Helteessä keittää herkästi

Hei muuten, meinasin unohtaa, Pappia kyydissä on saatavana nyt pokkarina. Hinta ei päätä huimaa, esim. Suuri kuu myy kirjaa tosi halvalla. Booky.fi kiskoo vähän enemmän, mutta siis minua ei haittaa vaikka ostaisitte halvimmasta paikasta, koska minä saan saman jokaisesta myydystä kirjasta, eli en paljon hevon peetäkään.

Onko kenelläkään muulla tällaista. Ostin maanantaina parin tonnin edestä uutta tietotekniikkaa, siis uuden koneen, ohjelmistot ja lasertulostimen. Ne ovat edelleen tuossa vieressä paketeissa. Ovatkohan ne siinä vielä vuoden päästä. Ostin itselleni sellaisen tukipaketinkin, että saan soittaa ja kysellä tyhmiä kun tulee ongelmia, mutta ei se kovin paljon helpota näitä käyttöönoton ongelmia. Olen päättänyt, että tänään avaan paketit.

Piti jatkaa tuota sarjakuvaprojektia, mutta nyt blogger ei annakaan lisätä kuvia. Tutkailu osoitti, että kysymyksessä on selainongelma, safarilla kuvan lisääminen onnistuu, firefoxilla ei. Onko jollain muulla ollut tällaista ongelmaa. Yritin jopa lähettää ylläpidolle viestiä asiasta, mutta en löydä linkkiä. Löydän kyllä ohjeita ja neuvoja ja jopa ylläpidon oman blogin, jossa kerrotaan, että runsas viikko sitten kuvien lisäämisessä oli ollut ongelmia, mutta ongelma oli nyt korjattu. No haloo ylläpito, ei ole korjattu.

Helteessä keittää herkästi

Hiukan nolottaa, mutta tulkaa silti katsomaan

Uhkailin, että alan piirtää elämäkertaani sarjakuvana. Tarkoitus on keskittyä erityisesti uskonnollisiin kysymyksiin, jotka ovat askarruttaneet minua pienestä pitäen. Pistin rohkeasti blogin pystyyn, vaikka en tiedäkään miten pitkälle ideani kantaa ja miten usein ehdin päivittää. Blogi on virtuaalinen luonnosvihko. Tässä on vaan se ongelma, että heti kun julkaisen kuvan, näen miten se oikeastaan olisi pitänyt tehdä, ja sitten ottaa aivoon. Esimerkiksi nyt tajuan, ettei kannattaisi laittaa tausväriä, vaan tyytyä pelkästään värittämään ihmisiä hiukan. En tiedä mikä valkoisen taustan kammo minua vaivaa. Mutta menköön tämä ensimmäinen sarja näin. Kulkeeko henki löytyy siis täältä. Tervetuloa!

Lisäys: Blogisiskon tuonne toiseen blogiin laittama linkki on kiinnostava . Nyt tajuan vähän paremmin mitä olen tekemässä.

Hiukan nolottaa, mutta tulkaa silti katsomaan

Kuri tottelee lihaa, eli lomalla ollaan

Olen käyttänyt kesälomaviikon kohottamalla henkistä kuntoani, eli olen lukenut kirjoja ihan sikana, sikäli kuin kirjailijan sallitaan ilmaista asioita näin vulgaarilla tavalla. No minähän olen kesälomalla, enkä kai koskaan ole väittänyt olevani erityinen älykkö ja tyylitaituri, joten menköön.

Viimeksi sain päätökseen Miina Supisen Liha tottelee kuria, joka huvitti minua, vaikka mietinkin että mistä kirja oikeastaan kertoo. Koin sen jotenkin niin, että kirjailija on selaillut aikakauslehtien henkilöhaastatteluja, hänen mielikuvituksessaan nuo paperinukkehahmot ovat repäisseet itsensä irti lehden tyylikkäästi taitetulta sivulta ja jatkaneet elämää siitä mihin toimittajan kirjoittamassa jutussa jäätiin. Kysymyksessä on eräänlainen metaromaani, joka kommentoi median luomaa ja ylläpitämää käsitystä ihmisten elämästä ja todellisuudesta. Luonnollisesti olen aika lailla oppositiossa tämän todellisuuskäsityksen kanssa.

