Mikäli ymmärsin oikein, kyläpaikan kirjahyllyä ei ole sopivaa mennä noin vain tutkimaan, vaan kannattaa kysyä lupa ensin.
Pyydän nyt anteeksi kaikilta, joiden kirjahyllyjä olen tutkinut lupaa kysymättä. En ole tarkoittanut nuuskia, että millaisia kirjoja ko. ihmisellä on, vaan ainoastaan onko siellä jotain minkä ehkä haluaisin lukea. Minkä hän voisi esim. lainata minulle ja minä tietenkin palauttaisin sen takaisin hyväkuntoisena ja muutaman rakentavan ääneen lausutun kommentin kera.
Tämä oli taas heräämisen hetki. Mutta siis anteeksi kaikki te joiden kirjahyllyjä olen elämäni aikana nuuskinut. En tarkoittanut nuuskia elämäänne ja salaisuuksianne.
Tekstit
Höh, minä kyllä nuuskin edelleen.
VastaaPoistaMinäkin nuuskin. Tosin jos ei ole kovin tuttu ihminen kyseessä, saatan ihastella ensin että ihanan paljon kirjoja, voinko tutkia lähemmin!
VastaaPoistaMutta siis itse ajattelen, että asiat, joiden ei haluta näkyvän, laitetaan kaappiin.
Rohkaisevaa!
VastaaPoistaNuuskijaksi tunnustaudun minäkin. Usein kyllä kysäisen luvankin, varsinkin jos haluan vähän perusteellisemmin katsella, mutta jos en, yritän vähintään sivusilmällä ottaa selville, millaisia kirjoja hyllyssä on. Kirjahyllyt ovat vastustamattoman kiehtovia! Ja toki ne kertovat jotakin omistajastaankin, siitä ei pääse mihinkään.
VastaaPoistaToisaalta joskus tekisi mieli selittää jotakin, kun joku omaa hyllyäni alkaa tutkia... Näin varsinkin edellisessä kodissani, kun kirjahyllyyn oli kertynyt sitä ja tätä. Muutossa tuli sentään käytyä vähän kirjoja läpi ja mietittyä, mitä todella haluaa säilyttää.
Minulle ei ole tullut mieleenkään, että kirjahyllyä ei saisi katsella. Hohhoijaa, kaikkea sitä onkin.
VastaaPoistaYksi nuuskija lisää täällä. Kirjathan on esillä, ihan sama kuin että ei saisi katsella hyllynreunalle aseteltuja valokuvia. Jos joku ei halua että kaverit näkee jonkun kinkyn sexioppaan tai "Näin rakennat ydinpommin" -tietokirjan, ne kannattaa jemmata parempaan talteen.
VastaaPoistaKyllä tuo kirjahyllyjen tutkiminen on ihan tuttua minullekin. Ainahan minä kirjahyllyjä katselen. Ei siinä mitään. Sitä kyllä ihmettelen, jos huushollissa ei ole kirjahyllyä lainkaan. Meidänkin kirjahyllyjä on katseltu, nehän on niin näköpaikassa, että vaikea olla katselematta. Ei ole tullut mieleenkään loukkaantua kirjahyllyjeni nuuskimisesta. Lapsuudenkodissani varmaankin kirjat olivat suurinta statusta mitä meillä oli, ylpeyden aihe. Kyllä niitä kelpasi tutkia ja ihmetellä ja kysyä, oletteko lukenut nuo kaikki kirjat.
VastaaPoistaMinäkin tunnutsaudun ihmisten kirjahyllyjen tutkijaksi. Siinä välissä kun toinen keittää kahvia tai on vessassa, on oiva tilaisuus katsoa, mitä mielenkiintoista kirjahyllystä löytyy. Olin hyvin hämmästynyt kun luin tuon jutun Hesarista. Tiedänpä nyt mitä ei saa Ruotsissa tehdä, jos joskus satun jonkun kirjallisen kotiin menemään, mikä ei ole kovinkaan todennäköistä.
