Vain katto romahti, minä en

Opetustöiden kommentointi blogissa on vaarallista, mutta sanon silti sen verran, että luennointi on tänä vuonna mukavaa, koska ryhmä on keskustelevainen ja vuorovaikutteinen.

Olen kyllä tietoinen siitä, että minun tehtäväni luennoitsijana olisi pitää ihmiset hereillä ja sillä tavalla vapautuneina, että osaavat avata suunsa. Joskus se onnistuu paremmin, joskus huonommin ja joskus sitä ei tarvitse erityisesti yrittää.

Tietysti nytkin ihmiset välillä ajattelevat omiaan, vilkuilevat kelloa ja miettivät enkö koskaan lopeta, mutta ehkä johtuu luokkatilastakin, että en niin hyvin huomaa sitä. Luokka on iso, ihmisiä on paljon ja pöydät ovat vaakatasossa. Ei ole nousevaa katsomoa kuten luonnontieteiden talossa, missä luennoit aikaisempina vuosina pidettiin. Nouseva katsomo tosiaan asettaa jokaisen kyllästyneen naaman jotenkin framille.

Siitä en tykkää yhtä paljon, että modernissa uudessa rakennuksessa on kesällä tullut katto alas. Onko tämä jokin nykyrakentamisen ominaispiirre että katot romahtavat? Kiasmakin suljetaan remontin ajaksi, koska onhan sekin talo jo 15 vuotta vanha. Siis meditoikaa hiukan tätä.

Ei voi olla niin, etteikö osattaisi rakentaa kestäviä taloja. Kodinkoneetkin tehdään hajoamaan muutaman vuoden välein, jotta bisnekset pyörivät. Sama juttu taloissa. Mutta kun katto romahtaa, niin joltain voi mennä henki. Toisaalta sodatkin näkyvät bruttokansantuotteen kasvuna joten siitä näkökulmasta katon romahtaminen ja jonkun kuolema voi olla hyvinkin positiivinen juttu lama-aikana. (Tiettävästi ei kukaan kai kuollut)
***


Lastenkirjahyllyssä oli arvioitu Johannes ja Jura.
Jo jokin aika sitten Hdcanis oli arvioinut Kaivatut.

Vain katto romahti, minä en

Kirjani on uutinen

Onko tämä nyt urani huippua, kun Kotimaa uutisoi Kaivatut-romaanini. Ja nyt jo viisitoista ihmistä tykkää artikkelista Facebookissa. Varoituksen sana, älkää aina ottako kaikkea ihan tosissanne mitä täällä tai jossain muualla kirjoitan. Jollakin tavalla kaikki on fiktiota, elämäkin ehkä. Mutta jossain on olemassa ihminen, minä. Kyllä se näitä sanoja tässä näpyttelee, mutta ei se ole ihan yksi yhteen näiden kaikkien aivopierujensa kanssa, uskokaa nyt vaikka huviksenne.

Kirjani on uutinen

NO KUN EN VAAN YMMÄRRÄ!

Tähän päivään asti sain elää ennen kuin tajusin, että joillekin EN YMMÄRRÄ, tarkoittaa samaa kuin EN VOI SIETÄÄ. Tämä valkeni, kun luin Helsingin sanomista Tommi Uschanovin kolumnin. Hän aivan tyynesti niputtaa nämä asiat yhteen ja pitää "en ymmärrä" ilmausta pyrkimyksenä ilmaista hienotunteisemmin sitä, ettei voi sietää.

Mutta ei kai kukaan voi täydellisesti ymmärtää kaikkia muita ihmisiä, heidän sanojaan, puheitaan ajatuksiaan. Pakostakin törmää ihmisiin, joiden ajattelua ja toimintaa ei ymmärrä. Mikä jää vaihtoehdoksi, jos ei saa näille sanoa, että ei ymmärrä? Jos ei saa pyytää selittämään, tarkentamaan, avaamaan vähän ajatteluaan. Ollaanko silloin vain hiljaa, vai?

Aivan kuin maailma olisi muuttunut jälleen pannukakuksi. Ihmiset joita emme ymmärrä putoavat maailman rajan yli ja katoavat kartalta.

