Mökin muuri on kallistunut ja haljennut. Katto vuotaa, vaikka koko viime kesä meni sitä korjatessa. Moottorisaha hajosi. Puukko meni poikki. Kalaverkko juuttui pohjaan ja piti repiä rikki, että se irtoaisi. Toisella kerralla verkkoon tarttui vanha katiska, jonka ruostuneet piikit pistelivät sormeni täyteen reikiä kun yritin irrottaa katiskaa viime kesänä hankitusta, miltei tuliterästä verkosta. Kaloja ei tietenkään tullut. Kotikärryn pyörästä lähti ilmat. Tietokone kuumeni liikaa ja sammahti yllättäen, vieden mukanaan parin tunnin hommat, kun en ollut taaskaan muistanut tallentaa. Miten minä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin voin olla niin tyhmä, etten talleta joka välissä. Kai siksi, että onnistuin uppoamaan tarinaan, mietin työtäni, en tietokonetta, kas siinä vika, niin ei saisi koskaan tehdä. Sen lisäksi on vaikea sulattaa, että kaikki eivät rakastakaan uusinta kirjaani. Jotkut suorastaan inhoavat sitä. Se on pinnallista viihdettä, ja oikein pahan mielenkin siitä on joku itselleen saanut, mikä on tietysti voi voi, koska pahaa mieltä en koskaan tahtoisi kenellekään aiheuttaa. Tai ehkä sentään joillekin, jos ihan rehellinen olen.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Vastoinkäymisiä
Tunnisteet:
kaikki polkee paikallaan,
masentaa,
voi voi,
ärsyttää
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
lauantai 25. huhtikuuta 2009
Upeeta, mahtavaa
Ovet avataan,
1000:lle ensimmäiselle kärrypoletti!
Jaossa kymmeniätuhansia ostoskasseja!
Lapsille ilmapalloja!
Kauppakeskusjohtajan tervehdys
Kaupunginjohtajan juhlapuhe
Laura Voutilainen esiintyy
Marco-klownin ilmapallohahmoja ja kasvomaalausta
Lahjantyttöjen Paraati
Suuri Lahjantyttöjen Paraati
Lahjantyttöjen tanssishow
Suuri ulkoilotulitus!
Jaossa kymmeniätuhansia ostoskasseja!
Lapsille ilmapalloja.
Upea Samba show ja kulkue
Jaossa kymmeniätuhansia ostoskasseja!
Lapsille ilmapalloja!
Yllätysohjelma – tätä et ole ennen kokenut Suomessa! Useasti päivän aikana! Tämä pistää jalat vipattamaan!
Onnen tunnit!
Puhelinnumeronsa Info-pisteeseen jättäneillä mahdollisuus olla onnekas ja voittaa 500 euron lahjakortti!
Odota, ehkä juuri sinun puhelimesi pirisee!
...
Runotorstaissa pyydettiin runoilemaan autiudesta. Joku anonyymi voi taas tulla kysymään, että onko tämä runo. No ehkä ei, olen napannut sen Turussa avatun uuden kauppakeskuksen ohjelmasta, mitä nyt hiukan karsin turhia löpinöitä välistä
1000:lle ensimmäiselle kärrypoletti!
Jaossa kymmeniätuhansia ostoskasseja!
Lapsille ilmapalloja!
Kauppakeskusjohtajan tervehdys
Kaupunginjohtajan juhlapuhe
Laura Voutilainen esiintyy
Marco-klownin ilmapallohahmoja ja kasvomaalausta
Lahjantyttöjen Paraati
Suuri Lahjantyttöjen Paraati
Lahjantyttöjen tanssishow
Suuri ulkoilotulitus!
Jaossa kymmeniätuhansia ostoskasseja!
Lapsille ilmapalloja.
Upea Samba show ja kulkue
Jaossa kymmeniätuhansia ostoskasseja!
Lapsille ilmapalloja!
Yllätysohjelma – tätä et ole ennen kokenut Suomessa! Useasti päivän aikana! Tämä pistää jalat vipattamaan!
Onnen tunnit!
Puhelinnumeronsa Info-pisteeseen jättäneillä mahdollisuus olla onnekas ja voittaa 500 euron lahjakortti!
Odota, ehkä juuri sinun puhelimesi pirisee!
...
Runotorstaissa pyydettiin runoilemaan autiudesta. Joku anonyymi voi taas tulla kysymään, että onko tämä runo. No ehkä ei, olen napannut sen Turussa avatun uuden kauppakeskuksen ohjelmasta, mitä nyt hiukan karsin turhia löpinöitä välistä
Upeeta, mahtavaa
torstai 23. huhtikuuta 2009
Kyytiä narsistille
Puolituttu kysyy, saako hän minulta kyydin kotiinsa. Ok, se sopii, missä sinä asut, minä kysyn. Hän selittää. En ymmärrä selitystä. Sovimme, että ihminen neuvoo minulle tien ja niin hän tekeekin. Mutta jollakin tavalla hän neuvomisensa ohessa tuo esiin muitakin asioita. Hän ei sano suoraan, mutta tajuan, että on tosi typerää, kun en tunne Turkua. Kun oikea osoite löytyy, hän poistuu autosta kuin olisi tehnyt suurenkin palveluksen opettaessaan minulle Turun paikallistuntemusta.
