Tämä on anonyymin jättämä kommentti. Jäin miettimään sitä. Ymmärsin kommentin viiltävän pilkalliseksi. Sen tarkoitus oli osoittaa, ettei hömpälle kuulu antaa sen paremmin nobeleita kuin apurahojakaan.
Minusta ei ole kauheaa, ettei Barbara Cartland saanut Nobel palkintoa, mutta myöskään se ei olisi minusta kauheaa, jos hän olisi saanut. Cartlandin kirjat eivät ole olleet minusta erityisen hyviä, mutta en minä niin kauheasti ole innostunut monista Nobelkirjoistakaan. Steinbeck, Marguez ja Gidé ovat oikeastaan listasta ainoat, joilla on ollut minulle syvää henkilökohtaista merkitystä.
Katselin listaa Nobelin kirjallisuuspalkinnolla palkituista. 2000 luvulla heidän joukkoonsa on mahtunut kolme naista. 1990 luvulla palkittuja naisia on ollut niinikään ollut kolme. 1980 luvulla joukkoon ei tulkintani mukaan mahtunut yhtään naista, ei myöskään 1970 luvulla.
Joko naiset ovat tosiaan niin paljon huonompia kirjailijoita kuin miehet, eivätkä siis palkintoa ansaitse. Tai sitten on jotain klappia siinä valintaproseduurissa, jonka kautta jotkut kirjat päätyvät Nobel-ehdokkaiksi ja toiset eivät.
Miksi olisi monen mielestä niin pöyristyttävää jos Nobel myönnettäisiin Barbara Cartlandille? Huomatkaa nyt kumminkin, että minä en ole sitä vaatimassa. En vaadi sitä kenellekään muullekaan, minä vain kysyn. Nobel kirjojen pitää olla sellaisia kirjoja joilla on Merkitystä, sanotaan. Mutta tätä minä juuri en ymmärrä. Jos jonkun ihmisen kirjoilla on merkitystä, niin varmaankin Barbaran, koska niitä on myyty niin älyttömiä määriä. Ja varmaan aika paljon luettukin. Ne ilmeisesti ovat tärkeitä kirjoja monille ihmisille.
Mikä on Merkittävä kirja? Kirjathan ovat kirjoja. Tarinoita. Ajanvietettä. Miksi kirja, jonka jaksaa lukea vain muutama vannoutunut kirjallisuuden ystävä olisi parempi, kuin kirja joka antaa iloa miljoonille. Minä en ymmärrä. Joku voisi nyt valistaa minua taas.
Tekstit
Wikipediasta löytyy kyllä vähän osviittaa kun viitsii lukea. Minä en viitsinyt kun asia ei kauheasti kiinnosta. Luen mitä luen, ja mieluummin sellaista, jota ei ole nobeleilla tai finlandioilla höystetty. Mutta olen tässäkin epäjohdonmukainen. Esim. Orange -ehdokkaat ja -voittajat, joiden joukosta löysin monta tuttua ja kiinnostavaa nimeä.
VastaaPoistahttp://en.wikipedia.org/wiki/Orange_Prize
Terve asenne!
VastaaPoistaMinun täytyy tunnustaa, että olin tuo tilapäisestä dyslektiasta kärsivä anonyymi. Halusin kiinnittää huomion siihen, että kirjailijan kirjojen paljous ei merkitse useinkaan parempaa laatua.
VastaaPoistaJos on lukenut yhdenkin Cartlandin kirjoista, tietää miksi hän ei ole saanut Nobelia.:) Olen lukenut kaksi.
Mieheni on ruvennut lukemaan taas kaunokirjallisuuttaa vapaa-aikoinaan vapauduttuaan "tutkimusorjuudesta". Järjestelmällisenä henkilönä hän on päättänyt lukea Nobelin saaneet kirjailijat ja on samaa mieltä kuin sinä Kirsti: kaikki eivät ole hyviä. (Hän on opiskellut yliopistossa myös kirjallisuutta, cum lauden verran.)
