Aivot änkyttävät aamutuimaan

Espoon seurakuntalehdestä soitti toimittaja, joka halusi tietää voiko kirkosta tosiaan tehdä viihderomaanin. Änkytin jotain vastaukseksi. Puhelun jälkeen vasta tuli mieleen, että kysytäänkö ihmiseltä, joka on kirjoittanut viihderomaanin vaikkapa politiikasta, että voiko tosiaan politiikasta kirjoittaa viihderomaanin.

Miksi en vastannut näin napakasti, kun toimittaja soitti.

Tajusin taas, että on selkeä syy siksi, miksi toiset kirjailijat ovat lausuntoautomaatteja, en minä.

Lisäys:

Tässä linkki Anna Amnellin kirjoitukseen, jossa hän kertoo miten jossain muualla maailmassa on ihan luonnollista, että papit seikkailevat kirjallisuudessa. Se mikä Suomessa on tavatonta on ihan normijuttua muualla.

Kiinnostava kysymys voisikin olla, miksi Suomessa suhde uskontoon on niin tukahtunut. Toistaiseksi vielä suurin osa kansasta kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta silti nuo samat ihmiset yrittävät olla kuin tuollaista instituutiota ei olisi olemassakaan.

Aivot änkyttävät aamutuimaan

Kaksi kirjailijaa messuilla

Terveisiä Anulle, jonka lohkaisun varastin tähän kuvaan.

Kaksi kirjailijaa messuilla

Toiset naiset auttakaa Arjaa

Jos teillä on kokemusta elämästä ns. toisena naisena, niin nyt voi keventää mieltä ja kertoa kokemuksista Arjalle, joka tekee aiheesta tietokirjaa Kirjapajalle. Tilanteen ei tarvitse olla juuri nyt päällä, vaan Arjalle kelpaa sellainenkin toinen nainen, joka on ollut toisena naisena joskus vuosia sitten. Parasta silti olisi, jos joku haluaisi kertoa siitä millaista on toisena naisena oleminen juuri nyt.

Olen siis selviytynyt messuilta kotiin, ja olen jälleen tuttuun tapaani alakulon vallassa. Niin valtavan paljon kauniita ja kiinnostavia kirjoja, niin valtavan paljon kiinnostavia kauniita kirjailijoita. Miten minä ylipäätään olen joskus kuvitellut, että minulla voisi olla jokin rooli tuossa kauniiden ja rohkeiden maailmassa. Lisäksi tein elämästäni noloja juonipaljastuksia Anulle, jonka kanssa olin syömässä nepalilaista ruokaa. Luultavasti join pari kaljaa liikaa.

Päivitin pitkästä aikaa sarjakuvabloginikin, tervemenoa katsomaan.

Yksityiskohtaisempaa messuraporttia saatte odottaa, enkä lupaa että sellaista tuleekaan.

Toiset naiset auttakaa Arjaa

Väliaikatietoa

Kirkollinen media oli paikalla kirjamessuilla ja teki haastattelustani uutisen. Minulla ei ole käsitystä siitä, mitä oikeastaan puhuin, joten hyvä, kun voi uutisesta tarkistaa. Haastattelijani Raisa Rauhamaa markkinoi kirjojani Kotimaan toimittajalle sellaisella volyymilla, että aloin jo miettiä onko hänelle maksettu siitä.

Se oli mukava, että paikalle oli tullut ihminen, joka oli kuunnellut Johdatus kirjoittamiseen videoluentoani Rovaniemellä, ellen nyt väärin muista paikkakuntaa. Olin kuulemma ollut ihan selkeä. Se oli huojentava tieto, koska olin tosiaan tässä välin muutaman kerran kiemurrellut miettiessäni, että miten ne luennot oikeastaan mahtoivat mennä.Oli jokseenkin outoa kuulokkeet korvilla istua kopissa, höpöttää mikrofoniin, katsella nettikameraa ja ajatella, että ehkä tätä joku jossain katselee.