Kuluu muutama viikko. Sama puolituttu tarvitsee jälleen kyytiä. Nolottaa myöntää, mutta tänä aikana paikallistuntemukseni ei ole lisääntynyt, enkä enää muista millaista reittiä hänen luokseen pääsee. Puolitutun äänestä kuulen, että tälläinen pöhköys on hänestä käsittämätön ilmiö. Pelkään, että matkalla tapahtuu katastrofi, rengas menee rikki tai tulee kolari, en selviäisi siitä tämän suoritustani kylmästi arvostelevan ihmisen silmien alla. Matkan aikana mietin sitä kiinnostavaa juttua, että joudun jännittämään ja tuntemaan itseni tyhmäksi ja huonoksi, vaikka itse asiassa minähän se tässä teen hänelle palvelusta. Poltan bensaa ja aikaa ja kulutan autoani tarjotakseni hänelle kyydin kotiin. Kun oikea osoite viimein löytyy, hän poistuu autosta jättäen jälkeensä vaikutelman, että olen idiootti.
Tästä lähtien opin laatimaan strategioita, joiden avulla vältyn kyyditsemiseltä. Tulen paikalle kävellen. Kun puolituttu kysyy kyytiä, kysyn haluaako hän reppuselkään. Hän ei ymmärrä huumoriani ja menee pummaamaan kyytiä muualta.
Olen huomannut, että aika monet muutkin hiukan ärsyyntyvät tämän puolitutun tavasta tuoda esiin omaa erinomaisuuttaan ja siinä sivussa painaa alas muita. Mutta sen vastapainoksi on muutama ihminen, joiden mielestä tämä puolituttu on kerrassaan nasta tyyppi, ihan loistoyksilö.
Kuluu muutama viikko. Sama puolituttu tarvitsee jälleen kyytiä. Nolottaa myöntää, mutta tänä aikana paikallistuntemukseni ei ole lisääntynyt, enkä enää muista millaista reittiä hänen luokseen pääsee. Puolitutun äänestä kuulen, että tälläinen pöhköys on hänestä käsittämätön ilmiö. Pelkään, että matkalla tapahtuu katastrofi, rengas menee rikki tai tulee kolari, en selviäisi siitä tämän suoritustani kylmästi arvostelevan ihmisen silmien alla. Matkan aikana mietin sitä kiinnostavaa juttua, että joudun jännittämään ja tuntemaan itseni tyhmäksi ja huonoksi, vaikka itse asiassa minähän se tässä teen hänelle palvelusta. Poltan bensaa ja aikaa ja kulutan autoani tarjotakseni hänelle kyydin kotiin. Kun oikea osoite viimein löytyy, hän poistuu autosta jättäen jälkeensä vaikutelman, että olen idiootti.
Tästä lähtien opin laatimaan strategioita, joiden avulla vältyn kyyditsemiseltä. Tulen paikalle kävellen. Kun puolituttu kysyy kyytiä, kysyn haluaako hän reppuselkään. Hän ei ymmärrä huumoriani ja menee pummaamaan kyytiä muualta.
Olen huomannut, että aika monet muutkin hiukan ärsyyntyvät tämän puolitutun tavasta tuoda esiin omaa erinomaisuuttaan ja siinä sivussa painaa alas muita. Mutta sen vastapainoksi on muutama ihminen, joiden mielestä tämä puolituttu on kerrassaan nasta tyyppi, ihan loistoyksilö.
Kyytiä narsistille
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Kitinää
Sählätessäni runsas kuukausi sitten blogipohjan vaihdon kanssa, menetin lennossa toista sataa lukijaksi ilmoittautunutta. Lähetin silloin Blogilistan ylläpitoon erinäisiä viestejä joissa pyysin apua, neuvoa ja palveluja. Tässä yhtenä päivänä tajusin, ettei yhteenkään viestiini ole tullut vastausta. Ei edes sellaista, jossa olisi sanottu, että mitäs möhlit, älä meille ruikuta typerä lehmä. Minut on totaalisesti ignoroitu. Totean tilanteen kokematta sen suurempia dramaattisia väristyksiä.
Minuun kolahti Millanin eilinen juttu Kukaan ei tykkää kitisijöistä. Seemiläisessä maailmassa kerjäläisillä oli tärkeä palvelutehtävä. Niiden kuului näyttää mahdollisimman surkeilta, jotta ihmisten olisi helppo noudattaa kulttuuriin kuuluvaa hurskausvaatimusta ja armahtaa kerjäläistä heittämällä hänelle lantti. Kerjäläisillä oli siis siinä kulttuurissa ja on monissa kulttuureissa edelleenkin erittäin tärkeä kulttuurinen palvelutehtävä. He ovat olemassa, jotta toiset saavat tuntea olevansa hyviä ihmisiä antaessaan lantin. Eikö hyvinvointivaltiossa voisi tätä systeemiä soveltaa kitisijöihin? Kitisijä kitisee, menestyjät voivat ohimennessä taputtaa häntä päähän ja lausua muutaman myönteisen sanan. Kitisijä piristyisi tullessaan huomioiduksi, menestyjä voisi tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi koska 1. ei ole itse kitisijä ja 2. koska voi auttaa kitisijää sanomalla hänelle jotain rohkaisevaa.
Olen harrastanut blogissani kitinää vuodesta 2005, mutta kuten sanottu, toista sataa lukijaa on häviksissä. Pitäisikö tehdä johtopäätöksiä. Päädyin nyt kuitenkin toiveikkaana lisäämään sivuun tuollaisen Lukijat härdellin. Yllättäen siellä olikin jo kaksi tuttua ja ystävällisen näköistä naamaa odottamassa.
