sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Etanan matka pitkälle

Uusi Pori oli julkaissut kuvallisen jutun LukuVarkaus-ehdokkaista. Juttu oli tehty paikallishenkeä kunnioittaen, eli koska minä olen ehdokkaista se porilainen, juttuun oli pistetty minun valokuvani.

Porissa asuvan äitini puhelin oli alkanut piristä, ystävälliset ihmiset olivat halunneet onnitella häntä. Äiti oli sanonut, että ei kannata vielä onnitella. Ei ole takeita siitä, että juuri minun kirjani saisi palkinnon.

Äidille oli sanottu, että ehdokkaaksi pääseminen on jo niin hieno juttu. Ajatella että tytär on päässyt jo noin pitkälle! Äiti oli alkanut miettiä, että oliko se hienoa, pitäisikö pelkästä ehdokkuudesta iloita?

Minulle tuli vähän masentunut olo. Tajusin, että pitkälle pääseminen tarkoittaa tosiaan sitä, että voittaa merkittäviä palkintoja. Ehdokkuus ei paljon ratkaise. Sitä paitsi kuka tahansa kirjallisuuselämää seuraava voisi kertoa, etten ole päässyt edes yhtä pitkälle kuin ne joiden kirja on ollut Junior Finlandian ehdokkaana, puhumattakaan sitten heistä jotka ovat tavoitelleet aikuisten Finlandiaa.

Kun muistelen ensimmäisiä novellejani, jotka kirjoitin Arvinkadun hellahuoneessa pesukoneen viereen viritetyn pöydän ääressä ja vein suurin toivein postiin menestyäkseni Reginan eroottisen novellin kirjoituskilpailussa, niin mielestäni olin päässyt pitkälle jo siinä vaiheessa, kun ensimmäinen novellini julkaistiin lehdessä. Sain siitä rahaa, jolla ostin siistit vaatteet mennäkseni työhaastatteluun.

Kun ensimmäinen kirjani julkaistin, tunsin olevani taas paljon pidemmällä. Siitä tosin seurasi massiivinen pettymys, mutta kun selviydyin pettymyksestäni ja julkaisin Kesän kummitustalossa, tunsin päässeeni taas pitkälle.

Vuonna 1999 päätin lopettaa kirjoittamisen ja lähdin Tampereelle opiskelemaan uutta ammattia. Vuonna 2001 ilmestyi kuitenkin Emma ja naapurin Romeo. Koska olin jo kerran luopunut kirjoitushaaveistani ja ura sitten kuitenkin jatkui, tunsin taas päässeeni pitkälle.

Kirjoitin emmoja kuusi kappaletta, pari muuta tyttökirjaa ja pari lastenkirjaa päälle, nimittäin Sisu Tähtiset Wsoylle sen seurauksena, että menestyin Wsoyn lastenkirjakisassa. Ne julkaisiin 2004 ja 2005. Silloinkin tunsin päässeeni pitkälle.

2006 tulin elämässäni henkiseen umpikujaan ja otin toistamiseen käsittelyyn sen mahdollisuuden, että lopettaisin kirjoittamisen. Kustantamoni suhtautui myötämielisesti älyvapaaseen ideaani kirjoittaa luterilaiseen kirkkoon liittyvä humoristinen ihmissuhdedraama. Tein trilogian ja tunsin päässeeni pitkälle.

Lastenkirjapuolella siirryin askelen fantasian puolelle. Reetta ja linnan vangit näki päivänvalon ja Eksyneet näkevät unia hyväksyttiin julkaisuohjelmaan.Reetasta otettiin toinen painos. Ymmärrätte varmaan, että tunsin päässeeni pitkälle.

Kun tuli tieto LukuVarkaudesta, ajattelin että se on taas pieni askel eteenpäin tiellä, jota olin päässyt jo todella pitkälle. Mutta nyt tajusin, etten ehkä olekaan ns. urani aikana liikkunut mihinkään. Tuli mieleen Repe Helismaan laulu etanasta, joka lähetettiin hakemaan viinaa. Kun etana viipyi matkalla, kaverit alkoivat soimata Etanaa hitaaksi. Silloin etana huusi eteisestä, että jos te haukutte minua tuolla tavalla, en lähde ollenkaan!

