Äiti, älä murehdi siellä pilven päällä, kyllä mnä pärjäilen

On ihmeellistä, että toimeentuloni on turvattu vuoden 2020 loppuun asti. Tällaista ei ole tapahtunut sen jälkeen, kun äitini helmoista lähdin.

Äiti kantoi viimeiseen asti huolta siitä kuinka pärjäisin. Hän oli täyttänyt yhdeksänkymmentä ja poti terminaalivaiheen syöpää palvelutalossa, ja suri epävarmaa elämääni. Minä olin tuolloin viisikymmentäkahdeksanvuotias.

Äidin viimeiset sanat minulle olivatkin: Koeta pärjätä. Sitten hän vielä lisäsi: Vaikka kyllähän sinä pärjäät, kun olet aina ollut niin fiksu tyttö. Taas alkaa itkettää, kun muistelen sitä. En enää nähnyt häntä elossa tuon vierailuni jälkeen.

Miksi nyt aloin sitä muistella, vaikka minun piti riekkua apurahoistani ja työsuunnitelmistani. Kesä menee tiiviisti Elisabeth Hesselbladin kanssa. Hän on siis se ruotsalainen nainen, joka elvytti birgittalaissääntökunnan 1900-luvulla. Hänen ansiostaan meillä Turussa toimii Birgittalaisluostari. Vai onko se oikeastaan hänen ansiotaan, vaikea sanoa, mutta jätän teologian nyt sikseen ja puhun asiasta maallistuneen ihmisen tapaan. Jollainen tavallaan olenkin. 

Äiti, älä murehdi siellä pilven päällä, kyllä mnä pärjäilen