Muuten. Eilen tuli viehättävä kutsu. Olisin päässyt Elävän kirjaston hyllyyn odottamaan, josko joku haluaisi lainata minut. Olisin suostunut oikopäätä, harmi vain että kutsu kävi niin myöhään että olin ehtinyt jo sopia muuta.
Minuun kolahti Millanin eilinen juttu Kukaan ei tykkää kitisijöistä. Seemiläisessä maailmassa kerjäläisillä oli tärkeä palvelutehtävä. Niiden kuului näyttää mahdollisimman surkeilta, jotta ihmisten olisi helppo noudattaa kulttuuriin kuuluvaa hurskausvaatimusta ja armahtaa kerjäläistä heittämällä hänelle lantti. Kerjäläisillä oli siis siinä kulttuurissa ja on monissa kulttuureissa edelleenkin erittäin tärkeä kulttuurinen palvelutehtävä. He ovat olemassa, jotta toiset saavat tuntea olevansa hyviä ihmisiä antaessaan lantin. Eikö hyvinvointivaltiossa voisi tätä systeemiä soveltaa kitisijöihin? Kitisijä kitisee, menestyjät voivat ohimennessä taputtaa häntä päähän ja lausua muutaman myönteisen sanan. Kitisijä piristyisi tullessaan huomioiduksi, menestyjä voisi tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi koska 1. ei ole itse kitisijä ja 2. koska voi auttaa kitisijää sanomalla hänelle jotain rohkaisevaa.
Olen harrastanut blogissani kitinää vuodesta 2005, mutta kuten sanottu, toista sataa lukijaa on häviksissä. Pitäisikö tehdä johtopäätöksiä. Päädyin nyt kuitenkin toiveikkaana lisäämään sivuun tuollaisen Lukijat härdellin. Yllättäen siellä olikin jo kaksi tuttua ja ystävällisen näköistä naamaa odottamassa.
Muuten. Eilen tuli viehättävä kutsu. Olisin päässyt Elävän kirjaston hyllyyn odottamaan, josko joku haluaisi lainata minut. Olisin suostunut oikopäätä, harmi vain että kutsu kävi niin myöhään että olin ehtinyt jo sopia muuta.
Kitinää
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Luin hömppää
Hömpän helmien jutusta jäi aikoinaan mieleen Marian Keyes, irkkuhömpän kirjoittaja, joka oli minulle tuntematon suuruus, niinkuin monet muutkin nykyhömpän edustajat.
Viime viikolla kirjastossa käydessä törmäsin romantiikkahyllyyn, en ollut ennen huomannut sen olemassaoloa. Mietin hetken sitä, miten kauan romanttiset kirjat on ghettoutettu omaan hyllyynsä, en muista sellaista nuoruudestani. Muistan kyllä, että dekkareita on tarjottu omasta hyllystä, mutta romanttiset kirjat olen mielestäni nuoruudessani kaivanut samasta hyllystä kuin kaiken oikeankin kaunokirjallisuuden.
No, joka tapauksessa huomasin siis yhtäkkiä seisovan romantiikkahyllyn ääressä, ja suoraan nenäni edessä oli rivi Marian Keyesin kirjoja. Lamppu syttyi heti, noitahan kirjoja olin päättänyt ehtiessäni lukea. Lainasin summamutikassa yhden ja vasta jälkeen päin tajusin ilmeisesti lainanneeni esikoisteoksen.
Pidin kirjasta aika paljon. Minua kiinnosti, että siinä tehtiin ongelmaa muutaman vuoden ikäerosta naisen hyväksi. Tämä kiinnosti siksi, että olen itse miettinyt käsikirjoitusta, jossa nainen on huomattavasti miestä vanhempi, mutta en ole oikein saanut otetta siitä miten suuren ikäeron pitäisi olla, että siitä uhkaisi tulla pariskunnalle ongelma. Television keskusteluohjelmissakin on ikäerosta puhuttu viime kuukausina ja yleensä aina siihen sävyyn, ettei siinä mitään ongelmaa ole, jos nainen on parikymmentä vuotta vanhempi kuin mies. Kukaan ei ihmettele, ketään ei kiinnosta, ihmiset saavat pariutua kenen kanssa lystäävät.
Naura Clare naura on tosin ilmestynyt jo kymmenkunta vuotta sitten ja kenties Irlanti on Suomea vanhoillisempi maa. Toisaalta katolisuus esiintyy kirjassa varsin kevyenä höysteenä, katoliseen hurskauteen viitataan, hurskautta pidetään hyveenä, mutta ei sitä kukaan tosissaan harjoita. Meno poikkeaa siis suomalaisesta oikeastaan vain siinä, että täällä hurskautta ei pidetä hyveenä. Suomeksi kirja on ilmestynyt 2001. En ole huomannut kenenkään ihmettelevän, miksi kirjassa jaksetaan repiä huumoria suhteista, joissa nainen on joitakin vuosia miehiä vanhempi. Päättelen siis, että ilmiö tunnetaan Suomessakin edelleen.
Sellainen asia tässä kirjassa pisti silmään, että alku on loppua hauskemmin kirjoitettu. Aivan kuin kirjoittajalta olisi ruuti lopahtanut. Alku on melkoista irrottelua, loppu on tavanomaisempaa ihmissuhdelöpinää, joskin jää mukavasti ilmaan, ei siis mitään perinteistä onnellista loppua, mutta toiveikkaat tunnelmat siitä huolimatta. Kolme ja puoli tähteä viidestä mahdollisesta antaisin tälle teokselle.
