Kun luin tämän, koin spontaanisti, että KJ on oikeassa. En kylläkään voi todistaa, että hän on oikeassa. Minulla vain on sellainen tunne, että me olemme erottaneet etiikan sen ytimestä, ja siirtäneet etiikan koskemaan lähinnä valintoja joita teemme kuluttajina tms. Mikä sekin on tärkeää. On hyvä ostaa luomua ja reilua kauppaa jne. Mutta me puhumme aika vähän siitä, että kuinka meidän pitäisi kohdella muita ihmisiä, siis niitä joita kohtaamme päivittäin.
KJ toteaa, että ihan tutkimuksen tasolla on paljon tutkimusta lasten ja nuorten sosiaalisista taidoista, siitä miten niitä kehitetään ja miten niissä ilmeneviä ongelmia voidaan ratkoa. Mutta aikuisten ihmisten sosiaalisia taitoja ei ole tutkittu juuri lainkaan.
Joskus olen ajatellutkin, että on hassua, kun lastentarhassa lapsia opetetaan, että kaverin leluja ei saa ryövätä, eikä ärsyttävääkään tyyppiä saa takoa hiekkalapiolla päähän, kun työelämä kuitenkin nykymaailmassa on sellainen, että jos ei ryövää, eikä käytä kyynärpäätaktiikkaa, ihmisen käy huonosti. Lastentarhan opit eivät aikuisten oikeassa elämässä päde.
KJ toteaakin, että aikuisten maailman viidakkomeininki heijastuu jo nykyajan opettajakoulutukseen. Nuoret opettajanalut ovat huolissaan erityisesti kilteistä ja sävyisistä lapsista, joita pitää kannustaa pitämään puolensa ja huutamaan kovempaan ääneen, etteivät jää jalkoihin. Nykyisessä opettajankoulutuksessa kilteistä, sävyisistä ihmisistä on tulossa ongelma. Aggressiivisuus taas koetaan järkevänä tapana saada oma tahtonsa läpi.
Aggressiivisuudesta tuli mieleen, että jossain koejärjestelyissä taaperot oli puettu niin, ettei päältä erottanut olivatko tyttöjä vai poikia. Tarkkailijoille kerrottiin lasten sukupuoli väärin, siis tyttöä sanottiin pojaksi, poikaa tytöksi. Sitten katsottiin, että miten tarkkailijat suhtautuivat lasten aggressiiviseen käytökseen. Pojiksi luultujen aggressioita pidettiin reippaana käytöksenä. Tytöksi luultujen aggressiot nähtiin ongelmana. Tosin en muista, oliko tämä juttu KJ:n kirjassa, vai luinko sen jostain lehdestä juuri nyt.
Epäilen, että Keltikangas-Järvisen hahmottelema ongelma on ajaton. Se on ollut ihmiskunnan ongelma aina. Me tiedämme sisimmässämme mikä on oikein, mutta on lukemattomia syitä olla käyttäytymättä niin. Tärkein syy siihen tietenkin on, että meidän käy huonosti, jos aina käyttäydymme hyvin. Eikö Dostojevskin Idioottikin kerro juuri siitä, mitä tapahtuu, jos joku ihminen on oikeasti hyvä?
Tekstit
Hyvä käytös ei tosiaan ole kovin suosittu harrastus tätä nykyä. Jos haluaa pärjätä, on opittava tyrkkimään heikommat pesästä.
VastaaPoistaNiin, että olet siis samoilla linjoilla.
