maanantai 8. elokuuta 2011

Miksi ei aikuisten kirjoissakin voisi olla vähän kuvitusta?

Vielä yksi kirja ennen koulua, oli otsikkona Mari Viertolan arvostelussa Turun sanomissa Eksyneistä. Samassa jutussa saa arvion myös Anu Ojalan Aino ja hevossaaren juhannus.

Arvionsa alussa Viertola ihmettelee mihin kirjoista katoaa kuvitus, kun ihminen tulee tiettyyn ikään. Tämä kolahti, koska kuvitusasiasta oli pieni vääntö kustantajan kanssa juuri viime keväänä. Ei kylläkään tästä kirjasta, vaan ensi keväänä ilmestyvästä majavaromaanista. Kuvitus lisää kirjan kustannuksia ja minun myyntiluvuillani yhtälö on tietysti hankala, mutta silti. Eksyneistä Viertola sanoo:

Selkeä kieli ja voimakkaat mielikuvat suorastaan huutavat tulla näkyviksi, mutta onneksi teksti on edes totuttua isokokoisempaa.

En Eksyneitä kirjoittaessani tajunnut sen olevan niin pienten ihmisten kirja. Onneksi päätettiin esittelyteksteistä jättää ikäsuositukset pois. Ei kirjailija taida itse oikein ymmärtää minkä ikäisille hänen opuksensa on tarkoitettu.

Share/Bookmark

18 kommenttia:

  1. Toisen luokan huomenna aloittava tyttäreni luki kirjasi (Eksyneet eivät näe unia) pääosin itse. Hän piti siitä kovasti eikä kertaakaan sanonut kaipaavansa kuvitusta. Jatko-osaa kylläkin toivoi.

    VastaaPoista
  2. Oi, onko minulla niin pieni lukija. Oi.
    Pitää miettiä sitä jatkoa...,

    VastaaPoista
  3. Siri Hustvedtin uusimmassa suomennoksessa Kesä ilman miehiä on muutama piirroskuva, joita oletan kirjailijan itsensä tekemiksi. Ei lainkaan hullumpaa!

    VastaaPoista
  4. Meillä 'eksyneet' tuli lainastosta ja sitä on luettu 2. luokan aloittavalle, eskarin aloittavalle ja nelivuotiaalle. Itsenäinen lukija tuo minun vanhin on vasta hieman lyhyemmissä lainakirjoissa, omaa Ella-kirjaa on hartaasti lukenut sivu, kaksi kerrallaan.

    VastaaPoista
  5. Hyllystä löytyi George Grossmithin Ei kenenkään päiväkirja, jossa on aika paljon kuvia, ja kyllä se on ihan aikuisten kirja ja klassikkokin...

    Guareschin Isä Camilloissa oli myös lukujen alussa ne vinjettikuvat enkelistä ja paholaisesta.

    Molemmat ovat alunperin ilmestyneet lehdissä jatkotarinoina, liekö siinä sitten yhteys.

    Muuten kuvitus on enemmän faktapuolen heiniä, te sanataiteilijat joudutte pärjäämään ilman.

    VastaaPoista
  6. Minulla on aina ollut vähän kimurantti suhde kuvaan. Siksi musiikkivideot ovat yleensä kauhistuttaneet. Elokuviakin katson tosi vähän enkä juurikaan samaa useaan kertaan.

    Huomasin asian jo lapsena, kun luin kuvattomia kirjoja. Minä haluan luoda itse päässääni - vai missä? - kuvituksen. Edelleen näen riiviömäisen paljon unia: sarjaunia, jänniä unia ja etenkin värillisiä unia.

    Kun opiskelen, aina piirrän samalla. Sitten kertaan asian piirroksistani. Olen aina tehnyt näin.

    Puhelun aikana teen muistiinpanot paperille kuvina. Hiljan poika soitti ja kysyi, mikä kuva piirtyi edellispäivän puhelun aikana lehtiöön. Hän tiesi, että katsomalla kuviota, osaan nopeimmin vastata hänen kysymäänsä asiaa.

    Mutta siis. Toisille sopii kuvakirja, vissiin useimmille, minulle yleensä ei.

