Kirjailijan persoonallisuus tarkoittaa jotain mediassa käyttökelpoista. Kirjailijan työ ei kiinnosta. Kirjailijalla saa olla mielipiteitä, mielipiteille on rajaton sosiaalinen tilaus, mutta ei ole tarkoitus, että mielipiteen puolesta taistellaan. Mielipide on asia, jonka kautta ihminen luo profiilinsa. Se mitä sanon ei tarvitse olla totta, riittää kun se on kiinnostavaa. Nykyään luetaankin mieluummin kirjoja Hemingwaysta kuin Hemingwayn proosaa.
Omat kysymykset: Missä määrin aloittelevan kirjoittajan (tai varttuneemmankin, mutta marginaaliin jääneen, vähemmän kiinnostavan, joka on miettinyt enemmän tarinoitaan kuin itseään taideteoksena) kannattaisi ottaa tämä huomioon?
Kuinka pitkälle kirjoittaja voi päästä sen varassa, että hän on kiinnostava persoona ja hänellä on kiinnostavia mielipiteitä? Vieläkö ihmisen pitää osata kirjoittaakin?
Tekstit
Tämän päivän "menestyvän" kirjailijan täytyy minun näkemykseni mukaan olla myös mediapersoona. Toisaalta taas medialle eivät kelpaa kaikki persoonat...
VastaaPoistaMinä aion keskittyä kirjoittamiseen ja työhöni kirjailijana, mutta jos minua pyydetään haastateltavaksi, melko todennäköisesti suostun - myyntilukujen takia.
En sitten vain tiedä, että millaisen leiman sitä saa haastattelujen perusteella. Minulta on, kieltämättä, mennyt maku joihinkin kirjailijoihin heidän medianäkyvyytensä perusteella. Jotenkin meni maku heidän kirjoistaan, jos sitä makua edes oli. Sitten taas on heitä, joita luen entistä suuremmalla palolla luettuani heistä vaikkapa lehtiartikkelin tai joiden elämää tahdonkin seurata muutenkin kuin vain kirjoja lukemalla.
Mä olen niin vanhanaikainen lukija, että minua kiinnostaa eniten kirjat ja sitten kirjailijan työ. Kirjailijan persoona ei kiinnosta juurikaan, ja lisäksi pelkään, että joku hyviä kirjoja kirjoittava tyyppi paljastuukin todelisuudessa ihan tyhmäksi. :D
VastaaPoistaKirsti,
VastaaPoistatuo oli hyvin kiinnostavaa. Kirjailijan pitäisi tuon mukaan olla jonkinlainen kuriositeetti, kiinnostava näyttelyesine, josta ei lähde ääntä, jos sitä kritikoidaan. Yllättävä mielipide Mazzarellalta. Ymmärsinköhän oikein?
Pitääkseni yllä jonkinlaista ruotsin ymmärtämistä luen joka päivä HBL:ää ja olen huomannut, että ruotsinkieliset ovat hyvin suvaitsevaisia, suvaitsevaisempia kuin suomenkieliset. Siinä mielessä toivon, että olisin syntynyt ruotsinkieliseksi. Myös englantilaisissa kirjailijalehdissä hyväksytään erilaisuus, mutta Suomessa " taas medialle eivät kelpaa kaikki persoonat" kuten Helmi-Maaria kirjoittaa kommentissaan.
Satunnaisempana lukijana minua kiinnostaa kirjat, aihe tai kansa tai joku, mistä saa kimmokkeen lukemiseen. Kirjailijan persoona ei niinkään kiinnosta.
VastaaPoistaKirjailijapersoonista tuli mieleeni Arto Paasilinna ja Sofi Oksanen, kumpaakaan en ole lukenut enkä heti aio edes lukea. Toisen tunnen kuvista värileteistään ja meikeistä ja toisen viime vuoden lehtilööpeistä. (Kirjailijoiksi kyllä tiedän heidät myös, mutta tavallaan puoli-sekundäärisesti, primaaristi mulle ne on "julkkiksia" eli lehti/lööppimateriaalia...)