Tottahan minäkin olen sen huomannut, että kirjallinen elämä pyörii palkintojen ympärillä, ja nykyään ehkä yhä enenevässä määrin myös ulkonäön ympärillä. Jos ei ole palkintoja, on hyvä hankkia ulkonäköä, koska se auttaa. Nuoruus olisi tietenkin myös valttia.

Share/Bookmark

15 kommenttia:

  1. Niin, mikä riittää ja riittääkö mikään?
    En tiedä.
    Mielestäni sinulla on huikea ura ja tuottelias ja monipuolinen sellainen. Olet päässyt pitkälle.

    Ehdokkaaksi nimeäminen on mielestäni hieno asia. Hieman ihmetyttää äitisi asenne -sieltäkö sinunkin ajatuksesi tulevat?

    Saako iloita vai pitääkö varautua pettymyksiin?

    Samoja ajatuksia minä välillä pähkäilen.

    Me synkkänä syntyneet olemme kait aina varuillamme, kai me suojaamme itseämme, emmekä uskalla iloita, koska tunnemme, ettemme ole sellaista iloa ansainneet.

    Etanilla on hyvä vauhti -ne eivät kiirehdi, niillä on aikaa miettiä, ehkä joskus liikaakin.

    VastaaPoista
  2. Nyt täytyy ihan kysyä, että mitä tarkoittaa "pitkälle", ts. onko se saavutus itsessään vai onko siellä "pitkän tien" päässä jotakin, jos etana sinne asti elämänsä aikana ehtii?

    Tämä ei ole kiero kysymys, vaan olen utelias kuulemaan, millä tavoin muut kirjailijat asian kokee :) Välillä mullekin tulee noita "En etene mihinkään!" -hetkiä, mutta toisaalta silti jokainen kirjakin on askel jo itsessään, saavutus. Että mikä voisi olla sitten se "maaliviiva" jonka jälkeen ei enää kaipaa etenemistä?

    VastaaPoista
  3. ... mutta Kirsti Ellilä, sinähän olet symppis!

    VastaaPoista
  4. Susu, äidilläkin on varmaan sellainen ajatus, että ehdokkuudesta ei kannata iloita, koska vastassa voi olla karu pettymys jonkun toisen kerätessä potin itselleen. Ja siis tajusin erittäin selkeästi, että mistä omat henkiset viritykseni ovat peräisin. Muiden kohdalla näkee aina niin selvästi,että totta kai pitää iloita, eikä pettymyksiä kannata surra etukäteen, mutta omalla kohdalla se on vaikeampaa.

    Anu, olen miettinyt mistä se tulee, että pitää edetä pidemmälle tai korkeammalle. Aika usein eteneminen nähdään kohoamisena ylemmäksi, kansakunnan kaapin päälle lopulta. Olen itse tietoisesti pyrkinyt vastustamaan ajatusta, että pitäisi pyrkiä johonkin, muuten kuin siinä mielessä, että jokainen kirja on oma haasteensa, jonka haluaa aina tehdä tehdä mahdollisimman hyvin. Mutta muu yhteiskunta ympärillä arvottaa meitä koko ajan, antaa palkintoja, rankaisee, arvioi etenemistämme. On vaikea pysyä sille immuunina.

    Kiitos Pikkuliisu, samoin!

    VastaaPoista
  5. Ihmettelen, että näet ulkonäön ja nuoruuden merkityksen kirjallisessa elämässä niin ratkaisevana ja tärkeänä. Kauneus on katsojan silmässä, mutta arvostusta ja isoja palkintoja on jaettu ihan tavallisen näköisille kirjailijoille. Nuoruudella toki saattaa olla painoarvoa nuorten kirjojen kirjoittajilla. Ovathan lukijat samalla aaltopituudella kirjoittajan kanssa. Kun tarpeeksi pitkälle elämää elää, ei välttämättä muista olleensa nuori, ja maailmakin on muuttunut. Satukirjojen kohdalla arvelen taas iästä olevan hyötyä. Vanhempien ihmisten lapsuus on kuin satua nykyajan lapselle. Sen muistoihin kun ripottelee mielikuvituksensa mausteita, lukijakunta ei muista kirjoittajan ikää.

    VastaaPoista
  6. Kun olin Amerikassa vaihto-oppilaana, AFS-äitini sanoi aina, ettei pidä verrata itseään muihin. Jos vertaa, ei ole koskaan tyytyväinen. Aina on joku kauniimpi, rikkaaampi, menestyneempi.

