Miksi olen lakannut pitämästä yhteyttä ihmisiin, jotka ovat kirjoittaneet kaikkein ihanimmat kirjeet. On tietenkin mahdollista, että se on mennyt toisin päin. Mutta olen siinä tapauksessa antanut aika helposti periksi.
Kirjeitä lukiessa tajuan senkin, että minulla on ollut vaikeuksia erottaa toisistaan ystävyys ja ystävällisyys. Mutta ehkä sitä eroa ei olekaan niin helppo tehdä.
Olen itse ollut surkea ystävä, se palautuu mieleen kirjeiden kautta.
Luulen, että kyky olla hyvä ystävä edellyttää ihmiseltä hyvää itsetuntoa. Itsetunto-ongelmissa kamppaileva ei pysty olemaan hyvä ystävä. Pitäisi tietysti olla myös kiinnostunut toisen ihmisen asioista, ei pelkästään omistaan.
Tekstit
En kyllä ymmärrä miksi iso ihminen höpäjää usein itsetunnosta. Voisit olla ylpeä itsestäsi, kun olet saanut aikaan paljon monien ihmisten iloksi.
VastaaPoistaYstävällisesti
Sylvi
No ajattele niin, että maailma on täynnä monta ihmeellistä asiaa ja tämä on niistä yksi.
VastaaPoistaBlogista tulee helposti päiväkirja, ja siihen kirjoittaa kaikkein kurjimmista tunnoistaan, huolistaan. Mieleen tulevat Maud Montgomeryn päiväkirjat, jotka ovat ilmestyneet kirjoina.
VastaaPoistaIloinen ja puhelias menestyskirjailija kirjoitti päiväkirjoihinsa synkkinä hetkinään. Hän halusi ne jälkipolvillekin, sillä hän kirjoitti ne puhtaaksi. Ehkä hän tajusi huippuälykkäänä naisena, että maailma rakastaa synkkiä luusereita enemmän kuin iloisia menestyjiä.
Kirjenvaihtotovereilleen -elinikäisille, kahdelle miehelle - hän kirjoitti vaihtelevammin.
Blogisisko
Mutta tosi ihanaa, että sulla on kirjeitä tallessa. Ok, fiilikset niitä lukiessa ei aina ole niin ihanat, ymmärrän... Olen itsekin lukenut menneisyyden kirjeitä ja joskus on tuntunut kipeältä, että niistä muistuu mieleen jotakin ikävää, jonka oli tyystin unohtanut.
VastaaPoistaSilti minusta on ihanaa, että kirjeitä on. Olen tässä juuri tutkimustyöni takia perkaamassa sellaista isoa kirjeenvaihtoa, jossa on draamaa ja suuria tunteita. Olen ajatellut, että kun minusta aika jättää, saa joku perata minunkin kirjeet samaan tapaan, jos kiinnostaa. Niissä on elämän makua.
Kellä tahansa on synkkiä hetkiä ja vähänkin järjissään oleva on joskus masentunut. Mutta mitä niitä kaikkia tuntoja vatvomaan, ei johda mihinkään. On itsekästä luulla, että jotain kiinnoistaan jonkun toisen mielen liikkeiden ja tuntojen vatvominen - ei ainakaan selvinpäin. Vatvomiseen tarvitaan tosi ystävä ja Koskenkorvapullo.
VastaaPoistaMitä tuohon Montgomeryyn tulee, niin pienempikin menestys sekoittaa pään ja panee luulemaan itsestään liikoja, ei siinä auta menestys eikä älykkyys.
Ohoh, tylyä puhetta Hymyilevältä eläkeläiseltä, nyt ei kyllä naurata. En tiedä mikä on, mutta minua ihan selvin päinkin on kiinnostanut vatvoa tunteita, siis muitakin kuin omiani. Olisiko pitänyt hankkiutua terapiatyöhön.
VastaaPoistaJohanna, minäkin olen kyllä iloinen siitä, että kirjeet löytyivät. Ja mapitin ne nyt sillä tavalla, että jokaisen kirjeet ovat omassa taskussaan. Mutta yllättäviä tunteita ne esiin purskauttelevat.
