Vaikea on lähimmäistä auttaa

Itkuinen ääni kantautui pihalta. Paikallistin äänen syreenipuskaan. Ilmeisesti jokin liitto oli päättynyt. Nainen oli yrittänyt kaikkensa. Ukkonen jyrisi, alkoi sataa, itkuinen ääni kumpusi violettina kukoistavan syreenikasvuston sisältä. Sinä et ole koskaan arvostanut minua. Kymmenen minuuttia kestänyt puhelu päättyi vollotukseen.

Ensin se tuntui vähän koomiselta, mutta kun itku jatkui ja jatkui, alkoi tuntua vähän pahalta.  Mieleen tuli se kesä kymmenen vuotta sitten, kun hautasin koirani. Ulisin pihassa kaivaessani hautaa. Oli hellepäivä, hiki sekoittui kyyneliin. Varmasti kuului mekastus naapuriin, mutta kukaan ei tullut kysymään, että mikäs nyt on hätänä. Eikä se mitään olisi auttanut, vaikka joku olisi kysynytkin.

Puska kahahti, esiin tuli litimäräksi kastunut vaalea laiha nainen joka marssi kadulle tikkusuorana, olkapäät koholla. Hän katosi kulman taakse. Jälkeen jäi moraalinen dilemma. Olisiko pitänyt mennä puskaan kysymään, että voinko auttaa.

Jollakin tavalla vähän järkyttävä huomata, miten vähän se riipaisee, kun kohtaa vieraan ihmisen musertavan surun. No kirjoitin tämän jutun, mutta eipä tämä taida paljon lohduttaa tyttöä joka itki syreenipuskassa.

Vaikea on lähimmäistä auttaa

Blogiongelmia

Olen liukunut vapaasta kirjailijasta epävapaaksi. Minulla on nykyään sidoksia sinne sun tänne ja kun tapaan yhteistyökumppaneita, he ensitöikseen sanovat, että tämä on sitten vain meidän kesken, älä pistä blogiin.

Joskus blogiaikani alussa kirjoittelin mitä mieleen juolahti. Silläkin oli hintansa, muutama vanha ystävä huomasi, ettei halua enää tuntea minua.

Alunperin kuvittelin, että kun blogin nimi on Kirjailijan häiriöklinikka, se riittäisi kertomaan lukijalle etten täällä esitä punnittuja mielipiteitä, vaan päästän ulos aivopierun joka sillä hetkellä aiheuttaa pakotusta korvieni välissä. Mutta lukijat eivät välttämättä ajattele näin. Jotkut suhtautuvat kirjoituksiini aivan kuin tämä olisi viimeinen sanani milloin mistäkin asiasta. (En viitsi edes ajatella miten paljon olen tuhlannut sanoja.)

Olen siis löytänyt itseni puun ja kuoren välistä. En haluaisi lopettaa blogia, koska mistä sen tietää, ehkä minä jossain vaiheessa vielä tarvitsen tätä johonkin. Toisaalta rasittaa, kun en voi oikeastaan kirjoittaa mistään niin etteikö sillä olisi yllättäviä ja epätoivottuja seurauksia.

Yksi ratkaisu tietenkin olisi ryhtyä asialliseksi ja tosiaan esittää täällä punnittuja näkemyksiä. Mutta silloin blogista tulisi aika hitaasti päivittyvä, mikä tarkoittaa että käytännöllisesti katsoen tämä lakkaisi olemasta.

Nyt on pakko jatkaa töiden paiskimista siitä huolimatta, että kun lähettelen ihmisille ensi syksyä koskevia viestejä, he vastaavat, että ensi syksy on niin kaukana, palataan asiaan lähempänä. Minulla ei ole sellaista ylellisyyttä. On ajateltava marraskuuta juuri nyt.