Vielä tuosta blogilistauksesta, että taisi tulla kävijäennätys, sillä eilen täällä käytiin 1117 kertaa. Ihan varma en ole, että onko ennätys, mutta läheltä liippaa. Jäljen ääni tuntuu nyt heittävän tänne kaikkein eniten väkeä, joten kiitoksia sinnekin. Kirjoittelen tätä Hotelli Tornin huoneestani. Kohta lähden vähän kartsalle pyörimään, silleen hillitysti heitän muutaman kuperkeikan.


ps. Kirjamessuilla palkittiin Rakkaudesta kirjaan tunnuksella kirjabloggareita. Tunnustukset menivät seuraaville:

Hanna Matilainen: http://morrenmaailma.blogspot.com
Jessica Andersin: http://bokbabbel.com/
Hanna Pudas: http://kirjaintenvirrassa.blogspot.com/
Salla Brunou: http://sbrunou.blogspot.com/
Penjami Lehto: http://penjami.wordpress.com/

Sydämelliset onnittelut heille, ja kiitos Annelille, joka asiasta vinkkasi!

Väliaikatietoa

Nyt mua viedään messuilta messuille

Mainetta ja kunniaa vyöryy minua kohti vääjäämättömästi. Cision on listannut Top-blogeja ja Kirjailijan häiriöklinikka on kakkosena. Ei aavistustakaan millä perusteella lista on laadittu. Penjamilla on asiasta arveluja.

Hiukan kaivelee, että taas olen kakkosena. En ole ikinä ollut ykkönen missään. Alkaa vähän ottaa pattiin elämän tässä vaiheessa. Kaikissa kirjoituskilpailuissakin olen aina jäänyt toiseksi.
Tämmöinen on Cisionin lista:
1. Antiaikalainen
2. Kirjailijan häiriöklinikka
3. Sallan lukupäiväkirja
4. Jäljen ääni
5. Grafomania
6. Sokeripala
7. Bokbabbel
8. K-blogi – koko lailla kirjallisesti
9. Leena Lumi
10. Kirjoittajatreffit


Ja sitten se toinen ällistyttävä asia. Helsingin sanomien kirjallisuusliitteessä oli jonkinlainen arvostelu Ristiaallokkoa romaanista. Malmin seurakunnan kappalainen oli pistetty lukemaan kirjani ja kertomaan siitä mielipiteensä. Olen ihan huimaavassa nosteessa kuulkaa. Huomenna minä ihmeellinen ihminen olen nähtävänä ja kuultavana Eino Leino lavalla klo 11 ja perjantaina Louhi-lavalla klo 15.30. Tulkaa tulkaa, tämä tilaisuus ei ehkä toistu.

Nyt mua viedään messuilta messuille

Olen 20 000 euron arvoinen kuolleena

Olen lähdössä marraskuussa Pietariin kirjallisuusfestareille, koska olen mukana antologiassa joka ilmestyy Venäjällä. Piti hommata matkavakuutus ja tein sen netissä. En tiedä miksi nyt jotenkin havahdutti, kun piti miettiä millä tavalla vakuutan itseni. Pelkät hoitokulut, vai haluanko myös korvauksen, jos jotain sattuu. Entä jos kuolen, haluanko että omaiset saavat pienen lottovoiton kuolemani ansiosta. Päätin vakuuttaa elämäni 20 000 eurolla.  Toivon, että säilyn hengissä, mutta jos kuolen, mieheni voi ostaa uuden auton, jonkin pienen ja vaatimattoman. Sellaisen kuin minäkin olin.

Olen 20 000 euron arvoinen kuolleena

Emma olisi nyt sitten jo 24

Kymmenen vuotta sitten Emma ja naapurin Romeo julkaistiin. Sen jälkeen kirjoitin tiiviissä tahdissa sarjaan kuusi kirjaa, joissa Emma varttui neljätoistavuotiaasta kuusitoistavuotiaaksi. Elin hänen kanssaan kansalaisopiston näytelmäkerhossa, vapautin koe-eläimiä, otin tuntumaa maahanmuuttajiin, homoseksuaalisuuteen, internetiin ja kuolemaan.

