torstai 7. heinäkuuta 2011

Sotilasseksiä

Sami Hilvon Viinakorttihan on selvästi suomalaisten Brokeback Mountain, vai luulenko minä vain. Kahden miehen romanttinen rakkauselämä joka jatkuu vuosikymmenestä toiseen porvarillisten kulissiperheiden varjossa ja päättyy traagisesti homofobiseen tekoon. Kuten Brokeback Mountainissa tässäkin oli paidalla keskeinen sija. BM kertoi kahdesta cowboysta, viinakortti suomalaisista sotilaista.

Minulla on pääkopassa jotain liikahtanut uuteen asentoon, sillä homoerotiikka ei enää kolissut, kuten vielä BM:n aikoihin. Viinakortin kauniisti kuvatut seksikohtaukset tuntuivat hiukan korneilta. Yleensäkin rakkauskohtaukset nykyään enemmän nolottavat kuin innostavat. Nuorena oli toisin tietysti, silloin pieni kömpelyys ei paljon haitannut. Tähän ikään mennessä vaan on niitäkin ehtinyt nähdä ja lukea niin tuhannen sata erilaista samanlaista, että saa kirjailija olla melkoinen velho jotta pystyisin eläytymään. Pidän kirjaa aiheeltaan kiinnostavana kyllä ja ammattitaidolla tehtynä.

Hilvolla on blogikin. Ja tästä kirjasta on blogeissa meuhkattu paljon. Esimerkiksi täällä, mistä pöllin tuon Hilvon blogiosoitteenkin.

Share/Bookmark

10 kommenttia:

  1. Tuossakin kai on pääasia se, että kaksi ihmistä rakastuu ja he vain sattuvat olemaan homoja. Silloin ärsyttää, kun huomaa, että jokin elementti on lisätty vain maineen/huomioarvon vuoksi.

    VastaaPoista
  2. Olen katsonut BM:n ja se tympäisi minua. Ei varmastikaan sen takia, että kyseessä oli homorakkaus, vaan kaiketi siksi, etten jaksa ns. puhtaasti rakkausjuttuja katsoa tai lukea.

    Nuorempana luin kyllä Harlekiineja ym. romanttista, mutta se oli se tietty vaihe, jolloin se palveli. Silloin sitä olikin aika kokematon.

    VastaaPoista
  3. Anne, ei homous tässä kirjassa mitenkään päälleliimattua ollut, kyllä se oli olennainen asia ja tietenkin ihan kiinnostava näkökulma suomalaiseen sotahistoriaan.

    Elegia, minä jostain syystä fanitin kybällä ko leffaa ja varsinkin Proulxin novelli jonka pohjalta se oli tehty, oli hyvä. Mieleen on jäänyt Iris Murdocin aviomiehen kirjoittamasta Iris kirjasta kommentti, että monien naisten tavoin Iris suhtautui romanttisesti homoseksuaaleihin miehiin. Tajusin silloin, että huomio saattaa pitää paikkansa. Mutta ei kaikilla tietysti tätä kiinnostusta ole, ja se voi mennä ohikin.

    VastaaPoista
  4. Brokeback Mountainissa on kohtaus, jossa cowboyt makaavat vierekkäin tekemättä mitään muuta. Ei hyväilyä, ei sanailua, vain lepoa. Siinä on sellaista läheisyyttä jota harvoin tavoitetaan elokuvissa ja mielestäni se on myös kaunein rakkauskohtaus jonka olen leffassa nähnyt.

    VastaaPoista
  5. Kirsti hei! Kävin ostamassa siskontytölle lahjaksi Eksyneet näkevät unia. Ensimmäiseksi piipahdin sitä hankkimaan lähimpään kirjakauppaani eli Suomalaiseen. Kirja löytyi mutta hinta - 28 euroa ja risat - pisti nieleksimään. Synttärit ovat jo sunnuntaina, joten en ehtinyt tilata kirjaa nettikirjakaupasta, josta sen olisi saanut halvimmillaan alle 17 euroon. Helsingin keskustassa Suurikuun kirjakaupassa myivät eioota. Pihju hellitti viimein kukkaronsa nyörejä Akateemisessa, jossa kirja maksoi 20,90 euroa. Aikamoinen hintahaitari?!

    terv. Terhi Tarinahautomostasi

    VastaaPoista
  6. No ohoh Terhi, kyllä 28 euroa kuulostaa pahasti ylihinnoitetulta! Mutta taitaa Suomalaisella olla hintapolitiikka muutenkin yläkanttiin, sellaisen olen ollut havaitsevinani. Ei kannata kirjailijan kyllä ihmetellä, jos ei nuortenkirja mene kaupaksi tuohon hintaan.

    VastaaPoista
  7. Minulle Viinakortti oli viime vuoden parhaita lukuelämyksiä & kirjoitin kirjailijalle hehkuttavan palautteenkin.

    VastaaPoista
  8. Kiinnostavaa Terhi. Mikä Viinakortissa erityisesti innoitti?

    VastaaPoista
  9. Tunnelma. Menneisyyden aaveet. Lannistuneen rujo päähenkilö. Uusi kulma niin monta kertaa kerrottuihin sotatarinoihin.

    Mummola. Oikeastaan kirja sai minut palaamaan omiin mummolamuistoihini ja muistelemaan ukkia ja mummia. Ehkä odottamatonta kirjan aiheen perusteella?

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!