Varmaan julkkis-kirjailijoita tulisi mieleeni enemmänkin, mutta tämä oli pikavastaus :)
Anna, ehkä tuosta muistinvaraisesta siteerauksestani ei käy tarpeeksi ilmi, että Mazzarella on kyllä kriittinen tätä suuntausta kohtaan. Hän vain toteaa, että näin se näyttäisi menevän, mutta ei kai hän sitä tavoiteltavana asiaintilana pidä, tai en itse ainakaan sitä niin ymmärtänyt.
VastaaPoistaMarjis, siitäkin Mazzarellalla oli hauska esimerkki, miten idolin tapaaminen saattaa raunioittaa kiinnostuksen koko tyypin tuotantoa kohtaan. Kirjailija ei välttämättä ole kiinnostava, vaikka kirjat ovatkin. Mutta ongelmana on, että nykyään ihmiset eivät ehkä enää saa oikein tietääkään muista kirjoista kuin niistä joiden kirjoittavat ovat kiinnostavia. Toisaalta kukaan ei ole kaikkien mielestä kiinnostava, riittää kun on sitä toimittajan mielestä. Hmm, meneepä sekavaksi tämä. Mutta siis olen oikein iloinen aina kun joku kertoo olevansa enemmän kiinnostunut kirjoista kuin kirjailijasta.
Helmi-Maaria, sehän se ongelma on, että kun joku kirjailija pääsee julkisuuteen, toiset innostuvat ko. persoonasta ja kirjoistaan, toisilta menee maku. Mutta toisaalta tämäkin lienee kirjailijan kannalta parempi vaihtoehto kuin ei lainkaan julkisuutta.
Lentsu, siis toinen ääni kirjoille, yli kirjailijan julkkispersoonan:-) Hienoa!
VastaaPoistaKarmea totuus lienee se, että suurin osa tunnetuista kirjailijoista on tunnettuja vain siksi koska ovat tunnettuja. Heidän kirjojaan ei lueta. He tavallaan kuluvat julkisuudessa. Näin on käynyt nähtävästi jo Sofi Oksaselle, joka on loistava kirjailija.
VastaaPoistaVähän sama ilmiö kuin Muumi-tuotteissa, joita on jo liikaa esillä. Kyllästytään mediaryöpytykseen. Sitten menee lapsi pesuveden mukana eli hyvät kirjat jäävät lukematta.
Ensin ajattelin sanoa että sen kirjallisuuden ohella myös se omasta elämästään taideteoksen tekeminen ja julkisuuspeli kiinnostavat, mutta sitten huomasin että ei se kiinnostus ulotu kirjailijoihin.
VastaaPoistaEli näissä esittävissä taiteissa kuten musiikissa ja elokuvissa tähteys on minusta kiinnostavaa yli myös niiden yksittäisten elokuvaroolien tai sävellysten/levytysten, mutta kirjallisuudessa silloinkin kun seuraan ilmiöitä niin ne ilmiöt ovat Harry Potter tai Da Vinci -koodi, eivät niinkään Dan Brown tai J.K.Rowling (joista kummastakaan en tiedä juuri mitään, jälkimmäinen on kai englantilainen yksinhuoltajanainen ja edellinen on oletettavasti amerikkalainen mies).
Muuten mennään lähinnä tuotannon perusteella, joihin toki kuuluvat myös esim. esseet, kolumnit ja blogit.
Jos pitäisi löytää kirjoittaja, jonka tuotanto ja julkisuuskuva ovat tasapainossa, ehdotan Heli Laaksosta. Hänen kirjojaan myydään hyvin ja runoillat ovat säännöllisesti loppuunmyytyjä. Olen ollut kahdesti kuulijoiden joukossa ja kyllä kannatti sisäänpääsymaksu maksaa.
