaaPoistahttp://blogisisko.blogspot.com/2007/03/feminismin-kuumat-aallot.html
korjaus:erilaisia
VastaaPoistaAnna, minua aina hämmästyttää tämä miehet ovat erilaisia kuin naiset retoriikka, koska minusta ihmiset ylipäätään ovat keskenään niin erilaisia, ja toisaalta taas samanlaisia. Eroja varmaan on, mutta mitä ne ovat ja kuinka paljon ne määräävät ja mitä asioita, niin huhhuh, en ota siitä selvää. Kylmä hiki silti nousee otsalleni aina, kun joku alkaa kertoa, että millaisia naiset ovat. Koska silloin yleensä joudun tajuamaan, että sukupuolia selvästikin on enemmän kuin kaksi, ja minun sukupuolelleni ei selvästikään ole vielä keksitty nimeä.
VastaaPoistaVanha Erkki, akkamainen nainen on kyllä kiinnostava termi, mutta ihan äkkiä en keksi mitä se voisi tarkoittaa.
Mika, minä olen kuullut täsmälleen saman lauseen lapsena lukemattomat kerrat. Sen täytyy olla peräisin jostain kasvatusoppaasta.
Pekka, minäkin olen salaa epäillyt, että fiktion lukeminen vähenee tulevaisuudessa. Ehkä kirjailijat alkavat kirjoittaa yhä selkeämmin omasta elämästään, ryhtyvät muokkaamaan elämästään taideteosta. Ihmiset lukevat ensin lehdestä jutun kiinnostavasta kirjailijasta ja sen jälkeen hänen kirjansa saadakseen lisätietoja. Pelkkää fiktiota kirjoittavat ovat tylsiä, paitsi jos tekevät spefia.
Miehille sana "akkamainen" on perinteisesti haukkumasana, mutta nainen voi kääntää termin edukseen: Akkamainen nainen uskaltaa olla nainen. Naiset ovat kuitenkin yksilöitä.
VastaaPoistaKirsti, stereotyyppiset määritteet sukupuolten välisistä eroista ovat kuitenkin naurettavia. Yhteen aikaan Amerikassa ajateltiin, että pojan tulee olla kiinnostunut vain urheilusta ja muista "miehisistä" harrastuksista. Runous ja viulunsoittaminen olivat epäillyttäviä harrastuksia, kiinnostus vaikkapa muotisuunnitteluun olisi ollut kauhistus.
Koulussa eräs miesopettaja moitti minua usein siitä, kun käytin teini-ikäisenä pitkiä vakosamettihousuja. Mummo moitti siitä, että permanentannut hiuksiani ja käynyt tansseissa. Tebi-ikäinen joutuu olemaan kuin siili voidakseen kasvaa siksi, mikä on.
Ihmisillä voi olla outoja päähänpiintymiä siitä, miten toisten, aikuistenkin, tulisi käyttäytyä. Siinä mielessä taas Amerikka on tällä kertaa hyvä esimerkki: aikuinen ihminen saa olla siellä rauhassa vaikka kylähullu. Arvostelija saa nopeasti vastauksen: Elän niin kuin haluan. It's a free country.
Kirstin tavoin hämmästelen usein nais-mies -keskustelua. Usein tuntuu siltä, että siinä touhussa puretaan lähinnä omia pettymyksiä. Jos nainen on joutunut kärsimään petturilurjuksesta hän herkästi ilmoittaa, että "kaikki miehet" on sellaisia. Ja päinvastoin.
VastaaPoistaMiesten ja naisten biologisia eroja ei voi kiistää, ne pysyvät. Mutta kaikki se, mikä vaikuttaa navan yläpuolella on jotain muuta.
Jo asuinpaikka vaikuttaa, usko tai älä. Laitilalainen uskonnonopettaja on erilainen kuin sodankyläläinen poromiehen puoliso. Kokonaan puhumattakaan suomalaisen ja venäläisen naisen eroista. Tai suomalaismiehen, saksalaismiehen ja somalimiehen eroista.
Kulttuuri, ilmasto, koulutus, luonne, temperamentti, kaikki tämä ja paljon muuta muokkaavat ihmistä. Joskus sitä sitten törmää naiseen, joka on "hyvä jätkä" tai sitten "akkamainen".
