perjantai 30. elokuuta 2013

Syy

Olen koko elokuun odotellut kuvia ja tekstejä, jotta voisin taittaa erään lehden. Materiaaleja ei ole tullut ajoissa. Lehti on taas myöhässä.

-Älä yhtään murehdi, päätoimittaja sanoi iloisesti, kun kävin nykimässä häntä hihasta. - Myöhästyminen on minun vikani ja kaikki aivan varmasti tietävät sen. Kukaan ei syytä sinua. On minun syyni, että lehti myöhästyy, eikä tämä ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta.

Oloni keveni heti. On tärkeä tuntea, ettei minua pidetä syypäänä asiaan joka ei ole minun vikani. Syytöntä kuormittaa jos hänestä tehdään syyllinen. Mutta mikä se oikeastaan on se syy, jonka joku aina saa niskoilleen.

Tule tänne syyparka, täällä muidenkin koti on, äitini sanoi, kun murkkuikäisenä moitin häntä milloin mistäkin asiasta. Olen syypää kaikkeen, laulettiin jossain virressä. Älkää mistään murehtiko on lohduttava vastaus näihin syyllistymisiin.

Share/Bookmark

tiistai 27. elokuuta 2013

Yksi paikka vapaana Vapaan kirjoittajakoulun proosaryhmään

Joku vielä mahtuisi mukaan Vapaan kirjoittajakoulun proosaryhmään Kirjan talolle. Elokuu aikaa hakea!

Ohjelmasta sen verran, että formaatti mahdollistaa kirjoittajalähtöisen työskentelyn. Kirjoittaja voi edetä omaan tahtiinsa ja hän saa henkilökohtaista palautetta ja ohjausta teksteihinsä. Ryhmän tuki on tärkeä.

Opetussuunnitelma:
Lähdemme liikkeelle tarinasta ja keskitymme tarinaan.
- Millainen on hyvä tarina? Mistä se syntyy?
- Pohditaan premissiä, kirjoittamisen henkilökohtaisuutta, miksi tämä juttu on minulle tärkeä ja miksi se olisi tärkeä jollekin toiselle, siis lukijalle?
- Miten aika ja paikka toimii tarinassa, vie sitä eteenpäin.
- Miten luodaan puhuttelevia henkilöitä.
- Miten kuljetetaan juonta.
- Miten tuodaan esiin tarinan teemat.
- Miten käytetään näkökulmia.

Tällaisia juttuja! Tärkeintä on tietenkin löytää sellainen aihe ja tarina, joka merkitsee itselle paljon, oikeastaan kaikkea niin kauan kuin tarina on työn alla.

Itselläkin menossa sellainen juttu taas nyt! Tule kanssani oppimaan:-)

Share/Bookmark

maanantai 26. elokuuta 2013

Oppia ikä kaikki ja päivän erikoistarjous

Writing the Breakout Novel väittää, ettei markkinoinnilla saavuteta merkittävää myynninedistämistä muuten kuin niiden kirjojen suhteen jotka ovat lähteneet jo muutenkin myyntiin.

Kai se on totta, kun amerikkalaisia bestsellerkirjailijoita tuottava kirjallisuusagentti niin väittää. Ainoa tapa saavuttaa menestystä on tehdä sellaisia kirjoja jotka herättävät lukijassa vahvan emotionaalisen elämyksen. Kun lukija tulee vaikutetuksi, hän kehuu kirjaa kavereille ja kirjan myynti lähtee liikkeelle.

Ilmeisesti ei ole väliä, että mikä se emotionaalinen elämys on. Se voi olla voimakas yökötyskin, niinkö? Vai miten muuten on selitettävissä, että suomalaiset rakastavat niin inhottavia kirjoja. Puhdistusta ja Juoksuhaudantietä ja Kätilöä. Siis huomatkaa, en väitä, että kirjat olisivat huonoja, ne vain ovat kamalia. Ne hukuttavat lukijan maailmankaikkeuden kuonakertymään ja kirjan kannet suljettuaan lukija voi tyytyväisenä ajatella: juuri noin, näin kamalaa elämä on, näin hulluja ihmiset ovat, näin toivoton on kohtalomme. Ja sitten kehutaan kirjaa ympäriinsä.

Minä en ole koskaan tajunnut tuota. Mutta diagnosoin silti itseni tuon kirjoitusoppaan avulla. Minulla on ollut taipumus olla liian kiltti henkilöilleni. Meinaan nyt lisätä vähän kierroksia.

