torstai 4. elokuuta 2011

Ohivuotoa

Sattumalta kuulin eilen radiosta Heini Junkkaalan haastattelun, ja hän puhui siinä oman sisäisen kokemuksensa käyttämisestä mittarina kirjoitusprosessissa. Oman itsen tarkkailu ei tarkoita sitä, etteikö ihminen olisi kiinnostunut siitä mitä maailmassa tapahtuu, päin vastoin, hän on hereillä ja näkee ihmiset ja maailman. Mutta oma kokemus on se mittari, joka kertoo, että jokin asia on sellainen, että siitä pitää kirjoittaa.

Sisäisen mittarin liikahdus saattaa tuntua noloutena, häpeänä, muina hankalina tunteina. Ne tunteet siis kertovat, että nyt ollaan joidenkin kirjoittamisen arvoisen asioiden äärellä.

Olen Junkkaalan hengenheimolainen, ja käytän omia sisäisiäni tilojani maailman ja ihmisluonnon tutkimisessa. Tämä blogi on työpäiväkirja, ja pistän tänne muistiin tylsiä tunnustuksia itsetunto-ongelmista, kateudesta ja mistä tahansa asiasta joiden ei pitäisi vaivata aikuista ihmistä.

Välillä uskon, että olen kirjailija, joka tekee työtään. Välillä epäilen, että olen vain tyhmä ihminen, joka puhuu ääneen asioita joita ei kuulu puhua ääneen.

Heini Junkkaala on tietysti minua fiksumpi. Hän ei kirjoita hankalia juttujaan blogiin. Sitä asiaa sietää tietysti miettiä. Onko tämä blogi jotain hankalaa ohivuotoa. Pitäisikö pitää mölyt mahassa, ja vain vuoden parin välein pullauttaa maailmalle jokin viisas teos hämmästeltäväksi.

Share/Bookmark

14 kommenttia:

  1. Mä en ymmärrä sellaista näkemystä, että "aikuisella ihmisellä" ei olisi - tai ainakaan ei saisi olla - mitään ongelmia tai ikäviä tai suorastaan halpamaisia tunteita. Ongelmien ja tunteiden kieltäminen se vasta johtaakin tosi ikävyyksiin, eikä mikään ole näiveämpää kuin tyyppi joka omahyväisesti hymistellen vakuuttelee ettei KOSKAAN tunne vahingoniloa, kateutta, vihaa tai toivo jonkun ärsyttävän tyypin lentävän nenälleen. Siinä kyllä käy mielessä, että ketä se yrittää vakuuttaa eniten, itseään vai muita.

    Ja joku psykologian asiantuntija - en nyt muista kuka, sorry - on sanonut, että ei itsetunto ole mikään vakio. Tietysti herkempi ihminen voi olla myös herkempi itsetuntoon vaikuttaville sisäisille ja ulkoisille kolahduksille, ja ehkä helpommin tulkitsee signaaleja turhan negatiivisesti, eli synnynnäistä taipumusta on olemassa.
    Mutta itsetunto sinänsä vaihtelee kaikilla (ehkä psykopaatit ja narsistit poislukien?) tilanteesta ja elämänvaiheesta toiseen, ja riippuu aina sisäisen tilan lisäksi myös ympäristöstä ja sieltä tulevasta palautteesta. Ainakin oman kokemukseni perusteella voin allekirjoittaa tämän täysin.

    Mua virkistää suunnattomasti kaiken teeskentelyn ja tekopyhyyden keskellä, kun asioista puhutaan rehellisesti niiden oikeilla nimillä :)

    VastaaPoista
  2. Aikuisen kai kuuluisi käsitellä hankalat asiat kypsästi itsekseen, eikä vyöryttää niitä viattomien ulkopuolisten silmille. Varmaan siinä on jotain perää, koska mua kirpaisee aina niin kamalasti kun joku huomauttaa asiasta.

