sinä et tunne minua.
Katsot jo ohi
kysyt onko se tuuli.
Mitä on tuntea, muistaa?
***
Runotorstaissa runoiltiin teemasta Jotta en unohtaisi
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
Tanka
Kosketan sinua
sinä et tunne minua.
Katsot jo ohi
kysyt onko se tuuli.
Mitä on tuntea, muistaa?
***
Runotorstaissa runoiltiin teemasta Jotta en unohtaisi
sinä et tunne minua.
Katsot jo ohi
kysyt onko se tuuli.
Mitä on tuntea, muistaa?
***
Runotorstaissa runoiltiin teemasta Jotta en unohtaisi
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Sitten vaan suorittamaan
Joko sinun päiväkoti-ikäisellä lapsellasi tai lapsenlapsellasi on cv tehtynä? Kyllä pitäisi olla oma portfolio, eli Kasvun kansio.
Lapsi oppii portfolion avulla itse seuraamaan omaa kehittymistään, iloitsemaan omien taitojensa sekä tietojensa karttumisesta, jolloin hänen itsetuntonsa ja itsetuntemuksensa kehittyvät.
Lapsi oppii portfolion avulla itse seuraamaan omaa kehittymistään, iloitsemaan omien taitojensa sekä tietojensa karttumisesta, jolloin hänen itsetuntonsa ja itsetuntemuksensa kehittyvät.
Tavoitteena on, että portfolion äärellä lapsi jo varhain oppii keskustelemaan. Kun lapsi täten ilmaisee omia ajatuksiaan ja tunteitaan, opettaja kirjoittaa nämä kasvunkansioon. Kun kansio viedään vierailulle kotiin, vanhemmat voivat myös kirjoittaa kansioon huomioitaan.
Kun kuulin, että päiväkotilapsetkin puuhailevat curriculum vitaensa kanssa, luulin ensin että se on vitsi. Koska täytyyhän ihmisten saada olla lapsina rauhassa. Vaan eihän se nykymaailmassa onnistu.
Onkohan vanhainkodeissakin jo portfolioita? Onneksi nykymaailmassa ei enää uskota kuolemanjälkeiseen elämään, varmaan me muuten viime metreillä keräisimme pisteitä sitä varten. Ei olisi hetken rauhaa elämässä.
maanantai 23. marraskuuta 2009
Yhteenveto Vaasan keikasta
Kättelin Laila Hirvisaarta ja ajattelin, että hänestä tulisi Suomelle hieno kuningatar. Valitin Class Anderssonille miten marginaalinen olen, mutta hänen mielestään painokseni eivät ole kovin pieniä. Mikko Lahtinen kysyi tiedänkö mikä on Suomen suosituin blogityyppi. Kirsti Mäkinen sanoi, että lukupiirit ovat naisten kansanliike.
Minä puhuin bloggaamisesta ja kaksi naista kävi esitykseni jälkeen taputtelemassa minua, olin kuulemma puhunut hyvin. Kolme muutakin naista kertoi pitäneensä esityksestäni kovasti, mutta he eivät taputelleet. Lisäksi eräs mieshenkilö lähetti kauttani Portsaan terveisiä.
Seminaarin jälkeen kulutin aikaa citymarketissa. On tyypillistä minulle tehdä jotain niin masentavaa. Mutta kun ei huvittanut juoda viinaa, kahvia en voinut juoda kofeiinin vuoksi eikä nälkäkään ollut, niin en kerta kaikkiaan keksinyt mitä olisin voinut tehdä viideltä lauantai-iltana ennen junan lähtöä.
Junassa pullea silmälasipäinen täti istui edessäni ja joi olutta. Välillä hän niisti pitkään. Sitten hän joi jälleen olutta. Kun minä olin lapsi, tuon näköiset pulleat tädit eivät hörppineet olutta.
Olin kauhean onnellinen, kun viimein pääsin kotiini. Ja ajattelin järkyttyneenä niitä kaikkia maailman ihmisiä, jotka tälläkin hetkellä harhaavat tuolla jossain ilman kotia johon palata.
Minä puhuin bloggaamisesta ja kaksi naista kävi esitykseni jälkeen taputtelemassa minua, olin kuulemma puhunut hyvin. Kolme muutakin naista kertoi pitäneensä esityksestäni kovasti, mutta he eivät taputelleet. Lisäksi eräs mieshenkilö lähetti kauttani Portsaan terveisiä.
