Oma osuuteni meni ehkä kohtalaisesti. Sain yleisön muutaman kerran nauramaan ääneen ja yhden sellaisen naururemahduksen jälkeen päätin lopettaa esitykseni, vaikka papereissani olisi vielä ollut monenlaista asiaa, mutta en halunnut riskeerata. Pelkäsin että tunnelma lässähtäisi jos venyttäisin löpinöitäni. Oma satakuntalaisuuteen liittyvä oivallukseni oli ehkä siinä, että me saatamme oikeastaan olla muita suomalaisia intohimoisempia ja tunteikkaampia, siksi meidän kulttuurissamme kasvatetaan niin tiukkaan itsehillintään ja hallintaan. Jos kulttuurimme ei niin voimakkaasti korostaisi varovaisuutta ja pidättyvyyttä ja vaatimattomuutta, niin röyhähtäisimme ehkä heti aivan hillittömiksi.
Tekstit
Mielenkiintoinen näkökulma satakuntalaisuuteen.
VastaaPoistaNiinpä. Ja vaikea kenenkään väittää, etteikö se voisi noinkin olla:-)
VastaaPoistaHieno oivallus....
VastaaPoistaMinä olen luullut aina, että tuon pidättyvyyden, itsensä vaatimattomaksi tekemisen ja varovaisuuden takana on rukoilevaisuus, geenien sekamelska, taikka se, että todella sitten semmoisia ollaan.
Olen riemastunut ja lopulta nyt sitten löytänyt identiteettini; Me olemme siis hillittömiä, intohimoisia, renesanssiruhtinaita, joiden on ollut pakko vuosisatojen saatossa olla tekemättä itsestämme numeroa, mutta joilla lopulta on sisimmässään hillittömyys, maailmallisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus.
Olen onnellinen lopulta asian tajuttuani.
Hei Tillman, hyvä että identiteetti löytyi:-)
VastaaPoistaKyllä satakuntalainen jäyhyys on paljon vanhempaa perua kuin rukoilevaisuus. Jo silloin kun viikingit hyökkäilivät rannikolle, satakunnassa osattiin olla jäyhiä ja varovaisia, ei ryhdytty tappelemaan kuten muualla, vaan tehtiin viikinkien kanssa kauppaa.
Epäilen, että erityisesti satakuntalaiset naiset ovat intohimoisia. Täältähän on jäänyt historiankirjoihin sellaisia naisia kuin Valpuri Kyni, joka noitui Punkalaitumen kirkkoherran 95 nautaa ja Alma Kartano, joka perusti oman uskonnon ja riehaannutti kulttimenoihin ison joukon jäyhiä satakuntalaisia. Tuollaiset tempaukset eivät viilipytyiltä onnistu.
Aivan mahtavaa. Onneksi olkoon, sait satakuntalaiset nauramaan. Se ei totisesti ole helppoa: ennen savolainen puhuu totta kuin satakuntalainen purskahtaa nauruun...
VastaaPoistaOlin kyllä itsekin aika ylpeä saavutuksestani. En tiedä, ehkä kahviin oli pistetty jotain ylimääräistä kun niin hersyivät.
VastaaPoistaJäin tässä miettimään Punkalaidunta, selvästi satakuntalaista kuntaa, joka nykyään kuuluu Pirkanmaahan. Melkoista soppaa tämä aluepolitiikka.
VastaaPoistaOlit Satakunnan Kansassa. Saitko sen käsiisi?
Hei mm! Hienotunteisesti jätin seminaarissa nälvimättä tästä asiasta, vaikka se oli kyllä käsikirjoituksessani. Äiti otti Satakunnan kansan talteen, mutta itse en ole sitä vielä nähnyt.
VastaaPoista