Tervetuloa, ujosti

Minulla on samanlainen olo kuin lapsena joskus, kun sain kauniin kuvan pyhäkouluvihkoon. Siis kun huomaan, että tuohon blogin syrjässä olevaan lukijat härdelliin on jälleen ilmestynyt uusi kuva. Olen itsekin ilmoittautunut lukijaksi joihinkin blogeihin, mutta mikä siinä on, että minua hiukan ujostuttaa laittaa naamaani näkyville sillä tavalla. Onkohan se jossain tekemisissä temperamentin kanssa. Karaisumielessä olen kuitenkin joihinkin ilmoittautunut. Rankinta on pistää naama näkyville blogiin, jossa ei ole lisäkseni muita lukijoita.

Vasta tässä kypsässä iässä olen jotenkin oppinut tuntemaan itseäni, kohdannut esimerkiksi oman tuskallisen ujouteni. En aikaisemmin tajunnutkaan miten ujo olen. Sellaista asiaa ei huomaa nimittäin, jos osaa vältellä ujostuttavia tilanteita ja omassa elämässäni se on ollut keskeinen strategia. Olen kyllä ihan reipas, jos minulla on selkeä rooli ja tehtävä, en minä silloin ujostele. Mutta jos joudun vieraaseen paikkaan, eikä minulla ole selkeää käsitystä siitä mitä minulta odotetaan, tai odotetaanko minulta jotain ylipäätään, niin silloin tipahdan ujouteen joka on tuskallinen olotila.

Juhani Mattila kirjoitti muutama vuosi sitten kiinnostavan kirjan Ujoudesta ja yksinäisyydestä ja silloin minä tämän oman ujoutenikin ymmärsin. Olen myös ymmärtänyt kuinka ujostuttavien tilanteiden välttäminen on aikoinaan ajanut minut yksinäisyyteen, josta sitten seurasi kaikenlaisia muita ikäviä asioita.

Joka tapauksessa tervetuloa uudet ja vanhat lukijat, hauskaa kun kuvanne värittävät blogiani. Läsnäolonne kannustaa ja velvoittaa, vaikka eipä tämä minun blogitouhuni tästä varmaan kummene.

Tervetuloa, ujosti