Päinvastoin tai sitten ei

Nummen kirjapiirissä avasin kirjan syntyprosessia. Kerroin miten korjailen käsikirjoitusta kustannustoimittajan palautteen perusteella. Minulta kysyttiin, että puuttuvatko kustannustoimittajat ihan huippukirjailijoidenkin teksteihin. Minä sanoin siihen tietenkin, että MINÄHÄN OLEN HUIPPUKIRJAILIJA MITÄ TE OIKEIN KUVITTELETTE!!!!!!

Voicelta tulee uusintana Seinfeld. Aviomies ystävällisesti nauhoittelee niitä minulle. Tänään katselin sellaisen jakson, jossa luuserina tunnettu George ryhtyi tekemään kaiken päinvastoin kuin siihen asti. Hän tilasi kahvin sijasta teetä ja sen sijaan että olisi ollut kohtelias ihmisille, hän olikin röyhkeä ja sanoi suorat sanat. Ja katso, uuden strategian avulla löytyi ihana tyttöystävä ja unelmien työpaikka. Pitäisiköhän ryhtyä itsekin viettämään päinvastoin päiviä?

Oli kuinka tahansa, olin lukupiirissä ihan oma itseni. Ihmiset kommentoivat reippaasti ja mielestäni tunnelma oli hyvä. Alkoi taas tuntua, että minun pitäisi lähteä kierrokselle maakuntiin  kuin Väyrynen. Heti kun tapaan ihmisiä minulla on tilausta, vaikka pitää myöntää, että välillä keskustelu lähti niin vakaviin teologisiin sfääreihin, että valmistautumattomana vain nikottelin.

Lisäys:

Nummen kirjaston kirjapiirillä on myös blogi, Lukulampun valossa. 

Päinvastoin tai sitten ei

Uutta viikkoa korkatessa

Minulla on eilen ja tänään ollut kehityskeskusteluja henkisen valmentajani kanssa. Ota rennosti, tee vain sellaisia asioita jotka huvittavat sinua. Peru kaikki ikävät tapaamiset ja työt. Hyviä neuvoja, joita on yllättävän vaikea noudattaa.

Haaveilen edelleen, että saisin suoritettua julkaisugraafikon tutkintoni, mutta olen ollut vähän vetämättömissä. Tutkinnon suorittamisen suurimpana esteenä on, että olen tehnyt niin paljon julkaisugraafikon töitä. Kun niiden lisäksi on ollut kirjoittamis- ja opetushommat, niin panoksia koulussa istumiseen ei ole riittänyt.Vieläkin nuo Turku 2011 projektit kummittelevat.

Keskiviikkona 28.3 klo 18 menen Nummen kirjaston lukupiirin vieraaksi, siellä on luettu kirjaani Pappia kyydissä. Ne jotka seuraavat kirkollisia kuvioita, tietävät viime päivien lehtien perusteella, että naispappeus kuohuttaa luterilaista kirkkoa edelleen, eli kirjasarjani ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Tapahtuma järjestetään matalalla profiililla, mutta se on avoin kaikille, eli tervetuloa!

Tänään piti olla ihan tuumailupäivä, mutta Oriveden opiston proosan jatkokurssilaiset tarvitsevat sijaisopea täällä Turussa, joten uuden, rennomman elämäntavan opettelu pitää siirtää huomiseen. Ihan mukava mennä sinne, tyypit ovat tuttuja ja keksin jo sopivan ohjelmankin illaksi.

Kalenteriin tunkee muutenkin kaikenlaista ohjelmaa, joihin olen periaatteessa luvannut osallistua. Syksyn viikonvaihteetkin alkavat jo täyttyä.

Uutta viikkoa korkatessa

Asiat liittyvät yhteen

Olin maanantaina kylässä uuden ystävän luona. Juotiin teetä ja syötiin lidlin vanukkaita, jotka myydään matalissa lasikulhoissa. (Minusta on käsittämätöntä, että elän maailmassa jossa puolentoista desin vanukas on varaa pakata lasikippoon.)

