 |
| Hopeaturkki kirjassa Majavakevät. Kuva: Kirsi Haapamäki |
Jotenkin hämärästi on sellainen mielikuva, että suomalaisissa lastenkirjoista luontoa vielä löytyisi. Mutta ehkä Suomessakin on jo näkyvissä luontosuhteen ohentumista, ainakin Tuomas Nevanlinnan nuortenkirja Antero joutuu luontoon tuntuisi vähän viittaavan siihen suuntaan, ettei luonto mitenkään itsestäänselvästi kuuluisi jokaisen lapsen kokemusmaailmaan. Jos lähipiiriin kuuluvan lapsen luontosuhdetta pitäisi tukea ja vahvistaa, saattaisi Majavakevät olla passeli lahjakirja.
Itse muistan, että Ernest Thompson Setonin eläinkirjat, varsinkin Eläinten sankareita oli kirja, joka piti lukea monta kertaa. Kun ajattelee, miten tärkeitä Setonin kirjat olivat lapsena, on kummallista, että vasta nyt tulin googlettaneeksi hänet. Seton näyttää olleen mukana Partioliikkeessä, mutta eronneen siitä myöhemmin liikkeen sotilaallisuuden vuoksi.
Olisin halunnut lapsena partioon. Minusta heillä oli upeat vaatteet ja olisin halunnut päästä villiin luontoon eloonjäämiskursseille ja muille jännittäville leireille. Mutta olin lihava ja vanhempani pelkäsivät, että minua kuitenkin kiusattaisiin partiossa. Joten niinpä minusta ei koskaan tullut partiolaista. Mutta onneksi saan kirjoittaa kirjoja, joissa lapset seikkailevat villissä luonnossa ja kohtaavat villieläimiä.
Tekstit
Minusta aina vain löytyy hurmaavia lastenkirjoja, joissa on luontoa. Ensin hankin niitä tyttärelemme Merille ja nyt on vuorossa Kummipoika, 7 vee.
VastaaPoistaLuin viikonloppuna yhden takuulla pieniä lukijoita kiinnostavan luontokirjan, jolla alan vastaamiseni Lasten linnoitus -haasteeseen. Kaksi seuraavaakin käsittelevät tavallaan luontoa, mutta ovatkin jo hieman isommille tarkoitettuja. Niihin ei vain enää löydy kansikuvia, joten ensin pitää kuvata, silä nämä kaksi ovat erityisiä paitsi teksteiltään myös kuviltaan.
Luontoa ja eläimiä käsittelevät lasten- ja nuortenkirjat pitäisi turvata lailla;-)
Itse luen Sinttu-kirjoja yhtä innokkaana kuin niiden kohderymä eli ponitytöt.
Hevos- ja koirakirjoja varsinkin tytöille on muistini mukaan paljonkin, mutta vapaata, villiä luontoa kuvaavia ehkä vähemmän. Se on ainakin selvää, että monille kaupunkilaislapsille metsä ja muu luonto on tuntematonta, vähän pelottavaa aluetta. Se on sääli!
VastaaPoistaErikoinen syy olla pääsemättä partioon. Minunkaan vanhempani eivät päästäneet minua partioon, vaikka useimmat kaverini olivat partiolaisia. Syynä oli se, että se veisi kaiken ajan! Niinpä käytin sitten kaiken vapaa-aikani seurakunnan tyttökerhoissa ja leireillä... Sitten kun olisin voinut itse asiasta päättää, koin olevani liian vanha, kun en ollut aloittanut tonttuparvessa.
Toisaalta, ehkä vanhempasi olivat oikeassa. Oma punatukkainen pikkuveljeni pääsi partioon, mutta häntä haukuttiin siellä heti ruostekalloksi, ja se sai aikaan ikuisen trauman, josta hän ei ole selvinnyt vieläkään. Partio loppui hänen osaltaan myös siihen.