Jotain olen silti oppinut jo aikaisemmin, koska Kaivatut romaanissani, joka syyskuussa ilmestyy, käsittelen elämää ja kuolemaa. Sitä että menettää rakkaansa ja sitä hetkeksi saa hänet takaisin. Mutta vain hetkeksi. Pistin ihmiseni kärsimään. Jos sattumoisin olet kiinnostunut kirjastani ja haluaisit saada siitä arvostelukappaleen, niin osoitetta vaan osoitteeseen kirsti.ellila(at)netti.fi.

Share/Bookmark

lauantai 24. elokuuta 2013

Niin vaikeaa on, mutta Rooma on nähtävä

Olenko jo sanonut, että viikon päästä lähden Roomaan. Lähden siis Roomaan. Jos kysyt, että mitä odotan Roomalta, mitä aion tehdä siellä, voin vastata rehellisesti tai voin vastata epärehellisesti.

Vastaan nyt rehellisesti. Odotan, että pääsen lentokoneeseen normaalisti. Selviän esimerkiksi turvatarkastuksesta. Odotan, että löydän Rooman lentokentältä junan ja pääsen keskustaan. Odotan, että löydän hotellin josta olen varannut huoneen ja että minulle tosiaan on siellä pidetty huonetta varattuna. Odotan, että olisi ravintoloita, joissa voisin tilata ruokaa tuntematta itseäni idiootiksi. Odotan, että minua ei katsota pitkään ihmetellen mitä tuo täällä tekee. Tällaisia odotuksia minulla on.

En ole tilannut paavilta audienssia enkä ole hommannut lippuja päästäkseni Pietarinkirkon spesiaalimessuihin. Aion hiipiä vain siellä jossain liepeillä. En käytä niitä suhteita joita minulla on Roomassa, koska pelkkä siirtyminen täältä sinne ja totuttautuminen vieraaseen kaupunkiin on aivan riittävän stressaavaa. Tällainen ihminen minä olen, ei ihme että on ollut elämässä vaikeaa. 

Share/Bookmark

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Hämmennys on ollut toinen nimeni


Olen lukenut amerikkalaista kirjoittajaopasta. Olen keksinyt muutaman syyn joiden vuoksi kirjallinen menestykseni on ollut vaatimatonta.

Ehkä on hyvä, että käsikirjoitus, jota nyt yritän työstää, on torjuttu jo pariin otteeseen.

Tajuan mikä käsikirjoituksessa on ollut pielessä. Olen ehkä alitajuisesti mukautunut ajan hengen luomiin odotuksiin ja vaatimuksiin ilman että voisin niitä täysin allekirjoittaa. Olen ollut konformisti. Mukautunut johonkin ja piilottanut sisimpäni. Piilottanut sen, mikä on itselle tärkeintä.

Se ei ehkä ole ollut pelkuruutta, vaan sekavuutta, hämmennystä. Hyvässä tahdossa Henrik tunnusti rakastetulleen suurimman syntinsä ja se oli juuri tämä, hämmennys. Anna ei ymmärtänyt miten hämmennys voisi olla synti. Minä tajusin heti mikä totuus tuohon tunnustukseen kätkeytyi.

Matka hämmennyksestä selkeyteen voi joskus olla pitkä. Se kannattaa silti kulkea. Se kannattaa kulkea, vaikkei palkkioksi tulisikaan loistavaa kustannussopimusta ja uraa kansallisena ja kenties jopa kansainvälisenä bestselleristinä.

Share/Bookmark

maanantai 19. elokuuta 2013

Elämme uusromanttista aikaa

Tänään palaveeraan viihderomaanihautomo-jutuista selvittyäni ensin hammaslääkärikoettelemuksesta. Ensimmäinen ongelma mainitun hautomon kanssa on, että kuinka sitä mainostetaan. Millä nimellä sitä kutsutaan. Jos sitä kutsutaan VIIHDEROMAANIHAUTOMOKSI, niin juoksevatko kaikki kirjoittamiseen intohimolla suhtautuvat kirjoittajat kirkuen pakoon välttääkseen moisen stigman?