Viime viikolla kirjastossa käydessä törmäsin romantiikkahyllyyn, en ollut ennen huomannut sen olemassaoloa. Mietin hetken sitä, miten kauan romanttiset kirjat on ghettoutettu omaan hyllyynsä, en muista sellaista nuoruudestani. Muistan kyllä, että dekkareita on tarjottu omasta hyllystä, mutta romanttiset kirjat olen mielestäni nuoruudessani kaivanut samasta hyllystä kuin kaiken oikeankin kaunokirjallisuuden.
No, joka tapauksessa huomasin siis yhtäkkiä seisovan romantiikkahyllyn ääressä, ja suoraan nenäni edessä oli rivi Marian Keyesin kirjoja. Lamppu syttyi heti, noitahan kirjoja olin päättänyt ehtiessäni lukea. Lainasin summamutikassa yhden ja vasta jälkeen päin tajusin ilmeisesti lainanneeni esikoisteoksen.
Pidin kirjasta aika paljon. Minua kiinnosti, että siinä tehtiin ongelmaa muutaman vuoden ikäerosta naisen hyväksi. Tämä kiinnosti siksi, että olen itse miettinyt käsikirjoitusta, jossa nainen on huomattavasti miestä vanhempi, mutta en ole oikein saanut otetta siitä miten suuren ikäeron pitäisi olla, että siitä uhkaisi tulla pariskunnalle ongelma. Television keskusteluohjelmissakin on ikäerosta puhuttu viime kuukausina ja yleensä aina siihen sävyyn, ettei siinä mitään ongelmaa ole, jos nainen on parikymmentä vuotta vanhempi kuin mies. Kukaan ei ihmettele, ketään ei kiinnosta, ihmiset saavat pariutua kenen kanssa lystäävät.
Naura Clare naura on tosin ilmestynyt jo kymmenkunta vuotta sitten ja kenties Irlanti on Suomea vanhoillisempi maa. Toisaalta katolisuus esiintyy kirjassa varsin kevyenä höysteenä, katoliseen hurskauteen viitataan, hurskautta pidetään hyveenä, mutta ei sitä kukaan tosissaan harjoita. Meno poikkeaa siis suomalaisesta oikeastaan vain siinä, että täällä hurskautta ei pidetä hyveenä. Suomeksi kirja on ilmestynyt 2001. En ole huomannut kenenkään ihmettelevän, miksi kirjassa jaksetaan repiä huumoria suhteista, joissa nainen on joitakin vuosia miehiä vanhempi. Päättelen siis, että ilmiö tunnetaan Suomessakin edelleen.
Sellainen asia tässä kirjassa pisti silmään, että alku on loppua hauskemmin kirjoitettu. Aivan kuin kirjoittajalta olisi ruuti lopahtanut. Alku on melkoista irrottelua, loppu on tavanomaisempaa ihmissuhdelöpinää, joskin jää mukavasti ilmaan, ei siis mitään perinteistä onnellista loppua, mutta toiveikkaat tunnelmat siitä huolimatta. Kolme ja puoli tähteä viidestä mahdollisesta antaisin tälle teokselle.
Luin hömppää
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Tyhmä valittaa
Nyt on vuorossa hetki vanhaa kunnon angstinpurkua, suokaa anteeksi jo etukäteen. Toiseksi viimeinen kouluviikonloppu ja tajusin yhtäkkiä, että olen viimeinen valittaja, joka on pysynyt mukana porukassa.
Kun kurssi alkoi, meitä valittajia oli useampia. Siis meitä jotka emme oikein hanskanneet näitä juttuja ja joille koodaamiset tulivat shokkina, ja joilla ei ollut etukäteisosaamista liittyen kuvien käsittelyyn, grafiikkaohjelmiin, flashiin, sisällönhallintajärjestelmiin. Oli lohdullista valittaa yhdessä, joskin valittaminen sai välillä kilpalaulannan muotoja kunkin yrittäessä pakkomielteisesti osoittaa olevansa porukasta se joka kärsii eniten, joille nämä jutut ovat kaikkein vaikeimpia.
Yksi kerrallaan valittajat ovat antaneet periksi, vain minä olen enää jäljellä. Eikä siinä mitään. On hienoa olla sitkeä. Mutta tajusin tänään, tai oikeastaan jo eilen, että olen käyttänyt loppuun kurssilla vielä jatkavien myötätuntovarannot. Heitä siis ei enää yhtään kiinnosta kuulla, miten vaikeaa tämä on minulle. Ei niin tippaakaan. Ja kyllähän minä sen ymmärrän, en minäkään jaksaisi kuunnella itseäni. Mutta en mahda mitään sille, että kun aina tipahdan opetuksesta kärryiltä jo ihan alkusekunneilla, niin se ahdistaa ja minusta alkaa ihan huomaamatta purkautua valitusta. Vaikka kuinka ajattelen, että nyt seuraavaksi sanon jotain fiksua, niin eikö mitä, pelkkää valitusta tulee ulos.
