Näkymä kukkulalta kaupungin yli. Katsoipa mihin tahansa, osui silmä kirkkoon, niitä on Vilnassa 41. Vilna onkin siitä erikoinen pääkaupunki, että se ei ole syntynyt kauppapaikalle, niin kuin merkittävät kaupungit usein, vaan uskonnon ja tieteen ympärille. Ja kiitos jesuiittojen, Vilnassa nämä kaksi asiaa, siis tiede ja uskonto ovat perinteisesti liittyneet tiukasti yhteen.
Tässä kappelissa vihittiin Katarina Jagellonica ja Juhana Herttua avioliittoon. Ja vähän myöhemmin Katariina toi suomeen haarukan.
Katunäkymä jossain päin Vilnaa. Siellä oli tällaista silmänkantamattomiin, mihin tahansa vain käveli.
Nunnia aamusarastuksen portilla, jossa kävin kaksi kertaa nähdäkseni ihmeitä tekevän Neitsyt Marian kuvan, mutta siellä oli aina messu ja pieni ahdas tila oli täynnä kansaa, joten en koskaan päässyt kovin lähelle. Ei minulla oikeastaan ollut tarvettakaan, sillä en ole missään sellaisessa ahdistuksessa, että tarvitsisin välttämättä taivaallisen äidin apua. Mutta lukemattomat ovat ne ihmiset, jotka ovat siellä käyneet apua pyytämässä, ja kokeneet sitä myös saavansa. Paikka oli vaikuttava.
Tuolla ylhäällä kuvan voi nähdä etäisesti häämöttävän.
Tyydyin sitten postikorttiin, ja se on tässä.
Kävin myös KGP-museossa, mutta siitä minulla ei ole kuvia, koska kuvaaminen oli kielletty.
Olen sitä mieltä, että pyhiin paikkoihin kertyy jotain, en tiedä mitä, mutta jotain joka ottaa minut aina omakseen. Myös pahuus kertyy, sillä tunteeni KGB-museossa ei ollut pelkkää ahdistusta, joka syntyy siitä tiedosta mitä siellä on tapahtunut. Se oli jotain hyytävämpää, kouriintuntuvampaa. No, en nyt tähän hätään osaa kuvata tarkemmin.
Tein matkalla muistiinpanoja, ja mikäli ehdin, teen pienen matkapäiväkirjan reissusta ihan omakustanneperiaatteella, mutta sitä ennen on selvittävä edessä olevasta työsumasta, joka on on taas aikamoinen.
Ps. Tässä linkki Satakunnan kansan arvioon Ristiaallokosta. Myös Hajamutina esittelee kirjani:-)
Tekstit
"Se oli jotain hyytävämpää"
VastaaPoistaSama kokemus vastaavanlaisissa tilanteissa: tuntuu kylmä viima, kuin vetoa, paleltaa, vaikka ei ole vielä edes nähnyt, sitä mikä sen aiheuttaa.
Hienoja kuvia!
KGB museossa mietin, että kuinka paljon kaameus johtui tilojen arkkitehtuurista. Mutta jotenkin päädyin siihen ajatukseen, ettei ehkä kovinkaan paljon kuitenkaan.
VastaaPoistaMinun ei tarvitse kuin kuulla termit KBG tai SS, niin tulee jo kylmä. Auswitschin tai Ljubljankan mainitseminen saa ajattelemaan, että jos osaisin säveltää, tekisin World Requiemin.
VastaaPoistaLabas! Kaip sekasi?
VastaaPoista(liettuaa, tarkoittaa Hei! Miten menee?)
Itse olin myös vaikuttunut Vilnan kauneudesta ja lukuisista kirkoista, en edes etukäteen tiennyt, että liettualaiset ovat pääosin katolisia. Uzupizin kaupunginosasta pidin myös.
Oli siinä pala kurkussa itse kullakin, kun oli kierrelty KGB:n entisessä kellarivankilassa. Karut eristyssellit, kuulustelu- ja kidutuskertomukset ja yleisväritys ja tunnelma oli sen kaltainen, että pystyi kyllä eläytymään koettuihin kauhuihin. Voiko sitä kauhua ja pelkoa koskaan edes pestä niistä seinistä pois...