Minua kiinnostaa Cartland ilmiönä. Hän oli kaunis blondi, mutta ei mikään tyhmä blondi. Hän oli reipas ja energinen, ehkä sanoisimme häntä nykyään hyperaktiiviseksi ihmiseksi, hän oli muun muassa lentäjä siihen aikaan, jolloin lentokoneet olivat vain pikkuhäkkyröitä.
Olen ajatellut, että ehkä romaanien suoltaminen oli hänelle terapiaa. Hänen rakas veljensä kuoli sodassa, ja hän ei tainnut toipua siitä koskaan. Sitten mies kuoli.
Barbara Cartlandin historialliset romaanit olivat faktojen kannalta kohdallaan, sillä hänellä oli hyviä ystäviä, arvokkaita herroja, jotka olivat historian asiantuntijoita ja penkoivat kirjastoja hänen puolestaan, jos omat tiedot eivät riittäneet. Kartanot olivat hänelle arkea, hän tunsi ne.
Hänellä oli erikoinen tapa kirjoittaa vanhempana: hän lepäsi divaanilla ja saneli romaaniaan sihteerille, joka istui hänen takanaan ja kirjoitti sen muistiin pikakirjoituksella.
Toisessa huoneessa sihteerit (huom monikko) kirjoittivat kirjat koneella.
Hän oli yhden hengen romaanitehdas, joka laajeni lopulta suuryritykseksi. Joillakin ihmisillä on kyky suoltaa romaaneja ihan solkenaan niin kuin Mozart musiikkia. Se on armoitettu lahja, joka vain peritään. Muut ahertavat.
Tästä tuli taas blogikirjoitus.
Nobel on kuitenkin myös vahvasti poliittinen palkinto, kirjalliset ansiot näyttelevät osaa mutta ulkokirjallisilla ansioilla on myös merkitystä..."natsit kiusaa"-genrellähän noita on perinteisesti vedetty.
VastaaPoistaJa yleisesti ottaen se on minulle sellainen palkinto että saajaan voi ehkä kiinnittää huomiota sen verran että harkitsee lukeeko jonkin kirjan vai ei. On niitä hyviäkin joukossa, mutta myös sellaisia joiden palkitsemista joutuu kummastelemaan (tai selittyvät sillä että ovat kirjoittaneet sopivasta aiheesta).
Cartlandia en ole lukenut, mutta tunnustan tämän taidon imagonrakentamisessa, ja kirjallisesta tuotannosta tuon kirjalistan pituus (ja ilmeisesti ne olivat sen verran koherenttia tekstiä että lukijoitakin löytyi tasaisesti) puhuu kyllä jonkinlaisen nerouden puolesta. Muuten olen sitä mieltä että nerokkuuden hedelmät eivät välttämättä ole mitenkään hyviä (nerous on eri asia kuin taito), mutta ei se silti estä minua tunnustamasta sitä nerokkuutta.
En ymmärrä mitä tervettä siinä on, että vieroksuu Nobelin tai Finlandian saaneita kirjoja. Ihan samanlaista ennakkoluuloisuutta se on kuin se, ettei suostu edes avaamaan viihdekirjoja.
VastaaPoistaKirsti, kirjotat täällä paljon siitä, että ihmisten tulisi olla vähemmän ennakkoluuloisia ja kokeilla myös viihde- ja nuortenkirjoja. Olen aivan samaa mieltä! Mutta en ymmärrä, että miksi viihdekirjallisuutta kehuttaessa täytyy aina mollata muuta kirjallisuutta. Enkä nyt tarkoita vain sinua, vaan myös monia muita viihdekirjallisuuden puolesta puhujia. Miksi se ennakkoluulottomuus ei yllä siihen muuhun kirjallisuuteen asti?
Joku voi sanoa, että "luin kaksi romanttista kertomusta enkä tykännyt" ja sillä lailla sitten tuomitsee koko genren. Ihan samalla lailla monet sanovat, että "luin kaksi Nobel-palkittua ja olipa tylsää, en koske noihin enää".
En vain tajua tätä kahtiajakoa ja sotaa eri genrejen välillä. Minä tykkään lukea laajasti kaikenlaista kirjallisuutta.
Huomaan, että sekoitin jälleen Cartlandin ja Coocksonin. On mahdollista, etten ole lukenut yhtään Cartlandia.