VastaaPoistaSilloin tällöin Laaksosesta on lehdissä juttuja, mutta mikään "Sofi"-julkkis hän ei toki ole. Ainakin minun sisäisnäkymissäni Heli Laaksosesta on miellyttävä, tasapainoinen kuva. Hän on ihminen, johon haluaisin tutustua.
Hemingway-kohtalon on meillä kokenut moni, ensimmäisenä tulee mieleen Pentti Saarikoski. Jokainen, joka on nauttinut hänen kanssaan kaksi kaljaa Vanhalla on kirjoittanut muistelmansa. Tuula-Liina Varis ryöstöviljelee entistä puolisoaan lähes kaikissa kirjoissaan.
Saarikosken kirjat kai eivät koskaan olleet mitään suuria menestyksiä ja runoistakin on jäänyt eloon vain muutaman osuva säe. Mutta elinaikanaan Saarikoski oli varsinainen aikakauslehtien toivepoika, jonka avulla myytiin monta numeroa.
Vanha Erkki
Hei Vanha Erkki, Saarikoski on kyllä hyvä esimerkki kirjailijasta, joka on äärimmäisen tunnettu, mutta huomattavasti vähemmän luettu.
VastaaPoistaYlipäätään minusta runoilijoiden joukossa on paljon runoilijoita, jotka saattavat olla hyvin tunnettuja, mutta ilmeisesti heitä ei niin kauheasti lueta kuitenkaan, ainakaan myyntilukujen ja lainauslukujen perusteella. On siis olemassa sellaista kirjallisuuden fanittamista, joka ei varsinaisesti ulotu kirjailijan teoksiin asti. Hauska että mainitsit Heli Laaksosen kirjailijana, jonka julkisuuskuva ja kirjailijatyö ovat tasapainoisessa suhteessa.
hdcanis, jostain syystä musiikkiin ja elokuvaan ja teatteriin tosiaan elimellisemmin liittyy tähtikultti. Kirjallisuus on ollut taiteenala, jossa tähteys ei ole ehkä sittenkään ollut aivan yhtä merkittävää. Jotenkin myös tuntuu, että on ollut mahdollista olla hyvinkin myyvä kirjailija jonka julkisuusarvo on silti ollut vähäinen, erityisesti tämä on ehkä koskenut naispuolisia viihdekirjailijoita.
Anna, tämän kyllä joku voisi minulle myös selittää, että miksi on olemassa sellainen julkisuusmylly, jossa ihmiset ovat julkkkiksia sen vuoksi että ovat paljon julkisuudessa. Muuta sisältöä monien julkisuudessa ei ole kuin se julkisuus. Kirjailijoilla sentään useimmiten on muutakin.
"Ylipäätään minusta runoilijoiden joukossa on paljon runoilijoita, jotka saattavat olla hyvin tunnettuja, mutta ilmeisesti heitä ei niin kauheasti lueta kuitenkaan, ainakaan myyntilukujen ja lainauslukujen perusteella."
VastaaPoistaLainausluvut kyllä näkee helpostikin, mutta tutkitko sinä kaikkia myyntilukujakin?
Toistaalta minulla on ainakin usein kotona kirjoja jotka olen lainannut mutten lukenut ja palautan ne lukematta, ja myös kirjoja jotka ovat päässeet varmaankin myyntilukuihin (siis ostettuja) mutten ole lukenut riviäkään niistä.
Niin, että mitä tai mistä lainaus- ja myyntiluvut kertovat?
No sitä ovat minua fiksummat miettineet paljonkin, että mitä lainaus- ja myyntiluvut kertovat, ei minulla ole siihen vastausta.
VastaaPoistaMietin asiaa nyt ihan vain siltä kannalta, että mitkä erilaiset asiat siihen vaikuttavat, että kuka pystyy elättämään itsensä kirjailijana ja kuka ei.