    Itsetunto on siitäkin outo aparaatti, että se paitsi vaihtelee ihmisellä eri aikoina, se saattaa myös samanaikaisesti olla ihmisellä joissakin asioissa hyvä, toisissa huono. Mulla ainakin on näin, ja toi aikaisemmin mainitsemani Zveigbergkin dekkari kuvasi hyvin tällaista tilannetta, joka siis itselleni on tuttu. Samalla kun olen hyvällä itsetunnolla varustettu jossakin asiassa, on näitä kohtia joissa olen ihan romuna. Ja tyypillistä on, että jos joku arvostettu näytelmäkirjailija puhuu omana työmetodinaan siitä samasta asiasta jota itse harrastan, koen saaneeni ikäänkuin oikeutuksen omalle toiminnalleni. Senhän vuoksi minä kirjoitin asiasta blogiin, että katsokaa nyt, näin muutkin tekevät. Hassuu!

    VastaaPoista
  3. Minusta on mukava lukea blogeja, jotka tuntuvat "aidoilta". Sinun blogisi on sellainen eikä mikään ohivuotojuttu!

    VastaaPoista
  4. Taisi olla Hra Jung, joka kirjoitti muistaakseni teoksessaan "Kohti totuutta -poleemisia esseitä", että vain pienillä lapsilla ja vanhuksilla ei ole ongelmia, he ovat muille ongelma eivätkä itselleen. Tämä "välivaihe" näiden alku- ja loppupisteiden välillä on täynnä kaikenmoisia ongelmia ja ristiriitoja joita on käsiteltävä ja prosessoitava, ja onneksi aina vähän uusista kulmista käsin.

    Aika vähän ihmiset niitä vuodattavat julkifoorumeihin, ja ehkä ihan hyvä niinkin - toisaalta, koska sosiaalinen mediahan vaikuttaisi rakentuvan ihan toisenlaisille pyrkimyksille. Tarkoitus on olla sosiaalinen, ulospäin suuntautunut, mutta monet kysymyksemme ovat ehkä siinämäärin henkilökohtaisia että ne vaativat aikaa ja sisäänpäin kääntynyttä huomiota, ja jopa yksinäisyyttä tullakseen kuulluksi.

    VastaaPoista
  5. Hauska juttu, minäkin satuin kuulemaan tuon haastattelun ja tartuin samaan kohtaan: Junkkaala selvitteli todella hienosti tuon maailman peilautumisen, reflektoitumisen itsessä, ja tämän jutun että olemalla rehellinen itselleen yllättäen löytääkin kosketuspinnan maailmaan. Ja myös sen ajankohtaisen.

    Btw tuonne kommenttien yläpäähän, kellään ei itsetunto ole niin hauras ja ailahteluille altis kuin pahasti narsistisella ihmisellä. Siitähän se kramppi oman näkymisentarpeen ja vaikuttamisenpakon ympärille juuri syntyy. On suuri harha että narsisti olisi jotenkin itsevarma ihminen. Tai sen puoleen että narsistit olisivat oma ihmisryhmänsä. Kyllä me kaikki keikumme jossain kohtaa sitäkin jatkumoa.

    Mitenköhän minä nyt äidyin kirjoittamaan noin monta lausetta tuostakin asiasta.

    VastaaPoista
  6. Olen melkein kokonaan samaa mieltä kuin Anu. Kaikilla henkisesti terveillä ihmisillä on laaja tunteiden skaala, sekä negatiivisten että positiivisten. Riippuu sitten paljon kulttuurista, kielestä (!), puhujan temperamentista, älykkyydestä, terveydentilasta, hänen saamastaan kasvatuksesta ja tilanteesta, miten nuo tunteet ilmaistaann.

    VastaaPoista
  7. Liisa, se tosiaan kuulosti tosi pätevältä kun Junkkaala puhui siitä. Kuunnellessa ihailin sitä kuinka selkeästi ja varmasti hän sanoitti asian, jota itse vain hapuilen. Ja kiitos täsmennyksestä narsismiin liittyen. Jatkumolla oleminen kuulostaa kyllä tutulta.

    Hirlii, hyvä huomio herra Jungilta. Henkilökohtaiset kysymykset vaativat aikaa ja sisäänpäin kääntynyttä huomiota, mutta joskus ulkoapäin tuleva kommentti saattaa silti olla kovin tärkeä.

    Kiitos Helmi-Maaria:-)

    VastaaPoista
  8. Vuoropuhelua elämän kanssa, siksi kai se mitä kohtaamme ja elämmme suhteessamme ulkopuoliseen maailmaan tulee myös osaksi meitä, itseämme. Toki, joskus joku lyhytkin kommentti voi olla tärkeä, olen vain aika epäileväinen nopean ja pinnallisen sosiaalisen median suhteen.