Kun tuolla aikaisemmin oli vähän puhetta teknisen suorituksen ja tarinan välisestä suhteesta romaanissa, niin täytyy myöntää että Liha jne on teknisenä suorituksena napakymppi.

Punttisalitouhut roinaamisineen olivat kiehtova säie. Siihen nähden kuinka armotonta meno kirjassa oli, tapahtui henkilöhahmoissa loppupuolella hiukan yllättävää pehmenemistä, joka sai epäilemään, että ehkä kirjailija on salaa kuitenkin aikamoinen romantikko. Tai tahtoisi ainakin olla.

Kuri tottelee lihaa, eli lomalla ollaan

Kaikkee hyvää

- No hei, pitkästä aikaa! mitä sulle kuuluu?
- Kiitos ihan hyvää. Siis mä opiskelen nykyään ja mulla on kaksi lasta, kuuden ja neljän vanhat. Täs on niiden kuvat.Kaks vuotta sitten erosin.
-Voi miten suloisia. No siis mullakin on nykyään lapsi, se on kahden. Tässä on sen kuva. Mä erosin vuosi sitten.
- Voi kun söpö. Ootko sä kuullut Mirasta jotain?
- Miralla menee tosi hyvin. Se aloitti jokin aika sitten uudessa työpaikassa. Sekin eros vuosi sitten.
- Voi että tosi kiva nähdä pitkästä aikaa. Sano Miralle terveisiä ja kaikkee hyvää sulle jatkossakin.
- Hei samoin.

***

Tällainen keskustelu osui korvaan kahvilassa. Maailma on tosiaan muuttunut, kun ero puolisoiden välilläkin mahtuu nykyään kategoriaan "kaikkea hyvää". Mitäs sitä tosiaankaan suremaan jos ero tulee, vaan silti kaltaiseni vanha kääpä alkaa taas pohtia. Mutta ennen kuin jatkan pohtimista toivotan hyvää juissia, taivaalta on luvassa mehua taas ihan taattuun suomalaisen juhannuksen tyyliin.

Kaikkee hyvää

Kesälomaa ja painajaisia

Blogisisko oli arvioinut Eksyneet. Kiitos! Hän on jopa tehnyt pienen rinnastuksen Emma-kirjoihini, siitä aivan erityinen kiitos. Emma-kirjoja luettiin aika paljon johonkin aikaan. Tytöt tekivät niistä kirjaesitelmiä koulussa. Miten kaukaiselta tuo aika tuntuukaan nyt, vaikka ei ensimmäisen ilmestymisestä (Emma ja naapurin Romeo) ole kuin kymmenen vuotta. Mutta maailma on muuttunut niin hektiseksi. Minusta itsestänikin tuntuu, että maailma oli kivikautinen kymmenen vuotta sitten. Aina silloin tällöin Emmoja joku vielä lukee ja lähettää viestin, se ilahduttaa tietysti.

Olen vähän jämähtänyt Haydenin Auringonkukkametsän kanssa, mutta lukiessani sitä minulle on kirjastunut, että ei ihmisen kyllä tarvitse olla teknisesti taitava kirjoittaja menestyäkseen kirjailijana. Olen ehkä ihan liikaa omassa tuotannossani keskittynyt siihen tekniikkapuoleen. Vaikka olen jollakin tavalla ymmärtänytkin, että tarina on tärkein. Ehkä se on jotain käsityöläisen ylpeyttä. Mutta onkohan se kannattanut, mietin vaan.

