Susu kuvaa maailmaa jossa on hyviä ihmisiä, jotka ovat joutuneet liian lujille, ja kusipäitä, jotka myös ovat todennäköisesti joutuneet liian lujille, mutta käyttävät vähäiset voimansa muiden kiusaamiseen. Aivan täysin toivotonta elämä ei ole, pieniä kohtaamisen mahdollisuuksia joillakin ihmisillä on, ja ainakin yhdellä kirjan henkilöllä on ystävä.
Romaanin rakenne on eräänlainen polyfonia. Tarina kerrotaan moniäänisesti eri ihmisten näkökulmista ja jaettu henkilöiden mukaan nimettyihin lukuihin. Henkilöitä tarkastellaan ulkoapäin, heidän sisäiseen maailmaansa tunkeutuen.
Kun aloin lukea tätä kirjaa, suurin piirtein seitsemännen luvun kohdalla aloin miettiä, milloin palattaisiin johonkin alkupuolella esiteltyyn henkilöön, milloin tähän mennessä esitellyt ihmiset alkaisivat salakavalasti nivoutua yhteen ja tarina alkaisi.
Kymmenennen henkilön kohdalla aavistelin, että sellaista ei lopultakaan tapahtuisi ja siinä vaiheessa selasin kirjan loppuun. Kirjassa on tosiaan päähenkilöitä (ja lukuja) pitkälti toistakymmentä. Lakkasin siis odottamasta tarinaa ja luin henkilöiden mukaan nimetyt luvut itsenäisinä kokonaisuuksina. Jokainen nimetty tarina on sinällään oma kokonainen tarinansa.
Huomasin toki, että joidenkin elämät hipaisevat toisiaan, mutta hipaisuista ei käynnisty mitään sen enempää, ainakaan niin että minä olisin huomannut. Joten ehkä olen hiukan taipuvaisempi pitämään tätä novellikokoelmana kuin romaanina, vaikka kirjailija itse takakannessa määrittelee kirjansa romaaniksi.
Kyllä tarinat siitä jotain lisäarvoa saavat, että asuintalo ja suhde naapurustoon nivoo henkilöt löyhästi yhteen, mutta romaanilta odotan vanhanaikaisesti selkeämpää tarinaa. Henkilöiden pitäisi toimia toistensa katalysaattoreina, käynnistää prosesseja, joiden etenemistä sitten joutuisi sydän syrjällään seuraamaan.
Susu kirjoittaa myötätuntoisesti ihmisistään, ja siksi niihin ihmisiin kiintyy ja haluaisi tietää kuinka niiden käy. Mutta ne katovat hämärään, pulpahtaakseen ehkä sivulauseessa pinnalle jonkun toisen tarinassa. Mutta tarinat jäävät auki, kysymykset vaille vastauksia. Tässä varmaan näkyy meidän eromme. Susu on moderni ihminen, minä olen fossiili. Tiedän että elämä on tuollaista kuin Susu kuvaa. Kirjan kuvaus on nautinnollista lukea. Ihmiset ovat tunnistettavia. Ja silti sieluni huutaa tarinaa. Mutta se ei ollenkaan huutaisi sitä tarinaa, jos se olisi odottanut lukevansa novellikokoelman, mikä siis tässä huomattakoon.
Mutta nykyään romaanissa ei varmaankaan tarvitse olla tarinaa. Romaanihenkilöt voivat ilmestyä eteeni tyhjästä ja kadota tyhjyyteen sillä sellaista elämä on, ihmiset tulevat ja menevät. Hipaisevat toistensa elämää hyvässä ja pahassa ja sitten katoavat, emmekä saa koskaan tietää mitä sitten tapahtui.
Tämä on nyt ensimmäinen kirjasta mieleen nouseva ajatus, voi olla että yön yli nukuttuani näen selkeämmin.
Tekstit
Totta, tällä romaanilla ei ole sen kummempaa alkua, käännekohtaa, loppua. Henkilöitä on paljon, eikä yksikään heistä nouse päähenkilöksi.
VastaaPoistaTavallaan voisi ajatella, että henkilöt ovat tässä tarinassa statisteja, vähän niin kuin antiikin kuoro, he vievät tunnetta eteenpäin. Tunteista minä ajattelin kirjoittaa kirjan, tunteista, jotka ovat yhteneväisiä ihmisille, yhteisiä meille kaikille, oli sitten kyseessä eläkeläisukko tai murrosikäinen poika: halu tulla hyväksytyksi, rakastetuksi, pelko tulla hylätyksi.
