keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Lohdutuksesta

Näin pätkän ohjelmasta, jossa uskontopsykologi Ove Vickström haastatteli kirjailija Torgny Lindgreniä. Lindgren kertoi, että hän lähtee kirjoittamisessaan liikkeelle omasta peruskokemuksestaan, jonka mukaan elämä on nuorallakävelyä pohjattoman, hirvittävän kuilun yläpuolella.

Ove Vickström oli halunnut tavata Lindgrenin, koska hän oli kokenut saaneensa Lindgrenin kirjoista lohtua. Lindgrenin mielestä kirjallisuuden tehtävä ei ole tuottaa lohtua, päin vastoin on hyvin kyseenalaista jos kirja on lohduttava.

Mietin miksi kirjallisuuden tehtävä ei saisi olla lohduttaminen. Jokin aika sitten tarttui radion keskusteluohjelmasta korvaan naispuolisen keskustelijan kommentti liittyen johonkin romaaniin. "Ei elämä ole tällaista, näin herttaista", hän sanoi jonkin verran kiihtyneenä. En tiedä mistä kirjasta oli kysymys, mietin vain mistä keskustelija tiesi niin varmasti, ettei elämä ole niin herttaista. Jos hänen elämänsä ei ole, jonkun toisen voikin jo olla.

Tunnen ihmisiä, jotka yleensäkin pitävät lohduttamista kyseenalaisena asiana. Lohdutuksessa on jotain valheellista, siksi sitä pitää välttää. On rehellistä olla lohduton. Ihmisen pitää kestää se, että lohdutusta ei ole.

Mietin onko iskelmiä perinteisesti halveksittu juuri siksi, että ne niin selkeästi ovat lohtulauluja niille joiden sielu on mustelmilla. Sellainen musiikki, joka ei pyri lohduttamaan, koetaan korkeatasoisemmaksi ja vähemmän arveluttavaksi. Tämä koskee tietenkin myös kirjoja. Lohduttavat kirjat sopivat lapsille, mutta eivät aikuisille. Joskus aikaisemmin oli viihtyminen kokonaan kielletty, mitä lukemiseen tuli. Nykyään ehkä ajatellaan, että viihtyä saa, mutta ei lohduttautua.

Share/Bookmark

9 kommenttia:

  1. Juuri tänä aamuna sauvakävelylenkillä metsän siim eksessä ajattelin tätä kirjojen lohdutusfunktiota. Itse en osaa kirjoittaa lohduttavasti - mielestäni - mutta tarvitsen sellaisisa kirjoja kipeästi saadakseni: elämänvoimaa? jotain?
    Ylipäätään minua ärsyttävät kaikki määrittelyt, että kirjallisuus "on jotakin" ja "mitä se ei missään tapauksessa ole".
    Lomallani olen pitänyt täyttä paastoa ylemmyydentuntoisten ja kapeasti katsovien blogien lukemisesta. Olen siis paastonnut esimerkiksi ahtaasti ajattelevien ja kirjallisuutta määrittelevien Parnasson Jarmo Papinniemen ja Hesarin Kirsi Pihan blogeista - ja olen voinut hyvin.
    Tämä on ainoa blogi, jota olen käynyt lukemassa. Ja miksi? Koska minusta tuntuu, että täältä saan lohtua.
    Se ei ole vähäinen juttu, se.

    VastaaPoista
  2. "Ihmisen pitää kestää se, että lohdutusta ei ole." Entä ne, jotka eivät kestä.
    Ihmisen "pitää" olla ja tehdä sitä ja tätä. Entä jos hän ei ole eikä pysty.
    On taas modernia kysyä: "Olenko minä veljeni vartija?"
    Jään miettimään, mikä joukko nykyisin lasketaan A- ja B- ihmisiksi. (Ja D ja E...) Missä on mappi Ö Ö-joukolle...

    VastaaPoista
  3. Mielestäni kirjallisuuden, kirjojen tehtävä on myös lohduttaa. Sen lisäksi että lukeminen avartaa muutenkin, jos niin haluaa. Itselläni on monia kirjoja, joita kaivan ajoittain esiin ja luen. Haen, tarvitsen ja saan niistä eri asioita. Jokainen lukukokemus on tavallaan erilainen: kirja aukeaa, kertoo eri asioista eri lukukerralla. Tunnelmat ja elämäntilanne joissa olen ensimmäisen kerran teoksen lukenut, tuo minulle lohtua, tai voimaa.

    Eikö kaiken taiteen pitäisi toimia samalla tavalla? Täyttää se tarve, jota kulloinkin tarvitsee: mustelmilla olevalle sielulle laastaria, tai sielun ympäri kiertyvää kokemusta siitä, ettei ole ainoa, ettei ole yksin.

    lämmöllä, TdW

    VastaaPoista
  4. Hei Anonyymi, ei ole vähäinen juttu se jos joku saa tästä blogista lohtua. Ainakin se lohduttaa minua:-)

    mm, sitä minäkin olen ajatellut, että entä jos vain on niin ettei kestä elämää ilman lohdutusta. Mutta en myöskään ymmärrä miksi lohduttautumisessa olisi mitään epärehellistä.

    Hei TdW, minulla on sama juttu, esim. muumikirjoja on elämän varrella tullut luettua moneen kertaan, ja nimenomaan niiden suoman lohdun ja voiman vuoksi. Lindgren tuntui ajattelevan, että kirjallisuudella ja taiteella pitää olla itseisarvo, kirjoja pitää lukea kirjojen itsensä vuoksi, ei niiden tuoman lohdun vuoksi. Itse en oikein tiedä mitä ajatella tuosta taiteen itseisarvoisuudesta.

    VastaaPoista
  5. Jatkoin tätä pohdiskelua tänään omassa blogissani.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen aihe! Eri näkemykset tulee siitä, että sanalla 'lohdutus' on eri merkitys eri puhujille, juuri niinkuin kirjoituksestasi käy ilmi. Yhdelle se on viihdettä, pumpuliin käärimistä. . Toiselle vaikkapa sen asian hyväksymistä, että 'elämä on nuorallakävelyä pohjattoman, hirvittävän kuilun yläpuolella'. Hyvä kirja tuo lohtua lohduttamatta, koska se avaa ikkunat oman kammion seiniin.

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä kuin MarjattaH. Joillekin kuilu on lohtu (ei kyllä minulle).

    Minkä hemmetin takia jonkin pitäisi ylipäätänsä koettaa määritellä, mitä kirjallisuuden pitää lukijalle tarjota? Jokainen lukija on yksilö, jolle kirja aukeaa juuri hänen omalla tavallaan. Joskus vielä täysin eri tavalla eri-ikäisenä.

    VastaaPoista
  8. Leena, siinä olisi kyllä ihan oma esseenaiheensa miettiä mistä tämä halu määritellä yleensä syntyy.

    Ja se on muuten totta, että ikä vaikuttaa usein aivan järisyttävällä tavalla siihen miten kirjat avautuvat. Ja tietenkin elämäntilanne muutenkin.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!