Helsingin sanomat vastaa kirjailijoille

Kulttuuritoimituksen esimiehen Jaakko Lyytisen vastaus, kirjailijoiden jatkovastaus Lyytiselle ja niin edelleen löytyy Grafomaniasta, en toista sitä täällä. Puutun vain yhteen Lyytisen kommenttiin:

Julkaisemme vuosittain kymmeniä lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsitteleviä arvioita ja artikkeleita. Niitä on vähemmän kuin aikuisten kirjallisuutta, mutta kulttuurisivujamme lukevat pääasiassa aikuiset, joten tämäkin valinta on mielestämme hyvin perusteltu.


Ajattelevatko toimittajat, että lapset heti lukemaan opittuaan ryhtyvät tutkimaan sanomalehtien kulttuurisivuja ja ympyröimään sieltä kiinnostavia teoksia merkkaustussilla. Sitten he murtavat säästöpossunsa ja lähtevät kirjakauppaan kirjaostoksille?

Hei haloo kulttuuritoimitus. Lastenkirjoja ja nuortenkirjoja ostavat samat ihmiset jotka ostavat muutkin kirjat. Siis aikuiset. Äidit, isoäidit, tädit, kummit jne.Ne samat tyypit jotka kansoittavat teattereiden katsomot, konserttisalit jne.

Lyytinen sanoo, että Helsingin sanomat haluaa palvella lukijoitaan. Olisikin hienoa, jos lukijat aktiivisemmin ottaisivat yhteyttä lehden toimittajiin ja kertoisivat millaista palvelua he haluaisivat. Itse tiedän monia, jotka ovat lopettaneet Hesarin tilaamisen nimenomaan siksi, etteivät koe sen enää palvelevan itseään. En itsekään juuri koskaan löydä Hesarin kulttuurisivuilta esittelyjä kirjoista, jotka minua kiinnostaisivat, kyllä ne yleensä pitää etsiä jotain muuta kautta.

Helsingin sanomat vastaa kirjailijoille

Hyvä Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus,

Olemme huolissamme lasten ja nuorten kirjallisuuden näkyvyydestä ja arvostuksesta lehdessänne. Julkaisitte maanantaina 20.2.2012 “Kevään lasten- ja nuortenkirjat” -listan. Toisin kuin otsikointi antaa ymmärtää, listalta puuttui useita kirjoja ja kirjailijoita, joiden nimet oli kuitenkin kustantamoista ilmoitettu. Nettilehden lista ei myöskään ollut kattava. Suomen suurilevikkisimpänä lehtenä Helsingin Sanomilla on erityinen asema ja vastuu uutisointinsa oikeellisuudessa. Nykyinen käytäntö on harhaanjohtava lukijoita kohtaan ja suorastaan haitallinen kirjailijoille, joista monille Helsingin Sanomien kevään kirjalista on ainoa tapa ilmoittaa suurelle yleisölle, että kirja on ilmestynyt. Näin erityisesti esikoiskirjailijoille, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa, sekä pienempien kustantamoiden kirjailijoille, joilla ei ole resursseja kirjansa mainostamiseen laajemmin. Haluaisimmekin tietää, millä perustein ja millä etiikalla Helsingin Sanomat päättää, kuka on listalla mainitsemisen arvoinen.

Kummastusta on herättänyt myös kirjallisuuden eri lajien arvottaminen, joka näkyy lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden saaman huomion vähäisyydessä. Lanu-kirjallisuus unohtuu herkästi muun kirjallisuuden rinnalta. Myös lanu-kirjallisuuden palkintoehdokkuuksista uutisoidaan valikoivasti: esimerkiksi kansainvälistä ja huomattavaa Alma-palkintoa, jonka saajaksi on tänä vuonna ehdolla kuusi suomalaista kirjailijaa, ei ole käsittääksemme uutisoitu Helsingin Sanomissa mitenkään.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus on yhtä tärkeää kuin aikuisille suunnattu kirjallisuus. Ammattitaitoiset aikuiset kirjailijat kirjoittavat kummankin kategorian kirjat. Ilman nuorena hankittuja myönteisiä lukuelämyksiä kotimaisen kirjallisuuden parissa on kotimaiseen kirjaan tarttuminen aikuisena kynnyksen takana.