Ja nyt muistankin: akkamaisilla ihmisillä tätini tarkoitti epäluotettavia ihmisiä, olivat ne miehiä tai naisia. Jos joku oli syönyt sanansa tätini ärisi: "vetäisis hameen päälleens ja häpeis." Mutta hameessa kulki itsekin.
Kirsti sanoi saavansa kylmän hien otsalleen kun puhutaan miehistä ja naisista. Ei kai sentään aina? Kirjailija Veikko Huovinen sanoo muutamassa tarinassaan, että "naiset on kultia." Eikös se ole aika nätisti sanottu? Toisessa novellissaan hän sanoo, että "Jumala varjelkoon nuoria naisia. Ne ovat niin kivoja ja reiluja. Periaatteessa."
Vanha Erkki
Erkki, onhan se nätisti sanottu, että naiset on kultia, mutta entäs sitten jos syystä tai toisesta ei huvitakaan olla kulta. Silloin tuntuu kuin pettäisi sukupuolensa. Mahtoikohan tätisi koskaan ajatella mitä oikeastaan tuli sanoneeksi, kun piti akkamaisuutta jotenkin niin huonona ominaisuutena ihmisessä. Olen itse joutunut elämään ympäristössä, jossa juuri naisilla on ollut paljon omaan sukupuoleensa kohdistuvaa halveksuntaa ja mitätöintiä, siksi en oikein kestä sitä edes leikillisessä muodossa.
VastaaPoistaSinulla on aika valoisa käsitys Amerikasta, Blogisisko.
Kirsti, en usko, että Huovinen tarkoitti sitä, että naisten aina pitäisi olla kultia, siis "sillai" kultia, kaikkea vielä! Hänen tarinoissaan esiintyy paljon määrätietoisia, dominoivia naisia, jotka pistävät miehiä alta lipan sata nolla. Luultavasti hän tarkoitti sitä, että tekivät naiset mitä tahansa ja sanoivat mitä tahansa, he vanhenevan miehen silmissä ja sinisissä sisäisnäkymissä ovat silti kultia, koska ovat naisia.
VastaaPoistaMitä autuaasti edesmenneeseen tätiini tulee hän eli aikana, jolloin feminismi ja kaikki sen tapainen oli syvällä maaseudulla yhtä outo asia kuin ufot. Nimittäessään luihua miestä akaksi hän ei takuulla käsittänyt saatikka halunnut halventaa omaa sukupuoltaan. Täti luultavasti yksinkertaisesti halusi lätkäistä luihulaista sellaisella arvonimellä, joka takuulla sattuisi miehen likaiseen sieluun (jos hänellä ylipäätään edes sielua oli!) ja käytti kaikkien ymmärtämää akka-sanaa.
Itse elin lapsuuteni ja nuoruuteni naisvaltaisessa ympäristössä. Aamusta iltaan, päivästä päivään ympärilläni oli lähietäisyydellä kymmeniä naisia. Siellä ei naisia sukupuolena halveksittu, vain yksilöinä, jos aihetta oli, ja sama päti miehiin.
Suo anteeksi, jos väräytin ikävien muistojen kieliä sinussa, Kirsti. Lupaan, etten enää laske naisista leikkiä.
Vanha Erkki
En minä sitä tarkoita, etteikö naisista saisi laskea leikkiä. Minusta on vain hyvä jos ikävien muistojen kieliä väräytellään, koska niistä värähdyksistä saattaa lähteä liikkeelle kiinnostavia prosesseja. Uskon, ettei "akka" sanaa käyttävillä välttämättä ole tarkoituksena naissukupuolen halveeraaminen. On kuitenkin jännää, että jos haluaa miestä oikein lyödä, häntä sanotaan akkamaiseksi, tai käsketään pistää mekko päälle. Siis niin kultia kuin naiset ovatkin, heissä samalla on ominaisuuksia, jotka miehiin liitettyinä ovat käteviä lyömäaseita. Jos naista sanoo miesmäiseksi, jätkämäiseksi tms. se toimii hiukan eri tavalla. Millainen voisi olla ukkomainen nainen, en ole kuullut kovin usein käytettävän. Joskus voidaan nuoresta naisesta sanoa, että se on jätkämäinen tms. Ei sekään mikään yksiselitteisen positiivinen kommentti ole, mutta harvoin samanlainen lyömäase kuin "akkamainen". Tuleeko mieleen jokin mieheen liittyvä suosittu termi, jota olisi käytetty vastaavassa tarkoituksessa?