Blogiongelmia

Likaisia ajatuksia vissiin

Tilasin ilmanvaihtokanavien rassauksen, siis tähän asuntoon. Tuli mieleen, että saattaisi olla tarpeen, kun olemme yhdeksän vuotta piakkoin tässä asuneet. Istuin tässä koneen ääressä, kun miehet kolistelivat vekottimiensa kanssa katolla. Yhtäkkiä katolta kuului huuto: Ei jumalauta, kyllä on paskaista!

Hommaan meni silti vain pari tuntia, mutta muutamat hermosauhut se näytti miehiltä vaativan. He ojensivat lähtiessään minulle raportin tehdystä työstä. Siihen oli ruksattu erittäin likainen.

Mietin, että miten minä muka nyt niin erittäin likainen olen. Aika siistiä elämää täällä on eletty.

Likaisia ajatuksia vissiin

Oi Harpo, sielunveljeni

Kun ensimmäisen kerran törmäsin Marxin veljeksiin joskus 80-luvulla, en osannut tehdä muuta kuin vaihtaa kanavaa. Tai ehkä jopa suljin television, koska silloin ei vielä ollut kovin monta kanavaa, joita vaihdella.

Toisella kerralla osuin ruudun ääreen juuri silloin, kun Harpo oli vauhdissa, ja jotain tapahtui. Minusta tuli Harpo-fani.

Olen silti ollut flegmaattinen fani, mikä tarkoittaa etten ole koskaan kaivellut hänestä tietoja enkä hankkinut Harpokrääsää. Mutta jos televisiosta on tullut Marxien elokuva, olen katsonut sen. Nyt satuin täysin vahingossa kuulemaan radiosta, kun Harpon elämäkertaa luettiin. En ollut huomannut, että hän oli kirjoittanut kirjan ja että kirja oli suomennettu yhdeksänkymmentäluvulla, muistaakseni. Kävin lainaamassa kirjan kirjastosta. Lainasin myös Grouchon elämäkerran, koska siitä sain kuulla jo parikymmentä vuotta sitten, yritin silloin lainatkin sitä, mutta se oli jollakin toisella. Nyt kirja löytyi hyllystä.

Harpo oli hillitön keppostelija pienestä pitäen. Voisin kuvitella, että jos olisin joutunut elämään hänen lähipiirissään olisin jossain vaiheessa vetänyt häntä turpaan. Toisaalta hän on lumoava kuin marakatti.

Jos ei halua itse lukea, voi kuunnella koko sarjan radiosta.

Oi Harpo, sielunveljeni

Orpo juttu

Tämmöinen iloinen aihe vaihteeksi, mutta onko teillä tietoa lastenkirjasta, joka käsittelisi isänsä tai äitinsä menettäneen lapsen surua? Siis jokin muu kirja kuin Jalosen Naakkapuu, joka ei nyt kelpaa, koska se on enemmän aikuisten kuin lastenkirja, sanoo psykoterapeutti, joka tarvitsisi tällaista kirjaa. Olen luvannut auttaa etsimisessä ja jos muu ei auta, kirjoitan itse. Tosin en tiedä, kuka kustantaisi. Yritin tilastokeskuksen sivuilta etsiä, että kuinka moni lapsi jää vuodessa orvoksi, mutta en osaa etsiä.  Joka tapauksessa kirjan kohderyhmä on pieni. Entisaikojen sadut vilisivät orpoja, mutta nykyään vähemmän. Siis tuleeko mieleen. Kiittää etukäteen.

Orpo juttu

Olin vahingossa altruisti

Tarkistin pankkitilin. Sanaston korvaukset olivat rapsahtaneet tilille. Runoilijoita jurppii tämä lainauskorvaussysteemi, Helinin Hannu oli saanut korvausta seitsemän ja puoli euroa.

Vuosi sitten leventelin täällä lainauskorvauksillani, minkä ansiosta edelleen tullaan blogiini hakusanoilla ellilä ja sanasto, ellilän suuret sanastokorvaukset tms. Kateellisia voin lohduttaa, että tänä vuonna saan huomattavasti vähemmän.