Vieressäni istui kaunis nuori mies, joka kertoi irlantilaisesta kivikkosaaresta, jonne voi mennä paljain jaloin pariksi päivää, rukoilla ruusukkoa keskeytymättä ja saada täydellisen aneen. Kysyin mikä on täydellinen ane. Sain kärsivällisen selvityksen, mutta en vielä ihan ymmärtänyt. Sen sijaan muistin keskikoulun uskontunnilta värssyn: kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa. Kysyin eikö se liittynyt aneisiin?

Söimme myös sienipiirakkaa, ja kun mietimme mitä sieniä siinä on, isä Peter sanoi: syökää huoletta, ette kuole ilman pappia.

Susu Petal kävi keskiviikkona ja alkoi puhua Graham Greenestä. Valpastuin, niin tosiaan Graham Greene. Luin hänen kirjojaan joskus. Hänhän oli katolilainen. Minulla on nytkin hyllyssä pari Greeneä. Etsin niistä toisen, Loppuunpalaneen. Sen tarina sijoittuu leprasiirtolaan. Sattumoisin myös lepra on asia, joka on pitkään kiehtonut mieltä, koska Matilda-täti oli Suomen viimeisen leprasiirtolan johtajatar ja tarinat Oriveden leprasta sävyttivät lapsuuttani.

Matilda oli eräänlainen luterilainen nunna, tosin diakonissoja ei kutsuttu nunniksi, mutta jonkinlainen sisarjärjestö diakonissalaitos kuitenkin silloin oli. 

Asiat liittyvät yhteen

Dekkaristit hommiin!

Like järjestää dekkarikirjoituskilpailun.

Aikataulu vaikuttaa kireältä. Käsikirjoituksia saa lähettää syyskuun alkuun asti ja voittaja julistetaan kirjamessuilla lokakuun lopussa. Onhan siinä tuomaristolla melkein kaksi kuukautta aikaa seuloa voittajaa esiin, mutta oletan, että käsikirjoituksia tulee muutama rekkalastillinen. Vaikka en ole erityisen sosiaalinen ihminen minäkin tiedän monta, jotka värkkäävät dekkaria juuri tällä hetkellä. Kaikki itseään kunnioittavat ihmiset kirjoittavat harrastuksekseen dekkaria.

Kirsi Kirjanurkassaan oli arvioinut Majavakevään jo jokin aika sitten. 

Dekkaristit hommiin!

Kirjailijan normipäivä

Kirjailijan normipäivä

Hyvää tasa-arvon päivää, mutta muistakaa että on muutakin tasa-arvoa kuin se sukupuolten välinen

Rakas ystäväni Salme toivotti minulle Minna Canthin päivää jättämällä kommenttilaatikkoon tällaisen lainauksen itseltään päivänsankarilta:

"Minä uskon ..., että me, jotka tässä köyhässä Suomessa olemme kirjailijatoimeen kutsutut, saamme ... kestää ja kantaa enemmän kuin muut. Se on tarpeellista, sillä meidän henkinen ja siveellinen kehityksemme ei ole merkityksestä ainoastaan meille itsellemme, vaan koko kansalle. Sentähden rukoilkaamme: Elä anna rikkautta, loistoa, maailman iloa, koska voisivat ne meitä houkutella pois oikealta tieltä. Anna ristiä, kärsimystä, taistelua, mutta katso, ettemme vaivu niiden alle, tule avuksi, kun hätä on korkeimmillaan."

Kuka enää nykyaikana puhuisi rististä. Vaikea keksiä epämuodikkaampaa teemaa. Minun tekisi mieli kyllä pyytää vähän rikkautta ja loistoakin, kun se kärsimys tuntuu tulevan ihan rukoilemattakin. Olikohan Minna ajatuksenjuoksultaan näin jalo, vai onko tämä jotain hengellistä koreilua?

Ehkä hermopipareiden leipominen ja syöminen on auttanut, sillä tunnen itseni silti vähän virkeämmäksi. Villiviinin ohje on parempi kuin se jonka linkitin blogiini.