Minä kävin sen ekan vaiheen partiosta ja kyllästyin siihen uskonnolliseen paapatukseen, jota sen varjolla tarjottiin. :/ Minähän menin sinne oppimaan taitoja, en juttelemaan mukavia Jeesuksesta. Huom. kyseiset partio "koulut" pidettiin siis jossain helluntai ym. kirkossa. Nice one! :/
VastaaPoistaLeena, minäkin ajattelin, että luontoaiheiset lastenkirjat pitäisi turvata lailla, mutta sitten aloin miettiä että miksi. Jos ihmiset elävät kaupungeissa, miksi heidän oikeastaan pitäisi tuntea luontoa?
VastaaPoistaMaisakaisa, kiinnostavaa jos niin on, että vapaata luontoa kuvataan vähemmän. Ja partiosta: Sitä voi miettiä, että kummasta jää suuremmat traumat, siksi kun vanhemmat eivät päästä koska lapsi on jotenkin poikkeava, vai siitä kun vanhemmat päästävät ja sitten kaverit pilkkaavat. Kummastakin jää trauma, selvästikin...
Anne, partiot taitavat aika useinkin olla kimpassa jonkin seurakunnan kanssa. Mutta kaipa niitä on seurakunnista riippumattomiakin putiikkeja. joka tapauksessa erilaisten partiotaitojen oppimisen luulisi olevan partiossa se pointti. Ehkä halu evankelioida on sitten helluntailaisilla loiskahtanut vähän yli.
Kirsti,
VastaaPoistavielä kerran: paljon onnea. Toivon, että Majavakevät valloittaa ryminällä.
Ei ihme, että kirjoitat majavista, kun Ernest Thompson Setonkin on Sinulle tuttu. Hän kirjoitti muun muassa Toronton Don-joen ja sen sivujokien laaksoista ja niiden luonnosta. Hänen aikanaan nuo laaksot olivat villiä luontoa.
Toronton laaksojen luonto on edelleenkin monin paikoin koskematonta, sillä ne ovat jyrkkäreunaisia laaksoja, oikeastaan rotkoja. Niiden luonto on täysin poikkeuksellista muuhun ympäristöön verrattuna.
Ernest Thompson Seton asui kouluvuotensa eli 1800-luvun loppupuolen Torontossa. Hänen sukulaisensa omistivat Spadinan, nykyisen museon, joka inspiroi minut kirjoittamaan tyttökirjat Kanadasta. Hän vieraili siellä usein. Hän vaelteli niissä laaksoissa, jotka lumosivat minutkin vuosikymmeniä myöhemmin..
Hyvää Majavakevättä!
Kiitos Anna! Ajattelinkin, että sinulla varmasti on tietoa Setonista, kun olet asustellut siellä samalla suunnalla.
VastaaPoistaLapsuuden kotikaupungissani partiolippukunnista ainakin neljällä oli taustayhteisöinä seurakunta, yhdellä NNKY ja yhdellä NMKY. Paikallisista tehtaistakin muistaakseni ainakin kahdella oli oma partiolippukuntansa.
VastaaPoistaYritin muuten kerran lukea sitä Antero joutuu luontoon, mutta se oli tylsä ja jäi kesken.
Tietokirjoja luonnosta lapsille on viime vuosina tehty aika monta, sekä kaupunkiluonnosta että "perinteisestä". Kaunokirjallisuutta varmaan saisi olla enemmän. Majavakevät kiinnostaa...
Lasten kuvakirjoihin - etenkin käännöskirjoihin - on viime vuosina pesiytynyt koko joukko erilaisia eläviä koneita. Lisäksi eläinhahmoista on aika pitkälle häivytetty eläimellisyys, ts. käyttäytyvät ihmisiksi ja voi olla vaikea edes ulkonäöstä hahmottaa, mistä lajista on kysymys. Sikäli siis kuulostaa ainakin minun korviini uskottavalta, että luonto ja eläimet ovat vähentyneet lastenkirjoissa. Kotimaisissa kirjoissa luontoa onneksi on - en tainnut muistaakaan kehua Eksyneet näkevät unia -kirjaa siitä, että siellä kasveilla oli lajit!