On kirjailijoita, jotka myyvät hyvin ja joita lainataan hyvin, mutta jotka eivät ole kauhean julkkiksia.
On kirjailijoita jotka sekä ovat julkkiksia, että myytyjä, lainattuja jne.
On kirjailijoita, jotka ovat julkkiksia, mutta eivät kauhean myytyjä eivätkä lainattuja.
Mistä nämä erot syntyvät, se kiinnostaa, koska arvelen, että kiinnostaa myöskin opiskelijoita, joilla ehkä siintää haaveissa kirjailijan ammatti.
...miksi on olemassa sellainen julkisuusmylly, jossa ihmiset ovat julkkkiksia sen vuoksi että ovat paljon julkisuudessa.
VastaaPoistaSiksi, että heidän avullaan on kätevä myydä lehtiä. Koska heillä ei ole mitään muuta substanssia kuin julkisuus, heitä voidaan muovata mielin määrin kaupallisiin tarkoituksiin.
Johanna Tukiainen lienee puhtain esimerkki näistä muovattavista barbeista. Hänen tittelinsäkin on joko "kohujulkkis" tai "kohublondi". En tiedä, kuka hänestä oikeastaan kohisee, mutta väliäkö sillä. Joku näppäräaivoinen tyyppi lehdessä tekee hänen elämälleen käsikirjoituksen ja hups heijaa! taas saadaan uusi kohu. Ja kohun siivellä menee taas kaupaksi muutamia tuhansia seiskoja.
Ennen aikaan sellaiset tähdet kuin Laila Kinnunen tai Olavi Virta saattoivat menettää keikkansa, toimeentulonsa, maineensa, ystävänsä ja lopulta henkensä lehtien vihjailtua heidän juopotteluistaan. Nyt kännissä kadulla alasti juokseminen on vain yksi "kohu" monien joukossa. Mitä enemmän kännää ja hilluu ja näyttää rintojaan sitä enemmän väkeä ilmestyy "keikoille" pällistelemään. Tuskin kukaan edes leikillään väittää, että joku tulisi kuuntelemaan J. Tukiaisen laulua tai ihailemaan hänen tanssiaan.
Tukiaisen lisäksi sensaatiolehtien talleissa on iso joukko muita julkkiksia, joiden ainoa titteli saattaa olla vaikka "salarakas." Kävin kerran lukemassa näiden lehtimyyjien blogit ja en kyllä enää ihmettele mitään.
Vanha Erkki
"On kirjailijoita, jotka myyvät hyvin ja joita lainataan hyvin, mutta jotka eivät ole kauhean julkkiksia.On kirjailijoita jotka sekä ovat julkkiksia, että myytyjä, lainattuja jne. On kirjailijoita, jotka ovat julkkiksia, mutta eivät kauhean myytyjä eivätkä lainattuja."
VastaaPoistaKirjailija? Voikos sellaisenkin jo lainata? Saako koko kuukaudeksi kotiinsa vaiko vain pikalainana? Ymmärrän toki ettet tätä tarkoittanut, mutta lipsahduksesi kertoo aikalailla ajastamme. Teos on teos joka elää, ja otkut teokset kestävät aikaa, jopa satoja vuosia. Tuleekin äkkiä joku buumi, ja häntä lainataan ja pyydetään uusintapainoksia.
Entäs kuolleiden kirjailijoiden teokset? Niitäkin luetaan vielä, onneksi ! Tai kirja joka on ostettu vuonna 1967 ? Löydän sen divarista. Ja kirjastoissakin luetaan, yhä. Runoteoksia etenkin eikä niitä välttämättä oteta lainkaan lainaan.
PO:
VastaaPoista"häntä lainataan"
Julkisuusmyllystä tuli mieleen yksi varhaisempi "kuuluisa siitä että on kuuluisa" esimerkki, legendaarinen Hollywood-puvustaja Edith Head. Joka siis ihan osasi ammattinsa hyvin, mutta osasi myös rakentaa itselleen kiinnostavan imagon ja saada sen lehtiin, televisioon jne, lopputuloksena se että varsin kasvottomassa ammattikunnassa oli yksi julkkis joka on nykyäänkin hyvin ikoninen.