    Nyt kun pikkukakkoset ovat olleet paljon meillä, olen huomannut toisen puhuessaan koko ajan piirtävän (kuviskoulua käyvän). Tytöille luetaan tosi paljon, vaikka he 6-vuotiaina osaavat itsekin lukea. Toinen lykkää silmänsä kiinni kuviin (se,joka tanssii), toinen ei keskity kuviin vaan sanaan.

    Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  7. En minäkään pitänyt kuvista, jos luin kirjaa. Ne riitelivät jo ajatuksiini rakentuneiden mielikuvien kanssa. Kaikki kuvat piti rakentaa uudelleen.

    iisi

    VastaaPoista
  8. Ei Eksyneet kaipaa kuvia, sanoilla on jo maalattu niin kauniit kuvat :) Kariston Tiina oli huomannut täältä että kaipailin sitä, ja pisti tulemaan ennen kuin ehdin pyytääkään ;) Ja nyt siis luettu - ihana, todella tunnelmallinen tarina. Ja jos jatkoa tulee, siihen lisää Suojelusta, pliis!

    Julia Kellyn "Toisella silmällä" -romaanissa on kuvituksena vanhan näköisiä valokuvia. Ensin se tuntui jotenkin hassulta, mutta lopulta ne kyllä sopivat kirjaan aika täydellisesti :) (Kirja oli muutenkin tosi hyvä.)

    VastaaPoista
  9. Anu, kiitos kirjavinkistä, täytyy katsastaa tuo Kellyn kirja. Ja mukava että tykkäsit Eksyneistä.

    Iisi, on minullakin jotain tuollaista kokemusta ollut. Ja esim. lapsena ja nuorena moni kirja jäi kirjastoon siksi ettei kuvitus houkuttanut. Siihen aikaan alkoi esiintyä sellaista aika modernistista kuvitusta, pelkistettyjä muotoja, tietynlaisia haljuja värejä. En pitänyt, en edelleenkään pidä -> kirja jäi ja jää hyllyyn.

    Anonyymi, onpa kiinnostavaa että piirrät muistiinpanot. Luulen, että ihmisissä on tosiaan eroja sen mukaan, että minkä kanavan kautta järki parhaiten pelaa. Itse teen aina kirjoittamalla muistiinpanot, mutta minun on tosiaan pakko tehdä muistiinpanot, muuten en muista mitään. Minun ei siis koskaan tarvitse välttämättä lukea muistiinpanojani, riittää kun olen tehnyt ne, silloin ne ovat jo jollakin tavalla painuneet mieleeni. Se tuntuu lähes fakiirimaiselta, että samalla kun itse puhuu, voisi myös piirtää. Kun itse piirrän, en kuule en näe, en myöskään voisi itse puhua mitään.

    hdcanis, niinhän se on ollut, että kuvitus on ollut factapuolen heiniä, vaan täytyykö sen olla ihan kirkossa kuulutettu juttu. Minua nyt alkoi jotenkin kiinnostaa tämä kuvan ja sanan yhdistämisasia ja mahdollisuus.

    Lentsu, mukava kuulla, että kirjaa on luettu:-)

    VastaaPoista
  10. Eksyneet näkevät unia -kirjasi on kyllä myös meidän aikuisten ja jopa ikäihmistenkin mieleen. En ole kaikkiruokainen lukija, mutta Eksyneet miellytti kovasti. Mari Viertolan arvostelu oli hienosti kirjoitettu; koko juonta ei paljastettu, silti jotain. Lukijalle jätettiin löytäjän ilo.

    VastaaPoista
  11. No niin minäkin ajattelin, että aikuiset voisivat saada Eksyneistä irti jotain tehoja. Tai siis toivoin. Kivaa, jos tarina toimii niinkin:-)

    VastaaPoista
  12. "Ja esim. lapsena ja nuorena moni kirja jäi kirjastoon siksi ettei kuvitus houkuttanut. "

    Kun ensimmäiset Harry Potterit ilmestyivät, olin vielä siinä iässä, että lainasin lukemista kirjaston lasten- ja nuortenosastolta. Potterit jäivät vuodesta toiseen hyllyyn ihan vain sen takia, että suomenkielisen käännöksen kansikuvat olivat niin vastenmielisiä.

    Sittemmin olen päässyt yli ja lukenut koko sarjan, mutta siihen vaadittiin eka osa ranskankielisenä... ja siis eri kansikuvalla.