Olen tietoinen lainauskorvaussysteemin ongelmallisuudesta. Kirjallisuuden tukemiseen kanavoitavat rahat tuskin lisääntyvät. Kun jotkut saavat enemmän, se on pois joiltakin toisilta.

Minulla on sellainen mielikuva, että olisin joskus allekirjoittanutkin vetoomuksen, jossa vastustettiin lainauskorvausjärjestelmää. Mielestäni kirjailijoita piti mieluummin kannustaa apurahoin, joita jaetaan merkittävinä pidetyille kirjailijoille. Kannatin siis sitä, että rahat annetaan jollekin muulle kuin minulle. Ei ollut tarkoitus olla niin altruistinen, mutta mikäpä siinä.

Tähän ongelmaan olisi helppo ratkaisu. Perustulo kaikille kansalaisille. Mutta kansalaisaloite perustulon puolesta ei ole yltänyt samoihin lukuihin kuin kansalaisaloite tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, vaikka perustulo vaikuttaisi aivan konkreettisella tavalla lukemattomien ihmisten hyvinvointia lisäävästi.

Täällä voi käydä katselemassa perustuloaloitteen kohtaloa, mikäli se nyt ketään kiinnostaa.  Ja voihan sen kai vielä allekirjoittaakin.

Kysymys siis oikeastaan kuuluu, että miksi ei ole poliittista tahtoa ajaa läpi uudistus, joka oikeasti tekisi yhteiskunnasta tasa-arvoisemman. Voisiko perustulon puolesta tehdä yhtä seksikkään kampanjan kuin tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

Olin vahingossa altruisti

Multarantaaaa, ihanuuksien ihmemaa...

Onkohan noilla kuvan ihmisillä ollut oikeasti hauskaa harjoituksissa, vai luulenko minä vain, koska olen ollut näytelmän toinen käsikirjoittaja. Multarannan miljönääreistä voi nyt tykätä Facebookissa. Teatteri on ostanut presidentille virka-autonkin näytelmää varten.

Luultavasti kukaan ei ole kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta en ole päivittänyt muutamaan päivään, koska olen huomannut olevani törkeän huono aforistikko. Olen lisäksi jonkinlaisen ekshaustion vallassa selviydyttyäni MELKEIN talven opetustehtävistäni. Vielä on tulossa pari tekstiä ja sen jälkeen pitää penätä palkkaa. Riemunsa siinäkin, että palkka pitää vielä erikseen ANOA sen jälkeen, kun on ensin raatanut sielunsa verille. Ja aina ei saa mitä anoo, ja sitten alkaa ihan vimmattu paperien kaivelu ja dokumenttien lähettely. Lisäksi on sekin riemu, että saa tuntea itsensä ahneeksi ja pikkumaiseksi ihmiseksi, kun ei iloisesti tyydy palkattomaan osaansa.

Luulin sivumennen sanoen, että olisin itse keksinyt tuon ääliömäisen sanan ekshaustio, mutta googletus osoitti, että se on sivistysana. Se jäi nyt kyllä mieleen, ehkä pitää laittaa idealippaaseen.

Pitäisi jatkaa uurastusta käsikirjoitusten parissa, mutta luulen, että seuraavaksi heittäydyn sohvalle ja luen taas vähän Murakamia. Minulla on myös kokoelma Kafkan novelleja tuossa pöydällä ja modernia runouttakin. Illalla tapaan ihmisen, jonka kanssa haluaisin kirjoittaa hänen muistelmansa. Mutta hän haluaa kirjoittaa kanssani lapsille kirjan isän tai äidin kuolemasta. Katsotaan löytyykö yhteinen sävel.

Multarantaaaa, ihanuuksien ihmemaa...

42.