VastaaPoistaTästä huolimatta olen samaa mieltä kuin Hdcanis, Nobel on yhtä paljon poliittinen palkinto kuin kirjallisuuspalkintokin. Ja Cartland, kuten moni muukin painosten kuningatar oli mielestäni yhtä hyvin nero kuin joku kirjailija joka sen nobelin on saanut. Jos minulla olisi aikaa, menisin oikopäätä kirjastoon ja lainaisin ja lukisin muutaman Cartlandin.
Minusta on kiinnostavaa, että Mozart, joka suolsi sävelmiä kuin turkin hihasta tunnustetaan neroksi. Cartland joka suolsi romaaneja jotka mitä ilmeisemmin tuottava iloa miljoonille, mainitaan kirjallisissa yhteyksissä aina jotenkin kyseenalaisessa ja jopa halveksivassa valossa.
Ja vielä nobelisteista. Minusta tässä on kysymys makuasioista. En siis sanonut, että nobelistit ovat huonoja, sanoin että joukossa on vain muutama, joilla on ollut minulle merkitystä, vaikka olenkin lukenut suuren osan 1900 luvun nobelistien tuotannosta.
Reeta Karoliina, en tosiaan ole itse vieroksunut, enkä vieroksu Nobelin saaneita kirjoja. Luen niitä kyllä. Sanoin ettei enimmällä osalla ole ollut minulle suurta merkitystä. Harvalla kirjalla on. Koirani elämällä ja kuolemalla oli minulle isompi merkitys kuin yhdelläkään kirjalla. Kirjat ovat kirjoja, eivät ne ole elämää suurempia asioita. HUomaa nyt myös se, että tämä postaus oli vastaus anonyymin minulle esittämään haasteeseen. Käsitin hänen viestinsä niin, että minun on täällä turha vinkua mistään, koska olen pelkkä viihteellinen paska. Jos nyt hiukan kärjistän.
VastaaPoistaKuitenkin, enemmän kuin mitään muuta toivoisin naisten miettivän miksi nobelistien joukossa on niin vähän naisia. Minusta sen kysymyksen voisi itse kukin nyt vain painaa sydämeensä ja mietiskellä sitä siellä. Ei tarvitse sanoa kenellekään mitään, eikä muodostaa asiasta mielipidettä. Vaan siis kysyä tätä asiaa hiljaa itseltään.
Mulla ei ole numerotietoja, mutta onko naiskirjailijoita ylipäätään vähemmän kuin mieskirjailijoita? Jos näin on, silloin Nobel-palkittuja voi olla suhteessa nais- ja miesmääriin. Varsinkin kun Nobel saatetaan antaa kokonaisesta elämäntyöstä yksittäisen teoksen sijaan, ja naisilla on ollut vasta suhteellisen lyhyen aikaa mahdollisuus tehdä realistisesti sellaisia elämänvalintoja, joiden myötä pystyvät keskittymään kirjoittamiseen täysillä.
VastaaPoista(Puhun nyt yleisellä tasolla, tietysti on aina yksilöitä jotka tässä onnistuvat. Esim. Doris Lessing muistaakseni teki kyllä lapsia, mutta ei kummoisesti ollut heille läsnä.)
"Koirani elämällä ja kuolemalla oli minulle isompi merkitys kuin yhdelläkään kirjalla."
VastaaPoistaTämä oli hyvin sanottu.
Mietin vain voiko kirjaa koskaan rinnastaa sellaisenaan elämään jota elää. Kirjat voivat tuoda lohtua, iloa ja ymmärrystä. Ne voivat tehdä kulkemamme polun hieman valoisammaksi, jotkut kirjat ovat kuin lyhtyjä sillä polulla jota kuljemme.
Ihan samantekevää onko se palkittu vai ei. Kirjailijalle palkitseminen voi olla todennäköisesti ristiriitainen kokemus. Koska hyvähän se on jos saa julkista tunnustusta, mutta palkinto voi myös tuntua ahdistavalta.