Seminaarin jälkeen kulutin aikaa citymarketissa. On tyypillistä minulle tehdä jotain niin masentavaa. Mutta kun ei huvittanut juoda viinaa, kahvia en voinut juoda kofeiinin vuoksi eikä nälkäkään ollut, niin en kerta kaikkiaan keksinyt mitä olisin voinut tehdä viideltä lauantai-iltana ennen junan lähtöä.
Junassa pullea silmälasipäinen täti istui edessäni ja joi olutta. Välillä hän niisti pitkään. Sitten hän joi jälleen olutta. Kun minä olin lapsi, tuon näköiset pulleat tädit eivät hörppineet olutta.
Olin kauhean onnellinen, kun viimein pääsin kotiini. Ja ajattelin järkyttyneenä niitä kaikkia maailman ihmisiä, jotka tälläkin hetkellä harhaavat tuolla jossain ilman kotia johon palata.
lauantai 21. marraskuuta 2009
Terveisiä Vaasasta
Matkustin eilen illalla tänne Vaasaan. Oli vaivalloista. Junat olivat myöhässä, jouduin seisomaan Tampereella puolitoista tuntia, minkä vuoksi en ehtinyt siihen Seinäjoelta jatkavaan junaan jossa minulla oli oma paikka. Kaikki tämmöinen on minusta kamalan työlästä ja olin ihan pyörällä päästä kun viimein pääsin Vaasaan. Matka oli kestänyt rapiat kuusi tuntia ja kello oli kymmenen kun pääsin hotelliin. Sulkiessani hotellihuoneen oven tajusin yhtäkkiä, että olisi pitänyt muistaa ostaa jostain juotavaa. Minulla oli jano, eikä kraanavettä voi juoda. Harmittelin tätä hetken. Sitten tajusin yhtäkkiä, että minähän olen edelleen Suomessa. Kyllä kai Vaasassa nyt voi kraanavettä juoda. Ei pitäisi Turun veteen tottuneella olla sen suhteen mitään ongelmaa.
perjantai 20. marraskuuta 2009
Puhelinmyyjän uhrina
Turun kristilliseltä opistolta soitettiin ja kysyttiin voisinko tulla pitämään itsenäisyyspäivän puheen, kun olen entinen opiskelija ja noin. Nauroin räkäisesti, ei ikinä, ei tulisi mieleenkään. Toisessa päässä alettiin julmettu kehuminen. Kun siis blogiani luetaan. Kun olen jäänyt opiskelijana mieleen. Kun olen kirjoittanut merkittävistä kirkollisista aiheista. Kun olen sitä ja tätä. Kuinka ollakaan, aloin pehmetä. Onko tosiaan noin, että olen noin tärkeä ihminen. Onpas jännittävää. Niin siis milloin se juhla olikaan? Ai, kymmenen minuuttiako riittää, no ei kai se voi olla ylivoimaista.
Ennen kuin tajusin, olin lupautunut.
Että ihminen voi olla höynäytettävä. Kyllä siellä nyt varmaan nauretaan partoihin ja rintoihin.
Ennen kuin tajusin, olin lupautunut.
Että ihminen voi olla höynäytettävä. Kyllä siellä nyt varmaan nauretaan partoihin ja rintoihin.
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Kiukun parempi puoli
Eilisestä kirjapiirissä keskusteltiin Martti Lindqvistin kirjoista. Minä vaikutuin, kun kirjassaan Pieni kirja ihmisestä Lindqvist sanoi, että pitäisi välttää ihmisen liian nopeaa ja helppoa lohduttamista. Lohduttelun sijaan pitäisi auttaa ihminen sisälle omaan vihaan ja raivoonsa.
Olen joskus kokenut, etten vaikeista jutuista kertoessani kaipaa niinkään sitä, että minua taputellaan ja sanotaan, että olet sinä kumminkin ihan hyvä, älä välitä. Vaan haluaisin oikeastaan mieluummin tulla vain kuulluksi sen kiukkuni kanssa. Tai ei edes kuulluksi tuleminenkaan ole vielä tarpeeksi, vaan haluaisin, että joku suostuisi yltymään kanssakiukkuun, niin että saisin siitä puhtia ja oma kiukkuni saisi kasvaa omiin luonnollisiin mittoihinsa ja sitten lopulta, aikansa roihuttuaan väsyä luonnollisesti pois.