Lienee aiheellista kysyä, miksi Helsingin Sanomat ylipäätään kokee tarpeelliseksi listata erikseen aikuisten kirjat ja lapsille ja nuorille suunnatut kirjat. Julkaistavien kirjojen luokittelu nykyisessä muodossa aiheuttaa tietoa etsivälle lukijalle päänvaivaa. Erityisen hankala nykyinen käytäntö on esikoiskirjojen sekä fantasia- ja scifi-kirjojen kohdalla. Kaikki vuoden esikoiskirjat eivät esiinny esikoiskirjojen listassa ja fantasia- ja scifi-kirjoja löytyy niin aikuisten, lasten ja nuorten kuin fantasiakirjojenkin listoista. Kaikkia lasten ja nuorten kirjoja, jotka ovat fantasiaa, ei luokitella fantasian alle.

Kaunokirjallisuuslistat voitaisiin hyvin jakaa pelkästään kahteen otsakkeeseen: kotimainen kaunokirjallisuus ja käännetty kaunokirjallisuus. Eri kirjallisuuden lajeja varten voitaisiin rakentaa merkintäsysteemi, jossa jokaisella genrellä olisi oma logonsa: esikoinen, yleinen kaunokirjallisuus, scifi ja fantasia, lapset, nuoret. Näin yksittäisillä kirjoilla voisi olla useita määreitä sen sijaan, että ne sijoitettaisiin erillisille listoille. Otsikoinnissa olisi reilua mainita, onko kyse toimituksen valikoidusta poiminnasta vai kattavasta listasta. Nämä muutokset vähentäisivät eri kirjallisuuden lajien tarpeetonta arvottamista ja takaisi lukijoillenne mahdollisimman tasa-arvoisen ja selkeän kuvan vuoden kirjallisuustarjonnasta.

Magdalena Hai

J.S. Meresmaa

Hanna van der Steen

Kirsti Ellilä

Hannu Hirvonen

Marjut Hjelt

Anu Holopainen

Tuula Kallioniemi

Anneli Kanto

Markku Karpio

Kirsti Kuronen

Anne Leinonen

Päivi Lukkarila

Kirsi Pehkonen

Hyvä Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus,

Villi luonto

Hopeaturkki kirjassa Majavakevät. Kuva: Kirsi Haapamäki

Helsingin sanomien uutisen mukaan lastenkirjoissa on yhä vähemmän luontoa ja eläimiä. Tutkimus koski amerikkalaisia palkittuja lastenkirjoja.

Jotenkin hämärästi on sellainen mielikuva, että suomalaisissa lastenkirjoista luontoa vielä löytyisi. Mutta ehkä Suomessakin on jo näkyvissä luontosuhteen ohentumista, ainakin Tuomas Nevanlinnan nuortenkirja Antero joutuu luontoon tuntuisi vähän viittaavan siihen suuntaan, ettei luonto mitenkään itsestäänselvästi kuuluisi jokaisen lapsen kokemusmaailmaan. Jos lähipiiriin kuuluvan lapsen luontosuhdetta pitäisi tukea ja vahvistaa, saattaisi Majavakevät olla passeli lahjakirja.

Itse muistan, että Ernest Thompson Setonin eläinkirjat, varsinkin Eläinten sankareita oli kirja, joka piti lukea monta kertaa. Kun ajattelee, miten tärkeitä Setonin kirjat olivat lapsena, on kummallista, että vasta nyt tulin googlettaneeksi hänet. Seton näyttää olleen mukana Partioliikkeessä, mutta eronneen siitä myöhemmin liikkeen sotilaallisuuden vuoksi.

Olisin halunnut lapsena partioon. Minusta heillä oli upeat vaatteet ja olisin halunnut päästä villiin luontoon eloonjäämiskursseille ja muille jännittäville leireille. Mutta olin lihava ja vanhempani pelkäsivät, että minua kuitenkin kiusattaisiin partiossa. Joten niinpä minusta ei koskaan tullut partiolaista. Mutta onneksi saan kirjoittaa kirjoja, joissa lapset seikkailevat villissä luonnossa ja kohtaavat villieläimiä.

Villi luonto

Mutta mihin meni Henki ja elämä?

Viimeisimmässä Voimalassa Johanna Vehkoo ymmärtääkseni kritisoi sosiaalista mediaa siitä, ettei se avarra ihmisten maailmaa vaan luo kuplan jonka sisällä ihmiset etsiytyvät samanmielisten seuraan ja ottavat vastaan ainoastaan sellaista informaatiota joka sopii heidän maailmankuvaansa. Tämä on siis muistinvarainen tulkinta Vehkoon näkemyksestä.

Epäilemättä pitää paikkansa, joskin sellaistakin piirrettä on, että ihmiset nimenomaan saattavat etsiytyä kommentoimaan blogeja, jotka ärsyttävät heitä. Blogeja, jotka edustavat erilaista maailmankuvaa kuin heidän omansa. Kommentointi on usein viiltävän pilkallista, joskus hyökkäävääkin. Mutta voisihan tällaisen oman maailmankuvan vastaisen blogin kommentoimisen nähdä myös pyrkimyksenä avartua omissa näkemyksissään.