Meille opetettiin nyt Illustratorin käyttöä ja olin etukäteen koppava, koska mielestäni olen hanskannut Photoshopin aika hyvinkin ja pystyn hommaamaan sillä kaikenlaista. Kuvittelin, että Illun oppiminen olisi pelkkä kakunpala. Mutta eikö mitä. Jämähdin heti kättelyssä johonkin triviaaliin ongelmaan ja kun viimein selvisin siitä, muut olivat jo kaukana edellä ja kehuivat keskenään, että voi kun on kiinnostavaa ja niin hyvä ja selkeä opettaja. Ja minun oli sitten pakko olla ihan hiljaa, koska itsetuntoni ei kestänyt kertoa, etten minä taaskaan ehtinyt mukaan mihinkään.
Onneksi on kirjoja olemassa, joten kaipa minä nyt ostan sen Illuoppaankin sitten, oppaista minä oikeastaan olen kaikki muutkin asiat oppinut. Etukäteen ajattelin että kurssi on kätevä kun opettaja näyttää, eikä tarvitse tylsiä kirjoja tihrustaa. Mutta minä en kyllä näiden opettajien opetuksesta ole kostunut paljon paskaakaan. Sitä voi tietenkin miettiä, että kenessä on vika. Perinteisesti olen tietenkin oppinut, että vika on aina oppilaan tyhmyydessä ja varmaan se on niin tässäkin tapauksessa.
Kun kurssi alkoi, meitä valittajia oli useampia. Siis meitä jotka emme oikein hanskanneet näitä juttuja ja joille koodaamiset tulivat shokkina, ja joilla ei ollut etukäteisosaamista liittyen kuvien käsittelyyn, grafiikkaohjelmiin, flashiin, sisällönhallintajärjestelmiin. Oli lohdullista valittaa yhdessä, joskin valittaminen sai välillä kilpalaulannan muotoja kunkin yrittäessä pakkomielteisesti osoittaa olevansa porukasta se joka kärsii eniten, joille nämä jutut ovat kaikkein vaikeimpia.
Yksi kerrallaan valittajat ovat antaneet periksi, vain minä olen enää jäljellä. Eikä siinä mitään. On hienoa olla sitkeä. Mutta tajusin tänään, tai oikeastaan jo eilen, että olen käyttänyt loppuun kurssilla vielä jatkavien myötätuntovarannot. Heitä siis ei enää yhtään kiinnosta kuulla, miten vaikeaa tämä on minulle. Ei niin tippaakaan. Ja kyllähän minä sen ymmärrän, en minäkään jaksaisi kuunnella itseäni. Mutta en mahda mitään sille, että kun aina tipahdan opetuksesta kärryiltä jo ihan alkusekunneilla, niin se ahdistaa ja minusta alkaa ihan huomaamatta purkautua valitusta. Vaikka kuinka ajattelen, että nyt seuraavaksi sanon jotain fiksua, niin eikö mitä, pelkkää valitusta tulee ulos.
Meille opetettiin nyt Illustratorin käyttöä ja olin etukäteen koppava, koska mielestäni olen hanskannut Photoshopin aika hyvinkin ja pystyn hommaamaan sillä kaikenlaista. Kuvittelin, että Illun oppiminen olisi pelkkä kakunpala. Mutta eikö mitä. Jämähdin heti kättelyssä johonkin triviaaliin ongelmaan ja kun viimein selvisin siitä, muut olivat jo kaukana edellä ja kehuivat keskenään, että voi kun on kiinnostavaa ja niin hyvä ja selkeä opettaja. Ja minun oli sitten pakko olla ihan hiljaa, koska itsetuntoni ei kestänyt kertoa, etten minä taaskaan ehtinyt mukaan mihinkään.
Onneksi on kirjoja olemassa, joten kaipa minä nyt ostan sen Illuoppaankin sitten, oppaista minä oikeastaan olen kaikki muutkin asiat oppinut. Etukäteen ajattelin että kurssi on kätevä kun opettaja näyttää, eikä tarvitse tylsiä kirjoja tihrustaa. Mutta minä en kyllä näiden opettajien opetuksesta ole kostunut paljon paskaakaan. Sitä voi tietenkin miettiä, että kenessä on vika. Perinteisesti olen tietenkin oppinut, että vika on aina oppilaan tyhmyydessä ja varmaan se on niin tässäkin tapauksessa.
Tyhmä valittaa
torstai 16. huhtikuuta 2009
Kevättä kohti
Kuulepa sinivuokko.
Ympärillä kaikki on kuollutta,
harmaata ja surkeaa,
mutta sinä vain loistat.
Miten se oikein tapahtuu?
Ja mistä sinä teet tuon värisi?
Ai että se on sinun luontosi?
Niin kuin minun luontoni on hytistä ja valittaa kovaa kohtaloani.
Voi rakkaat pilvet, älkää satako räntää, älkää nyt enää.
Me kevään kukkaset olemme sitkeitä, mutta kyllä meitäkin paleltaa.
**
Runotorstaissa käskettiin runoilla saapumisesta.
ps. eilen tuli tieto, että olin läpäissyt webdesigner ammattitutkinnon kakkosnäytön. Kolmas on vielä edessä ja se onkin kohdalla ihan justiinsa.
Kevättä kohti
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Arvostelua
Turun sanomissa on arvostelu Pappia kyydissä-kirjastani. "Kyllä kepeästikin voi puhua painavaa asiaa, tuntuu olevan turkulaisten kirjailijoiden viesti muulle Suomelle, ja siitä sopii ottaa mallia," Viertola toteaa.