Hyvää tasa-arvon päivää, mutta muistakaa että on muutakin tasa-arvoa kuin se sukupuolten välinen

Menikö hermo pipariksi?

Lohduttauduin siis leipomalla Hildegard Bingeniläisen hermopipareita, kuten lupasin.

Hildegard sanoo niistä:

Syö näitä usein ja ne rauhoittavat kaiken sydämen ja mielen katkeruuden ja kuulosi ja aistisi avautuvat. Mielestäsi tulee iloinen, aistisi puhdistuvat ja harmilliset mielialat vähenevät.

Söin taikinaakin. Odottelen siis ihmeellistä kirkastumista.

****

Salla oli lukenut Ristiaallokkoa, kiitos palautteesta! Kuten Sallakin huomaa, asia on edelleen ajankohtainen. Vanhoillislestadiolaiselta papilta on viety puheoikeus seuroissa, koska hänen vaimonsa on vihitty papiksi. Trilogiaani kannattaisi ehkä markkinoida paikkakunnilla, joissa on naispappeuskiehuntaa. Taannoinen vastaanotto Huittisissa kertoi, että asia ihan oikeasti kiinnostaa kirkkotaviksia.

Menikö hermo pipariksi?

Ehkä tässä vielä kuntoudutaan ihmiseksi

Tällaisessa kirjan valmistumisen jälkeisessä tyhjyydessä kirjailijoilla oli tapana vetää ryyppyputki ja päätyä pöpilään. Minä tyydyn valittamaan blogissa. Todellisessa elämässä olen kunniallinen kansalainen, joka huolehtii, että jääkaapissa on sopivaa ruokaa karppaavan aviomiehen eväitä varten, leivon Hildegard Bingeniläisen hermopipareita pääsiäismyyjäisiin ja lähden tapaamaan iäkästä sukulaista.

Ymmärrän kyllä, että minun pitää oppia nöyryyttä ja suhteellisuudentajua. Mutta jos minulla olisi niitä en ylipäätään olisi koskaan ryhtynyt kirjailijaksi. Onneksi olen vuosien mittaan sentään hiukan saanut suitsittua hulluuttani. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Myötätuntoni on vilpitön kun kohtaan ihmisiä, joiden megalomaaniset käsitykset omasta suuruudesta estävät kaiken suhteellisuustajun kehittymisen.

Ehkä tässä vielä kuntoudutaan ihmiseksi

Mutta missä on Bosnian runo?

Kaivorunolippuja Varissuon kirjastossa

Kuvassa muutama runolippu, joiden kanssa Salme on häärännyt. Minua hän ei huoli mukaan, enkä kyllä menisikään. Tänään hän kertoi päärmänneensä tai tehneensä lipuille jotain muuta kummallista kymmenen tuntia televisiota katsellessa. Minusta ei sellaiseen olisi.

Varissuon kirjastossa on runoprojektimme ensimmäinen erä esillä. Olemme siis tehneet runoja yhdessä maahanmuuttajanaisten kanssa. Runojen aiheena on ollut kaivo ja vesi siinä maassa josta he ovat tänne tulleet. Kirjastossa on Venäjän, Afganistanin, Kosovon, Thaimaan, Bulgarian, Chilen, Irakin kaivorunot esillä sekä suomeksi, että kullakin kielellä.

Salme kertoi, että kun hän oli ollut ripustelemassa lippuja, pikkuiset maahanmuuttajapojat olivat hyörineet hänen ympärillään ja olleet ihmeissään löytäessään lipuista myös oman kielensä. Pieni poika oli luetellut maita ja sanonut: Tässä on Kosovon runo, mutta missä on Bosnian runo? Salme oli kysynyt olivatko pojan vanhemmat Bosniasta. Kyllä olivat.

Salme lupasi, että kyllä Bosniankin runo varmasti tulee.

Mutta missä on Bosnian runo?

Kaikenlaisia kärsimysnäytelmiä

Olen lueskellut kirjoja. Tänään sain loppuun Taina Sampakosken Ikonin.