Mutta kyllä me yleensäkin elämme kuplissamme, emme pelkästään virtuaalitodellisuudessa, vaan myös tuossa todellisessa todellisuudessa. Vaikka minulle tulee erilaisia lehtiä, luen niistä vain itseäni kiinnostavat artikkelit. Kun menen kirjastoon, valikoin itseäni kiinnostavat kirjat luettavaksi. Kun tapaan ihmisiä, en ystävysty kaikkien kanssa vaan vain joidenkin.

Eilen joka tapauksessa astuin oman virtuaalikuplani ulkopuolelle. Pidin netittömän päivän. Olin etukäteen huolestunut kuinka se sujuisi, mutta päivä oli rentouttava. Luin Luptonin Sisaren loppuun. Juu, oli siinä yllätyksiä lopussa. Ja parasta oli, että sain idean tarinaan, jota olen välillä kehitellyt mielessäni, mutta en ole vielä ryhtynyt kirjoittamaan. Piirsin kolme kuvaa.

Tampereella on huhtikuussa kirjamessut. Minä olen siellä sunnuntaina 15.4 fantasiapaneelissa kollegoideni Hannan ja Jennin kanssa. Tätä kirjoittaessani muistin, että joskus oli sellaisetkin festarit kuin Henki ja elämä, mitä niille tapahtui, vai tapahtuiko mitään?

Mutta mihin meni Henki ja elämä?

Markkinoitu kirja

Siitä on joitakin viikkoja, kun tämä kirja tömähti postiluukustani. Pyytämättä, kiitos Gummeruksen markkinointitiimin. Ilmeisesti se on tullut monille varsinaisille kirjabloggaajillekin, jotka ovat jo ahkerasti kirjoitelleet kirjasta. Näin toimii tehokas kirjamarkkinointi.

Hitaasti ja sitkeästi olen punnertanut kirjaa eteenpäin, eikä se huono olekaan. Silti mietin, että miksi juuri tätä on markkinoitu näin massiivisesti, että minäkin sain oman kappaleeni. Niitä on varmasti kylvetty ympäriinsä jos minullekin riitti.

Tarinassa on paljon kaikkea valtaisan dramaattista, ehkä se tekee kirjasta niin (nais)kansaan uppoavan. (Vai voisiko tämä kirja kiinnostaa myös miehiä? Olen väsynyt tasa-arvojauhantaan, mutta mies-nais-kysymykset eivät jätä rauhaan.) Kirjassa on perinnöllisiä sairauksia, kuolleita lapsia, roistomaisia miehiä, vastoinkäymisten haurastuttamia äitejä ja kuolemankin yli kurottuvaa sisarusrakkautta, eikö vähempikin riittäisi. Olisi kiinnostava tietää kuinka paljon kirjaa saadaan pumpattua markkinoille.

Kirjabloggarit lupaavat, että lopussa odottaa yllätys. Oma keskittymiseni on sen verran huonoa, että suurin yllätys on jos pääsen kirjan loppuun asti. Se ei johdu siitä, että kirja olisi huono, vaan siitä että toistakymmentä vuotta jatkunut netissä roikkuminen on syönyt aivojani ja minun on vaikea keskittyä riittävän pitkäjänteisesti.Onneksi asia on hoidossa. Huomenna pidän nettipaaston ja annan aivojeni rauhoittua.

Markkinoitu kirja

Kuinka erotetaan hieno ihminen prostituoidusta

IMF:n entinen pääjohtaja Srauss-Kahn on pidätetty, koska häntä epäillään yhteyksistä maksullisia seuralaisia järjestävään prostituutiorinkiin. Asianaja Henri Leclercin mukaan Strauss-Kahnin on ollut mahdoton tietää ovatko naiset olleet maksullisia vai eivät. Turun sanomien mukaan: Tällaisissa juhlissa ihmiset eivät ole aina vaatteet päällä. Koettakaapa itse erottaa, onko alaston nainen prostituoitu, vai hieno leidi.

Kun Strauss-Kahnin tapaiset pomot pönöttävät uutislähetyksissä ja antavat lausuntojaan, mietin aina mikä saa jonkun jaksamaan tuollaista elämää. Mutta ehkä sitä jaksaa juhlien vuoksi, joissa ihmiset eivät ole aina vaatteet päällä. Minä en tiedä tuollaisista juhlista mitään. Veljen 60-vuotisjuhlissakin kaikilla oli vaatteet päällä alusta loppuun, ja suoraan sanoen se on minusta ihan hyvä niin.