Mietin, että miksi se tosiaan tuntuu usein olevan ihmetyksen aiheena jos painavasta asiasta puhutaan kepeästi. Eikö kirjallisuus ole oikeastaan lähtenyt liikkeelle juuri siitä, hankalia asioita on käsitelty tekemällä niistä tarinoita, joita ihmiset voivat lukea aikansa kuluksi, viihtyä ja siinä sivussa ehkä saada jotain ajateltavaa.
Arvostelun lopussa sanotaan näin: "Pappia kyydissä kysyy yleisemmällä tasolla kirkollisen aiheensa takaa, voiko rakkautta ja eriäviä mielipiteitä olla saman katon alla. Ihan vakuuttunut en ole sen tarjoamasta vastauksesta, mutta hyvin aiheellista sitä on aina kysellä." Lause hämmensi, koska senhän voi ymmärtää kahdella tavalla. Kriitikko ei ole vakuuttunut siitä vastauksesta, jonka kirjani tarjoaa. Tai sitten hän ei ole vakuuttunut siitä, minkä vastauksen kirjani tarjoaa. Luonnollisesti jälkimmäinen vaihtoehto olisi lähempänä totuutta, koska käsittääkseni kirjani ei tarjoa vastausta.
MeNaisetkin on arvostellut kirjani, mutta sitä ei taida löytyä netistä. Siinä sanotaan, että "Ellilä kuvaa ennakkoluulottomasti ja räväkän lämpimästi syvällisen ja ja rohkean Matleenan itsenäistymistä." Neljä tähteä.
Mietin, että miksi se tosiaan tuntuu usein olevan ihmetyksen aiheena jos painavasta asiasta puhutaan kepeästi. Eikö kirjallisuus ole oikeastaan lähtenyt liikkeelle juuri siitä, hankalia asioita on käsitelty tekemällä niistä tarinoita, joita ihmiset voivat lukea aikansa kuluksi, viihtyä ja siinä sivussa ehkä saada jotain ajateltavaa.
Arvostelun lopussa sanotaan näin: "Pappia kyydissä kysyy yleisemmällä tasolla kirkollisen aiheensa takaa, voiko rakkautta ja eriäviä mielipiteitä olla saman katon alla. Ihan vakuuttunut en ole sen tarjoamasta vastauksesta, mutta hyvin aiheellista sitä on aina kysellä." Lause hämmensi, koska senhän voi ymmärtää kahdella tavalla. Kriitikko ei ole vakuuttunut siitä vastauksesta, jonka kirjani tarjoaa. Tai sitten hän ei ole vakuuttunut siitä, minkä vastauksen kirjani tarjoaa. Luonnollisesti jälkimmäinen vaihtoehto olisi lähempänä totuutta, koska käsittääkseni kirjani ei tarjoa vastausta.
MeNaisetkin on arvostellut kirjani, mutta sitä ei taida löytyä netistä. Siinä sanotaan, että "Ellilä kuvaa ennakkoluulottomasti ja räväkän lämpimästi syvällisen ja ja rohkean Matleenan itsenäistymistä." Neljä tähteä.
Arvostelua
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Miten jäljitetään haamuja?
Olen kertonut aikaisemminkin kahdesta venäläisestä sotilaasta, jotka rintamalla yllättivät puun juurella nukkuvan isäni. Nämä miehet ovat kiehtoneet mielikuvitustani pitkään. Keitä he olivat? Miksi he eivät ampuneet isääni? Mitä heille sen jälkeen tapahtui? Onko heillä omaisia? Kun tästä asiasta tuli puhetta jokin aika sitten, äiti totesi että eräässä vanhassa albumissa on valokuva noista miehistä. Se oli uusi ja yllättävä tieto.
Tänään äidin luona vieraillessani albumi kaivettiin esiin. Näin hämmentävän kuvan kahdesta paljasjalkaisesta rääsyläisestä kangasmetsässä.
Jos ajatellaan, että haluaisin penkoa tuota tapausta, selvittää miesten henkilöllisyyttä ja sitä mitä heille tapahtui, mitähän minun kannattaisi ensimmäiseksi tehdä. Skannata valokuva ja julkaista jossain venäläisessä lehdessä. Kysyä tunteeko joku. Vai mennä Kansallisarkistoon ja alkaa jäljittää sotadokumentteja. Ongelmana on, ettei minulla ole tietoa siitä, minä vuonna tämä tapahtui, ei myöskään paikasta ole aavistusta.
Yhtäkkiä tuntuu uskomattomalta, että isäni vietti nuoruutensa sodassa, eikä minulla ole käsitystä siitä missä paikoissa hän on ollut. Hän vain oli "sodassa", sen kummempaa informaatiota aiheesta ei ollut tarjolla.
Jos olisin kunnon kirjailija, minä varmaankin nyt aikaa ja vaivaa säästelemättä alkaisin penkoa tätä asiaa. Haistan hienon tarinan, sellaisen tarinan joita itse rakastaisin lukea, jos vain joku kirjoittaisi niitä.
Tänään äidin luona vieraillessani albumi kaivettiin esiin. Näin hämmentävän kuvan kahdesta paljasjalkaisesta rääsyläisestä kangasmetsässä.
Jos ajatellaan, että haluaisin penkoa tuota tapausta, selvittää miesten henkilöllisyyttä ja sitä mitä heille tapahtui, mitähän minun kannattaisi ensimmäiseksi tehdä. Skannata valokuva ja julkaista jossain venäläisessä lehdessä. Kysyä tunteeko joku. Vai mennä Kansallisarkistoon ja alkaa jäljittää sotadokumentteja. Ongelmana on, ettei minulla ole tietoa siitä, minä vuonna tämä tapahtui, ei myöskään paikasta ole aavistusta.