On tuskallista joutua tekemisiin ärsyttävän ihmisen kanssa.
Yhtä tuskallista on tajuta olevansa jonkun mielestä se ärsyttävä ihminen, jonka kanssa tämä joutuu tekemisiin.

**

Tehtailen näitä nyt vähän, kun voi tuo viikonvaihde mennä viihteen merkeissä, eikä ehkä jaksa päivitellä.

Tämä aina innostuksen huumassa unohtuu

41.

Älä koskaan ehdota järkeviä uudistuksia, mikäli haluat pysyä hyvissä väleissä ihmisten kanssa.

**

Tämä aina innostuksen huumassa unohtuu

Opettajan vastuu

40.

Kai sullakin mun arvosanasta jokin vastuu on, sanoi opiskelija, joka ei koskaan ehtinyt kurssille eikä tehnyt tehtäviään.

***

Tuntemani peruskoulunopettajat ovat tällä hetkellä hermoromahduksen partaalla, koska joutuvat antamaan oppilailleen numeroita. Huonot numerot osoittavat heidät huonoiksi opettajiksi. Joko he ovat arvostelussaan epäoikeudenmukaisia, koska eivät ymmärrä luokkallaan versovaa neroa. Tai sitten he ovat huonoja opettajia, kun eivät ole saaneet kullannuppua innostumaan opiskelusta.

Antaessaan huonon numeron opettaja ikään kuin ilmoittaa maailmalle olevansa itse huono.

Aloin miettiä, että entä jos numerot vähitellen irtaantuvat todellisuudesta. Opettajat jakavat parempia numeroita, jotta oppilaille tulisi parempi mieli ja he itse voisivat olla paremmalla mielellä. Vähitellen kuilu numeroiden ja todellisuuden välillä kasvaisi suuremmaksi. Ihmiset kuvittelisivat osaavansa jotain, mutta todellisuudessa he eivät osaisikaan mitään, arvosanat olisivat pelkkää tyhjää egobuustausta.

Opettajan vastuu

Kyllä minullekin monta kertaa kelpaisi mielentilatutkimus

39.

Mielentilatutkimus on medikalisoituneen yhteiskunnan tarjoama väistöliike pahuuden ongelman edessä.

***
Tuli mieleen tästä uutisesta.  Mies löi miespuolista uhriaan 41 kertaa veitsellä ja potki naispuolisen uhrinsa hengiltä metallivahvisteisilla turvakengillä. Syyttäjän mukaan epäilty myös hakkasi toista uhriaan paistinpannulla.  Ei pidä tulkita niin, että olisin vaatimassa kovempia tuomioita tämän pojan touhuista  tai demonisoimassa jotenkin. Mutta joskus vaan tulee mieleen, että mitä se mielentilatutkimus nyt sitten auttaa.

Kyllä minullekin monta kertaa kelpaisi mielentilatutkimus

Opeta minua Coelho

39.

Ihmisellä aivot on
silti hän toimii
kuin aivoton.

***

Olen lukenut Coelhon Pyhiinvaellusta. Hänen käänteentekevä matkansa antoi hänelle voiman ryhtyä kirjailijaksi. Kirjassaan hän haluaa näyttää miten jokainen voi löytää sisäisen rikkautensa ja läpä läpä.

Olen huomannut, että on ihmisiä, jotka vihaavat Coelhon kirjoja. Minä en kuulu näihin. Olen yrittänyt ottaa opikseni, sillä Coelhon kirjat myyvät ja jokainen kirjailija varmasti unelmoi kirjojensa huikeasta myyntimenestyksestä.

Kirjassa on harjoituksia jotka liittyvät ties mihin noitamenoihin, todellisiin tai kuviteltuihin, kuka tietää. Kiinnostuin nopeusharjoituksesta. Eräänä päivänä kuljetaan puolet hitaammin kuin normaalisti. Luulen, että sitä pitää kokeilla. Arvaan kyllä mitä tapahtuu. Kärsimätön luonteeni aiheuttanee henkisen oikosulun, josta toipuminen ottaa aikansa.

