maanantai 29. kesäkuuta 2009

Anna mun kaikki kestää

"Tänä keväänä päättyi 24 hyvää vuotta kestänyt liitto puolisoni kanssa kaikessa ystävyydessä. Ja hivenen myöhemmin alkoi uusi elämänvaihe Virpin kanssa. Elämäntilanteen muutokseen johtaneet syyt ovat monimutkaisia, pitkään kyteneitä ja ihmisyyden herkimpiin, yksityisiin alueisiin kuuluvia kehityksiä, Sarasvuo kirjoittaa avoimessa kirjeessään."

Mätäkuu taitaa lähestyä kun löysin itseni selaamasta iltasanomien nettisivuja. Normaalisti en noihin lehtiin koske, joku raja se on itsesaastutuksellakin, mutta ehkä on ihan hyvä välillä käydä vilkaisemassa jotta muistaisi millaisessa valheessa ja petoksessa me elämme. Kukahan on alunperin keksinyt tuon liturgian, jota julkiset eläimet toistelevat siirtyessään lehtien palstoilla elämänvaiheesta ja elämänvalheesta toiseen.

Onkohan kysymys piiloleikistä. Me kaikki tiedämme mikä on totuus jos 24 vuotta kestänyt liitto päättyy toisen syliin, mutta pelin henkeen kuuluu ettei asioita sanota suoraan. Päähenkilö taruilee hyvästä avioliitosta joka kesti aikansa, lehdistö ryhtyy selvitystyöhön, yrittää saada päähenkilön nalkkiin, lukijat seuraavat juonta. Paljastuuko totuus Sarasvuon entisestä ja näkyisestä liitosta tai Sarasvuosta itsestään. Mutta mehän tiedämme jo totuuden Sarasvuosta, samoin kuin kenestä tahansa muusta ihmisestä. Olemme raadollisia, itsekkäitä ja typeriä. Tai sitten tämä helle ihan oikeasti alkaa jo keittää aivojani.

"Nyt Paasilinna mellasti mansikkakojulla" uutisoi Iltalehti. Niin, tällaisia lehtiä ja uutisia me haluamme ja tarvitsemme. Ja tässä nyt vielä pitäisi uskoa ihmiseen.

Share/Bookmark

13 kommenttia:

  1. Sarasvuo ja Paasilinna, who cares! Ihan oikeasti! :D

    Kirsti, minusta olet tehnyt todella fiksun teon, kun olet kiertänyt kaukaa iltalehdet. Ihan niin kuin kirjoitit, itsesaastutuksellakin on rajansa ja minun mielestäni se kulkee tosiaankin julkimoiden julkisisten avautumisisten kohdalla.

    VastaaPoista
  2. P.S. Yritin saada tähän linkin netti-Hesarissa olevaan Tuulikki Ukkolan haastatteluun, jossa hän kutsui Sarasvuota tolloksi, mutta linkin liittäminen ei vain onnistunut. Olen Ukkolan kanssa samaa mieltä tässä asiassa.

    VastaaPoista
  3. http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tuulikki+Ukkola+haukkuu+Jari+Sarasvuon+tolloksi/1135247276008

    VastaaPoista
  4. Hei Celia! Joku kyllä välittää kun kerran lehtiä myydään. Mutta joo, eipä tämä varmaan suurempaa paneutumista ansaitse tämä jutska.

    VastaaPoista
  5. Kirsti, äh! Tunnen itseni hölmöksi ja kömpelöksi. On totta, että iltapäivälehdet kiinnostavat ihmisiä. Eihän niitä muuten ostettaisi. Sarasvuo nyt vain kuuluu omassa elämässäni ufo-kategoriaan. En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut hänen ajatuksistaan tai teoistaan ja tämä hänen viimeisin julksuustemppunsa on pelkästään mauton.

    Paasilinnasta taas ajattelen, että miesparka tarvitsisi ulkopuolista apua, koska hän ei hallitse käytöstään. On surullista, että ihminen luisuu jonkinlaiseen holtittomuuteen.

    No, herrat saivat haluamaansa julkisuutta. Ehkä he ovat nyt sitten tyytyväisiä vähän aikaa.

    VastaaPoista
  6. Minä tunnustan lukevani Ilta-sanomia ja Ilta-Lehteä netistä (viikonloppuisin ostan Ilta-Sanomat jopa paperoversiona, koska kaipaan mukavaa viihdettä ruokalukemiseksi).

    Tosin Ilta-Lehti on nyt boikotissa idioottaimaisen mainoksen takia, joka tulee leijumaan etusivulle ja vaikka sen sulkisi ruksista, niin silti se aukeaa omalle sivulleen, prkl.