Mutta mitä paastoon tulee, ajatukseni ovat nyt kirkastuneet. Kokeilen täydellistä nettipaastoa perjantaisin. Aina kun aion klikkailla nettisivuja otankin kirjan käteen ja luen sieltä muutaman ajatuksen. Pitäisikö valita tietty kirja, vai luenko mitä vaan kirjaa? Liitän paastooni myös pyrkimyksen tehdä hyviä tekoja, edes pieniä.

Kuinka erotetaan hieno ihminen prostituoidusta

Pullakarnevaalit

Taas on tullut aika miettiä paastoa. Viime vuonna en muistaakseni edes yrittänyt. Edellisenä vuonna yritin mutta hiilihydraattitietoinen ruokavalioni muuttui kesken kaiken riehakkaaksi karjalanpiirakkakekkeriksi. Liha on niin heikko.

Myös mieleni on heikko. Viikonloppuna olin juhlissa, jossa aikuinen lapsi nimitti äitiään hylkeeksi ja äiti vain nauroi. Kommentin oli laukaissut valokuva, jossa kyseinen äiti-ihminen makasi uimapuvussa rannalla. Jos minua nimitetään hylkeeksi, voin kertoa, etten osallistu ilonpitoon. Luultavasti poistun itkien paikalta, päätän etten enää koskaan syö mitään ja sorrun seuraavassa hetkessä.

Paaston päätarkoitus ei ole ruuasta kieltäytyminen, muutenhan anorektikot eivät voisi ollenkaan paastota. Anorektikko voisi paastota vaikka syömällä joka päivä laskiaispullan.

Paaston tarkoitus on raivata tilaa hiljaisuudelle, asioiden tärkeysjärjestysten uudelleen arvioinnille, esimerkiksi. Säästyneet rahat voisi käyttää johonkin hyvään tarkoitukseen.

Hyvää laskiaista! Huomenna on siis tuhkakeskiviikko. Silloin kadutaan tomussa ja tuhkassa. Olisikohan lähikaupassa laskiaispullia, pitäisikö hakea muutama? Ei niiden syöminen ehkä ole yhtä hohdokasta kuin meininki Sao Paolon sambakarnevaaleissa, mutta kelpaa paremman puutteessa.

Ps. Aina voi aloittaa Ekopaaston.

Pullakarnevaalit

Kyllä Baudelairekin jo tiesi

Maailma toimii vain väärinymmärryksen ansiosta. Yleisen väärinymmärryksen seurauksena kaikki näet ovat yhtä mieltä. Sillä jos ihmiset onnettomuudekseen ymmärtäisivät toisiaan, he eivät voisi olla yhtä mieltä mistään. Kirjoittaa Baudelaire Alastomassa sydämessä.

Ei siitä ole kauaa, kun olin itse palaverissa, ja kuuntelin kuinka kaksi ihmistä puhuivat toisilleen pöydän yli. Toinen sanoi: Mikään ei tunnu miltään, jos ei näe vaivaa asioiden eteen. Esimerkiksi vappu ei tunnu miltään, jos ei tee simaa ja tippaleipiä ja koristele kotia. Ja toinen vastasi: Ihan totta! Jotkin ohimenevät pienet asiat voivat olla merkittäviä, täytyy osata elää hetkessä! He olivat kumpikin aivan selvästi siinä uskossa, että puhuivat samasta asiasta ja olivat siitä samaa mieltä.

Palaverin jälkeen sanoin toiselle, että oikeastaan he olivat päinvastaista mieltä. Toinen oli sitä mieltä, että hyvien hetkien eteen pitää nähdä valtavasti vaivaa. Toinen taas sitä mieltä, että ne tulevat yllättäen, usein silloin kun niitä vähiten odottaa.

Sittemmin olen entistä systemaattisemmin tehnyt havaintoja siitä kuinka hauras on sanojen luoma yhteys. Samoihin sanoihin liitämme kukin täysin omat merkityssisältömme. Ihmeellistä, että yhteiskunta näinkin hyvin pysyy kasassa ja pystytään edes jonkinlaista yhteisymmärrystä luomaan eri toimijoiden välille.

ps. huomatkaa, että sarjisblogini on jälleen päivittynyt.