Emmoja kirjoittaessa olin yli neljänkymmenen, mutta jostain syystä koin ja kuvittelin, että voin eläytyä nykytytön elämään ja kirjoittaa siitä romaanisarjan. Koen jollakin tavalla onnistuneenikin siinä, koska sain paljon sähköpostia, jossa tytöt kiittelivät kirjojani. Oli kivaa, että Emma oli ihan tavallinen tyttö, ei mikään koulun kuningatar, mutta silti hänelle aina sattui ja tapahtui. Siitäkin tuli kehuja, että kirjat olivat helppoja lukea. Sain palautetta tytöiltä, jotka eivät olleet koskaan lukeneet yhtään kirjaa loppuun, ennen Emma-kirjoja. 

Nyt en enää voisi kuvitellakaan kirjoittavani realistis-romanttista tyttökirjaa. Ei taittuisi minulta enää.

Ei kai viisikymppisen kuulukaan kirjoittaa sellaisia, jos ei koskaan tapaa tuon ikäisiä, eikä yhtään seuraa nykykulttuuria. Mutta outoa, että kymmenen vuotta sitten minusta oli ihan normaalia kirjoittaa tuollaisia kirjoja. Mitä ihmettä tällä välin on tapahtunut? Näin se ihminen muuttuu, elämä vie mennessään.

Emma olisi nyt sitten jo 24

Lehtien palstoilla

Turun sanomissa oli tänään Mari Viertolan arvio Ristiaallokosta. 
Napsin tähän muutaman katkelman:

Tiedän, että Kirsti Ellilän kirkkotrilogian päätösosaa, Ristiaallokkoa, on odotettu hartaasti, kuten aiheeseen sopii. Moni haluaa viihdekirjalta muutakin kuin loputtomia parisuhdepohdintoja.

Oikeastaan Ristiaallokkoa tarjoaa aika veikeän käänteen kirkon konservatiivisiipeä kipakasti arvostelevalle sarjalle. Se haastaa katsomaan asioita vihatun Auliksen kannalta, ja ihme tapahtuu: pöyhkeästä papista tulee ihminen...

Ristiaallokkoa paljastaa myös hauskasti, miten sanoilla voi sumuttaa ja miten aina voi yrittää puhua asiat puhtaammiksi. 

Vaikka aika paljon jää tarinan tasolla auki, on kuitenkin selvää, että jotakin Aulis matkan varrella oppii ihmisistä, itsestään ja Jumalan kuvana olemisesta.

Onnimannissa oli kuulemma arvostelu Eksyneistä, mutta koska minulle ei tule Onnimannia, en ole onnistunut saamaan arviota käsiini Hanna kuitenkin lohdutti, että se on ihan kiva arvostelu.

Turkulaisille tiedoksi, että Hansatorin Suomalaisessa kirjakaupassa oli Pappia kyydissä kirjaa tarjouksessa. Kovakantista saa pokkarin hinnalla, melkein.

Toipuminen viisaudenhampaan poistumisesta on sujunut hyvin, tähän mennessä. Heräsin kuudelta aamulla kirjoittamaan artikkelia Puutarhakirjaan. Siinäkin saa harrastaa tuota sanoilla sumuttamista, sillä aika onnetontahan se minun puutarhapuuhasteluni viime kesänäkin oli.

Lehtien palstoilla

Viisaudenhammas poistettiin ja heti on mielessä napsu ja kopsu

Menetin äsken viisaudenhampaan. Toivottavasti mukana ei lähtenyt jotain, mitä voisin vielä elämässäni tarvita. Viisastuuko ihminen vanhetessaan? Ei aina siltä tunnu.

Virheistään voisi koettaa oppia, vaan mistä tunnistaa virheensä. Minusta se ei ole niinkään helppoa. Olen vasta muutaman vuoden ajan uskaltanut ihan oikeasti kuunnella itseäni ja elää sen mukaan. Mutta vieläkin pelästyn ja nolostun, kun joku sanoo, että eihän noin voi tehdä, olet ihan tyhmä. Mutta sitten ajattelen, että ok, olen mieluummin tyhmä ja onnellinen, kuin viisas ja onneton.

Jos ihminen on kovin onneton, niin voiko hän edes olla silloin kovin viisas, itse asiassa.