Yhtäkkiä tuntuu uskomattomalta, että isäni vietti nuoruutensa sodassa, eikä minulla ole käsitystä siitä missä paikoissa hän on ollut. Hän vain oli "sodassa", sen kummempaa informaatiota aiheesta ei ollut tarjolla.
Jos olisin kunnon kirjailija, minä varmaankin nyt aikaa ja vaivaa säästelemättä alkaisin penkoa tätä asiaa. Haistan hienon tarinan, sellaisen tarinan joita itse rakastaisin lukea, jos vain joku kirjoittaisi niitä.
Miten jäljitetään haamuja?
lauantai 11. huhtikuuta 2009
Mielessä pyörii
Olen lukenut romaania Tulivuoren partaalla. Sen on kirjoittanut Helena von Zweigbergk Ruotsista. Takakannen mukaan hän on kirjoittanut aikaisemmin rikosromaaneja, joita on kiitetty ja käännetty suomeksi. Tulivuoren partaalla on minun ensimmäinen kontaktini tähän kirjailijaan.
Kysymyksessä on ihmissuhderomaani, joka on takakannen mukaan tunteita kuohuttava draama. Minun tunteeni eivät ole vielä kuohahtaneet, mutta vielä ehtii, en ole aivan viimeisellä sivulla. Haluaisin saada takaisin romaanien lukemisen ilon, joka on ollut, se täytyy myöntää, pitkään kadoksissa. Epäilen, että vilpittömin uppoutumisen ilo voi ammattini vuoksi olla loppuiäksi kadonnut. Tässä kirjassa ei ole mitään erityistä vikaa, mutta lukiessa huomaan ajattelevani koko ajan, miksi hän sanoo noin, minä en kirjoittaisi noin, eikö tuo ole vähän kömpelö ilmaus, onkohan se kääntäjän vika, löytyykö tämä nolous alkuperäistekstistä. Mitä tarinaan tulee, mietin että miksi tämä kirja on käännetty suomeksi ja miksi minun kirjojani ei käännetä ruotsiksi ja kaikille maailman kielille. Ovatko minun ihmissuhderomaanini ja draamani huonompia kuin tämä, mitä hä. Onko muka? Uppoudu siinä sitten tarinaan kun mielessä pyörii tuollaisia.
Kysymyksessä on ihmissuhderomaani, joka on takakannen mukaan tunteita kuohuttava draama. Minun tunteeni eivät ole vielä kuohahtaneet, mutta vielä ehtii, en ole aivan viimeisellä sivulla. Haluaisin saada takaisin romaanien lukemisen ilon, joka on ollut, se täytyy myöntää, pitkään kadoksissa. Epäilen, että vilpittömin uppoutumisen ilo voi ammattini vuoksi olla loppuiäksi kadonnut. Tässä kirjassa ei ole mitään erityistä vikaa, mutta lukiessa huomaan ajattelevani koko ajan, miksi hän sanoo noin, minä en kirjoittaisi noin, eikö tuo ole vähän kömpelö ilmaus, onkohan se kääntäjän vika, löytyykö tämä nolous alkuperäistekstistä. Mitä tarinaan tulee, mietin että miksi tämä kirja on käännetty suomeksi ja miksi minun kirjojani ei käännetä ruotsiksi ja kaikille maailman kielille. Ovatko minun ihmissuhderomaanini ja draamani huonompia kuin tämä, mitä hä. Onko muka? Uppoudu siinä sitten tarinaan kun mielessä pyörii tuollaisia.
Mielessä pyörii
torstai 9. huhtikuuta 2009
Hiljaisella viikolla
Jään alla
järven syvänteissä
kalat imevät vedestä
viimeisiä happimolekyylejä
odottavat jäiden lähtöä.
Aurinko piileksii pilvimassan takana
tuuli taivuttelee rannan haapoja.
Lähtekää jäät, lähtekää.
Eräänä päivänä ne sulavat pois
ja järvi huokaa helpottuneena.
Kaikki pohjan eliöt hengittävät iloiten.
Armon aurinko,
miksi et sulata sydämeni jäitä,
minäkin haluaisin jo hengittää vapaasti.
***
Runotorstaissa kutsuttiin runoilemaan violetista, joka on liturginen väri ja symboloi katumuksen lisäksi odotusta.
järven syvänteissä
kalat imevät vedestä
viimeisiä happimolekyylejä
odottavat jäiden lähtöä.
Aurinko piileksii pilvimassan takana
tuuli taivuttelee rannan haapoja.
Lähtekää jäät, lähtekää.
Eräänä päivänä ne sulavat pois
ja järvi huokaa helpottuneena.
Kaikki pohjan eliöt hengittävät iloiten.
Armon aurinko,
miksi et sulata sydämeni jäitä,
minäkin haluaisin jo hengittää vapaasti.
***
Runotorstaissa kutsuttiin runoilemaan violetista, joka on liturginen väri ja symboloi katumuksen lisäksi odotusta.
