Sivumäärä ei eilisen aherruksen myötä kasvanut. Muljaan tarinapalikoita edestakaisin tekstissä ja jos ne eivät tunnu sopivan paikkaan, jonka olen niille suunnitellut, hioskelen vähän särmiä pois tai teen niitä lisää.
Yritän nyt vältellä juuttumista tällaisiin pohdintoihin, ne eivät kuitenkaan ole juonen kannalta olennaisia. Mutta jollakin tavalla pitäisi lepran arki saada elämään taustalla.
Nukuin tänä aamuna harvinaisen pitkään, heräsin vasta puoli yhdeksältä. Kahvi on tippunut tätä postausta kirjoittaessa, käyn hakemassa mukillisen ja ryhdyn taas hommiin.
1920-luku vai 1890-luku?
Olen siinä kuvitelmassa, että tarina alkaa siitä, kun Matilda saapuu johtajaksi Oriveden lepraan. Eletään vuotta 1920. Alunperin luulin, että tarina alkaa paljon aikaisemmin, Matildan siskon tai muun lähiomaisen häistä. Kirjoitin parikymmentä liuskaa maalaishäiden kuvausta (ja selasin sitä varten pinon paikallishistorioita ja myös Satakuntalaisen keittokirjan.) Olin mielessäni ajatellut häät 1890-luvun loppuun, mutta nyt ne tapahtuvat n. vuonna 1921. Ja kysymys kuuluu, että kuinka suuri muutos häätavaoissa on tapahtunut tuona aikana. Sopiiko kirjoittamani kuvaus 20-luvulle.
Faktaa vai fiktiota
Ongelmia syntyy siitä, että pohjana on todellinen henkilö. Siis anna anteeksi iso-isotätini Olga, että joudut materiaaliksi taiteellisiin pyrintöihini. Mutta aion kyllä muokata hahmostasi fiktiivisen ja olen jo pitkään tehnyt työtä erottaakseni kertomuksen Matildan sinusta. Teen työtä myös erottaakseni itseni Matildasta. En halua hänestä omien maailmankatsomuksellisten pohdintojeni mallinukkea.Jumala on yksityiskohdissa, sanoi kuuluisa arkkitehti
Ongelmia syntyy myös lukemattomista yksityiskohdista, joista minulla ei ole tietoa. En tiedä oliko leprassa sähkövalot jo vuonna 1920. Entä oliko siellä sisävessat? Lysolivedet ainakin menivät johonkin kaivoon, joka tyhjennettiin pari kertaa kuussa. Kun kaivot avattiin, ilmoille pääsi sellainen huuru, että hevoset pillastuivat. Lysolin haju oli ilmeisesti leprassa muutenkin läpitunkeva, koska kaikkea koko ajan pyyhittiin lysolilla. Siis millaista lysol oli tuohon aikaan? Miltä se haisi? Miespotilaat ja naispotilaat saivat jutella vain johtajan luvalla, he asuivat eri rakennuksissakin, mutta entäs ruokailut. Olivatko nekin eri rakennuksissa, vai söivätkö kaikki kuitenkin yhdessä?Yritän nyt vältellä juuttumista tällaisiin pohdintoihin, ne eivät kuitenkaan ole juonen kannalta olennaisia. Mutta jollakin tavalla pitäisi lepran arki saada elämään taustalla.
Nukuin tänä aamuna harvinaisen pitkään, heräsin vasta puoli yhdeksältä. Kahvi on tippunut tätä postausta kirjoittaessa, käyn hakemassa mukillisen ja ryhdyn taas hommiin.
Tekstit
Ymmärrän hyvin tuon ongelman historiallisen romaanin yksityiskohtien kanssa. Olen joskus yrittänyt kirjoittaa sellaista ja luovuttanut, koska huomasin, että en pysty selviytymään siitä. Ihailen sitä, että olet tarttunut kiinnostavaan ja vaativaan aiheeseen!
VastaaPoistaSiinä ei ehkä niin paljon ihailemista ole, että olen tarttunut tähän aiheeseen. Mutta jos selviydyn tästä ja tuloksena on hyvä romaani, sitten ihailen itsekin itseäni...
VastaaPoistaLysoli haisee läpitunkevasti. Sen kemiallinen, ällöttävä haju on jotenkin tahmea ja tarttuu. Ei ole pistävä haju. Mutta keinotekoinen. Kamala.
VastaaPoistaAnneli
Kiitos lysol-kuvailusta! Nyt muistinkin, että tuosta tarttuvaisuudesta joskus puhuttiin. Haju ei lähtenyt diakonissasta kesäloman aikanakaan kokonaan.
VastaaPoistaAika konkreettinen ja aistivoimainen ja myös historiallisesti oikea on tuo lysoli, jonka haju ei lähtenyt diakonissasta kesäloman aikanakaan. Huh. Tempauduin jo mukaan. En ole kylläkään koskaan haistellut, ainakaan tieten.
VastaaPoista