VastaaPoistaHauskaa, että kirjoitit tästä kirjasta. Minusta KJ puhuu joistain asioista siten, että voin hyvin seistä hänen sanottavansa takana. Totta vai ei? Se on ihmiskuvasta kiinni, kaiketi…
VastaaPoistaKJ on minusta nostanut esiin hyvin tärkeitä kysymyksiä temperamenttiteorioillaan. Ne ovat aivan konkreettisia juttuja, ainakin omalla kohdallani. Kuulun tällä hetkellä virtuaaliyliopistoryhmään, jossa 40 ihmistä keskustelee, kommentoi artikkeleita, tekee itsenäisiä kirjoitustöitä ja kuuntelee tietokoneen ääressä luentoja. Osallistuin yhteen irl luentoon ja ajatukseni alkoi heti harhailla ihan muissa asioissa kuin siinä mitä luennoitsija puhui. Jouduin kertomaan miten ja minkälaisessa ympäristössä opin parhaiten ja kerroin iloitsevani siitä, että saan keskittyä rauhassa, omissa oloissani. Häiriöttömässä tilassa.
Se on temperamentti kysymys. Myös se, että aloin ajatella opettajaraukkaa joka on käytännössä käytettävissä miltei 24/7, koska varsinaista työaikaa hänellä ei ole.
Nämä eettiset kysymykset, joita jo tuolla aiemmin esitit, ovat tärkeitä juttuja. Me emme ole vain kuluttajakansalaisia vaan eettisyytemme tulisi näkyä muissakin elämänasioissa. Niissä sitä vasta joutuukin monimutkaisten valintojen eteen. Ja monimutkaisten asioiden liiallisella yksinkertaistamisella on haittapuolensakin. KJ liikkuu toisinaan vähän sillä rajalla. Mutta hänen ajattelunsa on hyvin selkeää ja ymmärrettävää. Tai pikemminkin, hän osaa välittää tieteelliset asiat selkeästi.
Muistan hänen yhden lehtikolumninsa jossa hän puhui kolmivuotiaista. Kuinka tietyt kolmivuotiaat ryntäävät sisään, tönivät toisia, puhuvat äänekkäästi, käyttävät fyysistä voimaansa ja ottavat väkisin toisilta lelut sekä täysin piittaamatta muista/toisista täyttävät tilan kuin tilan täynnä kolmivuotiaan omnipotenssia. Hän sanoi olevansa murheellinen siitä, että tämä tyyli on nykypäivän menestyjän tyyli. Että se on ainoa tyyli jolla pärjää elämässä. Että se on myös eettisesti hyväksytty ainoaksi tieksi menestykselliseen elämään (ja tästä samasta asiasta muuten puhuu, hieman toisin sanoin, Outi Nyytäjäkin teoksessaan Menestys ja moraali).
Tuo aggressiivisuuden ilmaisu ja sen kytkeytyminen sukupuolen kulttuurisiin vaatimuksiin on varmasti ihan totta, ja on vähän toinen asia kuin olla ikuinen kolmivuotias suhteessa toisiin. Kyllä kulttuurisesti tytöt kasvatetaan hiljaisiksi ja kilteiksi ja toisia huomioonottaviksi, kun taas pojilla nämä samat ominaisuudet ovat pikemminkin heikkouksia kuin hyvinä pidettyjä ominaisuuksia. Siitähän Tarja Halostakin moititaan. Häntä moititaan kaikista niistä ominaisuuksista joista miestä vastaavassa tilanteessa kehutaan. Ruhtinas Myshkin edustaa juuri sellaista miestä, jolla on pehmeä sydän, hänen vastaparinsa täydentää häntä kyllä tuossa romaanissa.
Otsikostasi vielä yksi kysymys. Onko hyvä ihminen todellakin ongelma? Jos on, niin kenen/minkä ongelma mielestäsi?
VastaaPoistaHei, luen parhaillaan ihan samaa kirjaa ja mietiskelin (taas!) ihan samaa asiaa tuosta eettisyyden käsitteen nykyisestä harhasta.
VastaaPoistaIhmisten kohtelusta (vaikkapa yrityselämässä) kukaan ei puhu mitään: se aihe ei yksinkertaisesti enää kiinnosta yrityksiä.
Liikemaailmasta käytäntö on levinnyt tavalliseen elämään, mitä vaikkapa tosi-tv vielä avoimesti edistää.
Ollaanko me nyt jo aivan tumpeloita siinä, miten ollaan toisten ihmisten kanssa - kun näin netissäkin voi anonyymisti huudella...;)
Kipa
Internetin vika!