Ja kuten täällä on tuotukin esille: kirjallisuuspalkintojen myöntäminen perustuu moniin eri tekijöihin, myös niihin piilotekijöihin. Yhtään varsinaisesti huonoa kirjaa ei varmaan ole palkittu.
Haluan vielä mainita, että nimetön kommenttini ei ollut arvoarvostelema ns viihdekirjallisuutta vastaan. Meillä on kullakin oma kirjallinen makumme. Cartland ei kuulu lempikirjalijoihini, vaikka olenkin lukenut lapsesta asti kaiken, mikä sattuu eteeni tulemaan.
VastaaPoistaViihdekirjallisuudella tarkoitetaan usein naisten kirjoittamia kirjoja. Hesarissa jopa Jane Austenia sanottu viihdekirjailijaksi, mikä osoittaa asiantuntemattomuutta.
Hesarin jutussa pidettiin ansiona apurahojen saamiseen sitä, että on julkaissut paljon kirjoja. Miksi ihmeessä pitäisi julkaista paljon kirjoja? Tietenkin elääkseen, mutta se on vain karu fakta kirjailijan ammatin kovuudesta. Mutta monet kirjoittavat työn ohella (minäkin ensimmäiset neljä kirjaa), ja elämässä on ehdottomasti muutakin kuin kirjat.
Harper Lee on kirjoittanut yhden ainoan romaanin, Kuin surmaisi satakielen. Onko hän sitten huonompi kirjailija kuin joku kymmeniä tai jopa satoja kirjoja julkaissut?
Barbara Cartland on myös erinomainen esimerkki siitä, miten menestyy parhaiten kirjallisessa maailmassa: kaunis, nuori (tai erittäin vanha), hyvät sukuyhteydet (Barbaran äiti oli Hamilton, mikä merkitsee erästä kaikkein ylhäisimpiin kuuluvaa sukua), merkittäviä ystäviä (kuningashuone paitsi prinsessa Margaret, tytär Raine todenäköisesti kuningatattaren serkku, lordi Mountbatten läheinen ystävä). Sitten on vielä tragedioita: Upporikas soisä teki itsemurhan laman iskiessä, isä kuoli vähän yli 40-vuotiaana I maailmansodassa, kaksi veljeä II maailmansodassa, ens. aviomies juoppo ja muutenkin kamala jne. Suuri yleisö rakastaa kovia kokennutta naista : Frida Kahlo, Marilyn, Diana jne.
Todellisuus on monesti saippuaoopperaa ihmeellisempi.
Sitten oli ehdottomasti nerous.
Lisäksi hän pysyi loppuun asti 1900-luvun alun naisena, jolle perhe oli tärkein, ja kaikesta huolimatta hän oli sydämessään viattomuutta ja romanttista rakkautta arvostava romantikko. Sekin avaa lukijan sydämen.
Olen pahoillani lyöntivirheistä. Blogger oikuttelee, teksti katoaa yhtäkkkiä, se on pakko välillä tallentaa, sitä ei ehdi korjata. Lieneekö vika minun koneessani vai yleensä Bloggerissa?
VastaaPoistaAnu, laskin pikaisesti finlandiapalkitut, miehiä 16, naisia kymmenen. Olen oikeastaan yllättynyt siitä, miten tasainen jako. Mutta käsittääkseni naisia on kirjailijaliiton jäsenistöstä n. puolet, joten pientä hävikkiä naisten puolella. Finlandia juniorissa on naisylivoima, mutta miehetkin komeasti edustettuina. Nuorille kirjoittavissa kirjailijoissa käsittääkseni on murskaava naisenemmistö. Ja siis kumminkin, palatakseni Nobel-tasolle, niin jos onkin niin että maailmanlaajuisesti naisia on paljon vähemmän kirjailijoina kuin miehiä, niin eikö sitä enemmän pitäisi ihaillen kunnioittaa näitä poikkeuksellisia naisia, jotka ovat onnistuneet luomaan itsestään menestyvän brändin. En tarkoita, että heidät pitäisi palkita Nobelilla, mutta kannattaako heitä myöskään halveksua?