Sillä jonkinlaisen stigmanhan viihdekirjan kirjoittamisesta saa. Minunkin Kaivatut romaanini on kirjastossa taas romantiikkalokerossa (kunhan se nyt ensin ilmestyy), vaikka sitä tehdessä on useammankin ihmisen kanssa pohdittu, että miten se on vakava ja miten se on syvällinen ja riipaiseva ja raapaiseva, mutta ei kuitenkaan romanttinen rakkausromaani, varsinaisesti.

Ja sitten heti perään väitän itselleni vähän vastaan. Ehkä me nyt 2000- luvulla elämme jonkinlaista romantiikan aikakauden toisintoa. Tunteita ja vapautta painotetaan, uuskummabuumi kirjallisuudessa haastaa perinteistä raatorealismia. Mystisyys, ihmeelliset lähes kaikkivoipaiset sankarit, satumaailma ovat taas vetovoimaisia. Ehkä minun kirjani tosiaan kuuluu sinne romantiikan hyllyyn, vaikkei siinä ihan sitä perinteisintä rakkaustarinaa olekaan.

Joten uskaltaisiko yrittää mennä eteenpäin tuolla VIIHDEROMAANIHAUTOMOLLA??

Share/Bookmark

perjantai 16. elokuuta 2013

Nyt en voi valittaa

Taiteiden yön ihme: Juotin vieraille viiniä hanapakkauksesta ja aamulla herätessä oli korkkaamattomia samppanjapulloja ja vuosikertaviinejä vähän joka nurkassa. Myös upeita kukka-asetelmia on joka nurkassa. Samoin tietenkin samppanjalaseja, lautasia, mukeja ja haarukoita. Kaksi päivää uurastin aamusta iltaan. Ensin tuntui, että teen ruokia ihan järkyttävät määrät liikaa. Sitten tuli mieleen katsoa googlesta, että kuinka paljon ruokaa pitää varata kahdellekymmenelleviidelle ihmiselle. Löysin  keskustelun, jossa neuvottiin, että salaatteja pitäisi olla kolmekymmentä litraa yhteensä. Pöyristyin, sillä minulla ei ollut kuin ehkä jotain kymmenen litraa. Tein vielä saavillisen omenahyvettä jälkiruuaksi.

Vaikka uurastin hulluna, niin kyllä se vain niin on, että vieraat tekevät juhlan. Tästä juhlien järjestämisen tuskallisesta puolesta, siis ketä kutsutaan ja kuka ottaa kutsun vastaan ja kuka ei ja mistä syystä, siitä voisi postata erikseen. 

Share/Bookmark

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ramppikuumetta

Olisi tietenkin kannattanut lukea teos Writing the breakout novel jo kaksikymmentä vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, vai kuinka. Opiskelen nyt viemään käsikirjoitukseni uudelle korkeammalle tasolle. Minulla on kainalossa yksi keskeneräinen kässäri, joka ei millään tahdo löytää harmoniaa muodon ja sisällön välille, mutta ehkä tämä teos antaa nyt välineitä siihen?

Keskittymiskykyä ei kyllä ole, vaikka täytyy taas todeta, että amerikkalaiset osaavat tehdä oppikirjoja:  selkeää kieltä, asiat kerrataan huolellisesti, joka luvussa on pointti selkeästi artikuloituna.

Olen nyt muutenkin urakoinut läpi kirjoittajaoppaita ja lukenut myös palautteen antamisesta. Selvää näyttäisi olevan, että kirjoittajaohjaajan pitäisi olla koulutettu selvänäkijä ja psykoterapeutti kyetäkseen oikealla tavalla tukemaan kirjoittamisen opiskelijaa. Nora Ekströmin sinänsä kiinnostavan artikkelin perusteella tuli ainakin tällainen käsitys.

Olen huomisten julkkarien vuoksi jonkinlaisessa hysteriaa lähenevässä mielentilassa. Leivon ja laitan kaikkea mahdollista ja kaikki menee jollakin tavalla mönkään. Välillä makaan sohvalla ja kuuntelen jotain humppaa.

Share/Bookmark

tiistai 13. elokuuta 2013

Taiteiden yö on ilta, mutta sehän ei menoa haittaa

Turkulaiset hei, Taiteiden yö lähestyy ja Pienessä kirjapuodissa on paljon kiinnostavaa ohjelmaa, minä muun muassa haastattelen uutta kuvittajalupausta Loviisa Raussia, joka on tehnyt ihanan kuvituksen Johannekseen ja Juraan. Poiketkaa myymälään klo 18.30 Yliopistonkatu 26.