VastaaPoistaMitä partioon tulee, riippuu varmaan hiukan tuurista, millainen partiolippukunta paikkakunnalla on. Partiohan toimii vapaaehtoisvoimin, mikä on varmaan sekä siunaus että kirous. Itse liityin partioon yhdeksänvuotiaana enkä ole vieläkään malttanut erota... Esikoinen ja keskimmäinen ovat jo innokkaita partiolaisia ja viisivuotias kuopuskin kyselee, josko pääsisi ensi kesänä partioleirille. Seurakunta on meidänkin lasten lippukuntien taustayhteisönä.
Meillä oli partiokolo kodin alakerrassa ja mitään uskonnollista painolastia ei ollut. Jotenkin kuului asiaan, että alussa tai lopussa rukoiltiin. Ei siitä varmaan kenellekään traumaa jäänyt. Yhdelle kaverilleni jäi trauma, kun emme ottaneet häntä mukaan partioon, kun hän oli alaikäinen. Ikäänkuin se olisi ollut niin vaarallaista, jos olikin vähemmän ikää. Vieläkin Eija tippa silmässä muistelee, kuinka hän kaihoten katsoi peräämme, kun suuntasimme matkamme metsän pimentoon. Minun partionimeni oli Vinka. Vartiomme nimi oli Nuppivartio ja kuuluimme Juuan Kiitäjäsiskoihion, muistaa Salme.
VastaaPoistaKyllä Suomessa varmaan luontoaiheisiin lasten-ja nuortenkirjoissa vielä jonkin verran satsataan.
VastaaPoistaMutta miksi Kirsi lasten, jotka asuvat kaupungeissa, ei tarvitsisi tuntea luontoa? Ihmisen alkukotia! Onhan ihmisellä kuitenkin aina jonkinlainen tarve luontoon. Monet lapset, jotka eivät kaupungin kiirestä pääse kokemaan luontoa, voivat kirjojen kautta päästä sukeltamaan luontomaailmaan ja tyydyttää tarpeitaan.
Tuulie, en tarkoittanut etteikö lasten pitäisi tuntea luontoa, vaan tarkoitus olisi kysyä että miksi. Siis huomasin vain, että asiaa pitää jotenkin niin itsestäänselvyytenä, ettei edes mieti miksi pitäisi tuntea. Sinä siis uskot, että ihmisellä on tarve kokea luonto. Mutta onkohan näin? Toivon että on.
VastaaPoistaVai niin Salme, ei siis ollut uskonnollista painolastia, muuten vain rukoiltiin. Ja vaikka joku olisi saanutkin traumoja, tuskin olisit huomannut, vai olisitko;-)
Flora, tuo konejuttu taitaa olla totta. Samoin eläinten inhimillistäminen. Voi olen kyllä ihan kade tuollaisesta pitkäjänteisestä partioharrastuksesta.
Maisakaisa, mietinkin juuri että millä kaikilla taustaorganisaatioilla on mahtanut noita pertiojuttuja olla. Ja hienoa että majavakirja kiinnostaa!
No tuskin olisin huomannut, sillä psykologin erikoisosaamiseni ei ollut tuolloin kymmenvuotiaana vielä puhjennut. Joku olisi ehkä säästynyt traumoilta, jos pirteä Nuppivartio olisi jatkanut toimintaansa jäsenten aikuisikään saakka, pohtii Salme.
VastaaPoistaVieläkö se rakastunut kiusanhenki vainoaa sinua?
Nuppivartio on kyllä tosi hyvä nimi. Joskus tuntuu, että me kaikki tarvitsisimme nuppivartiota.
VastaaPoistaLuonto hoitaa ja parantaa, tämä on kiistaton tutkimusperäinen fakta joka toimii niidenkin kohdalla, jotka eivät edes erityisemmin viihdy luonnossa. Tässä valossa ihmiseenkin voisi kuvitella olevan sisäänrakennettuna ainakin piilevä kaipuu luontoelämyksiin.
VastaaPoistaMun mielestä jokainen ipana pitäisi raahata säännöllisesti metsäretkille, joilla ei juosta, kiljuta ja rääkätä eläimiä, vaan kävellään rauhallisesti ja hiljaa ja tarkkaillaan asioita niitä häiritsemättä. Vois olla ADHD:takin vähemmän ;)
Olen samaa mieltä, mutta tiedän muutaman jotka syyttäisivät meitä fasisteiksi, jos toimisimme noin.