Kyllä Baudelairekin jo tiesi

Haapasalo perimmäisten kysymysten äärellä

Tiedoksi, että Teemalta tulee tänään kahdeksalta uusintana Silkkitie 30 päivässä. Olen tykkääntynyt sarjaan ja tämän jakson loppu on mielestäni suorastaan vaikuttava. Ville Haapasalo on jonkinlainen iso luonnonlapsi, vähän pölvästi, mutta vilpitön ja avoin. Jakson lopussa hän menee tapaamaan shamaania ja viettää päivän tämän luona. Hän kiipeää kukkulalle, joka on tunnettu energioistaan ja tekee tuttavuutta uskonnollisen kokemuksen kanssa. Harvoin tulee nykyään televisiosta ohjelmaa, jota katsoessa voi sekä liikuttua että huvittua aivan samanaikaisesti, mutta tämän jakson lopussa minulle tuli kyynelet silmiin samalla kun nauratti aivan älyttömästi.

Ystävällinen anonyymi oli kaivanut esiin Yle Areenan, jossa tuon jakson voi jo nyt katsoa, mikäli ei illalla huvita kykkiä telkkarin ääressä. Kiitos!

Haapasalo perimmäisten kysymysten äärellä

Päivitin sarjakuvablogini ->

Kirjantalolla oli sarjakuvakurssikin. Olisi ollut ihana mennä, mutta en jaksanut mitenkään. Julkaisugraafikkotutkinto painaa päälle. Yritän vähän lueskella jotain kirjoja ja ryhdyn suunnittelemaan portfoliotani. Onneksi minulle on parin vuoden aikana kertynyt sen verran paljon graafisen alan töitä, että pystyn niiden avulla osoittamaan ammattitaitoni. Joka ei kyllä ole hääppöinen, mutta tutkinto arvostellaan hyväksytty/hylätty periaatteella, joten ehkä minulla on toivoa jos nyt ryhdyn hommiin.

Päivitin sarjakuvablogini ->

Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat

Tunnistaako nykyajan ihminen mihin tuo otsikko viittaa? Kukaan ei enää kannusta ihmistä kärsimään nyt, jotta tulevaisuudessa voisi ehkä saavuttaa jotain hyvää. Nautinto on tärkeintä, ja se pitää saada heti.

Tämä tuli mieleen, kun näin Turun sanomissa pienen uutisen. Taiteen perusopetusta antavat oppilaitokset joutuvat yhä kiivaammin kilpailemaan lasten ja nuorten vapaa-ajasta. Taidelaitosten opettajat ja rehtorit kokevat haasteena kuinka saada lapset ja nuoret sitoutumaan vaivannäköön.

Kun kulttuuri on muuttunut kaikki mulle heti nyt tyyppiseksi ahnehtimiseksi, sen kanssa ei sovi yhteen, että vuosikausia pitäisi harjoitella viulunsoittoa tai kirjoittamista. Puurtaminen ei jaksa kiinnostaa, vaikka siitä voisi olla voittopalkintona suuri kuuluisuus ja arvostus ja rikkaus.

Nykyisen kulttuurimme vastakohta on ehkä jokin kiinalainen taistelulaji kuten taiji, jossa voidaan ensin opetella oikeanlaista seisomista muutama vuosi. Tänne länteen laji on tuotu pullamössöversiona, koska ei länsimaalainen jaksa vuosikausia harrastaa pelkkää oikeaoppista polven notkistusta. (Ja jaksaako enää Kiinassakaan, mutta ennen jaksoi.) Myös sitoutuminen luostarielämään on vastakohta nykymenolle. Miksi jotkut haluavat sitoutua hiljaisuuteen ja köyhyyteen ja omistaa koko elämänsä Jumalalle sen sijaan että palvoisivat itseään. Mutta näitäkin ihmisiä löytyy.

Olen itse lyhytjänteinen ihminen. Lapsuuden pianotunnit ja pianoläksyjen harjoittelu on jäänyt mieleen painajaismaisena tylsyytenä, joten jokin minussa ymmärtää hyvinkin tätä nykymenoa. Taijikaan ei ollut minun lajini, vaikka jonkin aikaa kävin kursseilla. Mutta olen silti alkanut kilvoitella kestävyydessä ja pitkäjänteisessä vaivannäössä. Jo pelkkä romaanin kirjoittaminen tietenkin vaatii sitä.

Uskon, että rinnakkain helppoudenkaipuun kanssa meissä kuitenkin elää myös kaipuu sitoutumiseen, pitkäjänteiseen harjoitteluun.

Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat

Hyvää päivää ystävät ja viholliset

Hyvää ystävänpäivää. Tiedoksi, että Facebookin puolella Karistosta tykkäävät osallistuvat loistavan kirjapaketin arvontaan. Eli sinne vaan tykkäämään, se on helppoa!

Ystävänpäivän taustoista voi lukea vaikka Ylen sivuilta.

