Minä kiinnostuin kirjasta koska itselläni on ollut elämän aikana pari mystistä kokemusta, joista en ole oikein tiennyt mitä niiden kanssa pitäisi tehdä. Olen Waltarini lukenut nuoruusiän myllerryksessä ihan tavanomaisina seikkaluromaaneina ja nauttinut niistä kovasti silloin, mutta aikuisena en oikein ole jaksanut Waltaria lukea. Koska en ole ollenkaan kirjallisuustieteellisesti orientoitunut, en ole koskaan sen kummemmin miettinyt millaisesta ajatus- ja tunnemaailmasta Waltarin kirjat ovat kummunneet. Sen toki tiesin, että hän aloitti uransa uskonnollisena kirjailijana. Mutta Unio Mystica tuntuu pitävän mystisen kokemuksen kaipuuta hallitsevana asiana Waltarin elämässä. Jossain opinnäytetöissään Waltari oli jo pohdiskellut uskonnon ja seksuaalisuuden välistä suhdetta ja epäillyt, että kumpikin näistä elämän suurista voimista olisikin peräisin samasta lähteestä.
Hassua sinänsä, että tämä ajatus on luterilaisessa maassa niin outo, että papin pojan piti se opinnäytetyössään erikseen keksiä. Hassua siinä mielessä, että kristinuskossa kuitenkin uskotaan Jumalan luoneen maailman ja ihmisen ja eläimet, siispä hän keksi ja suunnitteli seksinkin. Joten epäilen Waltarin opinnäytetöissään osuneen oikeaan.
Kirjassa on yli 800 sivua, olisikohan ollut pientä tiivistämisen paikkaa jossakin? Toisaalta mukava kun luettavaa riittää. Waltarin kirjoja en enää jaksa lukea, mutta yllättäen elämäkerta on kiinnostava.
Tekstit
Olen ollut poissa netistä pari päivää ja sinä olet ehtinyt kirjoittaa monta kommentoimisen arvoista juttua tänne blogiisi. Olen ihan hämmentynyt, joten en osaa sanoa mitään Waltari-aiheesta.
VastaaPoistaSamalla tavalla olen minäkin Waltarini lukenut, nuorena ahmien, seikkailuja janoten. Pari vuotta sitten luin uudelleen Sinuhen ja tykkäsin. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia kirjoja, että tuskin enää palaan Waltariin.
VastaaPoistaEn ole lukenut tätä Panu Rajalan "järkälettä", mutta kyllä kuullut hänen siitä (siis Valtarista) esitelmöivän. Hän, Rajala, on armoitettu esiintyjä. Hän saa asian kuin asian tuntumaan hauskalta tai aínakin mielenkiintoiselta. Nytkin hänellä oli sankka kuulijajoukko. Hyvä, jos sai itsensä sekaan keploteltua.
VastaaPoistaValtari kirjailijana? Kyllä minä hänen kirjoihinsa olen tutustunut. Ja olihan se Sinuhe aikamoinen kokemus, tuntui elävältä ihmiseltä tämä egyptiläinen. Oikeastaan olin pettynyt, kun myöhemmin selveni, ettei hän ollutkaan "oikea" ihminen vaan Valtarin pään sisältä esiin rynninyt. Luin sen ehkä liian nuorena,enkä muista siitä paljon muuta, kuin että se oli "jännittävä".
Muut lukemani Valtarin kirjat olen lukenut kirjoina kirjojen joukossa. Mitään erityistä suhdetta minulla ei niihin ole.
Rajalaa itseään olen lukenut "jonkun vaimon verran". Mutta mitään erityistä lukijasuhdetta ei häneenkään ole syntynyt.
Mutta hyvä kaikki. Kiva, että kirjoja riittää!
Ehkä Waltarista on saatu tarpeekseen, tai sitten Rajalasta. Minäkään en Waltarista järin välitä; en nuorukaisena enkä nyt. Äskettäin lukemani Sinuhe oli sementtiä: hieno tarina, mutta viikatteella olisi voinut siellä täällä heilua.