Lindqvistin kuolemasta on viitisen vuotta, mutta minusta tuntuu kuin hänkin kuuluisi johonkin aivan toiseen aikakauteen kuin siihen jota nyt elämme. Pääsevätkö tällaiset ajattelijat enää esille mediassa? Media rakastaa narsisteja, joiden tärkein viesti on heidän oma erinomainen persoonansa. Onko enää tilaa vakavasti otettaville eetikoille?
Olen joskus kokenut, etten vaikeista jutuista kertoessani kaipaa niinkään sitä, että minua taputellaan ja sanotaan, että olet sinä kumminkin ihan hyvä, älä välitä. Vaan haluaisin oikeastaan mieluummin tulla vain kuulluksi sen kiukkuni kanssa. Tai ei edes kuulluksi tuleminenkaan ole vielä tarpeeksi, vaan haluaisin, että joku suostuisi yltymään kanssakiukkuun, niin että saisin siitä puhtia ja oma kiukkuni saisi kasvaa omiin luonnollisiin mittoihinsa ja sitten lopulta, aikansa roihuttuaan väsyä luonnollisesti pois.
Lindqvistin kuolemasta on viitisen vuotta, mutta minusta tuntuu kuin hänkin kuuluisi johonkin aivan toiseen aikakauteen kuin siihen jota nyt elämme. Pääsevätkö tällaiset ajattelijat enää esille mediassa? Media rakastaa narsisteja, joiden tärkein viesti on heidän oma erinomainen persoonansa. Onko enää tilaa vakavasti otettaville eetikoille?
tiistai 17. marraskuuta 2009
Noloa kaaosta kuuluu, kiitos vaan
Scifinovellini Paruusia on ilmestynyt uusimmassa Portissa 3/2009. Lehti ilmestyi kai jo muutama viikko sitten, mutta minä huomasin asian vasta viime viikolla Facebookissa. Tilasin lehteä itselleni muutaman kappaleen, tänään ne tulivatkin, mutta en uskalla lukea novelliani. Ehkä se johtuu siitä, että Facebookissa novellini kerrottiin edustavan harvinaista uskontoscifiä, jota vain harvat uskaltavat kirjoittaa. On tietysti hienoa kun on tullut tehneeksi jotain niin rohkeaa kuin uskontoscifiä, mutta koska en oikeasti ole rohkea, katsoin vain nopeasti miten novelli oli kuvitettu, sitten piilotin lehdet ja tulin tänne yläkertaan punastelemaan.
Nyt pitäisi jatkaa puurtamista käsikirjoituksen parissa. Kerroin sunnuntaina mallinani toimivalle ihmiselle, että hän on nyt alkanut seikkailla käsikirjoitukssani. Sanoin, että jos hänellä on jotain sitä vastaan, hänen kannattaisi ilmaista mielipiteensä nyt heti. Hän vastasi kertomalla erään ihan uskomattoman jutun omasta elämästään. Se vinksautti koko kässärin taas kerran ihan nurin niskoin. Mietin miksi kirjoitusprosessini muuttuvat kirja kirjalta yhä kaoottisemmiksi.
***
Lisäys:
Ei voi olla totta! Huomasin että olen lähettänyt Porttiin väärän version novellistani! Kauheaa. Ei olisi kannattanut lukea sitä juttua. Vain minä voin tehdä jotain näin typerää.
Nyt pitäisi jatkaa puurtamista käsikirjoituksen parissa. Kerroin sunnuntaina mallinani toimivalle ihmiselle, että hän on nyt alkanut seikkailla käsikirjoitukssani. Sanoin, että jos hänellä on jotain sitä vastaan, hänen kannattaisi ilmaista mielipiteensä nyt heti. Hän vastasi kertomalla erään ihan uskomattoman jutun omasta elämästään. Se vinksautti koko kässärin taas kerran ihan nurin niskoin. Mietin miksi kirjoitusprosessini muuttuvat kirja kirjalta yhä kaoottisemmiksi.