VastaaPoistaAnna, sanot että Austenin nimeäminen viihdekirjailijaksi osoittaa asiantuntemattomuutta. Mutta entä jos onkin toisin päin. Ehkä moni arvokirjakin on viihdettä.
Hirlii, ei elämää ja kirjoja voi verrata toisiinsa, mutta joskus elämässä voi tulla tilanteita jolloin ne pitää omassa elämässä laittaa arvojärjestykseen. Muistan jonkun filosofin sanoneen, että jos hänen pitäisi tulipalossa päättää, kumman hän pelastaa, kissanpennun vai arvokkaan maalauksen, hän empimättä pelastaisi kissanpennun. En voi tähän sanoa muuta kuin aamen.
Niin minäkin tekisin tulipalon tullessa, kaappaisin ensimmäiseksi kissani kainaloon, vaikka kaikki kirjani olisivat vaarassa.
VastaaPoistaHyvät kirjat ovat aina viihdettä, kuten myös hyvät näytelmät. Shakespeare tai Tsehov ovat täydellistä viihdettä, mutta eivät VAIN viihdettä. Siinä se ero. Hyvä kirja tai näytelmä on monikerroksinen.
VastaaPoistaKiva, että laitoit tiedot viimeisimmistä kirjoistasi. Seikkailu Turussa kiinnostaa.
Minusta jokaista kirjaa, jonka parissa viihtyy, voi sanoa viihdekirjaksi! Tuija L
VastaaPoistaTäsmälleen, Tuija. Ja siinä on kullakin oma makunsa, ja sekin vaihtelee elämän eri aikoina.
VastaaPoistaKiitän Anna A:n osuvaa kommenttia: hyvä kirja tai näytelmä on monikerroksinen.
VastaaPoistaHyvä viihde on monikerroksista. Kehno viihde yksitasoista.
Hyvä viihde on hyvää arvokirjallisuutta.
Kirsi.
Noinhan se menee, Austen, Dickens ja Shakespeare ja moni muu kirjoittivat viihdettä, mutta oli heillä muitakin tasoja. Ja aikalaisiaan on jotka tekivät sitten sitä viihdettä joka on autuaasti unohdettu ja luultavasti syystä.
VastaaPoistaMutta ei ole mitään syytä olettaa että nykyisin tehty viihde on pelkästään sisällötöntä ja arvotonta, vaan sieltä voi hyvinkin löytyä noita uusia Shakespeareja ja Austeneita. Kestää vain vähän aikaa ennen kuin moiste löydetään...(kuoleminen on yleensä ensimmäinen vaatimus etabloitumiselle)
Tai, no, apurahajärjestelmä, jolla epäilemättä on ansionsa erityisesti pienillä kielialueilla kuten Suomi, tukee sitä periaatetta että kirjailijalla ei ole pakkoa kirjoittaa viihdyttävästi, mikä torppaa näiden kirjailijoiden mahdollisuuden kehittyä Austeneiksi ja Shakespeareiksi, nämä eivät kirjoittaneet apurahalautakunnille (Austen käsittääkseni lähinnä omaksi huvikseen, Shakespeare taas tavalliselle yleisölle).
Omalla tavallaan minua ärsyttää se, että laatuteosten lähtökohdat kielletään sillä perusteella että ne lähtökohdat ovat joidenkin mielestä kategorisesti roskaa. Austen kirjoitti viihdettä ja joka muuta väittää on hölmö. Samaan tapaan olen ihmetellyt sitä kun Margaret Atwood hermostuu kun Handmaid's Talea sanoo scifiksi...mutta kun se on scifiä siitä huolimatta että sädepistoolit eivät rätisekään.
Ja Mozart teki populaarimusiikkia.
Jos nyt puhuisimme Kirsti Ellilän kirjoista. Hänhän on viime aikoina käsitellyt romaaneissaan viihteen kautta suuria ongelmia, jotka ovat vähällä repiä hajalle suomalaisen yhteiskunnan, nimittäin kirkolliset ongelmat ja yritys selvittää niitä, joihin heijastuvat ajan yleiset ilmiöt, joista silmiinpistävin on populismi.