    En usko kuvituksella olevan paljoakaan merkitystä sitten, kun tarinaan on päässyt kiinni, mutta huonosti valittu kuvitus/kansikuva saattaa aiheuttaa sen, ettei kirjaa edes avata. Siksi en ihan ymmärrä, miksi ns. aikuisten kirjoissa pitäisi olla kuvia. Kivempaa kun saa aivan omassa päässään hahmottaa henkilöt ja miljööt. Toisaalta, en myöskään pidä erityisen paljon sarjakuvista, joten ehkä se olen vain minä joka ei osaa lukea kuvitettuja tarinoita.

    VastaaPoista
  13. Hei Sazzy! En oikeastaan tarkoita, että aikuisten kirjoissa aina pitäisi olla kuvitusta, mutta voisi olla kiva, jos olisi myös sellaisia kirjoja, joissa kuvitusta on. Vaikka kuvitukseen tosiaan liittyvät nämä ongelmat, joista nyt on ollut puhetta. Henkilöiden ja miljöiden hahmottaminen omassa päässä vaatii ihmisaivoilta kaikenlaista, ja kaikilta tämä mielikuvitteleminen ei yhtälailla onnistu. Joku voi tarvita kuvituksen tarjoamaa vetoapua.

    VastaaPoista
  14. Olen kuvittaja. Minua harmittaa se sitkeä käsitys, että kirjan kuvitus veisi lukijalta mahdollisuuden luoda tekstistä / tarinasta omia mielikuviaan. Niin ei todellakaan TARVITSE tapahtua. Erityisesti aikuisten ja aikuistuvien lukijoiden 'kuvaherkkyys' on täyttä totta. Omille mielikuville on jätettävä KOKO tila. Kun kirja kertoo ähtäriläisen Pirren ja kurikkalaisen Penan rakkaustarinan, ei kuvissa esiinny Pirre, ei Pena, ei Ähtäri, eikä Kurikka. Ei Ähtärin karhut, eikä Kurikan Juha Mieto. Kuvitus voi olla viitteellinenkin, heija halloo! Sen ei tarvitse toistaa sanaa kuvamuodossa, ei riistää lukijalta mitään, eikä tunkeilla tämän reviirille. Kun OIKEIN hyvin käy, kirjailija ja kuvittaja käyvät keskenään läpi omat mielikuvansa ja pitävät visusti mielessään, että kirja myös KUVITETAAN lukijalle. Sille, joka ei koskaan saakaan tietää millaisilla mielikuvilla kirja alun alkaen ladattiin. Kuva-aiheeksi voidaan valita Pirren boduaarin tapetti tekstin alla, Penan kylppärihyllyyn unohtunut kondomipaketti, laituri iltaruskossa, Nissanin avaimet...
    Kuva ei syö sanaa, sana ei kuvaa.
    Kuva ei aina jatkaa sanaa, eikä sana kuvaa.
    Sana on sana, kuva on kuva.
    Kun kuva lyö sanalle kättä, syntyy harmoninen liitto.

    -kirsi-

    VastaaPoista
  15. No siinä tuli vielä asiantuntijan kommentti, kiitos Kirsi! En ole yhtä paljon miettinyt noita kuvitusasioita, mutta ihan viime aikoina on alkanut kiinnostaa. Kuvituksella voidaan tosiaan tekstiä syventää, eikä kuvituksen tarvitse latistaa lukijan mielikuvittelun riemua. Edelleen kuvitukseen silti mielestäni liittyy tyylin aiheuttama sudenkuoppa. Jos kuvituksen tyyli ei miellytä, koko kirja saattaa jäädä lukematta. Tosin lukemattahan jokaiselta jää joka tapauksessa suurin osa maailman kirjoista.

    VastaaPoista
  16. Jep, Kirsti! Smaksak - esteettiset mieltymykset ohjaavat lopullisia valintoja, varsinkin ostopäätöksen syntyä.
    Lasten kuvakirjaakaan ei osta lapsi, vaan aikuinen - omien mieltymystensä mukaan. Mehän tunnemme ja tiedämme lasten maun ja mieltymykset! Lukeudun itsekin lajin harrastajiin ja astun tämän tästä miinaan. Pari päivää sitten ostin 4-vuotiaalle pojanpojalleni HURMAAVAN kuvakirjan, hän katsoi totisena kansikuvaa ja työnsi kirjan reppuuni.
    " Lumat kuvat. Vie se Tulkuun ja lue ite."

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!