Kirja oli ollut finlandiaehdokkaanakin, moniko muistaa? Minulla oli aika suuria odotuksia kirjan suhteen. Vähän petyin, kun päähenkilö Sonja ei tehnytkään oikeita ikoneja, vaan käytti vain ikonimaalausmenetelmää töissään. Kirjassa sivuttiin kyllä ortodoksisuutta, mutta jotenkin valjulla tavalla. Ihmiset jäivät mielestäni vähän varjomaisiksi ja heidän sielunmaailmaansa olisi pitänyt avata minulle vähän enemmän. Voisin silti lukea Sampakoskelta muutakin, pidin kirjan tunnelmasta. Googlettelin, mutta ei nyt ainakaan heti osunut muuta haaviin. Tämä oli esikoisteos ja sen ilmestymisestä taitaa olla useampi vuosi.

Sitten luin, tai oikeastaan harpoin myös Catherine M:n seksuaalielämän jatko-osineen, ja tunsin kylmiä puistatuksia ajatellessani moista elämää. Kaikenlaisia kärsimysnäytelmiä, mutta sehän sopii näin paastonaikana ja piinaviikon lähestyessä.

Päivitin taas sarjakuvabloginkin.

Kaikenlaisia kärsimysnäytelmiä

Nuori ostaja elätä minua

Kävin hakemassa Majavakeväät postista viime torstaina. Laatikko tuntui painavalta, kun kannoin sen lumisohjossa kotiin. Mietin mistä ne kirjailijat repivät riemunsa jotka ovat julkaisseet jo sata teosta. Minulla tämä on ehkä kahdeskymmenesviides, tai sinne päin. Olen nyt mietiskellyt aika paljon, että mitä seuraavaksi.

Omasta mielestäni olen oikeastaan jo kirjoittanut niin monta kirjaa, että voisin lopettaa tähän. Ehkä voisin tästä lähtien keskittyä piirtämiseen.

Voisin ehkä myös keskittyä markkinoimaan niitä kirjoja joita jo olen kirjoittanut. Tämä tuli mieleeni, kun tapasin opettajan joka kertoi lukeneensa kakkosluokkalaisilleen ääneen kirjaani Reetta ja linnan vangit. Lapset olivat pitäneet kirjasta. Vähän myöhemmin yksi oppilaista oli tullut tohkeissaan kertomaan, että hän oli googlettanut kirjaa. "Arvaa mitä opettaja, löysin netistä sellaisen paikan mistä sitä saa ostaa!" hän oli sanonut.

Olisipa enemmän tällaisia hyvän päälle ymmärtäviä lapsosia, niin minulla ei olisi hätäpäivää.

Nuori ostaja elätä minua

Auta siskoa kehitysmaassa!

Samalla kun toivotan hyvää naistenpäivää, muistutan että 25 eurolla on mahdollista ostaa ammatti kehitysmaan naiselle. Tämä onnistuu esim. Kirkon ulkomaan avun kautta. Osta kaverille Toisenlainen lahja.

Hankkimalla Naisten Pankin Ammatti-lahjan autat kehitysmaiden naisten aseman ja toimeentulon parantamista. Naisten Pankin Ammatti-lahjasta saaduilla varoilla tuetaan kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämistä kestävän kehityksen periaattein. Ammatti-lahjan kaikki lahjoitukset ohjataan Naisten Pankin rahaston kautta perille kehitysmaihin.

Auta siskoa kehitysmaassa!

Kilpailuja ja kirjoja

Välillä asiaa. Tulevaisuusvaliokunta järjestää kirjoituskilpailun, jossa etsitään tarinoita tulevaisuuden mustista joutsenista.

Tulevaisuudentutkimuksessa mustilla joutsenilla (black swans) tarkoitetaan harvinaisia, epätodennäköisiä, yllättäviä ja odottamattomia tapahtumia, joilla on toteutuessaan hyvin suuria vaikutuksia. Nämä vaikutukset voivat olla joko kielteisiä tai myönteisiä.