En saanut työskentelyapurahaa suunnittelemaani hankkeeseen, joten pitääkö vaihtaa suunnitelmaa, sitäkin mietin.

Viime yönä näin sellaista unta, että uutta kirjaani jonka nimi oli 206 Eurooppa, ylistettiin kaikkialla. Katselin televisio-ohjelmaa, jossa kirjastani keskusteltiin sivistyneesti. Olin ensin valtavan iloinen, mutta vähitellen aloin epäillä. Miksi minä en muistanut olleenkaan kirjoittaneeni sellaisia juttuja, joista ihmiset puhuivat? Yhtäkkiä totuus kirkastui. Minun kansieni sisälle oli vahingossa joutunut jonkun toisen kirjoittama kirja.

Kesälomaa ja painajaisia

Kuristava sääli ja omantunnon olemus

Aloitin lomani lukemalla Stefan Zweigin romaanin Malttamaton sydän. Kun 28 vuotta sitten olin nuori synkkä opiskelijatyttö ja tapasin Hämeenportin tupakankatkuisessa hämärässä mieheni, joka silloin oli synkkä paluumuuttaja Ruotsista, hän kertoi minulle tästä kirjasta, että siinä on nuori sotilas, joka säälii rampaa tyttöä ja joutuu sen vuoksi henkiseen kurimukseen.

Kiinnostuin miehestä, joka oli vaikuttunut noin kohtalokkaalta kuulostavasta romaanista. Kiinnostuin myös romaanista. Mutta koska emme kumpikaan aavistaneet, että kirja oli käännetty suomeksi (Lauri Hirvensalo 1951) se jäi minulta lukematta. Siihen aikaan asioita ei vielä voinut tarkistaa samalla tavalla kätevästi netistä kuin nykyään.

Sain siis vasta nyt käsiini Zweigin romaanin suomennoksen. Kirja kertoo 25 vuotiaasta sotilaasta, joka päivällisillä kohteliaisuuttaan hakee tanssimaan isännän tytärtä tietämättä, että tämä on rampa. Kaikki järkyttyvät tapahtumasta, ei vähiten nuorukainen itse. Hän lähettää seuraavana päivänä tytölle kukkia ja pahoittelee tapahtunutta. Hän saa tytön isältä kutsun vierailulle. Alkaa hyvillä aikomuksilla katettu tie kohti helvettiä.

Kirjassa viitataan monesti Tuhannen ja yhden yön satuun, jossa mies säälii tien varressa avuttomana anelevaa vanhusta, nostaa tämän reppuselkään viedäkseen majapaikkaan, mutta vanhus onkin noita, joka liimautuu miehen selkään ja julmasti pakottaen pitää tätä juhtanaan. Samanlainen kuvio käynnistyy nuoren miehen ja tytön välille, mutta kirjassa on myös hetkiä jolloin osat vaihtuvat.

Mietin lukiessani onko tämäkään kirja enää poliittisesti korrekti, koska se perustuu siihen itsestään selvään ajatukseen, ettei rampaa naista voi kukaan mies rakastaa. (Ylipäänsä sana rampa lienee nykään kyseenalainen) Rampa nainen on tuomittu jäämään vaille rakkautta. Siksi hän tarraa niin julmasti kiinni hyväntahtoiseen mieheen, joka säälii häntä. Ei kai tällaista kirjaa nykyään enää voisi kirjoittaa, vaikka en usko ulkonäön ja terveyden merkityksen ollenkaan vähentyneen sukupuolista rakkautta etsittäessä.

Kirja on siis tutkielma säälistä, jota romaanin mukaan on kahdenlaista. Tunteilevaa, heikkoluonteista ja malttamatonta, joka pyrkii nopeasti irrottautumaan vieraan onnettomuuden aiheuttamasta kiusallisesta mielenliikutuksesta, sekä luovaa sääliä, joka kärsii toisen kanssa voimiensa äärirajoille asti, ja senkin yli.