Kirsti,
VastaaPoistatoivon, että minulla olisi kirjeitä ja päiväkirjoja jäljellä. Niitä voisi hyödyntää monilla tavoin. Niin varmaankin voit tehdä.
Toisaalta se voisi olla kamalaa, kun huomaisi miten lapsellinen oli. Kaikki runonikin katosivat samalla kertaa kuin muutkin muistoni.
Montgomery ei tuntenut itseään menestyneeksi. Tällaisen käsityksen olen saanut Kanadassa lukemistani lähteistä. Hän olisi halunnut muuttaa Bostoniin ja kirjoittaa muutakin kuin lastenkirjoja.
Kirjailija ei usein itsekään tiedä, mikä olisi parasta tehdä ja mitkä ovat hänen kykynsä. Sattumalla ja suhteilla on paljon osuutta asiaan. LMM kadehti Jalna-kirjojen kirjoittajaa Mazo de la Rochea, joka asui samaan aikaan Torontossa, oli asunut Lontoossa ja oli hyvin varakas.
Mielenkiintoisia tietoja LMM:sta, Anna A!
VastaaPoistaYmmärtääkseni masennus aina välillä on kirjailijan ammattitauti. Hienoa tosiaan, että on jäljellä kirjeitä. Samalla voi iloita, että on ollut näitä kirjeenvaihtoystäviä, vaikkei ole voinut pitää yhteyksiä. Ystävyyttä pitää tietysti vaalia, mutta kuka jaksaa kaiken aikaa harrastaa ystävyyttä kaikkien kanssa, joihin on jossain elämän vaiheessa syntynyt myönteinen suhde.
Sylvi
Tunteiden käsitteleminenhän on mielenkiintoista! Ja rohkeaa.
VastaaPoistaYstävyydestä sen verran, että ainakin itselläni aika moni ystävyyssuhde on päättynyt, kun olen kyllästynyt toisen itsekeskeisyyteen. Lopulta olen kokenut itseni jonkinsortin leelian lepotuoliksi, harvoin on tullut niissä suhteissa hetkiä jolloin itse olisin tullut kuulluksi. Jostain syystä ajaudun herkästi sellaisiin suhteisiin. Nykyään yritän pitää varani, vastavuoroisuus on tosi tärkeää.
Ymmärrän, että päiväkirjoihin kirjoitetaan usein ne synkimmät fiilikset, mutta järkytyin kyllä Montgomeryn päiväkirjoja lukiessa. Hänhän kirjoitti lähes joka päivä, ja tuntui rankalta, että hän joutui olemaan niin yksin sisäisesti, ja pettynyt, katkerakin suorittaja, joka ulospäin, vaikkapa seurakuntalaisilleen, näytteli hyväntuulista. Ja se hänen miehensä psyykkisen sairauden peittely ja kaikki. Huh. Aika oli silloin niin toinen.
Tunteista vielä... Mainitsit Kirsti aiemmin Helena von Zweigbergkin kirjat. Luen parhaillaan "Joka häpeää kantaa" rikosromaania. Siinä kutkuttavan hyvin kuvataan vankilapappi Ingridin sisäistä elämää ja tunteita kaikkine epävarmuuksineen ja hylätyksi tulon pelkoineen mm. suhteessa tulevaan puolisoonsa.
Terveisin, Ilona
Anna puhuu asiaa.
VastaaPoistaSylvi, ymmärrän järkevän näkökantasi.
Ilona, eikö tosiaan von Z. kuvaa epävarmuustiloja hyvin. Olin ihan yllättynyt lukiessani kirjaa, ja koin myös löytäneeni sukulaissielun.
Tuosta ystävyydestä, että joillakin on tosiaan kyky ajautua suhteisiin jossa toimivat leelian lepotuolina. Sellaistahan ihminen ei jaksa, muuten kuin ehkä ammattina, ja kohtuullisesta rahasummasta.