    Omalla kohdallani kyse ei ole nyt pelkästään tunteista; aamulla voi tuntua tältä ja illalla ihan toiselta vaan siitä mitä omaan elämänkokonaisuuteen vaikuttaisi liittyvän juuri tällä hetkellä, sellaista olellista mitä on syytä kuunnella, ja juuri nyt tarkkaan, sekä sellaistakin minkä kannattaa antaa mennä menojaan.

    VastaaPoista
  9. Ei ole ohivuotoa vaan ihanan suoraa ja rehellistä puhetta! Rohkeutta se tietysti vaatii kertoa niistä noloimmistakin tunteistaan. Ja sietokykyä, koska aina tuntuu löytyvän joku, joka sanoo, että että ei kannata vatvoa tollasia, pää pystyyn vaan. Se on kai se vanha suomalainen resepti: Sivuuta ja kiellä tuntemuksesi ja puurra hampaat irvessä reippaana eteenpäin.

    Mä koen ainakin vapauttavana, kun joku uskaltaa olla oma itsensä myös niine nolottavine tunteinensa, joita meillä kaikilla kyllä taatusti piisaa.

    Terveisin, Ilona.

    VastaaPoista
  10. Hirlii, ihan järkevä tietysti olla epäileväinen sosiaalisen median suhteen, vaan kyllä tässä puolensa, ne hyväkin on, ei voi mitään.

    Ilona, nolointa ehkä on se, että jotkut noloudenaiheet ovat niin sitkeitä. Niitä ei saa käsiteltyä pois päiväjärjestyksestä. Välillä luulee jo päässeensä jostain riesasta ja sitten löytääkin itsensä jälleen keskeltä kaikkia vanhoja pähkäilyjä.

    VastaaPoista
  11. Ilona sanoi suunnilleen sen, mitä ajattelin lähteä kommentoimaan. Pidän hyvin rohkeana, että kerrot tuntemuksistasi. En minä kehtaisi. Silti ymmärrän, että juuri noloja asioita täytyy käsitellä.

    Taisin humauttaa edellisen kirjauksen kommentissani "isosta ihmisestä" sellaista mikä tulisi leikillisemmin ja sävykkäämmin naamakkain istuessa. Ajattelisin, että taas se ruikuttaa ja vääntäisin asian vähemmän vakavaksi. "Ruikuttaessasi" tiedät kuitenkin, että vielä se päivä paistaa.

    Sylvi

    VastaaPoista
  12. Minusta jokaisella ihmisellä on omat solmunsa ja vaikeutensa, niin kuin on sitten tietysti hyvyytensäkin/onnistumiset. Toiset vaan ehkä saavat purettua ne jotenkin "hienovaraisemmin" pienessä piirissä(?). Silloin ei tarvitse julkisesti käsitellä niitä.... mutta kyllä ne siellä jossain on, jostain asiasta, ne kateudet ja sellaiset. Tosin voi olla, että jollain luonteella ne eivät niin kalva kuin tälläisellä luonteella varustettuja :)

    Tuo ohivuoto, minulle tuli heti mieleen, että tämä on tietty sinulle henkinen Tena :) Minäkin olen jo niin vanha, että ensin tulee mieleen Tena ja siten vasta ohivuodosta Ob.

    Narsisti-kommenttiin, eikös narsistit näe huonot puolet muissa. Tunnistavat ne oman käytöksen muissa, mutta eivätmitenkään paheksuen. Ei sillä, jatkumoa onmoni asia ja narsistisia piirteitä varmasti löytyy yhdestä jos toisesta immeisestä, mutta kyllä ehta narsku on _hurja_ kokemus yhden lukemani kirjan pohjalta.Kirjan nimeä en muista, useampi kertoi kokemuksiaan narskun kanssa.

    VastaaPoista
  13. Lentsu joo, mulla kun jää aina ne aivotenat laittamatta, niin täällä blogissa sen sitten huomaa. Ja siis varmaan on eroa siinä, että kuinka paljon jotkut pienet jutut ihmistä vaivaa, ja kenpä ties on niinkin että jos tulee oikeita huolia inehmolle, niin sitten jää tällainen itsetuntojutskailu sivuseikaksi.

    Narsku on hauska termi:-)

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!