VastaaPoistaHirlii, tutustuminen temperamenttiteorioihin on tuonut happea minunkin elämääni. Vastaus hyvää ihmistä koskevaan kysymykseesi: Hyvä ihminen on ongelma, koska hän on ristiriidassa vallitsevan toimintakulttuurin kanssa. Suurin harmi saattaa tietysti koitua hänelle itselleen, koska hän jää muiden jalkoihin.
VastaaPoistaKipa, yhteiskunnallinen ilmapiiri näkyy viihdeohjelmissa. Ei varmaankaan ole sattumaa, että niin kiinnostuneina katselemme erilaisia tiputusohjelmia, joissa osallistujia kierros kierrokselta karsitaan. Sama pudotuspelihän on käynnissä yhteiskunnassa. Eettisyys on tullut puheenparteemme, tämän tästä lehdissä on juttuja siitä miten yritykset huomioivat eettisyyden toiminnassaan, mutta kuten sanoit, ihmisten kohtelu ei kiinnosta. Olisi kyllä kiinnostava miettiä mistä koveneminen johtuu. Nettiä en sentään syyttäisi:-)
Kiusaamista on aikuistenkin parissa. Opettajainhuone tai toimisto voi aiheuttaa stressiä ja sairastumista. Kirjallisuus- ja taiteilijapiireissäkin näkee kiusaamista ja ilkeilyä. Jos joku joutuu jatkuvan nälvimisen kohteeksi, hän jää mieluummin kotiin kuin menee kiusattavaksi. Kai se on tarkoituskin.
VastaaPoista"Hyvä ihminen on ongelma, koska hän on ristiriidassa vallitsevan toimintakulttuurin kanssa."
VastaaPoistaEikö se ole toimintakultuurin ongelma eikä hyvän ihmisen ongelma, jos jokin toimintatapa polkee jalkoihin? Jos se olisi tämän hyvän ihmisen ongelma niin silloinhan toiminnan kohde on syyllinen, eikä esim. se kiusaajasta jossain työpaikalla.
Voiko sanoa: No, mitäs olit juutalainen, kehitysvammainen, romani, homo natsisaksassa, ihan oli oma vikasi että jouduit kaasutettavaksi. Tai: Ihan oli kuule oma vikasi että jouduit Siperiaan, meillä nyt Stalinin aikaisessa Neuvostoliitossa vaan sattui olemaan tämmöinen systeemi ja toimintakulttuuri.
aggressiivisuus on sallittua vain jos se johtaa tuloksiin eli talouden kasvuun. :P lapsista yritetään kasvattaa (osin vastoin vanhempien tahtoa) menestyjiä jotka nimenomaan saavat haalittua maahan / firmaan / järjestöön mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman nopeasti, välittämättä siitä ketkä mahdollisesti joutuvat kärsimään.
VastaaPoistaIhminen joka pyrkii toimimaan eettisesti oikein muita ihmisiä kohtaan (ja tämä ei voi tarkoittaa vain sitä että ei tarkoituksella kiusaa muita), voi myös tietoisesti ryhtyä ongelmaksi vallitsevalle toimintakulttuurille. :)
VastaaPoistaAnonyymi, se on totta, että aikuisetkin kiusaavat. Ja mitä kirjallisuus-ja taidepiireihin tulee, niin joidenkin kritiikkien kohdalla tulee mieleen, että eikös tuo ole jo kiusaamista.
VastaaPoistaHirlii, riippuu varmaan näkökulmasta, että kenen ongelmana sitä pitää, mutta ongelma mikä ongelma. Kyllä joku voi ihan kirkkain silmin sanoa, että mitäs olet juutalainen, vammainen, homo. Ja sanookin, koko ajan.
ill, olet kyllä niin oikeassa tuossa. Taloudellinen kasvu on nykyään asia, joka pyhittää kaiken. Kaikki on sallittua, jos se tuottaa taloudellista hyötyä.
Helena, sellaisia ihmisiä pitäisi saada lisää.