Stephen Kingillä on romaani, jonka nimi on Piina. Siinä kirjailija joutuu innokkaan faninsa panttivangiksi. Minun blogini on edelleen erään innokkaan fanini panttivanki. Tämä tiedoksi, jos ihmettelette miksi minulla on edelleen moderointi päällä.

Hyvää päivää ystävät ja viholliset

Kokemusosaajaa tarvitaan taas

Levollinen työrupeama sohvannurkassa keskeytyi, kun kollega soitti ja kertoi tarvitsevansa kirjoittamisen opettajaa illaksi proosakurssille. Olin juuri ehtinyt ajatella, että ihana päivä edessä, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Haastavaa mennä paikalle, kun kurssilaiset odottavat tapaavansa luotto-opettajansa ja sitten joutuvatkin tyytymään minuun. Siitä voisi ehkä saada jutun juurta illan kirjoitustehtäviin.

Sosiaalialalla puhutaan kokemusosaajista. Sillä tarkoitetaan ihmistä, joka on käytännön kautta saanut arvokasta tietoa jostain sosiaalisesta ongelmasta. Ei toisin sanoen ole istunut koulunpenkillä, vaan saanut tietonsa oman kokemuksensa kautta. Olen oman roolini kirjoittamisen opettajana ymmärtänyt nimenomaan kokemusosaajana. Minulle on kahdenkymmenen vuoden alalla sinnittelyn aikana ehtinyt kertyä kaikenlaista jännittävää tietoa kirjoittamiseen liittyvistä solmuista ja niiden avaamisesta.

Ps. Majavakevät ilmestyy pian!

Kokemusosaajaa tarvitaan taas

Musta madonna

Muista sitten, että sinä et katso ikonia, vaan ikoni katsoo sinua. Tällaisen ohjeen sain ikonimaalarilta, Lemmikki Louhimieheltä, kun hän luovutti minulle ylläolevan kuvan. Tämä on toisinto Jasna Goran luostarin Mustasta madonnasta. Sinun pitää siunauttaa ikoni, Lemmikki sanoi vielä.

Kun kerroin asiasta tuttavalle, hän sanoi hiukan ehkä skeptiseen sävyyn: Niin, totta kai, eihän se muuten toimi. Ja sitten me asianmukaisesti naureskelimme, koska mitäpä sitä nykyajan ihminen muuta tekisi kuin naureskelisi pyhäinkuville.

Mutta tein kuten ikonimaalari toivoi ja vein sen puolalaisen munkkipapin siunattavaksi. Haluatko pitkän, vai lyhyen kaavan? isä Peter kysyi. Kun en osannut heti vastata, hän sanoi, että lyhyt kaava on puolitoista tuntia, pitkä kaava kaksi ja puoli. Näytin ehkä hiukan hölmistyneeltä, koska hän puhkesi niin iloiseen nauruun.

En ehtinyt toipua hämmennyksestäni, kun hän jo teki ristinmerkin, luki Terve Marian, ja sen jälkeen alkoi puhua ikonille tuttavalliseen sävyyn. Sanat menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta ymmärsin hänen pyytävän Marialta, että tämä voisi auttaa minua vaeltamaan esimerkkinsä mukaisesti, mikä ei ihan vähän olekaan pyydetty. Sitten hän otti esiin vihkivesiastian ja ripsotti ikonin päälle vettä, sen jälkeen minäkin sain päälleni roiskaisun ja silmälasit vettyivät. Sitten taas naurettiin iloisesti.

Madonnan kasvoissa näkyvät mustat viirut ovat peräisin miekanjäljistä. Valloittajarosvot tunkeutuivat luostariin 1400-luvulla ja yksi rosvoista sivaltsi ikonia miekalla. Kun ikonia toisinnetaan, miekanjäljet halutaan mukaan, ikonia rakastetaan osittain juuri noiden jälkien tähden.

Lisäys: Liitän postaukseen kuvan alkuperäisestä ikonista.

Alkuperäinen Jasna Goran musta madonna

 

Musta madonna

Meitä kutsuttiin pesukarhuiksikin

Kun mies oli pari vuotta sitten vuorotteluvapaalla, hän luki läpi vanhat päiväkirjansa, ja niistä paljastui että kahdeksankymmentäluvun alussa meillä oli tapana kylpeä ja pestä pyykkiämme ihmisten asunnoissa.

Siihen on selitys. Asuimme talossa, jossa oli ulkovessa ja vesiposti pihan keskellä. Peseytyminen ja pyykinpesu piti suorittaa kaverien paremmin varustelluissa kotitalouksissa.