VastaaPoistaOnhan se hyvä tuntea luontoa, jos vaikka syntyisi jonkin sortin arvostusta maapalloamme kohtaan. Voisi ehkä vähentää roskaamistakin.
VastaaPoistaKaikkihan lähtee tietty vanhemmista: jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta ja jos kokee helpompana istuttaa lapsen telkkarin ääreen kuin roudata ulos, niin eipä se lapsen vika ole. Tuloksena tietty sitten nuo ylipainoiset lapset ja teinit, jotka hämmentyvät bilsantunnilla, kun pitäisi erottaa mänty kuusesta ja hengästyvät, jos joutuvat kulkemaan kolme porrasta enemmän.
Juu, eihän joidenkin mielestä lapsia saisi raahata väkisin edes kouluun jos ne eivät halua mennä ;) Tää on vain mun mielipide, ja järjellä tajuan toki ettei ketään voi luontoon pakottaa.
VastaaPoistaJa tietysti sekin olisi ärsyttävää, jos mun metsäreitit olisi täynnä ihmisiä ;)
Olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että meidät raahattiin marjametsään silloinkin, kun emme millään olisi halunneet. Metsästä tuli tuttu paikka. Nykyisin samoissa metsissä kulkee vähemmän väkeä senkin vuoksi, että siellä on karhuja - näköhavaintoja on joka kesältä. Niinpä veljenpoikien kanssa siellä marjastaessani en enää toistele vanhaa ohjetta: "Älä riko luonnon rauhaa, älä huuda, älä pauhaa", vaan kehotan mekastamaan kunnolla, että karhut tietävät pysyä pois reitiltämme. Yksin ollessani laulelen...
VastaaPoistaKaikkialla ei ole karhuja tai susia pelättäväksi, mutta nykyisin syy metsäkammoon voivat olla vaikkapa hyttyset ja hirvikärpäset. Jos aikuiset suhtautuvat näin, miten mahtaa käydä heidän lastensa luontosuhteen? Ehkäpä kirjallisuus voisi jotenkin lievittää näitäkin
pelkoja?
Elegia, olen miettinyt paljon, että mistä se roskaaminen oikein tulee. Muistan itse havahtuneeni asiaan Tunisiassa 90-luvulla, kun aavikon läpi porhaltavan junan ikkunasta katselin hiekasta nousevia kaktuksia, joiden piikeissä lepatteli kasapäin muovipusseja. Mitä ihmisen päässä tapahtuu, kun se alkaa roskata ympäristöä. Riittääkö selitykseksi pelkästään se, että sitä roskaa syntyy, kun käy kaupassa ja kaikki on pakattu muoviin?
VastaaPoistaAnu, joo onhan se kivampi kun saa kulkea metsässä rauhassa. Mutta silti mietin, että ehkä nimenomaan on olemassa asioita, joiden tekemiseen pitää ihmiset pakottaa. Kyllähän oppivelvollisuuskin on tietynlaista pakottamista... Hmm kiinnostavia kysymyksiä....
Maisakaisa, se on tosiaan jännittävä juttu, että asiat jotka aikanaan saattoivat ärsyttää ja inhottaa voivat myöhemmin paljastua arvokkaiksi. Kaipa kirjallisuus parhaimmillaan voi auttaa luontosuhteen luomisessa ja muissa tärkeissä asioissa, vaikka näin yksittäisenä kirjailijana koenkin sen taisteluksi tuulimyllyjä vastaan.
No, oikeasti mä olen pakottamista vastaan. Jos joku ei tykkää olla luonnossa niin eihän se multa ole pois, ja sellainen ihminen nauttisi varmaan pakon edessä luonnosta suunnilleen yhtä paljon kuin minä nauttisin pakon edessä vaikkapa Jehovan todistajien kokouksesta tai eläintarhakierroksesta.
VastaaPoistaAinoa mihin ihmiset pitäisi pakottaa on sen säännön noudattaminen, että muille ei tehdä pahaa.
(Lastenkasvatuspuoleen en ota enempää kantaa, koska lapseton saa niitä asioita kommentoidessaan helposti kakkaa niskaan vähän joka suunnalta ;)