Ihmettelen pessimismiä, joka tässä keskustelussa vallitsee. Olen samaa mieltä siitä, että erityisesti media villitsee nykyään ääliömäistä käyttäytymistä big Brothereineen ja Duudsoneineen. MUTTA. Sitten tulee se mutta. Bisnesmaailmassa on todella perusoppeina ahneus ja piittaamattomuus muista. Mutta ei se tarkoita sitä, että KAIKKI tai edes SUURIN OSA ihmisistä käyttäytyisi niiden oppien mukaisesti. Olen ollut töissä ainakin seitsemässä työpaikassa Suomessa ja ulkomailla ja kyllä mielestäni joka ainoassa työpaikassa on ollut ja on paljon myös ihan tavallisia, sympaattisia ihmisiä, jotka eivät ole valmiita rynnimään toistensa ylitse saadakseen itse jotain. Toki siellä on ollut myös niitä toisenlaisia heppuja, mutta eivät he enemmistö ole koskaan olleet.
VastaaPoistaSen sijaan talouselämän opit jotka yrittävät ulottua koko ajan pidemmälle yhteiskuntaan ovat mielestäni täysin vinksahtaneita. Kuitenkin toimin yhtenä robottina muiden mukana niiden mukaan, ainakin toistaiseksi. Uskon kuitenkin, että ihmiset ovat yhä tiedostavampia ja eettisempiä ja kuten jossain toisessakin keskustelussa olen ennustanut, uskon tämän ainaisen kaupallisuuden kääntyvät lopulta vastaliikkeeksi. Maapallo ei kestä, mutteivät ihmisetkään, sitä, että olisimme aina jotain ihmerobotteja, joiden ainoa päämäärä on rahan kerääminen. Mistä pääsemmekin brändäämiseen...
pS kuten huomaat kirsti irtipääsemiseni bloggailusta antaa vielä odottaa itseään
Kylmät väreet menivät pitkin selkää lukiessani näitä tarinoita. Aivan erinomainen asia Kirstiltä ottaa esille tämä kiusaamisen, pyrkyryyden, omahyväisyyden ja muiden kamalien ominaisuuksien ongelma. Totta on, että lapsille yleisesti annetaan tuollainen pärjäämisen malli. Kyseessähän on silloin aikuisten, "vapaasti kasvaneiden" ongelma, jonka he siirtävät eteenpäin. Aikuiset eivät osaa muuta. En ole lukenut tuota kirjaa, olisi varmaan hyödyllistä, toisaalta kovin masentavaa varmaan, joten enpä tiedä. Hyvä, että asiasta puhutaan. Muuten liike-elämästä on olemassa sellainenkin mielipide, että vain rehellinen liiketoiminta kannattaa pitkässä juoksussa. Siihen kai sitten sisältyy etiikkakin juuri oikeamielisyytenä, ei petkuteta jne.
VastaaPoistaVastapainoksi nykyajan kyynärpäätaktiikka-ajalle ja -ajattelulle voisin suositella lukemaan Stefan Einhornin kirjan Aidosti kiltti. Se tarjoaa yllättävää tietoa kiltteydestä. Stefan Einhorn on puolalaisen, Ruotsiin asettuneen, juutalaisvainoista selvinneen syöpälääkäri Jerzy Einhornin poika, itsekin syöpälääkäri, tutkija, Karolinska Institutetin eettisen neuvoston puheenjohtaja ja Radiumhemmet-syöpäsairaalan ylilääkäri. Kirjan alkuperäinen nimi on Konsten att vara snäll (2005). Jokainen tekee oman valintansa, valitsee kyynärpäätaktiikan tai sitten ei.
Hanna vdS: toki ihmiset voivat olla kivoja ja kilttejä. Sillä ei vain pääse kovin pitkälle nykymaailmassa, ellei sitten satu olemaan vaikkapa Diili-pyövelin exä.
VastaaPoistaVallasväellä on nimittäin silloin tällöin tapana palkita uskolliset palvelijansa.