Salme on luvannut tuoda omenoita, eli omenakylkiäisten avulla koetetaan nyt vauhdittaa kirjamyyntiä. No ei vaan, Huvitusten aika vain sattui sopivasti juuri tähän saumaan.



Share/Bookmark

maanantai 12. elokuuta 2013

Oudot polut odottavat

Ihminen tulee kirjoittamalla tietoiseksi ajatuksistaan. Kun kirjoittaa pidättelemättä, saattaa kirjoittaa ulos ajatuksia, joiden olemassaolosta ei ole aikaisemmin ollut tietoinen. Voi kirjoittaa ulos ajatuksia, joiden olemassaolosta itsekin yllättyy. Eivätkä ne kaikki yllätykset aina ole iloisia. 

Joskus voi käydä niin, että ne ajatukset haastavatkin koko siihenastisen elämän. Jos ajatuksensa ottaisi vakavasti, ne edellyttävät elämään muutoksia ja ne myös johtavat muutokseen. Sitä ajautuu erilleen joistakin ihmisistä ja lähenee toisia. 

Silloin joutuu miettimään, että haluaako tosiaan seisoa sanojensa takana. Ajatteleeko asioista tosiaan näin. Silloin ahdistaa, kun joku sanoo, että onpa nolo ajatus, koska ei itse vielä ole varma haluaako tosiaan pitäytyä tässä ajatuksessa ja edetä tähän suuntaan. Vai haluaako sittenkin pakittaa. Puhua itselleen järkeä: lopeta tuo, niele tuo. Unohda. 

Kirjoittaminen on vaarallista, koska sanat ja tarinat ovat jo tekoja ja jos ei pidä varaansa, ne muuttuvat elämäksi. On mukava kuunnella itseään ja seurata intuitiotaan jos ne vievät samaan suuntaan kuin valtavirran tie. Mutta entä jos huomaa päätyneensä oudoille poluille?

(Tämä on jonkinlaista jatkoa ja selitystä tuolle edelliselle postaukselle)

Share/Bookmark

perjantai 9. elokuuta 2013

Nolo kirjailija täällä, terve

Kauheeta, ethän sä voi tällaista päästää kirjaan, mitä kriitikotkin sanovat? esilukijani parahti.

Annoin oikovedokset tutun tarkistettavaksi, koska ajattelin, että olen itse sokeutunut virheilleni. No niin tosiaan olinkin. Esilukija alkoi selvittää miten naurettavaan valoon ajaudun, kun heti ensimmäisillä riveillä lataan teksiin ELÄMÄN kaltaisen ison sanan ja vielä kerron mitä ELÄMÄ on. Iskelmässä saa laulaa elämästä, mutta jos sellaisen pistää romaaniin minut nauretaan ulos kirjallisuuden peilisaleista.

Jouduin ties monenteenko kriisiin tämän kirjan (Kaivatut) suhteen.

Mitä tehdä? Lukijalla oli lukuisia muitakin parannusehdotuksia. Olin pyytänyt vain kirjoitusvirheiden etsintää, mutta hän alkoi kirjoittaa romaania uudestaan, jotta säästäisi minut häpeältä.

Laitoin nyt kuitenkin vain OMAT korjaukseni menemään kustantamoon.

Kirjoitusoppaissa aina kehotetaan ihmistä kirjoittamaan niin kuin kokee oikeaksi ja ottamaan riskejä. Mutta auta armias, kun kerrankin teet niin, niin heti on joku sanomassa, että kauheeta, sinähän nolaat itses!

Share/Bookmark

torstai 8. elokuuta 2013

Jyrki sen sanoi!

Hänet (kirjoittamisen opiskelija) on saatava huomaamaan, että kieli ei mekaanisesti jäljennä todellisuutta, niin kuin ns. realismin nimeen vannovat uskottelevat, vaan aktiivisesti luo sitä.
Kirjoittaa Jyrki Vainonen Oriveden uusissa opeissa.

Tätä olen tolkuttanut kursseillani, ja jotkut sen uskovat ja jotkut eivät, joten mukava löytää ajatus nyt oikein kirjaan pantuna. Joten nyt voin siteerata tätä kirjaa ja saada näin vähän kättä pidempää, kun yritän perustella miksi kaltaiseni epäfilosofi heittää kirjoituskurssilla filosofista läppää.