Keksin heti yhden odottamattoman tapahtuman, jonka vaikutukset voisivat olla positiivisia. Ehkä pitäisi osallistua, kilpailu on kaikille avoin.

Kävin hakemassa Majavakeväät postista. Kirja näyttää todella söpöltä.

Kilpailuja ja kirjoja

Tapu tapu tabu

Ellinoora esitti haastavan kysymyksen. Mikä ON vallitseva maailmankuva nykypäivän lasten ja nuorten kirjoissa?

En tosiaan tiedä. Maailmankuvan tasoiset asiat huomaa paremmin jälkikäteen. Jälkiviisaus ei turhaan ole suosittu viisaudenlaji. Taaksepäin katsellessa voimme aina tietää kuinka olisi pitänyt toimia.

Hdcanis kirjoitti omassa blogissaan mm.  Tintti-sarjakuvien rasistisista asenteista joissa Tinttiä piirrettäessä ei ollut mitään kummallista, eikä niitä todennäköisesti kutsuttu rasistisiksi asenteiksi.

Nykypäivän vallitsevan maailmankuvan jäljille pääsen kun mietin mitkä asiat siihen eivät tällä hetkellä mitenkään sovi. Olisi aika vaikea tällä hetkellä kirjoittaa nuortenkirja, jossa ilmenisi käsitys että on olemassa rotuja ja valkoinen rotu olisi jotenkin muita parempi.

Kun kävin syksyllä Pietarissa, minulta kysyttiin onko Suomessa joitakin asioita joista ei voi kirjoittaa lapsille/nuorille. Vastasin silloin, että melkein mistä tahansa aiheesta voi kirjoittaa, kunhan  näkökulma on oikea. Olisi esimerkiksi uskaliasta kirjoittaa nuortenkirja, jossa homoseksuaali nuori haluaa eheytyä heteroksi ja löytää onnen heteroseksuaalisessa suhteessa. Tämä tuli mieleen, koska olin vähän aikaisemmin seuraillut ns. Anni-videoon liittyvää keskustelua. (Sivumennen sanoen, minulla on tuttuja joille jo sana eheytyä on niin tulenarka, että tulee nytkin syyllisyys, kun mainitsen termin täällä.)

Tätä ei pidä tulkita niin, että mielestäni homojen pitäisi kääntyä heteroiksi. Olen vain huomannut, että tällä hetkellä, historiallisista syistä tietenkin, liikenne on sallittu vain yhteen suuntaan. Heteropakkopaidasta saa ihminen vapautua homoksi. Toisin päin se ei käy, vaikka käytännössä sitäkin koko ajan tapahtuu.

Ymmärrän toki kontekstin. Me elämme nyt vastareaktion aikaa.



Esikoiskirjailija Elina Rouhiainen on hänkin miettinyt mikä on nuorille sopivaa kirjallisuutta.

Tapu tapu tabu

Lanukirjoilla perikatoa vastaan

Valkoinen kirahvi ottaa kantaa lastenkirjojen näkyvyysasiaan. Kiitos siitä!

Olen ihmetellyt kuinka laiskasti ihmiset suhtautuvat kirjoihin, joita tuotetaan lasten ja nuorten luettavaksi.Ei nimittäin ole mitenkään yhdentekevää, että millaisia kirjoja lapsi lukee. Päättelen näin siitä, kuinka käänteentekevä vaikutus joillakin lapsena lukemillani kirjoilla on ollut omaan elämääni.

Millaista maailmankuvaa, millaista kuvaa ihmisyydestä kirjallisuus välittää uudelle sukupolvelle. Miksi tämä tuntuu niin vähän kiinnostavan aikuisia? Elämmekö me niin yhden totuuden ilmapiirissä, että  luotamme kustantamoista ulos pullahtavien lanu-kirjojen uskollisesti toistavan vallitsevaa näkemystä?