    Ehkä hän huomasi minussa tuon perisuomalaisen "älä nuolase ennen kuin tipahtaa" -ajattelun, jossa ei uskalleta iloita ja olla ylpeitä (huom edellinen keskustelu) saavutuksistaan.

    Kyllä minä ainakin mainitsen aina, että eräs kirjani oli Lasten Lukuvarkaus-palkintoehdokkaana. Sama maininta tulee aina koristamaan sinunkin Reeta-kirjaasi.

    Löytyihän se haastattelukin. Oletpa hoikka ja tyylikkään näköinen.

    http://issuu.com/iisi/docs/up11d?mode=embed&layout=http%3A%2F%2Fskin.issuu.com%2Fv%2Flight%2Flayout.xml&showFlipBtn=true

    VastaaPoista
  7. Olen samaa mieltä Delilah'n kanssa: ei ulkonäkö, ikä tms. seikka ole ratkaisevaa kirjallisessa elämässä. Tärkeinä on kuitenkin teksti, tyyli ja sanoma. Kirjallisia palkintoja annetaan kenties tietyntyyppisille kirjoille, mutta kirjoja tarvitaan ja kirjoitetaan myös muunlaisista pitäville ihmisille. Kilpailujen idea kuten myös ehdokkaaksi pääsemisen on näkyvyys: potentiaaliset lukijat löytävät paremmin. Siksi ehdokkuudestakin voi ihan hyvin onnitella. :-)

    Luulen, että äitisi kommentti sisältää myös sen puolen, että on vain vaikea ottaa vastaan kehuja - edes omaa tytärtä koskevia - eikä tiedä, mitä siihen oikein sanoisi. Suomalainenhan vastaa kehumiseen yleensä tyyliin: "Eihän tässä mitään... turha ruveta kehumaan... tää nyt on vaan tällaista..." Ja liekö vähättelevä asenne vielä yleisempi Länsi- kuin Itä-Suomessa?

    VastaaPoista
  8. Delilah, en tarkoittanut että palkintoja jaettaisiin ulkonäön perusteella, vaan että ulkonäkö tms. on toinen väylä kirjalliseen menestykseen sen perinteisen palkintoreitin sijaan. Kaunis nainen, komea mies herättävät toimittajien kiinnostuksen ja päätyvät lehtijuttuihin -> lisääntyvää näkyvyyttä -> myynti kasvaa. ->Ei tarvita palkintoja.

    Tietenkin on vielä meitä vanhanliiton ihmisiä, jotka luotamme oman lukijakunnan kasvattamiseen. Joillakin se on onnistunut hyvinkin. Minulla ehkä menettelee, mutta en voi kerskua.

    VastaaPoista
  9. Oho, tänne oli ehditty jo vastailla. Eli Maisakaisa, lue mitä vastasin Delilahille, siinä täsmennän tuota mitä sanoin ja mitä tarkoitin. Olet ehkä oikeassa äidin sanomisten taustoista. Pohjanmaalla kehua retostellaan, joten ei tämä itä/länsi jako ihan vankkumaton ole.

    Anna, hoikkuus johtuu kuvakulmasta. Olet sinä ihme nettikaivaja kun tuonkin löysit. Niin, totta kai minäkin kehua retostelen Reetalla minkä ehdin, mutta en minä sitä silti parhaana kirjanani pidä sillä perusteella että juuri se nyt on saanut tällaisen armon että pääsi ehdokkaaksi.

    VastaaPoista
  10. Kirsti Ellilä ehdolla lastenkirjailijaksi! Täytyy sanoa, että tuo Uusi Porin otsikko oli erikoinen... Ihan kuin et jo olisi myös lastenkirjailija. Ja ehdokkaistakin oli pudotettu kolme kokonaan pois, Sari, Siri ja minut. Nurkkakuntaisuuttako sekin lie, mutta tuntui ettei toimituksessa oltu paneuduttu kunnolla jutun tekoon. Mainiota totta kai, että panostavat edes tuon verran kirjallisuuteen. Ja kiva nähdä, mikä kirja tämänkertaista raatia miellyttää. Jos lyötäisiin vetoa, minun kertoimeni olisi varmasti suurin. Ainoa ehdokaskirja, jossa ei ole hitustakaan fantasiaa mukana, eikä karting taatusti pure raadin neljään tyttöön:)
    Ja mitä ehdokkuuksiin ylipäätään tulee, minulla on ollut tasan yksi junioriehdokkuus ja nyt tämä Lukuwarkaus, mutta ei se eteenpäin porskutusta ole koskaan haitannut!
    Tuija L