VastaaPoistaTeemu, Waltaria kai edelleenkin luetaan paljon, mutta ehkä kirjailijaelämäkerroista kiinnostuneet sitten ovat saaneet tarpeekseen. Kiinnostava kielikuva tuo, miten sementissä heilutaan viikatteen kanssa? Minulle Sinuhe oli järisyttävä elämys 16 vuotiaana, mutta sittemmin enää ei.
VastaaPoistaAvatar, kyllä Rajala mielestäni elämäkerturina ottaa yleisönsä. Vaikuttava tietomäärä ja kyky kertoa jouhevasti.
Niina, niin minäkin olen ehkä kokenut, Waltari on ollut elämys, mutta ei nyt enää ehdi oikein palata hänen kirjoihinsa.
Jaaha Salme. No kiva kun kävit kumminkin.
Waltarin kirjoittamismielialoista ja muistakin ominausuuksista (juopottelusta, naisista) saa hyvän kuvan hänen Neljä päivänlaskua -kirjastaan. Se on erittäin ohutkin, jos ei jaksa paneutua pitkiin jorinoihin. Siinä hän kertoo, miten esim. Sinuhe aineellistui hänen vinttikamariinsa siinä määrin, että koira murisi sille.
VastaaPoistaPalin Zon
Hahhah Palinzon, joo muistan lukeneeni tuon lukiolaisena. Tämä Unio Mystica taitaa kuitenkin naisten ja juopottelun lisäksi paneutua myös uskontoon, joka ehkä on jäänyt vähän vähemmälle paneutumiselle aiemmin.
VastaaPoistaEttei vain kustantaja olisi ottanut turhan suurta painosta?
VastaaPoistaEräs ystävällinen ihminen lahjoitti minulle Unio Mystican,joten tulin sitä selailleeksi, en lukeneeksi. On myönnettävä, että se on hyvin kirjoitettu. Minä vain, että luin Waltarit pääosiltaan kaikki aika nuorena, eikä niissä mikään ole kutsunut takaisin, eikä kirjailijan elämäkään ole siksi niin kovasti kiinnostava.
Olen myös kovin heikosti elämänkertainnostunut. Jollakin tavalla haluan uskoa, oikein tai väärin, että kirjailija sanoo kirjoissaan sen mitä haluaa sanoa. Ehkä myös esseissään, artikkeleissaan, blogissaan...
Mutta onhan niissä työtä tutkijoille.
HannaH, ei kai se painoksen suuruus vaikuta kirjastojen aineistohankintoihin?
VastaaPoistaEn minä tiedä, ehkä minä olen vaan elänyt jossain semmoisessa harhassa, että kun jostain kirjasta paljon melutaan mediassa, niin sitä on sitten kirjastosta turha käydä kyselemässä. Ehkä elämäkertoja ei sitten lueta tämän innokkaammin. Enpä minäkään ole juuri elämäkerroista ollut innostunut, mutta tämän nyt ajattelin lukaista.
No niin, eipä painosmäärä kirjasto-ostoihin tietenkään vaikuta. Niin kuin kielivirheistäkin näkyy, minun olisi ollut syytä mennä nukkumaan eikä roikkua blogeissa.
VastaaPoistaArvioin aikoinaan itsekin varausjonot pitemmäksi kuin luulinkaan, silloin oli kyseessä Dawkinsin kohuttu kirja. Saattaa olla, että luulo kohuttujen pitkistä jonoista on syntynyt puhtaasta kaunokirjallisuudesta, tietopuolella kun yo- ja amk-kirjastot merkitsevät aika paljon helpotusta jononmuodostukseen. Tai, positiivisemmin, kaunoa vain kysytään enemmän.
Heh, tuttu tunne tuo blogeissa roikkuminen. Joo niinhän se vsrmaan on, että jonot syntyvät kaunokirjallisuudessa.