VastaaPoistaMinulle jäi tästä keskustelusta nyt käteen se havainto, että käytännössä rajanveto on kirjallisuudessa vaikeaa. Taide on viihdettä, viihde on taidetta, riippuu vähän näkökulmasta ja kuka on mitäkin lukemassa.
VastaaPoistaTuolla ylempänä sanottiin, että teksti on hyvä, jossa siinä on tasoja. Minun näistä viimeisistä kirjoistani on moni todennut, että niissä on tasoja, ja luultavasti yhtä moni on todennut niistä, että tasoja ei ole, vaan ne ovat sujuvaa yksiulotteista viihdettä, eivät mitään sen kummempaa. Kummat heistä ovat oikeassa?
Nobel- ja finlandia-palkittujen karttaminen ei ole ennakkoluuloa. Kun palkinto julkistetaan, alkaa hirveä kohkaaminen, juuri sitä kirjaa/kirjailijaa ostetaan, juuri sitä jonotetaan kirjastoissa vaikka kuinka pitkään jne. On siis ihmisiä, jotka lukevat näitä vain siksi, että ne ovat kulloinkin puheenaiheena.
VastaaPoistaPysyttelen mieluummin sivussa tästä ja poimin luettavakseni sen, mikä oikeasti vaikuttaa kiinnostavalta. Camus'ta olen lukenut tietämättä Nobelista, samoin Herman Hesseä. Thomas Mannin Nobel ei tehnyt vaikutusta, Buddenbrookit kyllä.
Cartlandit, Cooksonit, Holtit ja Golonit luin viimeistään varhaismurrosiässä. Sen jälkeen ne eivät ole maistuneet, eikä maistu oikein muutkaan samaa tyylilajia edustavat kirjat. Ja tämä koskee myös suomenkielisiä. Kirstiltä luin vastikään yhden enkä pitänyt.
Mmmm, toistan taas, että luen kaiken, mitä käsiini saan. Tosin en sillä järjestelmällä, että ottaisin ensin The Palkitut, HS:n suosikkilistat sekä Mitä Suomi lukee -listan - ne kyllä käydään läpi kaikki jossain vaiheessa.
VastaaPoistaHalusin siis sanoa, että en vieroksu mitään kirjallisuutta (paitsi vieraskielistä, jotain sen kielistä, mitä en osaa). Hiukan jotkut tökkivät, esim. paha jesseily tms., mutta kaikki olen lukenut silti läpi. Arvostus on sitten eri asia.
Miksi ei Cartlandille nöpeliä - no, tuolla jo se kerrottiin -> lue yksi tai kaksi, olet lukenut kaikki. Nöpelit ovat aina myös poliittinen kannanotto ja niillä voi spekuloida etukäteen hyvinkin taidokkaasti.
Itse en palkittuja aina normikirjoista edes erota, kunnes tajuan jossain vaiheessa - voi hyvänen aika, tämähän sai sen-ja-tuon palkinnon! Hyvä kirja on hyvä, on se sitten palkittu tahi ei. On se kirjoittanut nainen tai mies, lapsi tai aikuinen jne.
Yhdyn myös siihen, että varsinkin Shakespearen todetaan olleen aikansa populisti, best seller -hirmu, viihteen parasta kärkeä. Eli ikävä kyllä, usein vasta arvostus alkaa kun päällä on metri multaa *köh*...
Ja Kirstille, luin äsken sen vanhemman jännärisi ja tykkäsin erinomaisen vistosta tunnelmasta - hyi hitsi!
Heh, tämän päivän tilanne on siis 2-1 tykkääjien hyväksi, sillä sain aamulla ihastuttavan lukijapalautteen sähköpostiin, sitten tuli Helenan tyly ilmoitus että ei pitänyt kirjastani, ja heti perään Polgan lohdutus, että vanha trillerini oli täyttänyt tehtävänsä. Toivottavasti joku ei nyt kirjoita tähän perään jotain negatiivista, niin että päädyn tasapeliin ja plus miinus nollaan. Joskus aina mietin, että nollaavatko vastakkaiset mielipiteet toisensa. Siis jos yhtä moni tykkää kuin ei tykkää, niin olisiko itse asiassa pitänyt jättää kirja kirjoittamatta. Joo tiedän tiedän, ihan tyhmä ajatus, mutta kaikkea tulee mieleen.