Kirja on myös tutkielma omastatunnosta, joka sekin taitaa tätä nykyä vähän ongelmallinen sana. Kuinka monella nykyajan ihmisellä vielä on omatunto? Tämän kirjan päähenkilö pääsee pinteestä, kun ensimmäinen maailmansota pyyhkii tieltään koko vanhan maailman. Ihmiset, jotka tietävät hänen heikkoutensa, ovat kuolleet. Hänet palkitaan kunniamerkein. Mutta yksikään rikos ei unohdu niin kauan kuin omatunto siitä tietää.

Stefan Zweig oli itävaltalainen juutalainen pasifisti. Kun rotuopit levisivät Itävaltaan hän lähti ensin Englantiin ja päätyi lopulta Brasiliaan. Kansallisuuskiihkoilu ja toinen maailmansota oli hänelle liikaa, Euroopan henkinen pimeys masensi hänet ja hän päätyi vaimonsa kanssa itsemurhaan.

Kuristava sääli ja omantunnon olemus

Intertekstuaalinen ummikko

Upoksissa blogi oli julkaissut arvostelun kirjastani ja Rooiboskin oli lukenut sen. Kiitoksia kovasti kummallekin.

Aika monessa arviossa on huomioitu kirjan intertekstuaaliset viittaukset Ronja ryövärintyttäreen ja tämä on hassu juttu, sillä vaikka olen totta kai Ronjani lukenut, se on tapahtunut joskus kolmekymmentä vuotta sitten, eikä kirja jättänyt minuun kovin suurta tietoista muistijälkeä. Lindgren on ollut tärkeä kirjailija, mutta itselleni merkittävä kirja on ollut Mio poikani Mio, ja sen olen lukenut vielä aikuisenakin muutamaan kertaan. Myös Veljeni leijonanmieli on tullut luettua useampaan kertaan, mutta siis Ronjaa tosiaan ei. Jos minulta olisi joskus kysytty, että mistä Ronja ryövärintytär kertoo, olisin vastannut, että se kertoo ööö Ronjasta, joka on ryövärin tytär ja hän ööö joutuu johonkin seikkailuun. Luultavasti tarinassa on myös joku ööö poika?

Olen ajoittain ruikuttanut siitä kuinka minua ei ymmärretä, ei arvosteta ja pälä pälä, mutta nyt taas heräsin huomaamaan, että kyllä minä aika lapsenomaisesti ja tyhjäpäisesti näitä kirjojani kirjoitan. Vaikka Eksyneitten kirjoittaminen oli pitkä ja monivaiheinen prosessi, joka todellakin vei melkein parikymmentä vuotta, en koskaan pysähtynyt miettimään intertekstuaalisia viittauksiani.

Tässä nyt ilon kyyneleet vähitellen muuttuvat tuskan hieksi kun alan miettiä mistä kaikkialta olen tarinoihini plagioinut tavaraa.

Lisäys: Kummallista on, että kun itse luen muiden tekstiä, olen tätä nykyä hyvinkin tietoinen mihin kaikkiin suuntiin tekstit viittailevat ja mistä lähteistä kirjoittajat ammentavat. Mutta kirjoittajana en sellaisia mieti. Jos alkaisin miettiä, saattaa olla että kirjoittamiseni lopahtaisi siihen.

Intertekstuaalinen ummikko

Sivistyneistön kiinnostuksenkohteet

Mitä pitäisi ajatella siitä, että blogiini ilmestyy nyt googlettajia hakulauseella "Tuhat loistavaa kusipäätä". Parnassoa selvästikin luetaan ja Parnasson lukijat osaavat käyttää googlea. Mutta ei se juttu nyt noin hyvä ollut, että tänne kannattaisi sen vuoksi tulla.