VastaaPoistaMielenkiintoista! Ei tule äkkiä mieleen kuin nykyään varsin yleinen sanonta naisista: "ryyppää kuin miehet."
VastaaPoistaMutta se ei paini ihan samassa kategoriassa kuin "akkamainen."
Ilmeisesti on vain uskottava, että naiset ovat niin paljon monipuolisempia kuin miehet, että heistä saa irti sekä kultaisuutta että vähemmän kultaisuutta.
Ja itse asiassa: ainahan naiset ovat vakuutelleet miesten yksivakaisuutta, keskinkertaisuutta, "putkiaivoisuutta" ja vastaavaa. Tarpeet, joista mies on tehty, ovat kerta kaikkiaan niin vähäiset, ettei niistä saa irti edes lyömäasetta.
Vanha Erkki
Jaa, voihan asian ehkä noin valoisastikin tulkita. Kielen epäsymmetriassa sukupuoliin liittyen riittäisi hämmästeltävää, mutta en ole viime aikoina perehtynyt asiaan. Tällaiset keskustelut aina saavat minut muistamaan, että kenties pitäisi.
VastaaPoistaSukupuoliin liittyvää kielellistä epäsymmetriaa on olemassa ja sitä on pikku hiljaa purettu jostain 1960-luvun lopulta lähtien. Olin kerran mukana Vanhalla ylioppilastalolla panelikeskustelussa, jossa joku silloinen huippukirjailija(tar) tuomitsi rankasti mm. sanat "naiskirjailija", "runoilijatar", "tarjoilijatar", tai "neiti".
VastaaPoistaTotta kai yleisössä oli joku valopää, joka kysyi, onko "lautamies" tästä lähtien sitten "lautanainen" tai peräti "lautahenkilö."
Oli vähällä mennä nauruksi koko vakava asia. Se jäi mieleen, että sanan "palomies" sijalle esitettiin "palontorjujaa", sinänsä hyvä sana.
Kun yleisöltä kysyttiin, mikä olisi hyvä vaihtoehto "kirkkoherralle" tuli vastaus kuin tykin suusta: "piruntorjuja."
Kansan suu on karttuisa.
Vanha Erkki
Onkohan tuossa kirjailijatar ym sanojen tuomitsemisessa vähän sitä ajattelua, että ongelma ratkeaa kun sanaa ei käytä tai keksitään kiertoilmaus. Muistan silti kuinka paljon minua otti aikoinaan pannuun, että jokaisessa lehtijutussa, jossa kirjani mainittiin, muistettiin sanoa että olin punkalaitumelainen naiskirjailija. Sattumoisin olin myös Punkalaitumen ainoa kirjailija sen jälkeen kun Ralf Nordgren muutti pois. Mutta tuntui, että jomman kumman määreen olisi vielä kestänyt, mutta kun ne esiintyivät samassa jutussa, se kävi luonnolle jotenkin.
VastaaPoistaOnhan se kieltämättä hiukan hupsua, jos kerrotaan, että tässä meillä on Kirsti Ellilä, naiskirjailija. Kaipa asia näkyy jo nimestä?
VastaaPoistaEhkä tässä on sitä vanhaa hapatusta ajoilta, jolloin naiset eivät juuri kirjoittaneet kirjoja. Olen nähnyt sellaisenkin ilmaisun kuin "naisylioppilas" vielä 1960-luvulla.
Kun nyt katselee yliopistojen sukupuolijakaumaa voi ounastella, että kohtapuoliin sanotaan, että "mieslääkäri" tai "miesopettaja," jos sellaisen sattuu näkemään.
Vanha Erkki
Minua kiinnostaisi tietää, mitä ajattelet seuraavasta, kirjailija Anton Tsehovin muistikirjasta löytyvästä ajatuksesta:
VastaaPoista"Millaista tuulenpieksäntää nämä keskustelut naisten oikeuksista! Jos koira kirjoittaa lahjakkaasti, niin kyllähän koirakin saa tunnustusta."