VastaaPoistaOlen lukenut paljon erilaisia elämäkertoja, en kuitenkaan tätä. Kirjailijoista ja muidenkin alojen ihmisistä. Kaikkein kiinnostavimpia ovat olleet ne, joiden elämäntyöstä on ollut muutenkin kiinnostunut.
VastaaPoistaViimeisin (eikä vähäisin) oli Tuula Hökän kokoama Eeva-Liisa Mannerin kirjeenvaihtokokoelma. Siinä puhuu Manner itse, omin sanoin eikä sitä tukahduteta tulkinnoilla. Mielenkiintoisinta oli se, kuinka Manner työstää tekstejään kirjeenvaihdossaan, näki lukiessaan niiden synnyn. Pelkän kirjeenvaihdonkin perusteella lukija tajuaa kuinka työteliäs ihminen Manner oli, ja kuinka paljon hän kamppaili, ponnisteli itsensä kanssa.
Ja vaikka Helena Sinervon teos "Runoilijan talossa" onkin taiten tehty romaani, kaunis kuin koru, niin petyin siihen kuvaan minkä Sinervo naisrunoilijasta luo. Olisi ollut mahdollista hieman ravistaa tuota stereotypiaa hennosta ja psyykkisesti huterosta ihmisestä. Sinervo vain vahvisti tuota kuvaa eikä se vastannut kuvaani Mannerista.
Vaikka niin, onhan tätä asiaa aika moneen kertaan jo kuulutettukin: Tämä kirja ei kerro Mannerista, vaikka se siis on käyttänyt kaiken sen aineiston hyväkseen, mitä Mannerista arkistoista löytyy.
Elämäkertakirjurit luovat joka tapauksessa jonkunlaisen kuvan kyseisestä ihmisestä. Ilmeisesti Rajala kaikkien kritiikkien perusteella on tehnyt aika perusteellisen kuvan Waltarista ja hänen suhteestaan uskontoon, mystisiin kokemuksiinsa. Se minuakin tuossa kirjassa kiinnostaa, se miten se on kuvattu.
Muistan tuosta Runoilijan talosta itsekin vääntäneeni aikoinaan joo. Mutta en siinä mielessä että itselläni olisi ollut erityistä mielikuvaa Mannerista. Aika vieras kirjailija minulle.
VastaaPoistaOlen nyt lukenut liki 300 sivua Unio Mysticaa, Waltari on saatu onnellisesti naimisiin, mutta vielä ei ole tullut suuria uskonnollisia kokemuksia kehiin.
Joo, minusta elämäkerrat ovat kovin kiinnostavia, kuten Seiskakin. Varsinkin tuollaiset juoruilevat elämäkerrat joita Tarkka kirjoittaa, uusimmastaan Lehtosesta on pitkät lainausjonot ainakin yhdessä kirjastossa. Lehtonenhan oli myös melkoinen naistenmies kihdistään tai reumastaan huolimatta tai sen takia. Satun omistamaan Unio Mysticankin ja olen lukenutkin sen viime jouluna, ja perheen mielestä pilasin kaikilta sen joulun, joopa joo. Ei kai siinä sen kummallisempia ole. Kattava kertaus. Painottaa myös Waltarin isänmaallista panosta sotien aikana ha haa.
VastaaPoistaKai
Seuraavaksi Panu, joka tosiaan on suvereeni luennoitsija äänen käyttöä myöten, kirjoittanee elämäkertaa seuraavaksi sydänkohtauksesta toivuttuaan Aila Meriluodosta, johon hänellä muistaakseni huhuttiin olleen aikoinaan suhde ja Aila Meriluodollahan oli myös paljon rakkaussuhteita ylipäänsä, tai hän niitä monista taviksista poiketen on itsekin jo paljon paljastanut eli kirjoittanut omaan tuotantoonsa.