Ja miksi minä istun tässä miettimässä tällaista tyhjänpäiväistä asiaa, kun oikeasti minun pitäisi käyttää tämä viimeinen työpäivä hyödykseni ja yrittää työstää käsikirjoitusta joka on ollut vaiheessa jo vuosia. Vaiheeseen se siis taaskin jää. Saa nähdä kumpi loppuu ensin, se vai minä.

Sivistyneistön kiinnostuksenkohteet

Taiteellisia voittoja satelee

Tosiaan, salaperäinen Tittelintuure kävi vinkkaamassa, että postaukseni Tuhat loistavaa kusipäätä on päässyt Parnassoon.

Olen ennenkin sanonut, että tähän mennessä menestykkäin kirjallinen tuotokseni on häiriöklinikka, mikäli asiaa mitataan mediahuomiolla. En ole voinut edes unelmoida, että Parnasso arvioisi jonkin kirjani, mutta blogini siis kelpaa tuon korkeakirjallisen foorumin sivulle.

Minustakin Tuhat loistavaa kusipäätä oli kiva otsikko blogijutulle ja hiukan otti aivoon kun mielestäni en saanut itse jutusta otsikonsa veroista.

Täytyykin seuraavassa apurahahakemuksessa ihan tosissaan väittää, että blogi on merkittävä osa elämäntyötäni. Ja siis onhan tämä. Olen onnellinen siitä, että minulla on jo 132 naamaa tuossa kasvogalleriassa. Nyt tietenkin joku nyppää sieltä itsensä pois, kun sanon tämän ääneen. Älkää tehkö niin, vaan lisääntykää, lisääntykää.

No niin, yritän nyt palata arkeen ja työn ääreen. Minulla on vielä tämä ja huominen päivä aikaa, sitten alkaa kesäloma ja toisin kuin viime kesänä, nyt aion tosiaan lomailla. Paitsi että aion kyllä piirtää. Olen saanut idean, josta olen ihan täpinöissäni. Aion piirtää hengellisen elämäkertani sarjakuvana. Minulla itse asiassa on jo 31 luonnosta ja olen päässyt vasta Pelastusarmeijan pyhäkouluun asti.

Lisäys klo 11.54

Mahtuu tähän päivään taiteellinen takaiskukin. LukuVarkaus meni Reeta Aarniolle, kuten arvelin. Nyt täytyy vain urheasti hymyillä ja skoolata voittajalle. Ei auta naputtaa, lapset ovat valinneet. Tosin lahjottuhan tämäkin raati tietysti on. Hehheh, vitsi vitsi.

Taiteellisia voittoja satelee

Ohhoh, onpa nopeaa

Vinttikamarissa
Kirsin kirjanurkassa
ja Sinisen linnan kirjastossa on jo ehditty arvostella Eksyneet. Blogikirjoituksia on ilmestynyt jo maanantaina. En ymmärrä miten se on edes mahdollista, kun minäkin sain kirjani vasta maanantaina.

Tunnustan, etten oikein uskalla lukea noita arvosteluja. Sen huomasin, että Kirsin kantta kehutaan. Lukijat tuntuvat olleen pelottavan tietoisia lajityypin kaikista kommervenkeistä. Aion pistää kaikki linkit jakoon Facebookissa, mutta ehkä en pistä niitä ihan yhteen syssyyn, vaan ripottelen pitkin päivää. Ovelaa, vai mitä.

Ohhoh, onpa nopeaa

Kyselyn tulos ja arvonnan voittaa...

Oho, kysely oli huomaamatta päässyt päättymään.

79% äänistä meni sille vaihtoehdolle, että aiheen kiinnostavuus takakannen perusteella vaikuttaa kirjavalintaan. Tämä asettaa kyllä takakansitekstien värkkäämisen uuteen valoon. Kakkosena tulee arvovaltaiset kulttuurimediat, jotka monille tarkoittavat tätä nykyä kirjablogeja, sekä kaverien suosittelut, näitä kannattivat 40% äänestäjistä. Jokin muu sai 27% kannatuksen.