Toki muutkin tätä blogia kommentoivat saavat vapaasti ilmaista mielipiteensä.
Vanha Erkki
Tsehov oli huumoriveikko, minulla oli aikoinaan hyvin hauskaa hänen kirjeidensä parissa. Tässä asiassa hän on mielestäni kuitenkin vähän väärässä, koska arvostuksen saaminen on paljolti ollut kiinni myös muista asioista kuin lahjakkuudesta. Esikoiskirjailijoita valmennetaan oikein seminaarin voimalla verkostoitumaan oikeiden ihmisten kanssa, sitä kautta se ura urkenee, ei siihen pelkkä kirja riitä, ainakaan nykyään.
VastaaPoistaJuu, nykyisinhän kirjailijoista tehdään alusta saakka tuotteita. Brändiä saatetaan rakentaa, vaikka kirjasta ei ole vielä lukuakaan valmiina.
VastaaPoistaAika hupsua muuten, että näissä verkostoitumisseminaareissa on jotain samaa kuin edesmenneessä Neuvostoliiton kirjailijaliitossa. Siellähän oli myös tärkeää tuntea oikeat ihmiset, verkostoitua puolueen kanssa. Ihmeellistä kyllä tuosta monituhatpäisestä etuoikeutetusta laumasta ei juuri jäänyt suuria nimiä loistamaan kirjallisuuden mainetaululle.
Uskallan jopa väittää, että Anton Pavlovitsh pesi yksin koko neuvostokerman. Mutta mitä hän halusi oman aikansa ihmisille tuolla koiravertauksella oikeastaan sanoa?
Vanha Erkki
Muistan vielä omasta nuoruudestani, että ns. suhteilla etenemistä pidettiin hiukan ongelmallisena. Mutta sitten keksittiin verkostoituminen ja olikin ok pyrkiä eteenpäin sen avulla, että tuntee oikeat ihmiset.
VastaaPoistaVielä koirista ja Antonista. Tapasin kerran Moskovassa Tsehoviin perehtyneen professorin, joka kertoi A.P:n suuttuneen parille naiselle, jotka vaativat häneltä myönteistä arvostelua hengentuotteilleen sillä perusteella, että he ovat naisia ja naisia pitää arvioida lempeämmin kuin miehiä.
VastaaPoistaNiin hän sitten muotoili koiramietteensä. Sen ajatus on, että kirjoittajaa tulee arvostella vain hänen työnsä mukaan, ei sukupuolen, aseman, perheen jne. perusteella. A.P oli siis eräänlainen varhainen antifeministi.
Suhteilla etenemistä todella pidetään hiukan moitittavana, mutta mikäs auttaa: viimeksi tänään ministeri Stubbin suosikki sai hyvän viran jonon ohi. Ja olen minä itsekin kerran saanut työpaikan hyvien suhteiden avulla.
On helpottavaa, kun ei enää tarvitse verkostoitua saadakseen itselleen hyötyä tai etuja.
Vanha Erkki
Niin, onko väärin antaa kompensaatiota ihmiselle, jolla ehkä olisi potentiaalia, mutta joka jostain kulttuurisesta tms. syystä ei ole päässyt kehittämään potentiaaliaan samalla tavalla kuin jotkut toiset. Tästä kai on ollut tuossa naisjutussakin kysymys. Tsehovin aikaan naisten saattoi olla vaikea repäistä itseään irti kulttuurisista odotuksista ja ryhtyä toteuttamaan itseään. Kirjeiden perusteella Tsehovkin piti omia naispuoleisia omaisiaan idiootteina, joskin hän suorastaan liikuttavasti repi juttuja selkänahastaan elättääkseen nuo turhamaiset laiskottelijat. Mene ja tiedä.
VastaaPoistaMinä en tajua, miksi olen vasta nyt herännyt siihen todellisuuteen, että ilman suhteita mikään ei onnistu. Ja minua on kyllä valistettu tästä asiasta ihan siitä lähtien, kun julkaisin ekan kirjani. Mutta minkäs teet, tyhmä mikä tyhmä.