VastaaPoistaTulipa myös jossain vaiheessa luettua yksi kirja jossa käsiteltiin 1900-luvun alkupuolen amerikkalaista varieteeta, joka vaikutti kaikinpuolin omituiselta maailmalta...mm. olemalla skandalöösiin murhaan sekaantunut nainen oli lähes varma tapa saada teatterikiinnitys, takuutkin maksettiin että pääsi vapaaksi ja esiintymään :) Ja muutenkin se itseäänruokkiva julkisuus oli täydessä vauhdissa jo tuolloin, ja osaa käytettiin hyväksi mutta aika moni myös käytti ihan itse sitä systeemiä hyväkseen
(kyseinen kirja oli muuten Mae West -elämäkerta joten julkisuuspeli eri muodoissa oli kaikin puolin aika hallitseva teema...)
Hmm, anonyymi, kyllä tuo on ihan normaalia kielenkäyttöä että jostain teoksesta voidaan puhua tekijään viitaten. Jos minä sanon että minulla on seinällä aito Cezanne niin ei se tarkoita herra Cezannen maallisia jäännöksiä, tai jos sanon kuuntelevani Mozartia niin herra Mozart ei istu viereisellä tuolilla kertomassa kuinka Constanze ei ymmärrä.
VastaaPoistaTuon lauseen väärinymmärtäminen on selvemmin Fingerpori-materiaalia.
Kiitos hdcanis, minä jo mietin että kuinka osaisin vastata anonyymille, mutta teit sen puolestani. Ja anonyymi, toki vanhoja kirjoja luetaan ja niiden ympärilläkin pyörii oma bisneksensä, mikä on varmasti positiivinen juttu. Mutta kirja-ala pyörii uutuuksien ympärillä, vaikka se sitten vähän ikävä juttu olisikin että niin se menee.
VastaaPoistaHdcanis, kyllä julkisuuspeli on osattu tietenkin jo niin kauan kuin ylipäätään on ollut julkisuutta, mutta minusta vaan tuntuu että ennen vanhaan oli enemmän elintilaa kaikelle muullekin. Esimerkiksi kirjoja esiteltiin lehdissä enemmän kuin nykyään, jatkuvastihan rutistaan siitä kuinka kirjallisuuden saama palstatila on pienentynyt. Myös tapa jolla se palstatila käytetään on muuttunut. Nykyään on puolen sivun kuva sanomalehdessä, sitten esitellään kirjailijan henkilö ja jossain kainalojuttuna pieni kirja-arvio.
Vanha-Erkki, noin se varmaan menee. Mutta erikoista, että löytyy niin suuri yleisö jota kiinnostaa julkisuuden henkilöt jotka ovat julkisuuden henkilöitä siksi että ovat julkisuudessa. Mutta ehkä se on ihan luonnollista.
"Tuon lauseen väärinymmärtäminen on selvemmin Fingerpori-materiaalia."
VastaaPoistaEhkäpä näemme tämän vielä Jarlan ruuduissa :)
Kuvataide on hieman eriasia kuin kirjallisuus, mutta jos sinulla olis aito Cezanne seinälläsi, et olisi kauhean köyhä. Samaa tuskin voidaan sanoa yhdestäkään kirjasta, tai no ehkä jostain antikvaarisesta harvainaisuudesta puhuttaessa.
Halusin vain huomauttaa, että kirjan ikä ei ole niin lyhyt kuin usein tai yleisesti annetaan ymmärtää, sillä ihmiset lukevat paljon "ei-trendikästä" kirjallisuutta, vaikka toki top ten -listoilla on kaupallisessa mielessä hyvät seurauksensa tekijälle.
