1. Elitistisyys
Pidän formulakisoja ja niiden seuraamista idiotismina, tekeekö se minusta elitistin?
2. Hankala luonne
Ilman muuta. Olen aikamoinen narsku.
3. Päihteidenkäyttö
Ruoka ja internet, siinä ne pahimmat.
4. Boheemius
Olen ja en ole. Siinä mielessä olen, etten petaa enkä siivoa, ellei joku sellainen ole tulossa kylään jonka edessä haluan esittää fiksumpaa kuin olen. Siinä mielessä en ole, että minulla on säännölliset työajat, pidän säntillisesti kiinni siitä mitä on sovittu, enkä jää muiden huollettavaksi niin kauan kuin vain suinkin pystyn pitämään itse huolen itsestäni,
5. Itsekeskeisyys
Olen kyllä. Mutta tiedän, että se vie helposti ahdinkoon.
6. Erakkomaisuus
Olen vähän erakkomainen kyllä. Kaipaan ihmisiä, mutta tapaamisilla pitää olla substanssia. Voin kyllä heitellä vaikka tikkaa tyyppien kanssa jos tikanheiton lomassa voidaan jutella elämän syvistä kysymyksistä. Sehän on ihan mahdollista. Mutta pelkkä yhdessä hengailu ja kevyt huulenheitto ei jaksa kiinnostaa. Heitän mieluummin huulta itsekseni.
Olen yliherkkä. En esimerkiksi pysty kertomaan Bambi-elokuvan juonta sortumatta kyyneliin. Testattu on.
Tekstit
"En esimerkiksi pysty kertomaan Bambi-elokuvan juonta sortumatta kyyneliin."
VastaaPoistaTuttua :D Mulla alkaa huuli väpättää jos edes mainitsen ääneen Karhu-elokuvan - saati jos yritän siteerata sitä loppua: "The greatest thrill is not to kill, but to let live" (jaa, näköjään jo sen kirjoittaminenkin pistää räpyttelemään hullun lailla ;)
Järjestetään joskus leffailta, jossa katsotaan kaikki porujutut.
VastaaPoistaAivan nerokkaasti heitetty lukijan vastuulle tuo elitismikysymys. En kuitenkaan vastaa siihen. :-D
VastaaPoistaOnneks sun ei tarviikaan:-)
VastaaPoistaMinkähän takia kirjoittavaa ihmistä, oli sitten kirjailija tai toimittaja tai runoja väsäävä kotiäiti, pidetään jotenkin erilaisena kuin muita ihmisiä? Kirjailija kirjoittaa työkseen; enemmän siinä hommassa paksuja perslihaksia tarvitaan kuin jotain ylikehittynyttä tunteellisuutta tai elitististä otetta elämään. On varsin ymmärrettävää, että kirjoittaessa pitää olla yksin ja kirjoittaessa on jonkin verran mietittävä, että ei siinä jouda aina sänkyjä petailla tai juhlia järjestää.
VastaaPoistaItsekeskeinen pitääkin olla jokaisen kirjoittajan ja arvostaa omia juttujaan, on sitten ainakin yksi ymmärtävä lukija. Ja viinaa nyt juo joskus kaikki.
Enemmän kirjailija nykyään vissiin on virkamies kuin vanhanajan saarikoskimainen boheemi. Teostensa mainosmieskin joutuu kuulemma nykykirjailija olemaan ja ulkonäkökin on siinä tärkeä juttu!
Ehkä kirjailijoita on joskus pidetty puolijumalina, tietoisesti luotu myyttiä luovista neroista jne. Jotkut ovat sitten uskoneet nämä jutut ja erehtyneet luulemaan että kirjailijat todella ovat niin erikoisia kuin mitä lehdissä kirjoitetaan. Virkamiesmäistä touhua tosiaan, ja siihenkin olen kiinnittänyt huomiota että omankin urani alkupuolella usein esitettiin lehdissä näkemys, että kirja per vuosi on liian tiivis julkaisutahti kirjailijalle. Jos julkaisi kaksi kirjaa vuodessa syytettiin jo tehtailusta. Nykyään tuotteliaisuutta ylistetään. Jos markkinoita löytyy, niin hyvä vaan kun kirjailijat suoltavat kirjoja. Kypsyttelystä ei enää puhuta. Oho, taisin lipsahtaa sivuraiteelle.
VastaaPoista"Kypsyttelystä ei enää puhuta", kammottavaa! Onko vain rahan tekeminen kaikki kaikessa. Ymmärrän ironiasi, mutta kysyn kumminkin.
VastaaPoistaToki on kirjailijoita jotka kypsyttelevät, jos se suinkin on mahdollista. Mutta minusta ilmapiiri on kyllä muuttunut. Toisaalta siinä on hyvätkin puolensa, enää ei tuotteliaan kirjailijan tarvitse tuntea syyllisyyttä tuotteliaisuudestaan .
VastaaPoistaHymyilevälle Eläkeläiselle: Kyllä kirjailijuus vaatii aika omintakeista luonteenlaatua. Suurimmalle osalle ihmisistä mikään ei kuulostaa niin vieraalta kuin halu viettää suurin osa ajastaan neljän seinän sisällä omien ajatuksiensa pyöriteltävänä.
VastaaPoistaVankiloissa käytetään käsittääkseni eristysselliä pahimpana pelotteena, eikä se mielestäni juurikaan eroa kirjailijan perus työpäivästä :)