Omasta reissustani on jo 10 vuotta. Silloin Vilnan vanhan kaupungin kaduilla oli niin paikallisia vanhuksia kuin jokunen vammainen kerjäämässä. Kuultiinkin, että eläkkeet ovat minimaaliset, ja vanhukset palelevat talvisin, kun ei ole varaa lämmittää, ja ruoastakin pula. Jotenkin se oli karmasevaa. Oliko tilanne sama edelleen?
terkuin, Ilona.
Äijä, World requiem olisi kyllä paikallaan.
VastaaPoistaIlona, tuota Kaip sekasi juttua porukassamme kovasti naureskeltiin, koska kaipa kaikki oli välillä vähän sekaisin. Näkyi siellä joitakin kerjäläisiä kyllä, eivätkä liettualaisten palkatkaan ole kummoiset, keskipalkka vajaa 500 euroa. Jostain varmaan kertoo, etteivät liettualaiset nuoret juuri välittäisi jäädä Liettuaan. Yleisilme siellä vaikutti levolliselta ja turvalliselta, mutta eipä kai turisti sellaisia asioita välttämättä huomaisikaan.
Neitsyt Maria on aika vaikuttava, postikortiksi aika onnistunut, siis tarkka ja hyvätasoinen kuva.
VastaaPoistaNo niinpä.
VastaaPoistaTuosta Neitsyt Mariasta tulee mieleeni mielenterveydellistä ongelmista kärsivä (lähes koko ikänsä) äitini, joka reissasi ympäri Eurooppaa koskettamassa ihmepatsaita, katsomassa ihmeitä tekeviä ikoneja, juomassa ihmelähteen vettä, että parantuisi tai edes saisi rauhan fyysisiltä krempoiltaan. En voi olla ajattelematta, että kaikessa tuossa oli härskiä hyväksikäyttöä ihmeiden kaupustelijoilta, matkatoimistoilta ja muilta matkanjärjestäjiltä. Vaikka usko mihin tahansa tekee joskus hyvää (vs. placebo), niin kauppias aina korjaa hyödyn.
VastaaPoistaLiisa lippa vinossa
Kiitos Kirsti kauniista Vilnan kuvista. Kiitokset myös Aamunsarastuksen portin kappelin Neitsyestä (johon ei todellakaan liity yhtään mitään kaupallista, jota Liisa edellä epäili). Olen ollut siinä pikku kappelissa kahteenkin otteeseen, ja sen ihmeellisestä voimasta voisin kertoa pitkäänkin.
VastaaPoistaKirjoita toki se matkakertomus, ainakin täällä on yksi innokas lukija - kuten arvattavasti myös yhteinen ystävämme Sylvi...
Terveisin
Rocky*
Ehkä minä olen ikävä ihminen, en usko mihin tahansa.
VastaaPoistaEhkä ne turhan kauppiaatkin ovat uskoneet asiaansa.
Sen tiedän, että äitini ei ole parantunut, aivan omasta halustaan huolimatta.
Kyllä mua kyyniseksi voisi sanoa, jos ei tunne mua.
En ymmärrä sellaista Jumalaa joka ei mitään apua anelevalle anna. Noin 75 vuoteen. Sivuutettu, ohitettu, ei tärkeä jonossa.
Liisa lippa vinossa
Rocky, olisinkin kiinnostunut kuulemaan kokemuksistasi:-) Yritän tosiaan jossain välissä saada aikaa matkakirjan kokoamista varten, tää syyskuu vaan on aika hirvittävän täynnä puuhaa. Odotan kulttuuripääkaupunkihankkeen loppumista kuin kuuta nousevaa.
VastaaPoistaLiisa, ei ihminen kai koskaan voi ymmärtää Jumalaa. Ei silloin kun paranee, eikä silloin kun ei parane. Kristinuskon pääapostoli Paavalikin kärsi jostain "okaasta" joka oli hänen lihaansa laitettu runtelemaan. Hänkin oli rukoillut paranemista ja saanut joka kerta vastauksen: Minun armoni riittää. Aika kova vastaus Paavalille. Olen pahoillani äitisi vuoksi.