Ja jos tyhmä on onnellinen, niin onko hän silloin kovin tyhmä?

No ei tästä kukaan mitään varmaan ymmärrä. Puudutusaine on puuduttanut aivoni. Olisi kiva nukkua päiväunet. Saako hampaanpoiston jälkeen ottaa jonkun pienen kopsun? Sekin voisi nyt sopia tähän väliin.

Viisaudenhammas poistettiin ja heti on mielessä napsu ja kopsu

Mä sulle eväät näytän

Mainoskatkossa oli luettu Eksyneitä, kiitos mediahuomiosta!
Preivissä oli luettu Ristiaallokkoa jo jonkin aikaa sitten, samoin Villasukan kirjahyllyssä, kiitos siitäkin. Luullakseni en ollut linkittänyt niitä tänne vielä. Varmasti on jäänyt muitakin linkittämättä, koska blogeissa nuohoaminen on ollut vähissä tänä syksynä.

Sain tänään suloista palautetta, kun kuulin kuusivuotiaasta pojasta joka on hullaantunut Reetta ja linnan vangit kirjaan. Hän oli päässyt tutustumaankin Turun linnan jänniin salaisiin paikkoihin joita ei kaikille näytetä. Tiedän pari muutakin lasta, jotka ovat innostuneet siitä ajatuksesta, että Turun linnassa on paskakuilu. Tiedän myös joidenkin ihmisten lähestyneen Turun linnan ylläpitoa siinä toivossa, että olisi mahdollista päästä Reetta-kierrokselle tutustumaan salakäytäviin, mutta toistaiseksi kaikki yritykset ovat karahtaneet kiville.

Porin seurakuntalehdestä kävi tänään toimittaja tekemässä juttua. Minä luulin, että ne siellä olisivat heränneet tajuamaan miten hyvän kirkkotrilogian olen kirjoittanut ja siksi halusivat jutun. Mutta ne halusivatkin porilaissyntyisen kirjailijan kertomaan mitä eväitä Pori on antanut elämään.

Mä sulle eväät näytän

Pääni on Laura Lepistön jalka

Kertomus jatkuu blogissa oli paitsi luettu Pappia kyydissä kirjaani (kiitos mediahuomiosta!) myös pohdittu minua suhteessa blogiini ja kirjoihini: Luettuani kirjan olen kyllä melkoisen hämmästynyt, ettei Ellilä enempää kehuskele itseään. Jos ihminen kirjoittaa näin viihdyttävästi ja kiinnostavasti, niin miten on mahdollista, että kirjailija yhä epäilee itseään?

Yritän selittää niille joita asia askarruttaa.

Luin uutisen luistelija Laura Lepistöstä. Hänellä on jalassa ärtynyt hermokudos. Välillä jalka paranee, mutta hermokudos ei kestä luistimen puristusta. Pienikin puristus aiheuttaa pahan kiputilan.

Minulle on pääkoppaan muodostunut samanlainen hermokudos kuin Laura Lepistöllä jalkaan. Se muodostui kansakoulussa ja paheni oppikoulussa. Minulla oli paha lukihäiriö, ja sen lisäksi olen temperamentiltani ns. herkästi häiriintyvä. Koulussa se näkyi hajamielisyytenä, unohteluna, harhautumisena milloin mihinkin. Olin myös lihava, jonka vuoksi opettaja piti minua muutenkin idioottina. Kouluvuodet olivat ilman liioittelua suurta kärsimystä. Ei sille mitään voi, että sellainen jättää jälkensä ihmiseen. Enimmän osan aikaa pärjään ihan hyvin, mutta heti kun elämään tulee vähän vääränlaista puristusta, niin heti pärähtää täysi oireyhtymä pintaan.

Pääni on Laura Lepistön jalka

Helsingin kirjamessut, täältä tullaan, vaikkei yhtään huvita!

Helsingin kirjamessut lähestyvät vääjäämättä. Työnnän pääni maahan kuin strutsi. Toivon, että kirjamessut menevät pois, kun en ajattele niitä, mutta nyt ne ovat jälleen tämän huonosti nukutun yön jälkeen lähempänä. Nousen siis mestaus-, ei kun siis messulavalle kahdesti.