Kustantamoissa kuitenkin suhtaudutaan lanu-kirjojen tekemisiin kunnianhimoisesti ja kunnianhimo ajaa myös kirjailijoita. Vain harva haluaa antaa oman henkilökohtaisen luomistyönsä jonkin tietyn tendenssimäisen aatteen käsikassaraksi. Jokaisella kirjoittajalla on siitä huolimatta jonkinlainen maailmankuva, jonkinlainen vakaumus, vaikka hämäräkin. Tämän maailmankuvansa hän  siirtää teokseensa, ja lukija sen sieltä löytää.

Usein on niin, että lukija tulee tietoiseksi teoksen maailmankuvasta silloin kun se sotii hänen omaa näkemystään vastaan. Tässä vaiheessa moni sulkee kirjan kannet. Toiset lukevat loppuun ja pitävät kirjaa huonona. Jotkut mahdollisesti havahtuvat pohtimaan. 

Kirjat eivät ehkä ole se tärkein yksittäinen asia, joka lasten maailmankuvaan tätä nykyä vaikuttaa, mutta jos lapsi lukee kirjoja, niin eivät ne merkityksettömiäkään ole. Odotan sellaista keskustelua lastenkirjoista joka samalla pohtisi, että millaista kuvaa maailmasta ne välittävät. Ja pitäisikö vähitellen tehdä jotain johtopäätöksiä.

Lanukirjoilla perikatoa vastaan

Mietin arkkimandriitan ohjeita

Otan paastoni vakavasti. Eilen pysyttelin lähestulkoon kokonaan irti koneesta sekä luin arkkimandriitta Ioann Krestjankinin  (1910-2006) kirjeitä.  (Kirkas lähde) Googletin tätä juttua varten mikä on arkkimandriitta. Se on ylimmän arvoasteen pappismunkki ortodoksisessa kirkossa.

Minusta on hiukan ristiriitaista, että munkeillakin pitää olla ylempiä ja alempia arvoasteita, mutta niinhän se on, ihmisyydestä ei pääse irti meni mihin tahansa.

Neuvostoliiton hajottua ateismin kasvattamat ihmiset alkoivat hakeutua kirkkoihin ja luostareihin ja kysellä neuvoja isiltä. Kirjassa ei ole ihmisten kysymyksiä, siinä on vain arkkimandriitan vastaukset, joiden rivien välistä on luettavissa kaikenlaista Venäjän yhteiskunnallisesta myllerryksestä. Sillä välin, kun minä olen seurannut propagandistisia uutislähetyksiämme demokratian etenemisestä Venäjällä, ovat ihmiset etsineet elämäänsä suuntaa uudessa sekavassa tilanteessa. Viivakoodit ja muut sellaiset ovat olleet suuri hämmennyksen aihe.

Arkkimandriitta vastaa ihmisille topakasti. Myös minä vaan vastauksia, vaikken ole hänen kanssaan käynytkään kirjeenvaihtoa:

Älkää siis valittako taiteesta, sillä se ei ole yhtään sen huonompi työ kuin muutkaan. Luovaan työhön voidaan suhtautua kahdella tapaa ihan sen mukaan, kenen nimissä tai minkä nimessä ihminen sitä tekee... Tee työtä rakkaudesta ihmisiin, sehän on kahdesta kaikkein tärkeimmästä käskystä toinen, niin rakkaus leviää itkiessäsi kärsivän maailman puolesta. Älä sure ulkonaisen takia, vaan tunnusta heikkoutesi, niin ylimielisyyden ja ylpeyden versot kuihtuvat... Kokoa kärsivällisyyttä, jotta sietäisit omaa epätäydellisyyttäsi.

Olen tässä menneen viikon aikana taas nimenomaan yrittänytkin koota kärsivällisyyttäni, että kestäisin omaa epätäydellisyyttäni. Mutta tunnustettava on, että myös muiden epätäydellisyys ottaa välillä pattiin.

Ps. Magdalena Hai vinkkasi, että Helsinginsanomille voi esittää kehitysideoita heidän Facebook-seinällään.

Mietin arkkimandriitan ohjeita