Tekijän myyminen on muuttunut, kuten Kirsti sanoi, taistelu lukijoiden huomiosta käy kuumana. Jos se menee yli sietokykyni, kuten on käynyt, välttelen kyseisen tekijän teoksia.
Kirjoissa: kiinnostava sisältö ratkaisee. Aina.
Se että ei ole julkisuuden henkilö on erityisen huono asia meille potentiaalisille esikoiskirjoittajille, joille kynnys saada se ensimmäinen läpi on tavallista korkeampi, koska emme ole mitään emmekä tunne ketään. Ei kukaan viitsi tutustua tuntemattoman pystymetsästä tulleen tekstiin.
VastaaPoistaEntä sitten, jos saa läpi? Kai siinä jonkinlaista kompromissia tarvitaan. Kyllä kirjailija on aina tekstinsä jatke jollain tavoin, sille ei voi mitään.
En näe pahana sitä, että kirjailija on esillä kirjailijana, esitää näkemyksiään tekstinteosta, kustannusmaailmasta ja kaikesta siitä, mikä on lähellä kirjailijaa. Vaikka ne näkemykset olisivat kärjekkäitäkin. Sen sijaan jos kirjailija avaa asuntonsa ovet naistenlehtien toimittajalle, esittelee garderoobinsa ja laahaa esiin perheensä ja sukunsa, niin kyllä uskottavuus menee minun silmissäni. Minulla on tosin se onni, etten tiedä, kuka tämmöistä tekee, kun minulle ei tule naistenlehtiä. Valitsen lukemani tekstit arvostelujen ja aihepiirien perusteella. Ja samoin perustein tekstit jäävät lukematta.
Anonyymi, ymmärrän pointtisi. Ja olen itse samaa mieltä, että sisältö ratkaisee. Mutta näyttää siltä, että sisällöstä on tullut asia, joka tänään on julkisuuden mielestä in ja huomenna out, tai päin vastoin. Ja se ollaanko in vai out määrittelee aika paljon kirjailijan mahdollisuuksia tulla toimeen kirjoittamisellaan.
VastaaPoistaElina, ongelmahan on juuri siinä, että julkisuus on yhä enenevässä määrin kiinnostunut vain niistä garderobeista. Kirjailijan dilemma on yhä enenevässä määrin siinä, että hän joko esittelee garderobejaan, tai mahdollisesti seksitapojaan, tai muuta kiinnostavaa, tai hän ei esitä siellä mitään.
Garderobia esittelemällä voi ehkä herättää jonkun lukijan kiinnostuksen. Jos garderobia ei esittele, kukaan ei välttämättä tiedä että kirjailijaa onkaan.
Esikoiskirjailijalla on se etu puolellaan, että hän on uusi, hän on siis kuitenkin hiukan uutinen. Mutta esikoiskirjan lupaus pitää sitten osata lunastaa ylittämällä se jollakin uudella, kiinnostavalla tavalla. Vaikeaa, vaan ei mahdotonta.
Ja siis minähän olen oikeastaan esimerkki kirjailijasta, joka on tehnyt kaiken väärin, joka ei ole ikinä lunastanut mitään lupausta, koska sellaista ei ole annettu eikä odotettu. Ja tässä sitä vaan porskutetaan.
"Ja tässä sitä vaan porskutetaan."
VastaaPoistaAplodit sille !
Aplodit täältäkin! Todella kunnioitettavaa!
VastaaPoistaEräs kommentoija toi blogissani mukaan termin 'megajulkisuus'.
Megajulkisuus saa monien elämän sekaisin, varsinkin kun osa mediasta kertoo, mitä haluaa. Totuudesta ei välitetä. Varsinaista postmodernia "tiedottamista", lehtien "oma totuus".
Jotkut kirjailijat ihme kyllä kestävät siinäkin leikissä. Esim Jari Tervo. Tervo on entinen toimittaja, hänen vaimonsa erittäin tervejärkinen ihminen. He hallitsevat median, menevät sen edelle. Se on heille onneksi.