Tällä viikolla juuri säädettiin Ristiaallokon takakansitekstiä, ehkä se ei siis ollut turhaa, kun takakansi osoittautui noin tärkeäksi, ainakin tämän blogin lukijoille.

Olen vissiin vähän kouliintumaton äänestysten järjestäjä, en antanut selkeitä ohjeita, vai mistä johtuu, että ihmiset kyllä osallistuivat innokkaasti keskusteluihin, mutta eivät kovin selvästi ilmaisseet ovatko he mukana äänestyksessä vai mesovatko kommenttilaatikossa muuten vain. Tulkitsin kaikkien olevan mukana äänestyksessä ja arpa suosi tällä kertaa Wilhelmiinaa, mikä tuntuu ihan oikealta, sillä Wilhelmiina on ensimmäinen bloggari, jonka blogista löysin linkin omaan blogiini joskus aikojen alussa. Se oli minulle suuri ja ihmeellinen asia, blogillani oli lukija. Eli onnea Wilhelmiinalle. Ja kiitos kaikille osallistujille, olette korvaamattomia!

Kyselyn tulos ja arvonnan voittaa...

Asioita + vielä on aikaa vastata kyselyyn->

1.Sport-lehdestä kävi päätoimittaja heittämässä kommentin tuonne alemmaksi, että kalastusaiheinen juttu on 13.7 ilmestyvässä lehdessä. Sen pienenä lisäosana on siis minunkin haastatteluni.

2.Viime vuoden kirjamessuilla oli joku kysellyt Kirjailija-liiton osastolta, että miksi minun juttujani ei ole koskaan Kirjailija-lehdessä. En tiedä kuka sellaistakin kyselee, epäilen Salmea, koska hän on ottanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseen urani edistämisen. Uusimmassa lehdessä on kirjoittamani pieni reportaasi lastenkirjailijoiden Arkangelin-retkeltä.

3.Tänään oli postissa kaksi kirjettä Taiteen keskustoimikunnalta. Toisessa kirjeessä kerrottiin, ettei minulle voitu myöntää apurahaa. Toisessa kirjeessä pyydettiin vastaamaan taiteilijoiden toimeentuloa koskevaan kyselyyn. Jos olisin sarjakuvataiteilija piirtäisin siitä stripin. Tai ehkä piirränkin.

4.Tänään olen työstänyt erästä vanhaa, moneen kertaan kierrätettyä kässäriä ja lukenut kansainvälistä bestselleriä (Auringonkukkametsä)

5. Nyt lähden kouluun opiskelemaan graafista suunnittelua, vaikka ei huvittaisi mennä mihinkään. Kaipa tuo apurahan saamattomuus painaa, vaikka en minä niitä rahoja välttämättä tarvitse. En oikein tiedä mistä sitä rahaa kertyy, mutta juuri nyt sitä on taskut täynnä.

Asioita + vielä on aikaa vastata kyselyyn->

Kun kohtalo piirittää, Tenavat lohduttavat -> Muistakaa vastata kesäkyselyyn-->

Tenavat, vieläkö niitä luetaan, vieläkö niitä ymmärretään?

Joku tutkija on määritellyt Tenavien teemoiksi julmuuden, pettymyksen ja loukatut tunteet.
Minulla oli elämässä kausi, jolloin Tenavat tuntuivat sanoittavan kaikki merkittävät elämänkokemukseni.

Kuten tämä: Eppu näyttää sisarelleen Tellulle piirustusta ja kysyy onko se hänen mielestään hyvä. Tellu tarkastelee piirustusta ja haluaa tietää kuka sen on piirtänyt. Minä piirsin sen, Eppu sanoo. No ei se sitten ole hyvä, Tellu vastaa.

Paljon on aina kiinni siitä, että asiat tekee, kirjoittaa tai sanoo oikea ihminen. Jos väärä ihminen tekee, kirjoittaa tai sanoo, niin ei ne sitten olekaan hyviä juttuja.