***
Lisäys:
Ei voi olla totta! Huomasin että olen lähettänyt Porttiin väärän version novellistani! Kauheaa. Ei olisi kannattanut lukea sitä juttua. Vain minä voin tehdä jotain näin typerää.
maanantai 16. marraskuuta 2009
Äh, ei huvita yhtään
Viimeisimmän, mutta jo jonkin aikaa sitten ilmestyneen Parnasson pääkirjoituksessa Papinniemi puhuu HS.fin runoarvostelukeskustelusta, joka on kuulemma poikkeus hänen lukemiensa nettikeskustelujen joukossa. Puheenvuorot on muotoiltu hyvin ja ne sisältävät rakentavia ja analyyttisia ajatuksia. Sellaisia ei hänen mukaansa netissä juuri näe. Hän kirjoitti aiheesta siksi, että Parnasso on ryhtynyt julkaisemaan kirja-arvosteluja netissä, mutta arvosteluissa ei ole kommenttimahdollisuutta, koska kirja-arvostelut imuroisivat palstoille niin paljon asiattomuuksia.
Tämä on minusta kiinnostavaa. Katsokaas kun minusta netti on juuri sen vuoksi ollut niin ihana aarreaitta, että siellä voi jatkuvasti törmätä mielenkiintoisiin ja hyvin muotoiltuihin ja perusteltuihin mielipiteisiin mitä ihmeellisimmistä ja kiinnostavimmista aiheista. Voisin siis kirjoittaa ihan päinvastoin kuin Papinniemi.
Minäkin olen silti huomannut, että Parnasson blogin kommenttiosastolla on joskus ihmeellistä rähinää. Se ei kyllä minua häiritse, koska en seuraa blogin kommenttiosastoa kovin tarkasti, juuri siksi kun siellä ei yleensä koskaan ole mitään minua kiinnostavaa. Miksi Parnasson blogi imee luokseen asiattomuuksiin sortuvia kirjallisuudenystäviä, tämä on minusta kiinnostava kysymys.
Mietin tätä asiaa siksikin, että Littfest lähestyy uhkaavasti, ensi lauantaina pitäisi kertoa blogeista Lukijan ilo ja vastuu näkökulmasta.
Mietin myös sitä, miksi niin usein blogien kohdalla viitataan aina niiden, samoin kuin niissä käytävän keskustelun tasottomuuteen. Tässä minun kotikulmillani on kapakka, ja olen aika varma, että sielläkin on päivän aikana aika paljon tasotonta keskustelua. Jostain syystä minulla ei ole ollut mitään tarvetta mainita asiasta, tai esimerkiksi kirjoittaa siitä blogiini, tai kulttuurilehteen. Siis ennen kuin nyt.
Tämä on minusta kiinnostavaa. Katsokaas kun minusta netti on juuri sen vuoksi ollut niin ihana aarreaitta, että siellä voi jatkuvasti törmätä mielenkiintoisiin ja hyvin muotoiltuihin ja perusteltuihin mielipiteisiin mitä ihmeellisimmistä ja kiinnostavimmista aiheista. Voisin siis kirjoittaa ihan päinvastoin kuin Papinniemi.
Minäkin olen silti huomannut, että Parnasson blogin kommenttiosastolla on joskus ihmeellistä rähinää. Se ei kyllä minua häiritse, koska en seuraa blogin kommenttiosastoa kovin tarkasti, juuri siksi kun siellä ei yleensä koskaan ole mitään minua kiinnostavaa. Miksi Parnasson blogi imee luokseen asiattomuuksiin sortuvia kirjallisuudenystäviä, tämä on minusta kiinnostava kysymys.
Mietin tätä asiaa siksikin, että Littfest lähestyy uhkaavasti, ensi lauantaina pitäisi kertoa blogeista Lukijan ilo ja vastuu näkökulmasta.
Mietin myös sitä, miksi niin usein blogien kohdalla viitataan aina niiden, samoin kuin niissä käytävän keskustelun tasottomuuteen. Tässä minun kotikulmillani on kapakka, ja olen aika varma, että sielläkin on päivän aikana aika paljon tasotonta keskustelua. Jostain syystä minulla ei ole ollut mitään tarvetta mainita asiasta, tai esimerkiksi kirjoittaa siitä blogiini, tai kulttuurilehteen. Siis ennen kuin nyt.
lauantai 14. marraskuuta 2009
Ei se kaikkea tiennyt
Köyhät teillä on aina keskuudessanne
sanoi Jeesus.
Ihme ettei hän maininnut mitään rikkaruohoista.