VastaaPoistaEiköhän tuo kirjahyllyjen tutkiminen ole sieltä lievimmästä päästä toisen tarkkailua. Pahempaakin on nähty...
VastaaPoistaAinakin tuosten lehtijutusta tulee mieleen se, että yksityisen ja julkisen raja on todella liukuva. Kun mennään visiitille, ei yleensä mennä lupaa kysymättä muihin huoneisiin kuin sinne, minne ohjataan, vaatekaappiakaan ei saa tutkia (ketä kiinnostaisikaan?). Moni on kyllä varmasti tutkinut kyläillessään kylpyhuoneen kaapin sisältöä (en minä...)eikä jääkaapillekaan sovi mennä. Mutta kirjat: miksiköhän niitä sitten siellä pidetään esillä, ellei niitä saa katsoa, panee miettimään. Ja on kyllä ihan hyvä idea laittaa "katseenkestävät" kirjat olohuoneeseen tai kirjastoon ja etsiä muille oma soppensa.
VastaaPoistaMaisakaisa, eikö voisi ajatella, että sehän voisi olla pohja mielenkiintoiselle ja avartavalle keskustelulle kun vähän joutuisi selittämään että mitä siellä hyllyssä on.
VastaaPoistaReipas asenne Johanna:-)
Anu, sinäpä sen sanoit, ehkä ei pitäisi katsella niitä hyllyn reunalla olevia valokuvia.
Paula, kirjoilla on tosiaan ollut tuollaista statusarvoakin. Mitenköhän on asian laita nykyään.
Niina, mutta huomasitko, että tapakouluttaja antoi ohjeita meille suomalaisillekin ihan täällä suomessa sovellettavaksi.
Äijä, totta turiset kyllä.
Kaipa tuon kirjahyllyn nuuskimisen voi myös viedä liiallisuuksiin, siinä vaiheessa kun vieras päättää järjestelmällisesti käydä koko hyllyn sisällön läpi kirja kerrallaan niin mennään kyllä jo epäkohteliaisuuden puolelle. Mutta kohtuullisemmassa määrin jos ne ovat siinä avoimessa hyllyssä niin kyllä sen voi silmäillä läpi. Ja kommentoida jos sieltä löytyy jotain kiinnostavaa.
VastaaPoistaJa siis kaappien aukominen ilman lupaa on tietysti pahempi juttu, eli en vaella vaatekaappia penkomaan, jääkaapistakin tulee yleensä kysyttyä että mihin mä nämä juomat laitan ennenkuin niitä ruvetaan aukomaan...
VastaaPoistaKirjahyllylle minäkin ensimmäisenä hivuttaudun, jos sellaiseen huoneeseen ohjataan, jossa hylly on. (ja jos olohuoneesta ei ensi visiitillä sellaista löydy, tunnustan kyllä hävyttömästi miettiväni mahtaako talosta kirjoja löytyäkään ja ellei löydy, niin eipä taida tuttavuuskaan kovasti siitä syventyä). Ikinä en ole tullut minäkään ajatelleeksi, ettei olohuoneen kirjahyllyä saisi kurkkia. Luvan olen kysynyt yleensä siinä vaiheessa, kun haluaisin ottaa jonkin kirjan käteeni. En tiedä miksi se mielestäni on ollut se intiimiyden rajan ylittävä ele.
VastaaPoistaMillan, nyt kun asiaa ajattelen, niin mulla se varmaan on mennyt aina niin, että sanon: saaks kattoo, ja sitten minulla on jo kirja kädessä -> en siis ole varsinaisesti odottanut lupaa. Jotenkin ehkä olen ajatellut, että kirjahylly on kirjahylly, olipa se kirjastossa, kirjakaupassa, tai yksityiskodissa.
VastaaPoistahdcanis, harva kai kovin järjestelmällisesti käy läpi kirjahyllyä. Minulle se ainakin on yleensä sellainen joutohetken harrastus, ja jollakin tavalla ehkä kokenut samanlaiseksi kuin taputtaa isäntäväen koiraa kohteliaasti tai silittää kissaa. Siis jollakin tavalla jopa hyvän tahdon eleenä olen sitä pitänyt enemmän kuin nuuskimisena. Mutta ehkä myös jonkinlaisena tutustumisen syventämisenä, kun nyt kerran olen saanut kutsun kotiin. Kaappien aukomisen minäkin ymmärrän, ettei se kuulu minulle, enkä myöskään toivo vieraiden tonkivan kaappejani ilman lupaa.