Lähden kohta postiin hakemaan Eksyneet näkevät unia kirjaani. Ilmoitus saapuneesta lähetyksestä tuli jo perjantaina, mutta oli vähän kiire lähteä hellettä pakoon mökille, joten en viitsinyt enää silpaista postiin. Joskus parikymmentä kirjaa sitten tämä ei olisi ollut mahdollista. Silloin olisin vaikka maan ääristä raivannut tieni postiin. Mietinkin osoittaako tämä jonkinlaista leipääntymistä. Miten sellaiset kollegat pärjäävät, jotka ovat julkaisseet useita kymmeniä teoksia. Jaksavatko he riemuita jokaisesta uudesta teoksestaan. Kyllä varmaan. Se on varmaan persoonasta kiinni.

Muuten, Hesarin vanhassa jutussa väitetään että Jaska Jokunen olisi ollut kalju. Ja että se olisi ollut ironiaa, koska Schulz oli parturin poika tms. Mutta juuri luin jostain Schulzin itsensä sanoneen, ettei Jaska Jokunen suinkaan ole kalju. Hän on vain niin vaalea, ettei tukka näy.

Minusta tämäkin on jotenkin metaforista.

Olen ollut hirveän iloinen siitä, että Eksyneet pääsi näkemään päivänvalon, koska olen työstänyt sitä niin pitkään, mutta jokin alakulo ja kaiken turhuuden tunne hiipii silti mieleen. Onneksi minulla on nyt Tenavista seuraa.

Kun kohtalo piirittää, Tenavat lohduttavat -> Muistakaa vastata kesäkyselyyn-->

Pahat sanat, hyvät sanat + kesäkysely--->

Tuon edellisen postauksen kommenttien ansiosta tajusin:

1. Minun on vaikea kirjoittaa pahoista ihmisistä. Pahuus on minulle melkein tabu. Ei paha ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista, jotenkin tuohon tapaan runoili Leino, ja olen imaissut tämän ajatuksen suojakseni. Mutta todellisuudessa ihmiset voivat kyllä olla todella pahoja. Pahallakin ihmisellä voi tietenkin olla inhimilliset puolensa, mutta siitä huolimatta hän voi äityä todelliseksi pimeyden kätyriksi, jota ei voi selittää pelkällä heikkoudella. Otankin henkilökohtaiseksi kehitystehtäväkseni pahisten kehittelyn. Siis teksteissäni.

Kiinnostavaa on sekin, että kun ihminen oikein taistelee hyvän puolesta, niin jossain vaiheessa se taistelu voikin kääntyä vastakohdakseen ilman että asianomainen tajuaa tapahtunutta.

2. Vanha Erkki mainitsi kommentissaan muinaisen metsästyskulttuurin, jossa sana karhu korvattiin kiertoilmauksin, koska ajateltiin että sanan "karhu" käyttäminen manaisi karhun näkyviin. Nythän me elämme samanlaisessa henkisessä ilmapiirissä. Ei ole vanhuksia, on seniorikansalaisia. Autovarkaus on ajoneuvon luvaton haltuunotto jne. Hankalat asiat siis luulotellaan ratkaistuiksi kun keksitään uusia termejä.

Ensin ajattelin sen niin päin, että kylläpäs ihmiset ovat tyhmiä, kun toimivat näin. Mutta toisaalta, ehkä nimenvaihto kuvastaakin sitä miten tärkeitä sanat ja nimet ovat. Raamatun mukaan maailma luotiinkin sanan voimalla. Edelleenkin sanoilla luodaan maailmaa. Sanoilla ei pelkästään kuvata sitä mitä on, vaan luodaan uutta ja muunnellaan vanhaa.