****
Runotorstain aiheena oli kiinalainen sananlasku:
Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta.
sanoi Jeesus.
Ihme ettei hän maininnut mitään rikkaruohoista.
****
Runotorstain aiheena oli kiinalainen sananlasku:
Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta.
perjantai 13. marraskuuta 2009
Enkeli metrossa
Eräs ystäväni kertoi, miten hän oli vuosia sitten istunut New yorkin metrossa. Häntä vastapäätä oli istunut intialaisen näköinen mies. He olivat katsoneet toisiaan silmiin. Jostain syystä kumpikaan ei ollut kaihtanut toisen katsetta, vaan he olivat istuneet siinä pitkään ja katsoneet toisiaan suoraan silmiin. Yhtäkkiä ystäväni oli kokenut, että junavaunu oli tullut hyvin valoisaksi ja että hän oli rakastanut kaikkia vaunussa istuvia ihmisiä.
Hän ei muistanut mitä oli tapahtunut myöhemmin. Kumpi oli poistunut junasta ensin, hän vai tuo mies, mutta hän oli tiennyt että tuon hetken hän tulisi muistamaan elämänsä loppuun saakka.
Minullakin on ollut samanlaisia hetkiä. Oikeastaan ihan äskettäin. Me keskustelimme siitä, mistä noissa kokemuksissa on kysymys. Onko niillä merkitystä. Minä ajattelen, että tuollaisina hetkinä me ehkä näemme todellisuuden sellaisena kuin se on, sen sijaan että kuljemme unessa ja kuvittelemme arkipäiväisyyden harhaamme totuudeksi.
Hän ei muistanut mitä oli tapahtunut myöhemmin. Kumpi oli poistunut junasta ensin, hän vai tuo mies, mutta hän oli tiennyt että tuon hetken hän tulisi muistamaan elämänsä loppuun saakka.
Minullakin on ollut samanlaisia hetkiä. Oikeastaan ihan äskettäin. Me keskustelimme siitä, mistä noissa kokemuksissa on kysymys. Onko niillä merkitystä. Minä ajattelen, että tuollaisina hetkinä me ehkä näemme todellisuuden sellaisena kuin se on, sen sijaan että kuljemme unessa ja kuvittelemme arkipäiväisyyden harhaamme totuudeksi.
torstai 12. marraskuuta 2009
Rujoa Suomi-kuvaa ja väkivaltaa
Finlandia ehdokkaat on julkistettu.
Raadin puheenjohtaja marisi sitä miten romaaneissa on tätä nykyä harmillisen usein väkivalta- tai jännitys-juoni ja hän kommentoi seulontaurakkaansa näin:
"Ei toisin sanoen uskota kirjallisuuden olevan kiinnostavaa muuten kuin viihteen kaavoja noudattaen. Tämä tekee niistäkin kirjailijoista, jotka voisivat puhua meille merkittäviä asioita nykyihmisestä ja hänen maailmastaan, kaupallisen viihdytyskoneiston osia."
Jos raadille olisi tarjottu myös naisten lukuromaaneja olisi rujo Suomi-kuva voinut yllättäen saada lisää sävyjä, mutta niin törkeä ei kukaan varmaankaan ole, että tarjoaisi arvovaltaisen raadin tutkailtavaksi suloista hömppää.
Mikä minua tuossa kommentissa ihmetyttää on se, että miksi kaupallisen viihdyskoneiston osana oleminen on niin turmiollista. Minä nimittäin olen ajatellut, että myös valtakunnallisen piiripienipyörii apurahakoneiston marionettina oleminen voi olla joskus aika tuhoisaa. Kirjailijat jotka voisivat puhua meille merkittäviä asioita nykyihmisestä ja hänen maailmastaan eivät sitä tee, koska heidän pitää miellyttää erilaisia raateja joilla on perverssi intohimo tylsiin tarinoihin.
Raadin puheenjohtaja marisi sitä miten romaaneissa on tätä nykyä harmillisen usein väkivalta- tai jännitys-juoni ja hän kommentoi seulontaurakkaansa näin:
"Ei toisin sanoen uskota kirjallisuuden olevan kiinnostavaa muuten kuin viihteen kaavoja noudattaen. Tämä tekee niistäkin kirjailijoista, jotka voisivat puhua meille merkittäviä asioita nykyihmisestä ja hänen maailmastaan, kaupallisen viihdytyskoneiston osia."