Tämä länsimaisen arkijärjen vastainen oivallus ei tietenkään ole oma keksintöni, eikä ole Jyrkinkään keksintö, vaan taustalla on filosofian, humanististen tieteiden ja yhteiskunnallisten tieteiden kielellinen käänne.

Itse olen liittänyt tähän samaan syssyyn myös toiminnan teorian, joka kauhistuttavan jännällä tavalla menee yhteen Aristoteleen ajatusten kanssa ( luonteet syntyvät toiminnassa).

Siksi ei ole meidän kannaltamme lainkaan merkityksetöntä, että mitä kirjoitamme ja miten toimimme, koska kirjoittaen ja toimien me muokkaamme sekä itseämme että muita ihmisiä, luomme todellisuutta.



Share/Bookmark

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ahti suo antejaan

Oriveden uusissa opeissa Risto Ahti mystifioi kirjoittamisen opettajan ja oppilaan suhdetta. Kun Ahti on tyytyväinen opiskelijan runoon, hän ei sano mitään, vaan katsoo oppilasta "kasvot avoimina". Vai niin. Mutta tunnistan kyllä sen vaaran, josta Ahti mainitsee. Opiskelija tavoittelee opettajan hyväksyntää (tai hyvää numeroa todistukseen) ja saadessaan sen on tyytyväinen ja kuvittelee saavuttaneensa jotain. Ja oppiminen loppuu siihen.

Tulee mieleen toinenkin vaara. Opiskelija tavoittelee opettajan hyväksyntää, mutta saa alemman arvosanan kuin omasta mielestään olisi ansainnut, ja jälleen oppiminen loppuu. Opiskelija jää kiertämään omaa kehäänsä, hänelle olisi pitänyt antaa viisi pistettä, vaikka hän sai vain neljä. Valtava oikeusmurha tapahtui, miksi kukaan ei vaadi opettajan typerää päätä vadille. Lopputulos on sama, ihminen lakkaa kehittämästä omaa kirjoittamistaan tuijottaessaan mestariaan. Minäkin olen tosiaan onnistunut hankkimaan itselleni omat stalkkerini, Hännisten poikien teoksen mielestä (Haluatko todella kirjailijaksi) voin siis pitää itseäni menestyksekkäänä kirjailijana sillä jossain mielessä kirjailijuuden menestystä voidaan mitata stalkkereiden määrällä. Stalkkerit pitää erottaa ihailijoista, joita minulla ei olekaan ja hyvä niin.

Kuvittaja viestitti, että oli saanut omat kappaleensa Johannes ja Juraa. Missäs minun kappaleeni viipyvät. No tärkeintä tietää että ovat valmiita, ei tarvitse sitten ensi viikolla juhlia ilman kirjaa, toivottavasti. Tosin kollega kertoi oman kirjansa ilmestyneen kuukausi sitten, arvostelujakin on jo ollut lehdissä, mutta hän ei ole vielä nähnyt omia kirjojaan. Mitäs meistä, mehän vain olemme kirjoittaneet nuo tarinat, väliäkös meillä. No ei vaan.

hei nyt ne kirjat tulivatkin, onnea meille tekijöille!



Share/Bookmark

maanantai 5. elokuuta 2013

Unohtumaton unohdus

Helsingin sanomat osoitti kulttuuritahtoa ja julkisti listan syksyn Lastenkirjoista. Johannes ja Jura keikkuu siellä mukana.

Kirja sai alkunsa, kun istuin kahvilassa odotellen palaveriin yhteistyökumppania, joka ei tullutkaan. Kun soitin hänelle ihmetellen missä hän viipyy, hän kertoi unohtaneensa minut.

Vaikka tilanteeseen ei liittynyt dramatiikkaa, kumppanin unohdus ruopaisi pintaan jotain sielun pohjamutaa. Olin aikaisemmin päivällä lukenut pienen pojan tarinan dinosauruksesta, jota kiusattiin. Nämä asiat jollakin tavalla yhdistyivät mielessäni. Mieleen tuli, että entä jos kaupungissa asuisikin vielä yksi dinosaurus, jota kukaan ei näe, koska dinosaurusten uskotaan kuolleen sukupuuttoon.

Yleensä en kirjoita kahviloissa, mutta silloin kirjoitin kymmenkunta liuskaa käsin ja koko kirjoittamisen ajan kyynelet valuivat silmistäni. Eläydyin niin vahvasti yksinäisen dinosauruksen kohtaloon.