Marja-Leena, yksityisen ja julkisen väliseen hämäryyteen tämä dilemma varmasti osuu. Mietin itsekin sitä, että jännää miten toisaalta tämä ero yksityisen ja julkisen välillä on hämärtynyt, kun alastomia ihmisiä tulee vastaan erilaisissa ohjelmissa, mainiksissa ja teatteri-esityksissä. Ihmisten jututukin ovat sellaisia, että intiimeistä asioista puhutaan kiertelemättä. Mutta sitten ei saisi kuitenkaan kaverin kirjahyllyä katsoa. Että ota tästä nyt sitten selvä.
Olisi varmaankin raskasta seurustella sellaisissa piireissä, joissa pitää olla kovin muodollinen. Siltä tuo "kirjahyllyjen nuuskiminen" tuntui.:) Tuli mieleen myös ohje, ettei saa katsoa lautasen alta, mikä on valmistaja. Minun ystäväpiirissäni niitä katsellaan ja niistä jutellaan innostuneesti.
VastaaPoistaKun kirjoitan 1500-luvusta, tarvitsen unikirjoja, kirjoja taioista yms. sillä ihmiset olivat siihen aikaan aivan erilaisia, Lutherkin teetti horoskooppinsa ja Erasmus ei uskaltanut tulla Pohjolaan, kun hänelle oli ennustettu, että hän kuolisi täälläpäin. Hassuimmat kirjat olen laittanut muiden kirjojen taakse, ettei tule väärinkäsityksiä mieliharrastuksistani.
Minun kirjojani saa nuuskia.:)
Ihan pakko vielä jatkaa, kun tämä sun aiheesi tuntuu kirvoittavan todella monia ajatuksia. Kirjahyllyhän voi olla myös ikään kuin edustusvaate. Laitetaan vaan klassikot ja filosofiset teokset näkyville, ja brändätään itseä hieman - vaikka ei olisi tullut luettua puoliakaan kaikesta esillä olevasta.
VastaaPoistaMinkäslainen brändi siitä oikein syntyy, jos kirjahyllystä löytyy astrologiaa ja muuta elämäntaitokirjallisuutta?? Ja melkein kaikkihan niitä silti lukevat, kuten romanttisia sarjoja ja dekkareitakin. Ja niitä seksioppaita. Ja lastenkasvatusoppaita. Ja useimmat meistä nauttivat niistä häpeämättömästi. Ollaan vain niin totuttu siihen, mikä on "hyvää" ja mikä "huonoa".
Kävin nuoruudessani erään ystäväni luona ja hän kertoi jostain vieraastaan, kuinka törkeä tyyppi se on, kun "otti kirjoja isän kirjahyllystä ja selaili niitä". Olin ihan kummissani, mutta tuo lause pureutui mieleeni ja muistan sen joka kerta, kun sukellan jonkun kirjahyllyyn. En voi vastustaa kirjojen kutsua. Teillä Kirsti kirjat ovatkin lasiovien takana, joten on ihan pakko pyytää isäntäväkeä avuksi.
VastaaPoistaUnohtui. Anonyymi oli Salme.
VastaaPoistaVai sellainen tyyppi sinulla oli kaverina Salme. Niin, voi olla että lasiovet vähän estävät kirjojen näpelöintiä, mutta katselemista eivät sentään, paitsi jos lasit ovat täynnä sormenjälkiä, kuten meillä taitaa olla.
VastaaPoistaMarja-Leena, kirjoihin tosiaan taitaa aika paljonkin liittyä tuollaista itsensä brändäämistä. on eri asia mitä luetaan ja mitä sanotaan muille että luetaan.