Hiljaisella viikolla
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Käheät joutsenet
Heräsin puoli viideltä kun eilisillan yhtiökokous pyöri päässä. Lähdin mökille pääsiäistä viettämään. Tämä on sikäli historiallinen postaus, että koskaan ennen en ole kirjoittanut kesämökiltä. Järvi on vielä jäässä, pihassa on lunta, uuni savuttaa, pirtti on kolea, äsken katsoessani 12 astetta ja se tuntuu jo melkein ylelliseltä. Söin suolarakeiden päällä paistettua lohta ja keitettyjä puikulaperunoita, join pari lasia halpaa mutta hyvää punaviiniä ja nyt aion mennä päiväunille jaksaakseni sitten illalla katsella palaavia joutsenia ja hanhia ja kurkia ja mitä lintuja täällä nyt liikkuukin. Äsken pihalla ihmettelin, että mikä kummallinen ääni taivaalta kuului, se oli jonkinlaista äänekästä suhinaa. Sitten tuli metsän takaa pari joutsenta näkyviin, ne olivat huutaneet äänensä käheiksi, torvi ei enää soinut, kuului vain suhina. Niillä oli kiire jonnekin. Nyt menen unten maille.
Käheät joutsenet
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Sisustin
Kyllä tämä webdesignerin homma on vaikea. Tein mielestäni somat nettisivut, mutta sitten alkoi tulla valitusta, että teksti ei näy kunnolla. Mikäpä siinä muu auttoi, kuin pistää sivut kiinni ja ajatella ne uusiksi. Nyt on ehkä selkeämpi, mutta en ole muuten täysin tyytyväinen. No en kai minä edellisiinkään ollut täysin tyytyväinen. Olen nyt pari tuntia pyydystänyt koodista tuota tiettyä kohtaa, joka tekee nuo otsikot tumman vihreiksi, mutta en ole vielä löytänyt. Menin muutenkin jo sekaisin väreissä, kun hätäpäissäni hakkasin koodin joukkoon uusia värejä jaksamatta kommentoida entisiä, puhumattakaan että olisin tehnyt järkevän etukäteissuunnitelman, niin kuin meitä on opetettu. Teen tässä sivussa muutamalle muullekin ihmiselle sivuja ja nyt on sellainen olo että kohta pulpahtavat silmät päästä kahtena verisenä mollukkana ja kevätkin antaa vielä odotella itseään. Vielä ei ole lainkaan pääsiäsmäinen olo ja olen melkein unohtanut, että huhtikuu on lempikuukauteni. Pitäisikö ottaa iltapäiväunet, mahtaisiko se auttaa.
Jatkan sivuston säätämistä myöhemmin. Niin siis nettimaailmani, olkaa hyvä.
Jatkan sivuston säätämistä myöhemmin. Niin siis nettimaailmani, olkaa hyvä.
Sisustin
torstai 2. huhtikuuta 2009
Nettimaailmani laajenee
Avasin oman nettisivuston. Ajattelin sitä tehdessä koululaisia, jotka kirjoittelevat ja kyselevät materiaalia kirjallisuusesitelmiinsä. En ole kovin tyytyväinen sivustooni, mutta toisaalta olen ylpeä siitä että olen vastannut kaikista sivuston luomiseen ja ylläpitämiseen liittyvistä kommervenkeistä. Juuri tänään kasvoin jälleen merkittävissä määrin ihmisenä kun turvallisuuspäivityksen yhteydessä otin varmuuskopiot tietokannasta. Helppo juttu itse asiassa, mutta se vain kuulosti korvissani pelottavalta ja monimutkaiselta kun siitä koulussa puhuttiin. Opettajallamme on kyky sanoa jonkin asian olevan itsestään selvä ja helppo, ja samalla välittää viesti, että kysymyksessä on korkeampaan matematiikkaan liittyvä erityistaito joka avautuu ainoastaan tosilahjakkuuksille. Onneksi kurssilla on selväjärkinen naisnörtti, joka ystävällisesti vääntää minulle asiat rautalangasta.
Vielä toistaiseksi hakukone ei tunnu kovin hyvin löytävän upouutta sivustoani, paitsi jos sitä hakee sivuston nimellä. Olen kyllä hakukoneita varten upottanut joka väliin myös oman nimeni. En niinkään siis siksi, että oma nimeni olisi mielestäni niin ihana, vaan jotta googlettavat koululaiset löytäisivät sivustoni.
Sivuston nimi: Olen kirjoittanut kirjan, on ironinen. Eräs kirjoittajapiiriläinen ehdotti, että voisimme virkistää piirin toimintaa kutsumalla vieraaksi oikean kirjailijan. Hän oli hyvin hämmästynyt kuultuaan, että minäkin olen kirjoittanut kirjan.
****
Ps.
Preivistä löytyi arvio Papin kyydistä.
Vielä toistaiseksi hakukone ei tunnu kovin hyvin löytävän upouutta sivustoani, paitsi jos sitä hakee sivuston nimellä. Olen kyllä hakukoneita varten upottanut joka väliin myös oman nimeni. En niinkään siis siksi, että oma nimeni olisi mielestäni niin ihana, vaan jotta googlettavat koululaiset löytäisivät sivustoni.
Sivuston nimi: Olen kirjoittanut kirjan, on ironinen. Eräs kirjoittajapiiriläinen ehdotti, että voisimme virkistää piirin toimintaa kutsumalla vieraaksi oikean kirjailijan. Hän oli hyvin hämmästynyt kuultuaan, että minäkin olen kirjoittanut kirjan.
****
Ps.
Preivistä löytyi arvio Papin kyydistä.
Nettimaailmani laajenee
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)