Lokakuussa 1986 elämämme muuttui. Muutimme taloon, jonne tuli lämmin vesi, ja ostimme pesukoneen. Siitä lähtien olemme enimmäkseen pärjänneet omin avuin, mitä tulee henkilökohtaiseen hygieniaan.

Muistelen tätä asiaa siksi, että minua pyydettiin kirjaston lukupiiriin kertomaan Pappia kyydissä kirjan taustoista. Kirjastonhoitaja mainitsi ohimennen, että olemme joskus tavanneet. Olimme joskus olleet heillä kylässä. Hän jätti hienotunteisesti mainitsematta, että olimme olleet heillä kylvyssä.

Omituista ajatella itseään ihmisenä, joka menee kylään ja muitta mutkitta sulkeutuu toisten kylpyhuoneeseen ja alkaa lotrata veden kanssa. Emme myöskään ole tainneet tavata sen koommin.

Ihan tyhjin käsin emme yleensä pesureissuilla käyneet, yleensä vietiin mukana pänikkä tai pari kotiviiniä. Säilöimme viinit umpiötölkkeihin, jotka toimittivat pullon virkaa ihan kohtuullisesti.

En tiedä miksi tämäkin juttu piti kirjoittaa. Ehkä siksi, että huomaan eläneeni niin pitkään, että nuori minäni on muuttunut aika arvoitukselliseksi olennoksi. En ihan ymmärrä sen touhuja.

Meitä kutsuttiin pesukarhuiksikin

Olen kotihiiri

Anu käski kuvitella, miltä tuntuisi jos MINUSTA tulisi bestsellerkirjailija.

Tajusin yllättävän asian. Haluaisin olla sellainen bestsellerkirjailija, josta kukaan ei tiedä että olen  niin menestynyt. Kirjat myisivät kuin siimaa, mutta minä en joutuisi tekemään sen eteen mitään muuta kuin sitä ihaninta, mitä nytkin teen. Siis kirjoittaisin vain. Sohvan nurkassa fleece-peittoon kääriytyneenä, kahvia hörppäillen, kuivat koivuklapit kakluunissa palaen. Ihan niin kuin nytkin.

Olen kotihiiri

Reetta-kierros Turun linnaan!

Kirjassa Kirsi Haapamäen ihanat kuvat. Ja minulla on nyt ihan tällainen reettamainen olo

Reetan voittokulku jatkuu. Turun linnaan on ensi kesänä Velholeirin yhteyteen tulossa Reetta ja linnan vangit -kierros. Velhoystäväni Salme on sitä junaillut. Keskiviikot 6.6. ja 13.6 on varattu tuolle tapahtumalle. Hip hei, hip hei, hip hei.

Reetta-kierros Turun linnaan!

Mä olen häirikkö, lauloi Irwin aikoinaan

Maanantain Aamulehdessä on ilmeisesti ollut juttu kirjallisuusblogeista. Kiitos, että pääsin mukaan, vaikka häiriöklinikkani ei kirjallisuusblogien Top 10 listan kakkosena ollutkaan sen arvoinen, että sitä olisi haluttu sen kummemmin esitellä, ainakaan tuossa nettijutussa.  Olenko taas vähän narsistisesti minävaurioitunut, kun tuollaista mietin. Kyllä kai. Siksi meillä onkin lukupiirin seuraavana kirjana Sieluani ette saa, eli narsismin uhrista selviytyjäksi. Rissasen kirjassa selviydytään ilmeisesti avioliitosta narsistin kanssa, mutta kyllä me narskut voimme olla hankalia missä tahansa, vaikka blogin ylläpitäjinä.

Ps. Anonyymi muistutti, että meillä on kohta presidentti, jonka vaimo on kirjailija. Myös Kekkosen vaimo oli kirjailija. Mitä mieltä kirjalliset piirit mahtoivat olla Sylvin tuotannosta? En ole yhtään selvittänyt asiaa.

Ps.2 Kollega kävi kommenteissa kertomassa, että minua oli haastateltu Aamulehdessä. Nyt minulla on jo dementiakin, sillä olin unohtanut ko. asian. Ikään kuin minua haasteltaisiin niin alvariinsa, etten pysyisi enää laskuissa mukana. Kyllä taas nolottaa.

Mä olen häirikkö, lauloi Irwin aikoinaan

Hyvää yötä, putosin taas puusta

Menee ihan viluväreet, kun kuuntelen tätä Sauli Niinistö-iskelmää.
"Liekeissä myös Saulin sammumaton rakkaus rouva Jenni Haukioon."
Auts töks töks.
"Nuku Sauli linnassasi hyvin yöt."