VastaaPoistaKai
Jaa niin Panu taitaa olla sitä mieltä, että Waltari tavoitteli kirjoittaessaan jotain mystisen ja uskonnollisenkin ekstaasin tilaa, missä esim. rakkaussuhde auttoi. Ankaraa luomisen flow-tilaa seurasi sitten jotain syvää masennusta tai heikkoutta. Tuollainen romanttinen taiteilijaluonne ja -kohtalo, tiedä häntä sitten.
VastaaPoistaKai
Näyttää olevan jo takakansiteksissä se.
VastaaPoistaKai
Olisi mielenkiintoista kuulla miten sinusta Rajala ne (uskonnolliset/mystiset) kokemukset kuvaa, kunhan ne sieltä vastaan tulevat.
VastaaPoistaNo minun ei tarvitsisikaan vissiin tuota kirjaa lukea kun tuli jo Kailta niin ansiokas selostus. Niin, Aila Meriluoto taisi olla intohimoinen nainen omien kuvaustensa mukaan, ja sitten toisaalta taas, kukapa ei. Korean Rajalan hän kuitenkin muistaakseni vältti viime tingassa, ainakin jonkin omaelämäkerrallisen teoksensa mukaan.
VastaaPoistaHirlii, joo kirjoitan aiheesta kunhan pääsen siihen asti.
VastaaPoistaKirsti, anteeksi, tämä kommenttini ei ollenkaan liity nyt Uno Mysticaan: haluan vain kirjoittaa heti, kun laskin käsistäni Pappia kyydissä.
VastaaPoistaEnsiksi: ihmettelen ja ihastelen, että olet perehtynyt niin tarkasti seurakuntaelämään. Aikamoinen työ, vai oletko jotenkin "suhteissa" kirkollisiin piireihin? Pakko kysyä, kun en tiedä...
Ihastelen myös tasaista tapaasi kirjoittaa. Suhtaudut henkilöihisi lämpimän arkisesti ja teet heistä helposti samaistuttavia.
Luin Pappia kyydissä lähes yhdeltä istumalta.
Lopussa sain kyynelet silmiin, mikä on mielestäni aina takuuvarma hyvän kirjan merkki; merkki siitä, että kannatti lukea.
Sinänsä uutta asiaa naisen ja miehen tasa-arvosta kirjasta ei mielestäni kertynyt, mutta mukava lukea siitäkin, mikä on tuttua, eikä tuskin koskaan tule muuttumaan.
Ja sen verran käsiteltyyn aiheeseen, että kiva kuulla, miten muidenkin mielestä Sinuhessa olisi saanut heiluttaa viikatetta!
Hei Anonyymi! Ei täällä ole niin tarkkaa tuo aiheessa pysyminen, ei varsinkaan jos kommentoi minun kirjoittamiani kirjoja:-) Minulla on seurakunnallisiin aiheisiin pitkä perspektiivi alkaen pelastusarmeijan pyhäkoulusta, yliopistostakin valmistuin pääaineena uskontotiede ja proseminaariesitelmäni tein aiheesta Miesten ja naisten uskonnollisuuden eroista Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa, tai jotain sinne päin. En kyllä ollut uskoa silmiäni kun tuo seminaariesitelmä jostain hypähti silmille, olin autuaasti sen unohtanut. Mutta siis materiaalia olen kerännyt melkein koko elämäni ajan. Ja joo, kaipa se kuului kirjan ideaankin käsitellä sukupuolten välisiä suhteita tällaisessa aika perinteisessä hengessä, joka on yllättävän pysyvä. Mikä minua feministiä välillä ottaa todella rankasti kaaliin. Hauska kuulla että kirja oli luistava luettava. Sain jokin aika sitten sähköpostiini yksityiskohtaisen selvityksen siitä kuinka ko. kirjan lukeminen oli päättynyt sivulla 15 esiteltyyn koiran kakkaan.