Tiedoksi kaikille. Kun sanon, että en ymmärrä, se ei todellakaan tarkoita, etten voi sietää. Minä vain en ymmärrä. Usein ihmiset, joita en ymmärrä ovat niitä kaikkein kiehtovimpia ja jos he suostuvat vähän avaamaan ajatteluaan voin oppia uusia ihmeellisiä asioita. Juuri sellaisten ihmisten kuunteleminen on vienyt minua elämässä eteenpäin, auttanut nytkähtämään liikkeelle. Onneksi on ollut ja edelleen on ihmisiä, joille saan sanoa, en ymmärrä, selitätkö tarkemmin eivätkä he loukkaantuneena poistu takavasemmalle. 

NO KUN EN VAAN YMMÄRRÄ!

Sain unessa kirjallisen menestyksen avaimet ja jaan ne nyt teidän kanssanne

Unessa Ääni sanoi minulle: 
Sinä kirjoitat epäkaupallisista aiheista kaupalliseen tyyliin. 
Moni kirjoittaa kaupallisista aiheista epäkaupalliseen tyyliin. 
Opettele kirjoittamaan kaupallisista aiheista kaupalliseen tyyliin, niin sinä menestyt. 

(Olen niin innoissani tästä oivalluksesta, että jaoin tämän jo facebookissa ja kokeilin jatkotwiittausta, koska enkelin unessa antama tiivistys ei sittenkään ollut riittävän tiivis twiittiin)

Sain unessa kirjallisen menestyksen avaimet ja jaan ne nyt teidän kanssanne

Ajatelkaa sanan kannustaminen alkuperää, vähän karsee sana, eikö?

Jenni Haukiolla on ollut Suuri Ilo saada järjestellä Turun kirjamessuja ja hän on aivan innoissaan siitä miten loistava ohjelma on tulossa ja hän odottaa kovasti kirjamessuja. Lukiessani näitä hänen valmistelutiiminsä joukkopostitusterveisiä mietin, että onko se totta. Onko messujen järjesteleminen ollut suuri ilo.

Luultavasti se on ollut, mutta toisaalta asiasta ei voi olla ihan varma, koska vaikka se ei niin kovin suuri ilo olisikaan ollut, niin tällaisiin markkinointikirjeisiin ei voi koskaan laittaa, että

olen nyt ollut vähän ahdistunut siitä mitä tapahtuu Syyriassa ja Egyptissä ja mitä tapahtuu Turussa, että oliko se moskeijakin pakko töhriä. Ja mietin välillä koko tämän touhun tarkoitusta, että kannattaako järjestää tällaisia massatapahtumia, joihin pieni ihminen hukkuu ja herkkä sielu niin herkästi vammautuu. Mutta kun maailma nyt on tämmöinen, niin yritän pysyä mukana, varsinkin kun olen presidentin puoliso.

Noinhan ei voisi kirjoittaa, kun tarkoitus on kannustaa ihmisiä sankoin joukoin kirjamessuille. Mutta huomatkaa sanan kannustaa alkuperä. Kannushan on se piikki, joka kiinnitetään saappaaseen ja jolla lyödään hevosta kylkeen, kun se ei jaksaisi enää laukata.

Kirstin messuohjelma:
Lauantaina 5.10 Nuorisokirjailijoiden osastolla Fiilaan ja höylään klo 11.
Klo 15.30 olen Vinski lavalla Johannes ja Jura kirjan kanssa.
Sunnuntaina 6.10 klo 11.30 Fiore-lavalla Terhi Rannelan kanssa (Terhin Punaisten kyynelten talo ja minun Kaivattuni puheenaiheena), 
Klo 14 vuorossa Äidinkielen opettajien liiton osasto (Mutta mikä kirja, onko se tuo Johannes ja Jura?)
Sakariinina pohjalla Ihmissusikavalkadi 14.45 lähtien. Juri Nummelin haastattelee ja tulee sinne kai muitakin. 

Tarkemman ohjelman ja myös paikat jne löytää tietenkin kätevästi verkosta.

Ajatelkaa sanan kannustaminen alkuperää, vähän karsee sana, eikö?