Opeta minua Coelho

Hei Risto E. J.

Autosta luopuminen tapahtui eilen illalla palatessamme mökiltä. Yhtäkkiä mittarit alkoivat välkkyä ja auto sammui. Vanha työjuhta lirahti alamäkeä bussipysäkille ja siihen jäi. Huonolta kuulostaa, sanoi ystävällinen tiepalvelumies ja hinasi hylkymme romuttamolle. Jatkoimme matkaa bussilla. Tunsin keveyttä joka muistutti iloa. Emme aio hankkia uutta autoa ainakaan toistaiseksi. Joskus meillä oli kaksikin autoa ja nyt ei siis enää yhtään.

Olen sitä mieltä, ettei yksityisautoilu ole nykyaikaa, mistä taas tuli mieleen Keskuskauppakamarin Risto E.J. Penttilä, joka sanoi eilen uutisissa, ettei kauppojen aukiolon säätely ole nykyaikaa. Kauppojen pitää saada päättää ja vapaaehtoisia on kyllä tulossa viikonloppuina ja pyhäpäivinä töihin. (Ja mitä virkaa millään pyhillä, samaa arkea kaikki, rahaa tehdään jos pystytään, tärkeintä että markkinat ovat vapaat jne.)Eli tämä on sinulle Risto ja teille kaikille, jotka perustelette asioita sillä, että ne ovat nykyaikaa.

38.

Rotuopitkin olivat joskus nykyaikaa.

***

Hei Risto E. J.

Nuo umpimieliset

Olen lukenut Helmi Kekkosen Valintaa. Se on huolellista työtä. Kirja kiinnostaa, koska tekijä on nuori ja kuitenkin, sikäli kuin ymmärrän, romaani kuvaa perhettä johon kuuluvat ihmiset eivät uskalla kohdata toisiaan eivätkä puhua asioistaan toisilleen.

Siis kun olen jotenkin halunnut ajatella, että tuo puhumattomuus on vain joidenkin entisaikojen tyhmien suomalaisten junttien helmasynti, mutta tässä kirjassa se esitetään henkevien, kauniiden ihmisten vaivana. Kirjoittajan täytyy tietää jotain asiasta, josta hän kirjoittaa, siis edelleenkin suomalaisia luonnehtii kohtaamisen pelko, kyvyttömyys elää yhdessä.

Kekkosen kirjassa ihmiset eivät siis kauhean paljon puhu toisilleen, eivät ainakaan mistään tärkeästä. Mutta sitten on niitä, jotka eivät muuta teekään kuin pajattavat heti kun yksikin korvapari sattuu kuuloetäisyydelle. Ehkä höpöttäminen on eräs muunnos kohtaamisen pelosta.

37.

Tauoton höpöttäminen on umpimielisyyden ärsyttävä alalaji.

***

Nuo umpimieliset

Selityksetöntä päivää kaipaan

36.

Minkä teit, sen teit.
Minkä jätit tekemättä, sen jätit tekemättä.
Selitys ei asiaa auta.

***

Kuten NYBD Bluesta aikoinaan opin, selitykset ovat kuin peräaukkoja, meillä kaikilla on sellainen.
Tämän vuoden aikana olen tullut kuulleeksi todella paljon selityksiä ja tuntenut voimakasta tarvetta myös itse välillä selittää. Selittely on niin syvällä nykyihmisen sielussa, että oikein naurattaa, kun katolinen pappi ripittäytyessä sanoo: älä turhaan selitä, sano vain mitä olet tehnyt. Se on siis todella aivan yllättävän terapeuttista.

Joillakin kirjoituskursseilla olen itse yrittänyt iskostaa kirjoittajien mieleen samaa asiaa. ÄLÄ SELITÄ. Kun ihmiset oivaltavat asian, he yleensä kokevat oppimisen iloa.