VastaaPoistaKirsti, itse en ollenkaan hämmästele, ellei uskonnon ja seksuaalisuuden suhde ole pappien pojille selvä asia, eihän se ole papeillekaan. Waltarin aikakaudella papeilta edellytettiin toki kirkon opetuksen mukaista käytöstä, mutta mitä ilmeisimmin Suomessa luterilaisen kirkon piirissä oli kaksinaamaisuutta. Julkisivun pitäminen näkyy olleen tuohon aikaan tärkeää; sen puolestahan valittiin jopa sala-abortteja ja annettiin lapsia lastenkotiin. Sellainen salailu voi sairastuttaa ihmisen ja tämäkin saattaa ilmetä hartaan näköisenä uskonnollisuutena. Minusta uskonnon ja seksuaalisuuden suhde nykyaikana on sekin äärimmäisen kiintoisa, monisyinen ja täynnä ongelmia, joskin aika lailla erilaisia kuin menneinä vuosikymmeninä.
VastaaPoistaNo juu, tuossa mielessä se ei ole hämmästyttävää. Mutta siis jos ihminen tosissaan ajattelee, että Jumala on luonut hänet, niin on kai silloin myös uskottava, että Jumala on luonut hänet seksuaalisuuteensa, joten ei se nyt voi kovin yllättävä ajatus olla, että ihmisen uskonnollisuus ja seksuaalisuus juontaisi juurensa samasta lähteestä, kun se kerran ihan selvästi on jo kristinoppiinkin kirjattu että lähteen on pakko olla sama;-)
VastaaPoistaWau, siis tuo teologinen menneisyytesi. Kyllä huomasi kirjasta, että se tietämys ei ihan muutamalla googlauksella ole ollut saavutettavissa.
VastaaPoistaMielestäni kuvasit ihan normaalia perhe-elämää, kyllä siihen kakat kuuluvat olennaisesti, niin ihmisten kuin eläinten.
Feministi olen itsekin, välillä aika turhautunut ;)
Niin, sepä. Vaikea olla feministi turhautumatta:-)
VastaaPoistaKirsti, sinulla on yksinkertaisen selkeä käsitys siitä, miten ihmiset uskovat Raamattuun. Sananlaskujen kirjassa sanotaan, että Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.
VastaaPoistaKristillisen kirkon historiassa on ollut viljalti teologiaa, jossa pidättäytymistä on arvostettu kovin korkealle. Tästä seurasi nhdäkseni koko roomalaiskatolisen kirkon selibaattisysteemi, josta itselläni ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Niin ei se enkelielämä taida helppoa olla, mutta entäs nunnat? Onko niistä hyvää sanottavaa?
VastaaPoistaMutta vakavasti puhuen ymmärrän kyllä pointtisi. Ihmisen mieli on sellainen, että tekee yksinkertaisetkin asiat hankaliksi, eikä sitä kai kannata hämmästellä kun itsekin harrastaa samaa.
Jaa niin, sinähän puhuitkin selibaattisysteemistä yleensä, et pelkästään papeista. En minäkään selibaattia fanita, kyllä se vähän oudolta keksinnöltä vaikuttaa, mutta Turun Birgittalaisnunnissa on merkillistä hohtoa siitä huolimatta.
VastaaPoistaNunnista ja munkeista on toki minullakin paljon hyvää sanottavaa. Tosiaan: Raamatusta on vaikea löytää perusteluja jollekin selibaatille. Kyseessä on systeemi, jossa edes kaikki katolisen kirkon paavitkaan eivät historian kuluessa ole kyenneet elämään.
VastaaPoistaOnpas täällä henkeviä keskusteluja Waltarista ! Yksi kirja ainakin oli ihan pöhkö, taisi olla Minä Johannes. Omassa blogissani on paljon kevyempi tatsi kirjallisuuteen - käy vilkaisemassa !
VastaaPoistahttp://kaukomaa.blogspot.com/
t Annu
Tarkoitatko Nuorta Johannesta jonka Waltari kirjoitti pohjustaakseen Johannes Angelosta? Se julkaistiin postuumisti.
VastaaPoistaKiitos linkistä, tutustutaan!