    Luen kyllä muitakin lehtiä ja uutisia, joten en siis elä Iltiksen varassa. En koe saastuttavani itseäni, luen jopa samoja uutisia eri lehdistä. Suurta hupiani on vertailla juttuja keskenään. Mutta huvinsa kullakin.

    VastaaPoista
  7. Luitteko te kokonaan sen sarasvuon kirjeen aamulehti.fi:stä, samasta aiheesta voi lukea myös pitkän lehtiin lähettämättömän kirjeen Anssi kelan Jumittelua -blogista.

    Olkoonkin että Sarasvuo (tai Kela) on tehnyt uransa julkisuudessa ja julkisuus on auttanut heitä heidän urallaan. Kyllä nyt joku raja jumalauta on oltava julkisuuden henkilölläkin siinä millä tavalla heidän yksityisyyttään häiritään, etenkin kun kyse on ihmisistä jotka ei vät ole julkkiksia julkisuuden itsensä takia vaan työnsä kautta.

    Sarasvuo taisi käyttää termiä "sosiaalinen raiskaus" Termi on kuvaava.

    Olen boikotoinut ko lehtiä jo vuosia juuri tästä syystä iltapäivälehdet mukaanlukien, mutta lööpeiltä on paha suojautua, vaikka kuulema niistäkin voi paastota. Yritän opetella.

    VastaaPoista
  8. Karpalo, en ole lukenut ko juttuja kokonaan. En pysty tuntemaan myötätuntoa Sarasvuota kohtaan, mutta tuollaiset jutut voisi minun puolestani kaikki lakkauttaa, sekä sosiaaliset raiskaukset, että puolustuspuheet, että koko se tätä prosessia edeltänyt julkisuussoopa sisäisine sankareineen. Vaan eipä niitä lakkauteta, koska ne tuovat rahaa.

    Voi olla Elegia, ettet sinä siitä saastu kun noita lehtiä luet, mutta minä olen sitä mieltä, että maailma olisi parempi ilman noita lehtiä. Toisaalta tämä on tietenkin aivan typerä ajatus, koska jos nuo lehdet lakkautettaisiin tulisi jotain muuta tilalle, koska ihmiset nyt vaan tykkäävät tuollaisista jutuista.

    Celia, niin mahtavatko herrat olla tyytyväisiä. Lehtien jatkokertomusten kautta muodostuu kyllä aika kummallinen kuva ihmiselämästä.

    VastaaPoista
  9. Nyt minun pitää varmaan tunnustaa, että olen ilmeisesti viettänyt tynnyrissä koko kesän, kun en ole huomannut minkäänlaista ihmisjahtia Sarasvuon kohdalla. Minä en nimittäin kuulu siihen ihmisryhmään, joka viitsii erityisemmin aktiivisesti seurata iltapäivä- tai aikakauslehtiä. Yksi syy tähän on se, että en tosiaankaan ole kiinnostunut, mitä julkimot tekevät yksityiselämässään.

    Mutta jos te niin sanotte, että sellaista on tapahtunut, niin tietenkin uskon sen ja samalla myös paheksun sitä.

    Lisää tunnustuksia: Samalla perun pahat ajatukseni, sillä minulle nyt on vain muodostunut sellainen käsitys, että Sarasvuo etsii julkisuutta, ja pidin tätäkin tapausta julkisuustemppuna.

    Jos tosiaankin Sarasvuota ja hänen perheitään on vainottu, niin minun vuokseni ei sitä ainakaan ole tarvinnut tehdä, sillä minä en aio edelleenkään ostaa ainuttakaan iltapäivälehteä tai aikakauslehteä lukeakseni Sarasvuon perhe-elämästä.

    Samalla pitää tunnustaa toinenkin typeryyteni: En aamulla löytänyt Kirstin ironian oikeaa osoitetta ennen kuin kommenttiosastoa lukiessani. Aamulla ymmärsin Kirstin kirjoituksen kärjen osoittavan Sarasvuon oletettuun moraalittomuuteen, en haaskalehdistöön, mikä on ihan oikea osoite. En nimittäin lukenut alkuperäistä haaskalehtijuttua.

    Lyhyesti ja ytimekkäästi: väärinkäsitystä kaikki minun puoleltani. Näin siinä käy, kun toiset keskustelevat aidasta ja minä aidanseipäistä.