Anna, millainenhan maailma olisi, jos kaikki aina käyttäytyisivät Kaarina Suonperän tms. käytösohjeiden mukaan. Vai mahtaisiko hän antaa luvan käännellä lautasia.
Oi tapain turmelusta! Ei sitten tähdellisempää ohjeistettavaa keksitty? Entä jos kirjahyllyllä nököttää lastenlasten yo-valokuvat? Saako niitä katsoa, kunhan ei vilkuile kirjojen suuntaan? Eikö suurempaa huolta kannattaisi kantaa sisustuslehtien ja -artikkeleiden kodeista, joista kirjat on amputoitu?
VastaaPoistaOma kirjahyllyni on eteisessä, kasvokkain tulijan kanssa. Kirjani ovat arvokkainta mitä omistan ja sen muistan mainita joka kävijälle. Silloin se pysähtyy kohdalle ja saan kallistella kalleimpiani. Viimeistään toisen tai kolmannen kohdalla jähmeimmätkin kielenkannat ovat irronneet ja voin häipyä kaffenkeittoon. Varmana siitä, että vieraani viihtyy.
Hm. Tarkkaan ajatellen meilläkin on nykyisin kirjahylly melkein joka huoneessa. Olohuoneessa ovat tosiaan "edustavimmat", ja ne ovat kaiken lisäksi lasioven takana. Ei ole tainnut kukaan nuuskia! Työhuoneissa ovat tavalliset kokoelmat, eivätkä niiden ääreen vieraat eksy paitsi opastettuina. Arveluttavimmat teokset ovat kyllä makuuhuoneen kaapissa. ;-)
VastaaPoistaYläkerran lastenkirjahyllylle osaavat jo pienet veljenpojatkin reitin heti herättyään. Heidän nuuskimistouhustaan olen erityisen iloinen! Heti herättyäni luen heille heidän kulloinkin valitsemansa kirjat.
Edustavuuden liika miettiminen on hankalaa kun siinäkin voi lyödä yli. Mieleen tuli yksi tutuntuttu jonka kotona käydessäni ihmettelin kirjahyllyä jonka täyttää siistissä kunnossa olevat Keltaisen kirjaston kirjat...on mahdollista että sen henkilön kirjamaku oikeasti kattautuu noin hyvin tuolla sarjalla mutta silti tuo näytti kovasti epäilyttävältä...
VastaaPoistaKyllä ne parhaat hyllyt näyttävät eläviltä, itse arvostan sellaisia joissa on sitä hajontaa mutta myös muutamia sopivia keskittymiä tiettyjen kirjailijoiden tai aihepiirien pariin, koska ne antavat hyllylle luonnetta. Se on oikeastaan aika sama ketkä ne kirjailijat tai aihepiirit ovat eli se astrologia-unikirja-kokoelmakin menee jännänä mausteena kunhan eivät koko hyllyä täytä :)
Kirsi, niin minäkin ajattelisin, että sopivaa jutun juurta saa kirjoista. Ne toimivat jollakin lailla siltoina ihmisten välillä. Kommunikaatiotahan ne muutenkin ovat olemukseltaan.
VastaaPoistaMaisakaisa, minulla on itse asiassa lapsuudesta omakohtaisia muistoja siitä, kun tuli nuuskittua aikuisten hyllyjä ja löydettyä kirjoja joita ei ollut minun löydettävikseni tarkoitettu. Joskus makuuhuoneen kaappikaan ei ole riittävän salainen paikka...
hdcanis, hauskaa pohdintaa kirjahyllyistä. En itse ollutkaan ajatellut asiaa noin monipuolisesti. Minustakin tuntuu kuin olisin joskus nähnyt epäuskottavan hyllyn. Oma hyllyni olisi pelkkä sekamelska, mutta minulla on mies, joka pisti kirjat jonkinlaiseen teemoittaiseen järjestykseen. Siellä on kyllä aika iso sekalaiset osasto, joka koostuu sellaisista kirjoista, joita minulle nuoruudessa kertyi ja joista en voi luopua, koska ne ovat jo niin kauan olleet minulla. Mitään muuta substanssia niillä ei ole.