tiistai 2. kesäkuuta 2009

Jotain on keskenkin joo

Muistan joulun tienoilla ajatelleeni, että miten mahdan selvitä kaikesta, mitä kevät toisi tullessaan. Työtä tuntui riittävän. Halusin kirjoittaa, sehän on jostain syystä asia, joka edelleenkin tuntuu tärkeimmältä, vaikka onkin välillä niin turhauttavaa, että voisin kirkua. Sitten oli muutamia yhteistyöprojekteja, jotka nekin vaativat kaikenlaista pientä tuuppimista. Oli erilaiset piirit ja kurssit joita vedän. Ja sitten oli tietenkin opiskelu.

Nyt kaikki tuntuu saapuvan finaaliin yhtäaikaisesti. Kurssit ovat kesätauolla. Postitin juuri käsikirjoituksen, jonka on tarkoitus ilmestyä kirjana ensi keväänä. Toinen käsikirjoitus odottaa kuvittajan ratkaisuja. Siitä ei tiedä tuleeko siitä mitään, kustantaja ei ole viime aikoina ollut kanssani samalla aaltopituudella mitä lastenkirjoihin tulee, mutta ihmisellä pitää tietysti olla harrastuksia. Myös viimeinen kotisivuprojektini alkaa olla valmis.

Selviydyin siis keväästäni, mutta tyhjyys huokuu ylleni. Nyt minulla olisi aikaa, mutta sen sijaan että nauttisin lomasta, tunnenkin itseni merkityksettömäksi ihmiskuoreksi. Tämä lienee ihan normaali olotila isojen projektien jäljiltä, mutta yleensä olen älynnyt suojata itseni jaksottamalla työni niin, että minulla on aina jokin juttu kesken. Nyt mikään ei oikeastaan ole kesken. Paitsi tietysti kattoremppa. Miehen jalka kipeytyi niin pahasti, että piti jättää homma kesken ja lähteä kaupunkiin. Siellä ne kattohuoparullat ovat nyt mökkiverannalla. Jostain syystä niiden ajatteleminen ei lainkaan piristä minua tässä valmistuneiden projektien jälkeisessä alakulossani.

Share/Bookmark

5 kommenttia:

  1. No voi itku! Tuo ei varmasti ole mukava olotila. Olisikohan sinulla sittenkin jotain uutta yllättävää nurkan takana odottelemassa. Jospa mielesi kypsyy nyt vastaanottamaan jotain ihan erilaista, johon et ryhtyisi, jos päivät tuntuisivat ennestään täysiltä ja merkitykset selviltä?

    VastaaPoista
  2. Kun aikanaan sain graduni lähtemään, kaverini diagnosoi minussa postgraduaalisen masennuksen, kun tunsin itseni aivan tarpeettomaksi ja turhaksi ihmiseksi, jonka elämä on ohi... Se ottaa aikansa, että toipuu ponnisteluista. Armahda itseäsi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Millan! Ainakin alakulo lienee välttämätön osa ihmiselämää.

    Kaisa, postgraduaalinen masennus kuulostaa tosi hienolta, minä jo vähän piristyin tuosta:-)

    VastaaPoista
  4. Jospa pöytälaatikosta yllättäen löytyy joku romaani nimeltä Keskeneräinen. Sen kanssa voit puuhata joutohetkinä, kunnes kiipeätte taas katolle, sellainen ehdotus Sinikalta.

    VastaaPoista
  5. Niin no joo, onhan niitä joo. Kiitos vinkistä Sinikka.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!