Tämä se on elämätä

Minusta tuli reissulasse. Justiinsa kotiuduin Roomasta ja heti lykkäsin itseni seuraavalle reissulle. Tosin se on vain Tallinnaan, enkä osallistu viinaralliin, vaan menen katsomaan millainen on Ukraina kreeka katoliku kiriku Tallinna kogudus. En tiedä mitä tapahtui, eräs tyyppi vain sanoi, että hänellä on suhteita sinne mennäänkö ja minä olin heti että jee, mennään. Reissu on vasta joulukuussa ja tässä pitää ensin mennä läpi varsin tiivis opetusrupeama. On vielä jäljellä vähän kirjailijakummittelua ja vapaata kirjoittajakoulua, luovan kirjoittamisen johdantokurssia ja aineopintojen seminaaria. Ja ehdinkös minä jotain kirjoittaakin. Haluaisin ehtiä, vaikka huonolta näyttää ja ehkä se on ihan hyvä niin.

Tämä se on elämätä

Opettavaiset tarinat

Turun sanomissa oli Mari Viertolan kritiikki Johannes ja Jurasta. Arvostelu on myönteinen, vaikka säpsähdin tässä kohtaa:

Johannes ja Jura on positiivisella tavalla vanhanaikainen lastenkirja. Se nojaa mielenkiintoiseen juoneen, jota kertoo lukijoita toistuvasti puhutteleva ja omia mielipiteitään esittävä kertoja. Tarina on opettavainen, ja se puhuu lämpimästi ja rauhallisesti ystävyyden merkityksestä.

Siis tuo sana opettavainen. 

Kääk.

Tuntui kuin olisin jäänyt taas kiinni housut kintuissa, koska eiväthän tarinat saa nykyään olla opettavaisia. Vai saavatko? 

Ei tuo vanhanaikainenkaan tunnu pelkältä kehulta, vaikka siinä kyllä sanotaan, että positiivisella tavalla vanhanaikainen.

En minä tietenkään tosissani valista, mukavaa, kun kirja pääsi lehteen. Kyllähän minä olen vanhanaikainen ja opettavainen ihminen, ei siitä pääse mihinkään.

Opettavaiset tarinat

Postia itse kullekin

Tänään poistin jippiin postilaatikosta ehkä viisikymmentä roskapostia ja seuloin niiden joukosta muutaman oikean postin. Otsikoiden perusteella kolmannes roskaposteista lupasi kuinka peniksen saisi kasvamaan isommaksi. Kolmannes lupasi neuvoa jekut nopeisiin ja räjähtäviin orgasmeihin ja kolmannes lupasi jättipottia joko pelin tai pikalainan muodossa.

Koska käyn laatikolla säännöllisesti, saalis ei ollut tuon suurempi. MUTTA jälkikäteen heräsin miettimään elävätkö ihmiset kollektiivisen mielenhäiriön vallassa, kun roskaposti niin pakkomielteisesti pyörii alapääasioissa. Seksi on vapautunut, kaikki saavat olla kaikkien kanssa ilman, että kukaan mahtaa sille mitään, mutta vielä vaan läikkyvät paineet yli. Jossain on siis joukko ihmisiä, miehiä tai naisia, jotka haluavat kasvattaa itselleen mahdollisimman suuren peniksen ja hankkia helposti orgasmeja ja rikastua helposti.

Tästä blogista on tullut yhä ulkokirjallisempi, mutta ei voi mitään. Olen flunssassa, eivätkä työt muutenkaan suju. Huomenna menen Hirvensalon kirjastoon Loviisan kanssa ja se on muuten avoin yleisötilaisuus. Siis perjantaina klo 12 Hirvensalon kirjastossa, häppening Johannes ja Jura kirjan kunniaksi. Luvassa lasten tuottamaa ohjelmaa, kuvittaja-kirjailijaparin puheenvuoro ja Rotanrykäisy-tikkareita.

Postia itse kullekin

opettelen julmuutta

Koska hyvään tarinaan tarvitaan sympaattisia henkilöitä, kirjailija helposti kiintyy heihin ja sitten hänelle tulee suojelunhalu. Hän haluaa säästää henkilöitään kauheilta koettelemuksilta. Se on inhimillistä, mutta sitä pitäisi kyetä vastustamaan. Kirjailijan pitäisi välillä uskaltaa olla sydämetön henkilöitään kohtaan. Olen ehkä ollut liian kiltti. Pehmeä. Yritän nyt kirjoittaa tarinan, jossa vedän ihmiseni kölin alta kerran tai kaksikin.

opettelen julmuutta

Melkein pääsin Hesariin!