Tuosta mönkään menneestä palaverista kului miltei vuosi, ennen kuin minulla oli tilaisuus palata tekstiin. En tiedä onko tämä kiinnostava tarina, mutta niin tämä kirja sai alkunsa.

Share/Bookmark

sunnuntai 4. elokuuta 2013

En todella halunnut kirjailijaksi, mutta siinä vain kävi niin

Jos ei tiedä mitä tekisi, voi aina kuunnella Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta Suomen mainioita murteita. Tietysti voi myös hankkia itselleen Suomen ensimmäisen murre-Aapisen jonka Heli Laaksonen kirjoittanut. En tiedä mitä minulle on tapahtunut, kun olen alkanut lämmetä murteille.

Tarkoitus oli viikonloppuna laventaa sivistystä lukemalla muutama romaani, mutta lipsahdin lukemaan Hännisen & Hännisen Haluatko todella kirjailijaksi? Kirja kertoo olevansa matkaopas kirjamaailmaan. Hiukan iltapäivälehtimäinen teos, joka juoruilee ja vihjailee, mutta jakaa kyllä asiallistakin tietoa. Yllätyin löytäessäni itseni pariinkin otteeseen kirjan sivuilta, myös tämän blogin anonyymi kommentaattori oli kirjoitusvirheineen päässyt ikuistetuksi kirjaan. Kirja on ilmestynyt niinkin äskettäin kuin 2012 ja silti jotkin asiat ovat tällä välin ehtineet vanhentua.

Pitää nyt tunnustaa, että jollakin tavalla kirjan lukeminen oli ihan terapeuttinen kokemus, vaikka toisaalta tuntuu, että ehkä tämä vetosi joihinkin ihmisyyteni alempiin puoliin. Ihan hyvä olisi ollut lukea tämän tyyppinen teos kirjailijan uran alkuvaiheessa. Jos olet sellaisessa vaiheessa nyt, lue tämä kirja, mikäli kirjailijaelämän paineet uhkaavat puristaa pääkoppasi rusinaksi.



Share/Bookmark

perjantai 2. elokuuta 2013

Cameron kirvoitti tunteen

Virittäydyn tuleviin opetuskeikkoihin lukemalla kirjoitusoppaita. Joitakin luen toistamiseen, kuten Julia Cameronin Tyhjän paperin nautinnon.

Velvollisuutemme kirjoittajina on pohtia rehellisesti, mikä meille on tärkeää ja yrittää kirjoittaa siitä. Se voi vaatia hieman rohkeutta. Se voi tarkoittaa, ettemme saa välitöntä tukea niiltä, jotka tekevät päätökset huomioiden kirjan mahdollisen menekin.

Tunnustan nyt itselleni ja kaikille teille, että vaikka olenkin aina pohtinut rehellisesti mikä minulle on tärkeää, en ole aina yrittänyt kirjoittaa siitä. Oikeastaan olen toiminut päinvastoin, olen yrittänyt kirjoittamalla vieroittaa itseäni siitä mikä minulle on tärkeää, koska minun on ollut vaikea hyväksyä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Olen viettänyt elämäni hajaannuksen tilassa.

Nyt piirrän sarjakuva-albumia toisesta Köyliön vaelluksestani ja ärsyttävä ääni sisimmässäni ilkkuu ja pitää minua pilkkanaan. Miksi olet niin innostunut tuollaisesta asiasta. Joo joo, ehkä olet onnellinen ja levollinen siellä Yläneen työväentalon nurkassa nukkuessasi, mutta haloo, eikö siinä olisi  järkevälle ihmiselle syy havahtua ja ravistautua irti typeryyksistä. Kun sinä rassukka kuitenkin elätät jatkuvasti haaveita siitä, että eräänä päivänä kirjasi tosiaan murtautuu ihmisten tietoisuuteen ja saat kirjoittamisellesi sellaista vastakaikua, että voit todella levollisesti luottaa oman kirjoittamisesi oikeutukseen, niin haloo haloo haloo, se ei varmaankaan tapahdu tällä tavalla, diletanttipiirustelijana ja vielä tällaisesta aiheesta. Ota oppia menestyneistä. Ole mieluummin Reijo Mäki tai Sofi Oksanen ja lopeta tuo pelleilysi. Näin se ääni minulle rupattaa.

Share/Bookmark