Torstaina 27.10 klo 11.00 Eino Leino-lavalla puheenaiheena on Ristiaallokkoa

Perjantaina 28.10 klo 15,30 Louhi-lavalla puhun Eksyneistä 
Silloin kanssani lavalla on Maria Autio, joka saattaa tietää jotain ajatusten lukemisesta, ainakin hänen kirjansa on nimeltään Ajatustenlukija.

Minulla on ollut tähän mennessä kaksi jaksoa, joiden aikana olen kyseenalaistanut oman kirjoittamiseni. Olen kerran päättänyt ja toisen kerran melkein päättänyt, että lopetan kirjoittamisen. Nyt olen miettinyt, olenko taas ajautumassa vaiheeseen, jossa joudun miettimään kirjoittamiseni tulevaisuutta. Nyt minulla ei kylläkään ole sellainen olo, että olisin jotenkin palanut pohjaan enkä enää pystyisi kirjoittamaan.Mutta tunnen ajautuvani yhä syvempään konfliktiin ns. ajan hengen kanssa, ja mietin osaanko kirjoittaa omasta todellisuudestani tavalla, joka riittävässä määrin tavoittaisi ihmiset.

Riittävässä määrin tarkoittaa, että vaikka lehdet eivät kirjoita, eivätkä myyntiluvut kiipeile tähtiin, kirjat liikkuvat kuitenkin kirjastoissa, joihin niitä on myös hankittu.

Jonkinlainen nahanluonti siis menossa. Aika näyttää mitä siitä seuraa. On ollut mukava, kun noita graafisia hommia on ollut tarjolla paljon. Olen niissä amatööri, mutta jatkuvasti opin myös uutta. On hauskaa, kun voi löytää itsestään sellaisia puolia, jotka ovat olleet itsellekin täysin piilossa.

Helsingin kirjamessut, täältä tullaan, vaikkei yhtään huvita!

Suurin osa kulttuurista on täyttä kultaa

Eikö saa sanoa, että suurin osa "kulttuurista" on täyttä roskaa? Kyselee anonyymi tuon edellisen postauksen kommenteissa. Saa toki sanoa, ja moni sanookin, mutta mitä se tarkoittaa?

Saa myös sanoa, että elämä on mieletöntä. Etenkin 70-luvulla se taisi olla suosittukin lausunto kirjailijoilta ja runoilijoilta. Syvällisen ihmisen tuli ajatella niin, kokea niin. Elämä on mieletöntä. Ehkä se on jopa totta, mutta mitä se tarkoittaa?

Mitä merkitystä on tällaisilla syvällisillä lausahduksilla, jotka voivat merkitä mitä tahansa, tai eivät yhtään mitään?

Suurin osa kulttuurista on täyttä kultaa

Luin Parnassoa, uskokaa tai älkää

Tommi Melender kirjoittaa Parnasson kolumnissaan, että hän ei osaa rentoutua kirjallisuuden parissa.  Jos on kysymys ajanvietteestä, hän valitsee mieluummin Mestarien liigan ottelun kuin viihdyttävän romaanin.  Helsingin sanomien kriitikon ylistyksistä huolimatta bestseller oli jäänyt kesken ja saanut hänet pohtimaan tällaista. Hän toteaa, ettei kirjojen parissa välitä niinkään viihtyä, vaan saada niistä jotain hyötyä.

Hämmästyttävä ajatuskulku. Jos minä viihdyn jonkin kirjan parissa, ajattelen oikopäätä, että kirjasta oli minulle hyötyä. Koska viihtyminenhän on hyödyllistä.

Toisaalta ajattelen niinkin, että on tärkeä osata välillä tehdä asioita, joista ei ole selkeää hyötyä. Kaipa hyödytön tekeminen voisi olla kirjan lukemistakin, ei pelkästään penkkiurheilua.