Ps. Vastatkaa kyselyyn ja osallistukaa arvontaan. Jos levitätte tietoa tästä arvonnasta, saatte kokonaista kaksi arpaa. Jaossa siis uutukaisia Eksyneet näkevät unia kirjaa, tai vähän myöhemmin ilmestyvää Ristiaallokkoa. Ilmoittautukaa arvontaan kommenttilaatikossa.

Pahat sanat, hyvät sanat + kesäkysely--->

Hyvät äitipuolet

Voiko nykyisenä poliittisen korrektiuden kulta-aikana enää kirjoittaa satuja joissa on pahoja äitipuolia, vai ottavatko uusioperheiden äidit niistä nokkiinsa?

Onko ylipäätään enää suotavaa lukea lapsille satuja, joissa annetaan ymmärtää, että oma äiti pitäisi lapsesta jotenkin paremmin huolta kuin esimerkiksi isän uusi kiva vaimo?

Tuntevatko nykyajan lapset ylipäätään satuja, joissa puhutaan pahoista äitipuolista? Ymmärtävätkö he mitä sellainen tarkoittaa?

Ovatko pahat äitipuolet kadonneet maailmasta?

Asia tuli mieleen, kun lueskelin vuonna 1940 painettua Grimmin kauneimmat sadut kirjaa.

Ja siis huomio huomio. Bloggareilla on edelleen mahdollisuus saada tämän vuoden kirjoistani Eksyneet näkevät unia ja Ristiaallokkoa arvostelukappaleet. Eksyneet on siis fantasiaa ja Ristiaallokkoa ankkuroituu kirkkomme surkuhupaisiin ikuisuusprobleemeihin, siis ei niihin joiden vuoksi se on olemassa, vaan niihin joiden kohdalla olisi viisainta nostaa hattua ja jatkaa vaellusta. Tarkoitan siis sukupuolivähemmistöjen tuottamaa, minun nähdäkseni tarpeetonta ongelmaa. Ilmoittautukaa! Levittäkää sanaa blogienne kautta, jos vain suinkin viitsitte. Lähettäkää yhteystietonne sähköpostiini kirsti.ellila(at)gmail.com. Jo ilmoittautuneiden ei tarvitse reagoida, muistan teidät kyllä, kunhan olette ilmoittaneet postiosoitteenne.

Hyvät äitipuolet

Kaipaatko jotain?

Hei te fantasiasta kiinnostuneet bloggaajat! Eksyneet näkevät unia pullahtaa painosta näinä päivinä. Ilmoittaukaa, jos haluatte kirjasta arvostelukappaleen! Tämä julkaistaan nuortenkirjana, mutta tämä on KAIKILLE jotka tietävät mitä on kaipaus.

Kaipaatko jotain?

Enemmän kuin kaloja olen viime aikoina miettinyt lukijoiden kalastamista

Minulle soitettiin Sportti-lehdestä aika tarkkaan vuosi sitten, koska minulla on sellainen aivan käsittämätön harrastus kuin kalastaminen. Siis käsittämätön naiselle. Tehtiin puhelinhaastattelu. Minulle kerrottiin, että juttu ilmestyy ensi kesänä.

Unohdin asian, koska viime kesänä mikään ei oikeastaan tuntunut kaukaisemmalta kuin ensi kesä. Mutta nyt oli sähköpostiin tullut viesti kiireiseltä toimittajalta. Hänen piti saada kalastavasta naiskirjailijasta valokuva ja sassiin.

Ryhdyin vääristelemään todellisuutta. Sitähän minä teen ihan ammatikseni, joten tämä kävi sutjakasti. Mies leikkasi hiukseni ja kaivoi mökin varastosta kumisaappaat, natomaiharin ja lippiksen.

Paikka on autenttinen, tässä verkot on aina levitetty seinälle ja setvitty, mutta siis enhän minä koskaan tällaisissa vermeissä kalasta. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että tältä näyttää kalastava kirjailijatar.

Enemmän kuin kaloja olen viime aikoina miettinyt lukijoiden kalastamista