    VastaaPoista
  11. Tuija, uusimpaan lehteen on tulossa korjaus. Outo otsikko ja joidenkin ehdokkaiden tipauttaminen lienee toimituksen kömmähdys, siinä ei kai ollut tarkoituksellisuutta takana. Minä en ole niinkään varma etteivätkö raadin tyttöjäsenet lämpenisi kirjallsesi, tytöt ovat tunnetusti monipuolisia lukijoita. Voisin vaikka vannoa, että olen nähnyt nimesi muissakin ehdokkuuksissa. Eikö muka ole Topeliuksia, Lydeckeneitä taskuissasi?

    VastaaPoista
  12. Kirsti,
    ei Lydecekniä ole, eikä ehdokkuuksiakaan muita, sillä muinoin Topelius annettiin suoraan. Tämä ehdokaskäytäntö on ollut nuorisokirjailijoiden palkinnoissa käytössä kolmisen vuotta muistaakseni. Toki suoraan saadut palkinnot ovat kivoja kertapläjäyksiä, ja näkyväthän ne kustantajan sivuilla, mutta kyllä niiden maine muuten on kovin nopeaan katoavaista. Aina lehdet eivät edes ole noteeranneet meidän palkintoja mitenkään. Ehdokkuudet pitävät kirjat ehkä vähän kauemmin esillä, näin toivoimme, kun otimme tuon käytännön. Tuskin mikään Singaporen vedonlyöntitoimisto silti alkaa lyödä rumpua voittajasta ;) Tuija L

    VastaaPoista
  13. Kustantajan ja kirjailijan huolena on mainita ehdokkuudet.:) Olen tottunut siihen, että angloamerikkalaisessa kulttuurissa ehdokkuus on jo iso asia.

    Kirjoja on yleensäkin vaikeaa laittaa paremmuusjärjestykseen. Joskus nousee tähti ylemmäksi muita tietenkin.

    Lastenkirjoissa palkintoja pidetään kuitenkin Suomessa hyvin ratkaisevina. Onhan teoksia, joissa luetellaan vain (!) palkitut kirjailijat. Ikään kuin muita ei olisi olemassakaan tai he olisivat täysin arvottomia. Ajatelkaahan, jos aikuisten romaaneille tehtäisiin sama juttu.:)

    VastaaPoista
  14. Miten mulla on sellainen kutina, että Lydecken ja Topelius alkoivat saada enemmän näkyvyyttä about samoihin aikoihin, kun elokuvaohjaaja Törhönen voitti Topeliuksen? Eli kun oli "oikeasti tunnettu" tyyppi kisailemassa, niin Iltalehteä(!!!!) myöten hoksattiin että wau, tämmöisiäkin palkintoja on. Jos mun kutinat pitää paikkansa, siinä tapauksessa suurkiitokset Lauri Törhöselle, että kirjoitti nuortenkirjan :)

    Lauri Törhönen ei ole nuori, ja näin etäältä katsoen ulkonäöltäkin aika tavis (vaikka se on tietenkin katsojan silmässä), mutta sehän ei miehen kohdalla olekaan kovin merkitsevä tekijä.

    VastaaPoista
  15. Sic transit gloria mundi, sillä en muistanut Törhösen voittoa. Olen varmaan kateellisuuttani hillitäkseni myös säännöstellyt kulttuuriuutisen seuraamista. Niin, en tosiaan tarkoittanut väittää, että vain kauniit saisivat kirjallisuuspalkintoja, vaan että kauneus on vaihtoehtoinen reitti kuuluisuuteen.

    Anna, kyllähän palkinnot ja ehdokkuudet ovat merkittäviä. Ja on ollut suoranainen häpeä, kun niitä ei ole aiemmin tullut. Tosin nyt kun muisti palautuu pätkittäin, niin Sisu Tähtisen jompi kumpi kirja oli jossain ehdolla. Minulla oli se mielikuva, että LukuVarkaus, mutta eipä sitä löytynyt listoilta. Se ei ollut myös mikään noista vanhoista, kunnioitetuista, isoista palkinnoista. Olisiko sitten vielä ollut joskus jokin muu kirjallisuuspalkinto. Muistan, että se olisi ollut sellainen jossa lapset valitsivat voittajan.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!