"Jos koira kirjoittaa lahjakkaasti, niin kyllähän koirakin saa tunnustusta."
VastaaPoistaVaan kukapas se kissan hännän nostaisi ellei kissa itse.
Kirsti, naiskirjalija saattoi olla myös kehumista: naisetkin ovat kirjaililjoita.
VastaaPoistaAmerikasta: oletan ettöä minulla on aika realistinen käsitys "Amerikasta". Niin suurella mantereella on kaikenlaista. Yleisesti voi sanoa, että amerikaklaiset ovat kohteliaampia ja ystävällisempiä kuin suomalaiset. Eurooppalaiset vaikuttavat hyvin vihamielisiltä Amerikan jälkeen.
Toisaalta - pelkäsimme kerran mieheni kanssa, että meidät ammutaan, kun menimme leirintämatkalla Teksasin takamailla kyselemään, missä olisi kemiallinen pesula. Se oli ihan realistinen pelko, on keskiajan laki: mies saa puolustaa reviiriään vaikka pyssyn kanssa.
Suhteilla pelaaminen on kaksiteräinen miekka. Tunnen muutamia heppuja, jotka menivät suhdeverkostojensa (Leijonat, vapaamuurarit ym) eteenpäin urallaan niin että sivustakatsojaa hirvitti. Nyt heillä on rahaa, mutta he ovat myös kiinni noissa verkoissaan kuin kärpänen hämähäkin seitissä. Minä olen paljon heitä köyhempi, mutta täysin vapaa.
VastaaPoistaMitä kukin arvostaa, sen mukaan eletään.
Vanha Erkki
Anna Amnell, hei!
VastaaPoistaSanoit aika nappiin, että "Amerikassa on kaikenlaista".
Oma kokemukseni rajoittuu vain yhteen läpiajoon Chigagosta ison meren rantaan pitkin kuuskuutosta aina kun se oli mahdollista. Tälläkin lyhyellä matkalla katsoin muutaman kerran aseen piippuun, ilkeään mustaan reikään. Poliisit ne niitä reikärautojaan useimmiten esittelivät.
Mutta kyllä amerikkalainen vieraanvaraisuus on omaa luokkaansa. Kun jää oli molemmin puolin murrettu lähdettiin ranchille kylään, eikä sieltä päässyt eteenpäin kahteen tai kolmeen päivään. Koko kaupungin piti tutustua matkailijoihin, jotka tulivat "pingviinien maasta."
Vanha Erkki
Sain kuulla vaihto-oppilasvuonna jatkuvasti, että olin maasta, joka oli maksanut velkansa. Hyvin ajankohtainen muistutus siitä, että Suomikin on saanut apua ulkomailta.
VastaaPoistaOn ehkä hyvä myös muistaa, että Suomi on AINOA maa maailmassa, joka on maksanut velkansa.
VastaaPoistaKuuluisa Amerikan-velka käytettiin sisällissodan runteleman maan saamiseen jaloilleen. Ja juuri kun se oli onnistunut, tuli talvisota ja jatkosota ja niiden perään hirvittävät sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Ja siinä välissä piti majoittaa, ruokkia ja työllistää 400 000 Karjalan pakolaista. Ei haitannut tahtia, vaikka Suomi sodassa menetti hedelmällisimmät alueensa, kultakaivokset, vesivoimaa, valtavat metsävarat, suuria kaupunkeja. Oli siinä hommia alle neljän miljoonan asukkaan kansalle.
Nyt meiltä liikenee miljardi vuodessa kehitysapuun,saman verran maahanmuuttajien kotouttamiseen. EU-maksuihin menee satoja miljoonia. Köyhälle Venäjä-naapurille menee joka vuosi kymmeniä miljoonia.
Moni silti päivittelee, kuinka huonosti me hoidamme kansainväliset velvoitteemme.
Vanha Erkki
Olen aina välillä miettinyt mistä suomalaisten ylitunnollisuus oikein tulee. Ei siinä mitään, hienoahan se on, että maksetaan velat ja sitä rataa, mutta esimerkiksi joidekin eu-säädösten kohdalla joskus tulee mieleen, että ei niitä varmaan missään muulla noudeteta yhtä pilkuntarkasti kuin Suomessa.
VastaaPoista