Muuten kannattaa teroittaa kyynärpäänsä, laskelmoida tarkkaan ja olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Karkeasti sanoen: nöyristele tai tappele.
Jos joku sanoo, että olen kyyninen, niin siitä vaan.
Liike-elämän lait olen tuntenut nahoissani, en ihan yhtä tiukasti kuin Anssi Vanjoki, mutta riittävästi, että tiedän, miten oikeaan paikkaan säännöllisesti isketty raippa sattuu.
Kipa
Suomalaiset ovat tuoreen tutkimuksen mukaan Länsi-Euroopan häntäpäässä siinä, miten paljon annetaan aikaa ja varoja toisten ihmisten auttamiseen. Kertoisiko se jotain kulttuurin arvoista? Ja se, että tutkimustulokset eivät olleet lehtien otsikoissa?
VastaaPoistaPitäisikö ryhtyä kampanjoimaan hyvän tekemisen merkityksestä ihmisten henkiselle hyvinvoinnille?
Hanna, olen samaa mieltä, suuri(n?) osa ihmisistä pyrkii kohtelemaan muita ihmisiä hyvin, ja varmasti maailmassa on monta paikkaa, jossa narsistiset pyrkyrit eivät tuota ongelmaa. MUTTA tendenssi näyttäisi kuitenkin olevan senkaltainen, että yhä enemmän kulttuuri suosii narsistista pyrkyryyttä, ja on vaarana että se tunkeutuu salakavalasti eri alueille, kuten esim. kouluihin, joissa aletaan nähdä kiltit lapset ongelmina, ja kyynärpäätaktiikkaa käyttävät reippaina. Tästä KJ:n kirja esitteli huolestuttavia esimerkkejä. Ja onnittelut viisaasta päätöksestä bloggaamisen suhteen.
VastaaPoistaSirkka, eivät KJ:n kirjat mielestäni ole masentavia, vaan antavat mielestäni vähän pontta ja myös työkaluja vastustaa näitä vallitsevia tendenssejä. Itseäni ainakin hänen kirjansa ovat auttaneet kovasti. Kiitos myös mielenkiintoisesta kirjasuosituksesta.
Kipa, kuulostaa siltä, että tiedät mistä puhut. Olen itse saanut elää aikalailla pumpulissa, joskus harvoin joutuu jossain yhteyksissä kokemaan, mitä on kun kyynerpäätaktiikkaa käytetään. No useimmitenhan se tulee vastaan vain siinä, että omat kirjat taistelevat julkisuustilasta mediaseksikkäämpien opusten kanssa. Jotain mieliharmia sekin aiheuttaa, mutta konkreettinen kipu ja kärsimys jää kuitenkin vähäiseksi.
Hyvyys ja kiltteys ovat mun mielestä tärkeitä ja arvostettavia ominaisuuksia.Ongelmaksi muodostuu se jos ihminen ei kykene sanomaan "ei"ja laittamaan itseään suojaavia rajoja.Ja mitä kenestäkin on kiltteyttä?Mikä on riippuvuutta,miellyttämisenhalua?Tuttavani anoppi käy siivoamassa tyttärensä kaapit"kiltteyttään",minä en taas arvostaisi moista asiaa ollenkaan.Päinvastoin-riita tulisi anopin kanssa!Assertiivisuus on tärkeää.Myönteisesti omia ja toisen rajoja kunnioittaen.
VastaaPoistaAssertiivisuus! Hieno sana, olen kuullut sen joskus ennenkin. Joo, kaikkien mielestähän hyvyys ja kiltteys ovat hyviä ominaisuuksia, paitsi sitten jos joutuu ympäristöön jossa niiden avulla ei pärjää. Ja on vaarana, että yhä enemmän muodostuu ympäristöjä, joissa niiden avulla ei pärjää. Liika kiltteys, kyvyttömyys puolustaa itseään taas on oma ongelmaryppäänsä, siitäkin on varmaan kirjoitettu kosolti opaskirjasia, mieleen tulee jokin Kiltteydestä kipeät tyyppinen teos.