Minusta noista em. tulee tarina, ei ehkä Aristoteleen oppien mukaan, mutta tarina kuitenkin. Ehkä erilainen. Modernista en tiedä mitään, enkä fossiiliudesta. Katalysaattoreita kyllä löydän kirjasta, prosessejakin, mutta ehkä ne jäävät viittauksenomaisiksi, ehkä liiankin.
Laitan linkin tähän juttuun huomenna blogiini, jos sopii?
Sillanpää? Sitä en tajunnut.
Sillanpää, suomen ainoa kirjallisuuden nobelisti. Aattelin, että ansaitsisit tuotannollasi blogistanian nobelin.
VastaaPoistaNiin se tunne tuli kyllä esiin, ja erityisesti myötätunto.
Tarina on tässä kirjassa ehkä sellainen, että se aika paljon jatkuu kirjan kansien ulkopuolella, lukijan pään sisällä. Kyllä musta tässä on jonkinlaisen modernin ja traditionaalisen romaanikirjallisuuden ero havaittavissa. Itse olen huomannut olevani todella pelottavan traditionaalinen.
Joo, sopii toki että pistät linkin.
Tuo on kyllä totta, ehkä aika ominaista kirjoittamiselleni -haluan, että tarina jatkuu lukijassa, siksi haluan jättää niin paljon avoimeksi.
VastaaPoistaVoi kyllä olla aika ärsyttäväkin tapa.
Pel. trad. Heh, enpä usko. Minä en kylläkään osaa laisinkaan analysoida kirjallisuutta, proosaa tai runoja.
Blogistaniassa on monta Sillanpäätä.
Elokuviahan on tehty vähän samalla periaatteella kuin tämä kirja. Tarinaa kerrotaan episodimaisesti eri ihmisten näkökulmista ja sitten niistä muodostuu vähitellen kokonaisuus. Jokainen kirjoittaja varmaan haluaa, että tarina jatkuisi lukijassa. Miten paljon haluaa sitten sen vuoksi jättää asioita auki, on makuasia. Minä en olisi tätä asiaa pähkäillyt ollenkaan, ellei minulla olisi omia, kenties luutuneita käsityksiäni siitä mikä on romaani.
VastaaPoistaHmm, minulle kirja on vasta tuloillaan postissa, mutta on kiinnostavaa lukea toisten arviota. Hieman nyt pelottaa, koska itsekin kuvittelisin pitäväni siitä, että kirjan hahmot jossain vaiheessa kohtaavat ja jotain konreettista selviää tai tapahtuu. Siinä mielessä kai minäkin olen "fossiili".
VastaaPoistaMutta enpäs nyt ala ennakkoajatella tai -tulkita ennen kuin kirja on luettu. :)
Ihmisiä suviyössä?
VastaaPoistaIisi
Kirsti, kollegamme SusuPetal ei kirjailijana ole Blogistanian kirjailija, hänen runokokoelmansa, novellikokoelmansa ja romaaninsa on julkaistu samassa reaalimaailmassa kuin meidänkin. Eikä romaani tarvitse yksin-, kaksin- tai kolminkertaista tarinaa ollakseen romaani. Paljon ja arvostettuja romaaneja on kirjoitettu SusuPetalin valitsemaan ""risteytyvien polkujen" muotoon. Novellikokoelma taas on jotain aivan muuta kuin romaani, jossa päähenkilöyttä ei ole.
VastaaPoistaTarulla on hyvä pointti, itse ignorasin kokonaan tuon "Blogistanian kirjailijan", sillä vaikka Susu ei julkaise omalla nimellään, niin kirjat tosiaan ovat tarjolla ihan muualla kuin blogissa. Omakustanteisiin kaiketi liittyy sellainen tietty leima, ettei haluta kutsua "kirjailijaksi". Itse en pitäisi kuitenkaan kustantamolta julkaisusopimusta saanutta henkilöä ainoaksi oikeaksi tavaksi olla kirjailija. Varsinkin, kun sopimuksia usein saa, miten saa.