VastaaPoistaMitä tuohon tulee, että jos on lukenut pari Cartlandia on lukenut kaikki. En kiellä lainkaan, mutta sama ajatus on tullut mieleen joidenkin arvostetumpienkin kirjailijoiden kirjoja lukiessa.
No tykätä tai ei, tää on vaikea kisa.
VastaaPoistaKirjan lukeminen kun on paitsi mieltymys ja mieli(-pide ja maku-) asia, niin se tarjoaa usein muutakin: kieltä, ilmaisua, viihtymystä ja tietoakin.
Osa lukijoista lukee vain ne hyvin markkinoidut ja osa kaikenlaista klassikoista kartlandeihin. Cartsuja en ole lukenut, mutta kaikenlaista luen, palkittuja ja palkitsemattomia, vaan en väkisin vaikka olisi kuinka kehuttu ja palkittu ja ylistetty.
Ei minusta Kirsti kaikki voi tykätä sinunkaan kirjoistasi, ei se ole mahdollista, ei mitenkään. Minä kuulun tykkääjiin, joten 3-1.
Mutta kuinka helkkarissa sä pääset tuohon päätelmään, että jos on samanverran tykkääjiä ja ei-tykkääjiä, niin kirjaa ei olisi kannattanut kirjoittaa? Mur. Silloinhan sinä mitätöit heidät jotka kirjojasi lukevat. Ja itsesikin.
Kirsti, jos yhtään lohduttaa, niin lainasin tänään kaksi pappiskertomustasi. :)
VastaaPoistaLue Kotimaasta Lauri Jäntin postaus "Ei kaikkien tarttekaan tykätä".
Kirjojen merkittävyydestä vs. yhdentekevyydestä tuli mieleen, että äitini kuolema oli Todella Iso Asia. Silti - tai ehkä juuri siksi - Jorge Semprunin Kirjoittaminen tai elämä on minulle Merkittävä kirja.
Ei tietenkään tarvitse kaikkien tykätä, eikä voikaan tykätä. Olen muuten aika monta kertaa kuullut, että blogini on kiva, mutta kirjani tylsiä. Mitä siihen sitten sanoisi? Kiva jos edes blogi.
VastaaPoistaHirlii, en minä oikeastaan päässyt tuohon päätelmään, mutta joskus on käynyt mielessä, että kumoavatko tykkäämiset ja ei tykkäämiset toisensa. Mutta sinä vissiin olet sitten sitä mieltä että eivät kumoa.
Kirsti, mikä se sinun ongelmasi nyt olikaan? Olen ihan pihalla.
VastaaPoistaOliko mulla jokin ongelma?
VastaaPoistaEi ne kumoa toisiaan, ne ovat saman kolikon eri puolet. Kumpaakin joutuu sietämään, tässä valuutassa.
VastaaPoistaSisareni ja äitini kuolivat alle kahden kuukauden sisällä, sisareni juuri kun oli aloittamassa uuden uran. Mikään kirja ei ole pystynyt lohduttamaan. Vain aika. Loppujen lopuksi kirjallisuus on vain aikuisten leikkiä.
VastaaPoistaEi sitä kyllä aina muista, että se on vain leikkiä.
VastaaPoistaEn ole kyllä koskaan ajatellut kirjallisuutta vain aikuisten leikkinä... Näkemyksensä kullakin.
VastaaPoistaKulttuuri on leikkiä. Ihminen on leikkivä - onneksi. Ei se ole arvotonta. Leikki ei ole pejoratiivinen sana.
VastaaPoistaAnna Amnell, minusta tuntuu että puhumme nyt toistemme ohi, mutta ei se mitään. :)
VastaaPoistaOikea osoite valituksille:
VastaaPoista“–apurahoista eivät päätä poliitikot eivätkä virkamiehet vaan apurahalautakunnissa istuvat kollegat. Tämä on sitä tärkeää ja usein mainittua vertaisarviointia.”
Kai Nieminen, En häpeä olla valtion elätti HS/keskustelua 8.9.2010