Tarkoitan vain, että kummatkohan ovat tehneet tämän iskelmän, Niinistön kannattajat vai vastustajat?

Hyvää yötä, putosin taas puusta

Reetta ja linnan vangit rulettaa!

Kirjava Kettu lasten kirjallisuuspalkinnosta kisaa viisi kirjaa, ja Reetta ja linnan vangit on yksi niistä. Ihanaa!

Eilen olin puhumassa Huittisten maatalousnaisille. Tupa oli täynnä ja kirkkotrilogiani putosi otolliseen maaperään.Monet innostuivat kuullessaän, että tällainen kirjasarja on, koska asia on heillä juuri nyt ajankohtainen.

Mieleen tuli, että miksi en ole itse keksinyt tällaista markkinointistrategiaa. Pitäisikö katsoa millä maaseutupaikkakunnilla on viime aikoina ollut erityistä kuohuntaa luterilaisten seurakuntien sisällä liittyen naispappeuteen ja  homoseksuaalien asemaan, ja  tyrkyttäytyä  näiden paikkakuntien Maatalousnaisille, tai muille vastaaville järjestöille esitelmöimään.

Huomasin, että joko huittislaiset ovat muuttuneet nauravaisempaan suuntaan, tai sitten minusta on tullut hauska, sain porukan aika monta kertaa nauramaan ääneen. Kun olin kulttuurisihteerinä 2o vuotta sitten, se ei ollut mahdollista. Siitä puhuttiin silloin, ja joku valistikin minua, että huittislainen ei naura ääneen. Nyt nauroi!

Reetta ja linnan vangit rulettaa!

Kui ni?

Aina kun olen jännittynyt ja keskittymiskyvytön lueskelen teosta Kyl asia on tälläi. Kysymyksessä on Porin murteen sanakirja.

Kirjan esipuheessa mainitaan, ettei Porin murre välttämättä ole ilo korvalle, jos sitä kuulee radiosta. Minusta se taas nimenomaan on ilo korvalle. Siksi tykkään katsella niitä vanhoja Pulkkis-jaksoja joissa esiintyy porilainen taparikollinen:
-Tulee kyl mieleen, että onko sulla minkäänlaista moraalia?
-On mulla kakskin moraalia. Toinen semmonen pitkäperäinen kalastajamoraali ja toinen sellanen lyhkäsempi tiäksää toi puusepän moraali. Se leipäveitsi oli siin vaa niin kätevästi käsil. Mut se oli virhe.

Tunti ja vartti bussin lähtöön ja minä kuhkin vielä yöasussa, enkä ole vielä keksinyt mitä jännää puhun Huittisissa.

Kui ni?

Huomenna Huittisiin!

Olen huomenna menossa Huittisiin kertomaan Maa- ja Kotitalousnaisille työstäni ja tuotannostani. Kysymyksessä on Naisvoimaa teemapäivä. Nyt alkoi jännittää.

Järkyttävä tajuta, että toukokuussa tulee tasan kaksikymmentä vuotta siitä, kun lopetin työt Huittisissa. Huittisten kaupunginvirasto on kuitenkin siitä lähtien elänyt ajatuksissani. Kaikki mitä tiedän suomalaisesta työelämästä on oikeastaan peräisin niiltä kolmelta vuodelta, kun olin siellä töissä.

Robert Fulghum kirjoitti kahdeksankymmentäluvulla kansainvälisen hittiteoksen: Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa. Eilen kaipailin sitä suurta menestysteosta omalle uralleni. Voisinkin ehkä kirjoittaa kirjan:
Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää työelämästä, opin Huittisten kaupunginvirastossa.

Huomenna Huittisiin!

Ihmeellistä, mutta totta! En tunne kateutta!

En muista ihan tarkkaan, mutta oletan, että aloittaessani ns. uraani yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella, kuvittelin vuonna 2012 olevani vähintään siinä pisteessä missä Leena Lehtolainen on nyt. Yhdysvaltalainen jättikustantamo Amazon Publishing on ostanut  Maria Kallio -sarjan ja Henkivartija -trilogian. Ensimmäiset osat Maria Kallio -sarjasta ilmestyvät jo tänä vuonna kirjailijan ympärille rakennetun markkinointikampanjan saattelemana.

Ensimmäinen ajatus tietysti on, että maailmassa on kauhea virhe, kun minä en ole tuolla. Miksi en ole, kyllä minun pitäisi olla. Mutta heti perään ymmärrän, että asiat ovat varmasti menneet aivan oikein.

Ihmeellistä, mutta totta! En tunne kateutta!