Puolustan tässä arvostamaani kirjailija Tuula-Liina Varista, joka muuten kirjoittaa myös hyviä kolumneja. Joku kirjoitti täällä, että hän ryöstöviljelee ex-puolisoaan melkein joka kirjassaan. Nyt kyllä meni arvio pieleen, viimesimmässä kirjassaan T-L kuvasi vanhuksia, edellisessä oli keski-ikäinen nainen pääosassa ja sitä edellisessä dekkarimainen juoni ja sitä edellisessä lapsuuskuvaus, eikä missään näistä mainituista Saarikoskea edes sivulauseen puolikkaassa. Se yksi kirja oli sitten Saarikoskesta, mutta ei se tarkoita, että kaikki olisivat.
VastaaPoistaOlin vuosia sitten tilaisuudessa, jossa olivat esillä kaikki sen vuoden Finlandiaehdokkaat. Yksi ehdokkaista jännitti ihan kamalasti, sai tuskin sanaa suustaan ja suorastaan vapisi. Jotenkin vaan tuli mieleeni, että oliko hänet puolipakotettu tilaisuuteen, kun silmin nähden kärsi tilanteesta. Senkin ajan hän varmasti olisi mieluummin ollut kotonaan kirjoittamassa.
Velvoittaako ehdokkuus esille? Ja minkä verran siellä esillä pitää olla ja onko joku minimi? Painostavatko kustantajat mainostamaan kirjaa? Mitäs jos yksinkertasesti ei ole tipan tippaa julkisuudessa viihtyvä? Tyssääkö julkaiseminen ja myynti siihen? Ellei sitten ole suorastaan nero kirjailijaksi.
Tuosta tapauksesta on aikaa, voisin kuvitella, että nykyisin meininki on vielä raaempaa. Tosin kys.kirjailijan paikallaolo sai minut kiinnostumaan, että millaisia kirjoja kyseinen jännittäjä ja herkän oloinen tyyppi kirjoittaa, ja lainasinkin heti hänen kirjojaan.
Riikka Pulkkisesta oli jossain vaiheessa juttuja vaikka missä, ja jotenkin vaan tuli sellanen yök-reaktio, enkä olekaan hänen kirjojaan lukenut. Ennakkoluulosta toki, mutta en voi kieltää etteikö vaikuttaisi.
Päinvastaisia esimerkkejä olisi kuitenkin enemmän. Mä luen mielellään kaikenmaailman kirjailijahaastattelut ja arvioinnit ja mainokset. Harmittaa vaan se, että tuntuu että niitä kirjoja mainostetaan eniten, joita muutenkin myydään paljon, ja joista taatusti tulee juttua vaikkapa ilta-tai naistenlehtiin. Tosin esikoiskirjoista kirjoitetaan myös juttuja ja se on tietysti hyvä homma se.
Mikä suhde sulla Kirsti on julkisuuteen?
Joskus ehdokkuuden ehto jopa saattaa olla esillä oleminen. Muistaakseni erään esikoiskirjailijan ympärillä käytiin tällainenkin draama. Hän ei olisi halunnut käydä vastaanottamassa hänelle myönnettyä Hs:n palkintoa ja hänelle sanottiin, että ei sitä sinulle sitten annetakaan jos et tule. Ja siis se menee juuri noin, niitä mainostetaan, joita myydään. Mainostaminen on kallista, joten sitä ei tuhlata kirjoihin joista ei ole varmuutta että mainostaminen kannattaa.
VastaaPoistaMinun suhteeni julkisuuteen on ristiriitainen. En halua olla julkkis, mutta toisaalta vituttaa, kun en edes voisi olla, koska ketään ei kiinnosta. Olisi jotenkin coolimpaa sanoa, että älkää häiritkö, minä kirjoitan.