En suin surminkaan haluaisi ainutkertaista elämääni viettää Mestarien liigan parissa, joten olen ilmeisesti tuomittu etsimään viihdykkeeni kirjoista, varsinkin kun televisiosta tulee uusintojen uusintoja, ja satakuntalainen jäykkis ei taivu maksukanaville.

Sinänsä minusta ihan tervettä jättää kesken kirja, josta kriitikko väittää että sen pitäisi tehdä vaikutus joka hemppaan. Sellaista kirjaa ei ole, eikä tule, joka kaikkiin uppoaisi. Olisi tietysti mukava, jos myös kriitikot oivaltaisivat tämän perusjutun, joka liittyy ihmisen yksilöllisyyteen ynnä muihin sellaisiin hienoihin juttuihin.

Luin Parnassoa, uskokaa tai älkää

Hei, lopetetaan kirjallisuuskinastelu ja pistetään välillä asioita tärkeysjärjestykseen

Koska en ollut ajatellut, että saisin palkan Turun kirjamessujen Vedetään hatusta esiintymisestä, minun oli psykologisesti helppo päättää, että pistän palkkarahat Itä-Afrikkaan, jossa kärsitään pahimmasta kuivuudesta kuuteenkymmeneen vuoteen. Sain rahoilla kuukauden ruokapaketin kahdeksalle ihmiselle. Haastankin nyt teidät rakkaat lukijani, ja mahdollisesti vihollisenikin, että jos vain löytyy ylimääräistä rahaa, auttakaa ihmisiä Itä-Afrikassa. Pieni raha voi pelastaa ihmishenkiä. Minä pistin rahani menemään Kirkon ulkomaanavun kautta, mutta te saatte tietenkin käyttää sitä organisaatiota, joka on saavuttanut teidän luottamuksenne. Kiitos!

Hei, lopetetaan kirjallisuuskinastelu ja pistetään välillä asioita tärkeysjärjestykseen

Kukkuu

Ihan sivuhuomiona ennen päivän töitä. Minkä vuoksi Turun sanomien artikkelia ja lanukirjailijan markkinointistrategiaa pohdiskeleva bloggaukseni ladattiin yli 800 kertaa? Ja miksi se sai nettihäirikön kömpimään jonkin liejukiven alta? 800 latausta päivän aikana ei ole mikään ennätys, mutta on se aika paljon jos postaus liittyy lanukirjoihin.

Tämän päivän esityslistalla on vihdoin ja viimein kirjoittamista. Ihanaa!!!! Tätä mä olen aina halunnut, mutta elokuussa rysähti projektit niskaan, ja ne vaan oli pakko hoitaa ensin. Mutta nyt ne on hoidettu. Ja minulla on pää täynnä ihania ideoita. En oikein malttanut nukkuakaan. Yölläkin piti herätä laittamaan asioita muistiin. Mutta nyt ensin aamukaffeelle.

Kukkuu

Taas tehtiin kirjallisuushistoriaa, ja sitä tapahtuu pari kertaa vuodessa tätä nykyä

Lauantain Turun sanomissa oli juttu esikoiskirjalija Netta Walldenista. Hän pisti vielä paremmaksi kuin blogistien tuntema Henna Helmi alkuvuoden esikoisellaan.

Nettapa oli jutun mukaan pohdiskellut esikoiskirjaansa joku ilta viitisen minuuttia ja sitten viikonloppuna kirjoittanut sen. Maanantaina hän oli jo ollut kärsimätön, kun ei heti tullut kustantamoilta vastausta. Mutta pienemmiltä kustantamoilta oli sitten alkanut tipahdella vastauksia maanantainkin aikana. Isommille kustantamoille hän oli antanut kolme päivää armonaikaa, ja sinä aikana sitten kaikki muutkin kustantamot olivat jo halunneet hänen kirjansa. Hän oli sitten valinnut näistä Wsoy:n. Nyt kirjasta oli otettu jo toinen painos.

Kulttuurisivulla oli siis iso juttu, mutta ei sanaakaan kirjasta. Joten ei voi tietää onko kirja hyvä vai huono vai mikä se on, eikä ole väliäkään, koska jutun tekoon riittää, kun kirjan syntyyn liittyy tällaisia järisyttävän pöyristyttäviä yksityiskohtia.