Jos raadille olisi tarjottu myös naisten lukuromaaneja olisi rujo Suomi-kuva voinut yllättäen saada lisää sävyjä, mutta niin törkeä ei kukaan varmaankaan ole, että tarjoaisi arvovaltaisen raadin tutkailtavaksi suloista hömppää.
Mikä minua tuossa kommentissa ihmetyttää on se, että miksi kaupallisen viihdyskoneiston osana oleminen on niin turmiollista. Minä nimittäin olen ajatellut, että myös valtakunnallisen piiripienipyörii apurahakoneiston marionettina oleminen voi olla joskus aika tuhoisaa. Kirjailijat jotka voisivat puhua meille merkittäviä asioita nykyihmisestä ja hänen maailmastaan eivät sitä tee, koska heidän pitää miellyttää erilaisia raateja joilla on perverssi intohimo tylsiin tarinoihin.
maanantai 9. marraskuuta 2009
Muuri
Eilen tuli televisiosta dokumentti Berliinin muurista kaninäkökulmasta. Kun muuri rakennettiin, sinne väliin jäi viherkaistale, jota kanit asuttivat. Niillä oli siellä turvalliset, hyvät oltavat. Muurilla ammuskelu oli kielletty. Petoeläimiäkään ei ollut. Ruoka oli ehkä hiukan yksipuolista, mutta kuitenkin ravitsevaa. Vartijoista oli mukava katsella tylsien vahtivuorojen aikana kanien puuhia.
Mutta sitten jostain syystä jotkut kaneista keksivät ryhtyä kaivamaan käytäviä muurin ali. Ne kävivät lännessä syömässä ihmisten jätteitä, ja palasivat sitten turvalliselle kaistaleelleen. Tätä ei voitu sallia. Onkaloita ryhdyttiin tukkimaan. Sitten päätettiin hävittää koko kanipopulaatio. Ruoho myrkytettiin. Kaikki kanit eivät kuolleet, vaikka nyt niitä jo ammuskeltiinkin.
Sitten eräänä päivänä alkoi kuulua vimmainen paukutus. Muuriin alkoi ilmestyä koloja. Kanit hipsivät aukoista länteen. Siellä oli vehreää ruohoa, ja vapautta. Paitsi että sitten ne joutuivat pataan, tai jäivät autojen alle, eikä niille oikein muutenkaan ollut siellä tilaa.
***
Lehdessä oli juttu itä-saksalaisesta pariskunnasta, joka oli huumaantuneena katsellut berliiniläisen ylellisyystarvikkeita myyvän liikkeen tarjontaa. Heillä ei ollut varaa ostaa mitään, mutta he nauttivat tavaroiden katselemisesta.
Minun on todella vaikea eläytyä siihen että tavaroista voi saada onnea, vaikka ei saisikaan niitä omakseen. Mitä suotta siis taistella taloudellisesti tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta, kun on ihmisiä, jotka pystyvät nauttimaan elämän mukavuuksista ikään kuin edustuksellisesti. Köyhinkin surkimus voi kokea onnea nähdessään miten mukavasti rikkaat elävät. Kateus on turhaa.
***
On häpeällistä, etten muista mitä tein kuullessani muurin murtumisesta. Olin kesällä 1989 aloittanut kulttuurisihteerinä Huittisissa ja mietin tässä, että järjestinköhän minä jo tuona ensimmäisenä vuonna Lucia-juhlallisuudet, vai oliko se vasta seuraava syksy? Huittislaiset kutsuivat Lucia-neitoa Luussiaksi, ja sekös särähti joidenkin korvaan. Minun on jotenkin vaikea käsittää, että olen ollut tuollaistakin organisoimassa. En kai minä sitä itse keksinyt kuitenkaan, enhän?
Mutta sitten jostain syystä jotkut kaneista keksivät ryhtyä kaivamaan käytäviä muurin ali. Ne kävivät lännessä syömässä ihmisten jätteitä, ja palasivat sitten turvalliselle kaistaleelleen. Tätä ei voitu sallia. Onkaloita ryhdyttiin tukkimaan. Sitten päätettiin hävittää koko kanipopulaatio. Ruoho myrkytettiin. Kaikki kanit eivät kuolleet, vaikka nyt niitä jo ammuskeltiinkin.
