Mietin muistamisen merkitystä. Nykyaika tuntuu olevan jollakin tavalla sodassa muistamista vastaan. Kouluissa puhutaan, että halutaan luopua pänttäämisestä, pintapuolisesta ulkoa oppimisesta, vaikka ihmiskunta on sen varassa siirtänyt elintärkeitä tietoja tuleville sukupolville. Yksilö ehkä pärjää ilman muistamista, kun asiat voi aina tarkistaa googlesta, mutta miten käy yhteisön, joka ei enää halua muistaa.
Muistaminen on myös poliittista. Mitä muistetaan ja muistellaan, mitkä asiat päätetään unohtaa. Voittajat kirjoittavat historian, mutta mikä on hävinneen osapuolen historia. Onko heillä oikeus siihen?
Muistamisen rappioon tuntuu liittyvän kulttuurissamme sekin, ettei iäkkäiden ihmisten näkökulmasta olla kiinnostuneita, jos se on ristiriidassa nykyajan muodikkaiden näkemysten kanssa. Vanhat ihmiset edustavat menneisyyttä, ja se jo sinällään on riittävä argumentti jonka nojalla heidät voidaan jättää huomiotta, koska kysymys on turhasta narinasta.
Mutta on oikeastaan vain uskonasia ajatella, että nykyhetki edustaa yhteiskunnan kehityksen huippua. Ehkä jotkin asiat ovat tosiaan olleet menneisyydessä paremmin ja sieltä voitaisiin oppia jotakin. Edistysusko, joka edelleen innoittaa tämän hetken eliittiä kuitenkin estää näkemästä, että nykyhetki merkitseekin kehityksessämme aikamoista taantumaa.
Tekstit