Kivahan on meikäläisenkin taas tuollaisen jutun jälkeen luennoilla ja muilla kirjoittajakursseilla painottaa itseäänkunnioittavan käsityöläisyyden perinnettä, toisin sanoen, että kirjaa mietitään ja pohditaan ja kirjoitetaan huolellisesti useampaankin kertaan. Kuka minua uskoo, kun isoimmat jutut revitään siitä jos joku tekee kirjansa päivässä.

Todellisuudessahan me emme varsinaisesti tiedä mitään siitä, miten Wallden on kirjansa kirjoittanut. Hän on opiskellut markkinointia ja ehkä keksinyt tällaisen kivan kikan, jolla saa huomiota nykymaailmassa, jossa hyvin tehdyllä kirjalla ja tarinalla ei välttämättä sitä huomiota saa ilman jippoja ainakaan.

Nyt vain jäämme kiinnostuksella seuraamaan mitä seuraavaksi. Kuka tekee vielä järisyttävämmän ennätyksen, ja mikä kiinnostavinta, mitä tästä uudesta kirjailijaihmeestä loppujen lopuksi kuoriutuu.

Aina valpas Kaisa Kyläkoski ehti jo kommentoida, että esim. Anne Tammelin on lukenut kirjan ja tykännyt!

Myös Lastenkirjahylly on arvioinut kirjan.

Taas tehtiin kirjallisuushistoriaa, ja sitä tapahtuu pari kertaa vuodessa tätä nykyä

Dejavuu iski lavalla

Kirsti Kuronen pyysi minua mukaan Vedä hatusta ohjelmaan Turun kirjamessuille. Ideana siinä on  yleisön edessä ex tempore kertoa tarinoita hatusta vedettyjen sanojen perusteella. Hatusta vedetään ensin tyylilaji, sitten henkilö, sitten sana joka muuten vain pitää olla tarinassa.

Harkittuani asiaa jonkin aikaa kieltäydyin. Rohkeus ei riittänyt.

Puhuimme asiasta, kun olimme samalla Vilnan-matkalla, ja siellä lupasin, että jos joku hatusta vetäjistä sairastuu, voin tulla sijaiseksi. Kirjailijat ovat tervettä ja luotettavaa sakkia, joten tiesin ettei sellaista kauhistuttavaa tilannetta tulisi.

Vielä perjantaina puhuin Kirstin kanssa kirjamessuilla ja hän kertoi sen rauhoittavan viestin, että kaikki ovat tulossa todellakin, eli minulla ei ollut hätää.

Lauantaina kävin kiinalaisten kaupasta ostamassa jättimäisiä katkarapuja edulliseen hintaan ja kaupasta ulos tultuani soi puhelin. Kuinka ollakaan, eräs kirjailija oli sairastunut. Minä jouduin tilanteeseen, jossa annettu lupaus on lunastettava, tai sitten myönnettävä, että olen toivoton lusmuilija.

Sunnuntaina nousin lavalle kollegoideni Kirsti Kurosen, Tuula Sandtrömin ja Katariina Romppaisen kanssa. Olin niin järkyttynyt tilanteesta, etten olisi kysyttäessä muistanut edes nimeäni. Ensimmäiseksi minun piti kertoa absurdi tarina vauvasta, ja tarinaan piti liittyä kurpitsa. Suureksi yllätyksekseni keksin jotain.

Mutta mikä kummallisinta, kun olin siellä lavalla, muistin yhtäkkiä, että minähän olen tehnyt tällaista joskus aikaisemminkin. Koulussa äidinkielen tunneilla. Meillä oli yläasteella ex tempore esityksiä ja ne olivat minusta hauskinta maailmassa. Mutta olin unohtanut aivan kokonaan, että minussa on tällainenkin puoli. Mihin se oli kadonnut ja miksi? Ei aavistusta. Mutta todella jännittävää, että vielä tässä iässäkin voi saada kontaktin tuntemattomiin positiivisiin puoliin itsessään. (Eikä aina pelkästään niihin negatiivisiin siis.)

Dejavuu iski lavalla