Sitten eräänä päivänä alkoi kuulua vimmainen paukutus. Muuriin alkoi ilmestyä koloja. Kanit hipsivät aukoista länteen. Siellä oli vehreää ruohoa, ja vapautta. Paitsi että sitten ne joutuivat pataan, tai jäivät autojen alle, eikä niille oikein muutenkaan ollut siellä tilaa.
***
Lehdessä oli juttu itä-saksalaisesta pariskunnasta, joka oli huumaantuneena katsellut berliiniläisen ylellisyystarvikkeita myyvän liikkeen tarjontaa. Heillä ei ollut varaa ostaa mitään, mutta he nauttivat tavaroiden katselemisesta.
Minun on todella vaikea eläytyä siihen että tavaroista voi saada onnea, vaikka ei saisikaan niitä omakseen. Mitä suotta siis taistella taloudellisesti tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta, kun on ihmisiä, jotka pystyvät nauttimaan elämän mukavuuksista ikään kuin edustuksellisesti. Köyhinkin surkimus voi kokea onnea nähdessään miten mukavasti rikkaat elävät. Kateus on turhaa.
***
On häpeällistä, etten muista mitä tein kuullessani muurin murtumisesta. Olin kesällä 1989 aloittanut kulttuurisihteerinä Huittisissa ja mietin tässä, että järjestinköhän minä jo tuona ensimmäisenä vuonna Lucia-juhlallisuudet, vai oliko se vasta seuraava syksy? Huittislaiset kutsuivat Lucia-neitoa Luussiaksi, ja sekös särähti joidenkin korvaan. Minun on jotenkin vaikea käsittää, että olen ollut tuollaistakin organisoimassa. En kai minä sitä itse keksinyt kuitenkaan, enhän?
torstai 5. marraskuuta 2009
Kaipaa kaipaa
Kuu kiurusta kesään
puoli kuuta peipposesta.
Kunhan saan kiinni ne otukset
käsken laulamaan suohon
tämän marraskuun.
On se tietysti kiinni
västäräkistäkin vähäsen.
***
Runotorstai käski runoilla kuusta!
puoli kuuta peipposesta.
Kunhan saan kiinni ne otukset
käsken laulamaan suohon
tämän marraskuun.
On se tietysti kiinni
västäräkistäkin vähäsen.
***
Runotorstai käski runoilla kuusta!
tiistai 3. marraskuuta 2009
Töllön ääressä
Miehen työtä eilen katsellessa mietin olenko koskaan nähnyt naishuoran elämää kuvaavaa elokuvaa, jossa ei olisi hyödynnetty ihmisten kiinnostusta seksiin. Tarkoitan vain, että tässä meillä oli herkullinen aihe, komea mies, joka ryhtyy tyydyttämään turhautuneita rouvia, mutta vaikka elämme läpikaupallista ja seksillä kyllästettyä aikaa, tässä elokuvassa oli tehty lähes kaikki mahdollinen, jotta seksi näyttäytyisi mahdollisimman epäkiihottavassa valossa.
Sinänsä elokuva oli kotimaiseksi jopa hauska, ei siinä mitään. Ja onhan se hienoa, että vielä tehdään sellaisiakin elokuvia joissa ei ratsasteta, eikä rahasteta seksillä. Mutta jotenkin kiinnostavaa silti, että se moraalinen ryhtiliike tulee elokuvan tekijöille juuri tässä kohtaa, kun kerrotaan huoran hommiin ajautuvasta miehestä.
Ja miehen kohtalohan oli elokuvassa hirmuinen. Ei sitä itsetunto kestä millään, että mies joutuu rumien naisten vuoteeseen lohduttajaksi rahapulan vuoksi.
Sinänsä elokuva oli kotimaiseksi jopa hauska, ei siinä mitään. Ja onhan se hienoa, että vielä tehdään sellaisiakin elokuvia joissa ei ratsasteta, eikä rahasteta seksillä. Mutta jotenkin kiinnostavaa silti, että se moraalinen ryhtiliike tulee elokuvan tekijöille juuri tässä kohtaa, kun kerrotaan huoran hommiin ajautuvasta miehestä.
Ja miehen kohtalohan oli elokuvassa hirmuinen. Ei sitä itsetunto kestä millään, että mies joutuu rumien naisten vuoteeseen lohduttajaksi rahapulan vuoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