    VastaaPoista
  10. Hei Celia, tynnyrissä minäkin olen ollut, enkä ole huomannut ihmisjahtia, mutta varmaan sitä on sitten ollut, koska Sarasvuo on tuollaisella kirjeellä avautunut. Minun ironiallani ei ollut mitään erityistä osoitetta, kunhan puuskahdin, joten ei mikään ihme jos asia ei sinulle yksiselitteisesti avautunut, ei se avautunut minullekaan. Mutta ehkä minä nyt vaan lähinnä taas hämmästelin sitä että millaisia me ihmiset olemme.

    VastaaPoista
  11. Hei pitkästä aikaa!

    Mielenkiintoista keskustelua johon eksyin Celian blogin kautta.
    Iltapäivälehdet ovat minusta vastenmielisiä. Ovat olleet siitä lähtien kun kivenheiton päässä sattui vakava liikenneonnettomuus jossa kuolivat katua ylittäneet äiti ja tytär ja joku ääliö Iltalehtitoimittaja meni nappaamaan lähikuvan sokissa olevasta pikkuveljestä tien poskessa. Vain yksi tapaus, mutta pähkinänkuoressa se syy miksi en lue enkä katso.
    Ja ennen kuin kukaan vetää johtopäätöksen että taas se nostaa itseään muiden ylle ja pitää iltislukijoita hoi polloina niin tunnustan että yksi syy on laiskuus. Minä luen uutiseni verkkohesarista. Paperiversio kuluu miehen käsissä. On aiheita joita seuraan, mm. kerjäläiskeskustelu ja vaalirahoitusskandaalit. Niin, ja sikainfluenssa.
    Julkkisten avioliittosekoilut saavat jäädä rauhaan. Ei kiinnosta. Sitten jos kevytttä viihdettä kaipaan, tartun kolmiokirjan vapaakappalelehtiin joita nurkat pullistelevat. Jos kaipaan raskaampaa viihdettä, kuluu käsissä yleensä ruotsalainen dekkari

    Mutta Kirstin sanoin, maailma olisi parempi ilman iltapäivälehtiä, seiskaa, ohoa, hymyä, und so weiter

    VastaaPoista
  12. http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/147816.shtml

    http://www.anssikela.com/jumittelua/

    Lukekaa nää jutut niin näätte tuntuuko vainolta vai ei.

    Onhan näitä takulla muitakin. Niinistö esim. joutuu takuulla koko ajan kytätyksi.

    En minäkään lue iltapäivälehtiä, en paperilta enkä netistä kuin äärimmäisen harvoin mutta kuten sanoin jo tuolla aiemmin niin lööpeiltä ja kansikuvilta on lähes mahdoton välttyä. Ja jos totta puhutaan olen niin sairaan utelias, että olisin parasta mahdollista maaperää ostelemaan tollasia lehtiä. Olen vaan päättänyt olla ostamatta koska uutisoinnin taso ja uutisten hankkiminen alittaa kaiken moraalin ja inhimillisyyden ja lisäksi mulle tulee niistä jutista huono olo. Pelkät lööpit saastuttavat pään.

    Ostajathan sen tavallaan päättää että mitä juttuja lehdet julkaisee ja siksi syy ei ole pelkästään paparazzijournalismin vaan jokaisen joka ostaa sen lehden. Ja siihen raiskaukseen haluan osallistua mahdollisimman vähän.

    Olkoon miten julkisessa työssä tahansa niin ihmisellä pitää olla oikeus liikkua kotinsa ympärillä ja omassa pihassaan pelkäämättä valokuvaajien kamerotia.

    Oikeasti vituttaa, ei pelkästään Sarasvuon perheen takia, vaan siksi että juorulehdistö piiloutuu lähdesuojan ja sananvapauden kilven taakse eikä ihmisten tolkuttomalle kyttäämiselle ja sepitetyille valheellisille jutuille saada loppua lain keinoin. Pitäisi saada.

    VastaaPoista
  13. Hei Reine! Iltapäivälehdet ovat vastenmielisiä, mutta tavallaan ne ovat minusta meidän peilimme. Tietysti voi rimpuilla iltapäivälehtiä vastaan, mutta aina välillä niiden houkutukseen sortuu. Miksi, siksi että ne osuvat johonkin sellaiseen alamittaiseen, jota meissä kaikissa on, näin uskon. Voi tietenkin päättäväisesti pidättäytyä lukemasta noita lehtiä, mutta kaikupohja niiden jutuille säilyy.

    Karpalo, en väitä vastaan. Ja siis sama perustelu kuin Reinelle, ongelma on siinä, että me haluamme näitä lehtiä. Me kaipaamme näitä juttuja. Se että ryhdymme boikottiin ja olemme ostamatta ja lukematta, ei pysty valtavirtaa kääntämään, koska nuo lehdet jotenkin liittyvät siihen millaisia me ihmiset olemme.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!