No en minä tietenkään, mutta Johannes ja Jura kirjani kuvittaja Loviisa Raussi on tänään Helsingin sanomissa...

Susu Petal on lukenut Majavakevään ja Johannes ja Juran ja kirjoittaa niistä blogissaan.

Tämän romaanin kävin eilen hakemassa postissa ja tänään kävin postittamassa niitä jo pienen kasan, mutta vielä niitä jäikin, joten jos haluat oman kappaleen ja kirjoittaa siitä esim. blogissa, niin ilmoittaudu kirsti.ellila(ät)netti.fi, niin pistän tulemaan, sillä en aio hautoa niitä täällä hyllyssä, enkä myöskään tyrkyttää vastahakoisille sukulaisille tms.

Mutta lasi skumppaa siis ilmestyneen kirjan ja yllättäen iskeneen julkisuuden kunniaksi!

Melkein pääsin Hesariin!

Kaikkien tiet vievät Roomaan, tai ainakin useamman kuin kuin Poriin

Kun käyn kotikaupungissani Porissa, en koskaan törmää siellä yhteenkään tuttuun. Ja minä sentään käyn siellä aika usein. Joskus olen oikein istunut kävelykadun penkillä ja odottanut, että eikö nyt yhtään kouluaikaista tuttua kävele vastaan. Mutta ei, ketään en ikinä näy.

Ja sitten menen elämäni ensimmäisen kerran Roomaan ja törmään heti tuttuun. Siinä sitten halataan ja hingutaan, että ei voi olla totta, ei voi olla totta ja todetaan, että totta se nyt sitten kumminkin oli. Jotenkin sopivaa, että se tapahtui syntymäpäivänäni. Kiva lahja.

Olinkin viime aikoina vähän miettinyt, että mitä tälle ihmiselle mahtaa kuulua, joten kätevää kun tuli samalla hoidettua tämä asia, kun kävin muutenkin pällistelemässä Rooman ihmeitä.

Kaikkien tiet vievät Roomaan, tai ainakin useamman kuin kuin Poriin

Satunnaisen matkaajan satunnaiset kuvat

Kolosseumia rakennettiin parhaillaan

Jotta pääsisimme sisälle Pietarinkirkkoon jonottamatta, jouduimme lähtemään liikkeelle varhain aamulla ja olimme oven takana seitsemältä, kun kirkkoa avattiin. Olimme arvoisessamme, sangen hurskaassa seurassa

Pappeja ja messupalvelijapoikia viiletti pitkin kirkkoa

Koska joku oli yrittänyt tuhota Piétan, sitä sai nyt katsella vain sekä pleksin, että aidan takaa

Pyhää paikkaa siivotaan

Roomalaiset voisivat tulla Turkuun ottamaan mallia siitä kuinka vaatimattomankin joen rannat voidaan ottaa johonkin muuhin käyttöön kuin yleiseksi urinariaksi, mikä oli asian tila Roomassa

Koska Marian kirkkoa Trasteveressä kehuttiin, kävin tsekkaamassa senkin. Oli se hieno. Erityisesti mosaiikit tekivät vaikutuksen

Satunnaisen matkaajan satunnaiset kuvat

Hengen voitto aineesta

Olen palannut ikuisesta Roomasta vuoden vanhempana ja entistä tietoisempana siitä, ettei mikään ole ikuista, ei Rooma, en minä. Vastassa kotona oli viemärin hajun lisäksi myös Taiteen keskustoimikunnan kuuluisa EI-kuori.

Mutta jatkan samaan malliin kuin tähän asti, vähän kuin tuo oranssipukuinen heppu. Voi olla, että hän huijaa. Siis tietenkin hän huijaa. Mutta rahan arvoinen suoritus silti. Annoin matkan aikana rahaa parille muullekin huijarille. Kyllä huijarikin ansaitsee rahansa jos huijaus on hyvä. Tuon oranssikaapuisen viitoittamaa tietä käyköön siis suomalaisen pitkänlinjan kirjailijankin tie.

Esperenza sanoi paavi, kun olin kuuntelemassa häntä keskiviikkona. Sanoi hän paljon muutakin, mutta en ymmärtänyt. Esperanza on hyvä sana. Ehkä tässä pärjätään.

Hengen voitto aineesta