Valitettavasti tämä ei estä minua itseäni selittelemästä sitä sun tätä heti jos joku ei ole sitä erikseen kieltämässä.

Selityksetöntä päivää kaipaan

Onni

35.

Ihminen etsii elämyksiä,
kun hänen kannattaisi etsiä elämää.
Elämää etsitään rakastamalla lähimmäistä.
Vaikea tehtävä, arvokas palkinto.

**

Chesterton kirjoittaa Oikeassa opissa miten hän sai suuren, omaperäisen oivalluksen. Ja tajusi  myöhemmin oivaltaneensa saman asian, jonka miljoonat olivat jo oivaltaneet ennen häntä. Niin se joskus menee tässä elämässä.

Onni

kielitaito

Olen aloittanut työhuoneneuvottelut luostarin kanssa. Se on huomattavan hankalaa, koska en puhu italiaa. Keskustelut ovat muutenkin välillä todella surealistisia. Minulla on voimakas tarve tukea luostaria tai olla siinä liepeillä. Yhtenä päivänä, kun luuttusin lattiaa, ystävä lupasi lähettää kännykkäkuvan miehelleni, joka voisi kysyä aivan aiheellisesti, miksi luuttuan lattiaa luostarissa, mutta en kotona. En todellakaan tiedä vastausta. Täällä kotona ikkunat odottavat pesua ja lattiat odottavat pyyhkimistä, mutta kun ei lainkaan nappaa. Vappuna kävin järjestelemässä ystävän nurkkia. Niputin lehtiä ja keräilin kenkiä muovikasseihin. Sitäkin voisi tehdä täällä kotona, mutta kuten sanottu, ei nappaa.


ja päivän afo:

34.
Siivoa omat nurkkasi ennen kuin menet muiden nurkkia järjestelemään.

***

Tämä aforismi on vesitetty versio siitä miten näet roskan veljesi silmässä jutusta.

kielitaito

Miten on?

33.

Me puolustamme kärkkäästi ihmisoikeuksiamme,
mutta pitäisikö alkaa puolustaa myös ihmisvelvollisuuksiamme?

***

Miten on?

Ihmissutena

Joko olen hehkuttanut, että olen mukana tällaisessa antologiassa. Heti tuli kutsu keskustella kirjamessuilla ihmissusimyytin muutoksesta. Kuuluisassa seurassa. Suostuin tietenkin, vaikka oikeasti en tiedä mitään ihmissusimyytistä sen muutoksesta puhumattakaan. Olen kyllä lukenut Kallaksen Sudenmorsiamen. Ja sitten oli elokuva jossa Jack Nicholsonissa oli jotain susimaisia piirteitä. Tässä kirjassa on  artikkeli ihmissusista, joten pitää lukea se huolellisesti ennen kuin alan taas leikkiä asiantuntijaa.

32.

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava, sanoi Wittgenstein.
Vaikka voisihan siitä kertoa tarinan. Parhaat tarinat syntyvät asioista, joista ei voi puhua.

***

Tämä aforismitehtailu on kyllä ollut monella tapaa masentava kokeilu. Mutta jatkan nyt vielä jonkin aikaa sitkeästi, vaikka olenkin jo miettinyt, että täytyykö minun tosiaan pitää lupaus, jonka annoin, niin kenelle? Ketä kiinnostaa? Ei varmaan ketään, ei minua ainakaan. Ja silti pitää aina yrittää vääntää joku juttu. Äh.

Ihmissutena

Itsehoito-oppaat

31.

"Ihmisen pitää kuunnella itseään."
Hyvä on, kuuntelen.
Mitä jos kuulen vain jotain tyhmää?
Saanko sitten kuunnella itseäni viisaampia?

Itsehoito-oppaat

kehitys kehittyy

30.

Rakennustekniikan kehitys:
Ennen olivat vanhat talot homeessa,
nykyään uudet.

kehitys kehittyy