VastaaPoistaMä olen niin naivi että haluan uskoa hyvyyden voittavan vaikka joka päivä lehdissä lukee ihan päinvastaista.Paha saa palkkansa muodossa tai toisessa.
VastaaPoistaNiin minäkin haluan uskoa tuohon! Ja myös toimia kuin se olisi totta.
VastaaPoistaJa minä!
VastaaPoistaMutta totta kai itsellänikin on paskamaisia kokemuksia takana. Mutta yritän lähteä siitä, että ne pitää jättää taakse ja sellaisista työpaikoista ja ympyröistä pitää hankkiutua eroon, joissa tuntuu, että hyvyys ei ole kova sana.
En ole varma tuosta yhteiskunnan kasvatustapojen muuttumisesta. Itselläni on toki kokemuksia Suomesta vain Vantaalta ja Hämeenlinnasta ja näissä päiväkodeissa ja kouluissa, joihin olen tutustunut, on ollut tosi ihanaa henkilökuntaa, joka on kyllä rohkaissut lapsia tulemaan assertiivisemmiksi, mutta ei muiden kustannuksella.
Mietin sitäkin, että tämä bisnesmaailma, jossa opit ovat kovat, on pääosin vielä 50-60 vuotiaiden miesten hallussa. He siellä näitä oppeja yllä pitävät. Olisiko vieläkin tätä sodanjälkeistä tunnevammaisuutta? Että mitä jos kuitenkin olisi toivoa paremmasta?
Ääliöitä on aina löytynyt ja tulee löytymään kaikista ikäluokista (ja varmaan itsekin välillä siihen ryhmään kuuluu, vaikka ei haluaisikaan) - en tiedä onko ihmisyys välttämättä mennyt yhtään taakse päin jos mietimme keskiaikaa, aikaa sata vuotta sitten ja aikaa nyt. Joissain asioissa kyllä, joissain asioissa taas ei. Vähemmänhän kai nyt väkivaltaa käytetään länsimaissa ongelmien ratkaisuun kuin aiemmin.
PS en tarkoita tietenkään että kaikki 50-60 vuotiaat miehet olisivat epäsosiaalisia tyranneja. Mutta siihen ikäjoukkoon näitä tunnevammaisia mahtuu kenties enemmän kuin nuorempien miesten joukkoon, juuri "kansantraumaattisista" syistä.
VastaaPoistaHanna, toit tärkeän juonteen keskusteluun, suomalaisten kokemien sotien jälkivaikutukset. Niin, kyllä minäkin välillä mietin KJ:n tiettyä pessimismiä. Hän kyllä sitoo tekstinsä enimmäkseen tutkimuksiin, mutta sitten mukana on omia havaintoja, joista miettii että voi se tietenkin olla noin, tai olla olematta. Mutta siis KJ ei oikeastaan väitäkään, että lastenkasvatus päiväkodeissa ja kouluissa olisi muuttunut tyrkkimistä suosivaksi, vaan raportoi nyt opettajaksi opiskelevien ajatuksista, joita piti huolestuttavina. Opettajaksi opiskelevatkaan eivät huoleta häntä siksi, että ne olisivat tuomassa tietoisesti itsekkäämpää kulttuuria lasten opetukseen, vaan siksi että kiltti, hiljainen lapsi nähdään nykyään suurempana ongelmana kuin hiukan aggressiivinen lapsi. Että jos siis yhteiskunnasta katoaa kokonaan kyky hyväksyä, ja nähdä hiljaisten ystävällisten ihmisten arvo ja voima. KJ tuntuu pelkäävän, että esim työhaastatteluissa on jo käymässä näin. Ihmisen pitää esittää ylisosiaalista jyrää, jos hän sellainen ei ole, koska hiljainen ystävällinen rauhallinen ihminen ei työpaikkaa saa, vaikka hänellä olisi työssä paremmat menestysedellytykset kuin sillä sosiaalisella jyrällä.
VastaaPoista