VastaaPoistaSe on hienosti rakennettu romaani, kirjoitan siitä vielä myöhemmin. Hyvä pointti tuo, että Susu Petal on kirjailija, koska kirjoittanut kirjoja. Mutta eräällälailla aika viehko tuo Blogistanian Sillanpää nimityskin ;)
VastaaPoistaMinun mielestäni tuo Sillanpää-nimitys on kunnianosoitus kirjailijalle. Onnittelut kirjasta/kirjoista! :)
VastaaPoistaTaru, siinä mielessä SusuPetal on mielestäni nimenomaan Blogistanian kirjailija, että SusuPetal asuu täällä. Toistaiseksi myös blogeja ja tuotantoa on enemmän Blogistaniassa kuin kansien välissä.
VastaaPoistaJa muuten Taru, Elegia ja Sylviira, en tehnyt minkäänlaista hajurakoa omakustanteisen tai kustantamon kautta julkaisevan kirjailijan välille, vaan postauksessakin nimitin Susua kirjailijaksi. Käsittääkseni hän voi myös hakea halutessaan Kirjailijaliiton jäsenyyttä.
Ja siis tarkoitin Sillanpää nimityksen nimenomaan kunnianosoitukseksi, mutta jos joku nyt tahtoo siitä vetää herneet, niin ihan sama.
Ai niin, pitää vielä lisätä, että itselläni ei ole mitään sellaista arvoarvostelmaa, jonka mukaan printtimedia olisi jotenkin arvokkaampi kuin virtuaalinen media. Oikeastaan päinvastoin. Jos siis joku pahoittaa mielensä siitä, että tulee mainituksi Blogistanian edustajana jossakin asiassa niin voi sitten ehkä mietiskellä omia arvostuksiaan.
VastaaPoistaEn tarkoittanut kommentillani sinua, vaan yleistä ajatusta siitä, että omakustanne ei ole kirjana yhtä arvostettu kuin jos se olisi julkaistu "oikean" kustantamon kautta. Tällaista asennetta on aivan varmasti olemassa, mutta onneksi me emme ajattele niin. ;)
VastaaPoistaPyysin täsmennystä siihen Sillanpäähän, koska itselleni se sana sisältää negatiivisen arvolatauksen. Syytä tuohon negatiivisuuteen en tiedä, jotkut sanat vaan ovat sellaisia. Varsinkin rinnastukset toimivat niin, mikä on yhdelle kehu, ei sitä ole toiselle.
VastaaPoistaOn olemassa Elegia, ja voimakkaasti onkin. Siksi tietoisesti vältän itse puhumasta siihen tyyliin.Enkä halua esittää virtuaalimaailmaa toisarvoisena printtimediaan nähden. Siksi joidenkin kommenttien sävy tuli itselleni vähän ylätyksenä.
VastaaPoistaSusu, kuten Iisi tuolla viittasikin, Ihmisiä suviyössä voisi olla tämän rinnakkaisteos. Ja kuten sanottu, nimitystä miettiessäni ajattelin nimenomaan hänen asemaansa kirjallisuuden nobelistinia. Pahoittelen, jos aiheutin hämmennystä.
VastaaPoistaPitäisi varmaan lukea jotain Sillanpäältä, ehkä käsitys muuttuisi...:)
VastaaPoistaSusuPetal, luepa Ihmisiä Suviyössä. Se on hieno teos, tunnelmaltaan ehdottoman aito ja jännitteinen.
VastaaPoistaEhkä olet kirjoittanut itsekin modernin, mutta samanhenkisen tarinan, jossa eksynyt ihminen on elämän heiteltävänä.
Iisi
Minä ajattelin heti Kirstin vertaavan F.E. Sillanpäähän ennen kuin olin sitä kommenteista lukenut, ja mietin, että onpa aika hieno kunnianosoitus SusuPetalille.
VastaaPoistaItse en ole kirjaa (vieläkään) lukenut, mutta lukemani arvostelut lisäävät mielenkiintoani sitä kohtaan, tämä yhtälailla kuin muutkin. Minä olisin ainakin iloinen tällaisesta rehellisestä arvioinnista (kuten olen ymmärtänyt Susunkin kommenteistaan päätellen olevan), jossa ei pelkästään kehuta vaan kerrotaan, millaisia tunteita heräsi.
niin just jl. Tämä ei ollut mikään varsinainen arvostelu, en sellaiseen edes kykene, vaan raportti lukukokemuksestani.
VastaaPoista