tiistai 20. tammikuuta 2015

Miten saat ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa

tai joku vastaava opus kannattaisi kirjoittaa, jos haluaisi lyödä rahoiksi.

Jotenkin koen, että maailma on hajonnut jalkojeni alla jossain vaiheessa ja se on tapahtunut tässä ihan viime vuosien aikana. Esimerkiksi Emma-sarjani on ihan järkyttävän vanhanaikainen, vaikka se on ilmestynyt 2000-luvulla. Se oli kohtuullisen suosittukin aikanaan, mutta nyt koen kadottaneeni kontaktin tämän ajan ihmisiin. Olihan se kontakti Emmaakin kirjoittaessani ohut, mutta jonkinlaisella ohuella langalla olin kuitenkin kiinni ajan ilmiöissä.

Kuuntele sydämesi ääntä, tee mitä sydän sanoo, näinhän ihmisiä aina neuvotaan. Minä olen tehnyt niin ja mitä on tapahtunut. Olen lopettanut lehtien lukemisen, television katselun ja radion kuuntelun. Joitakin kirjoja luen, mutta hitaasti ja vaivalloisesti. Käytän huomattavan paljon aikaa harrastuksiin, joista ei oikein voi ääneen puhua muuten kuin valikoidussa seurassa.

Kilpirauhasvaivoistani avauduttuani huomasin millaisella innostuksella ihmiset ottivat kantaa vaivoihini. Hyvinvointiala, kas se on päivän sana. Miten voisin kirjoittaa hyvinvointiromaanin? En tiedä, olen juuttunut Oriveden Lepraan.

Share/Bookmark

perjantai 16. tammikuuta 2015

Lemmikit

Silja Hiidenheimo järkytti kirjallisuusyhteisöä kuolemalla yllättäen. Minullakin oli etäinen kontakti häneen. Hän oli silloin Tammella töissä kun trilleriäni Usko, toivo ja kuolema väännettiin julkaisukuntoon. Silja ei ollut kustannustoimittajani, mutta luki käsikirjoituksen ja kommentoi sitä. En kuitenkaan löytänyt yhteistä säveltä Tammen kanssa sen kummemmin. Elämäni ehkä vaivaanuttavimmat bileet olivat Tammella sinä syksynä, kun tuo kirja julkaistiin. Voi tietysti olla, että maaherran uuden vuoden vastaanotto vuonna 1994 oli ollut vielä vaivaannuttavampi. (Hassua kyllä, en edes muista kuka oli maaherrana)

Silja tuli mieleen siksi, että luin jonkin hänestä tehdyn muistojutun, jossa kerrottiin, että hän kohteli kirjoittajiaan kuin omia lapsiaan tms.

Vapaan kirjoittajakoulun kevälukukausi pyörähti käyntiin eilen Kirjan talolla ja huomasin, että minustakin on tullut eräänlainen kirjallisuusmamma. En ehkä ole ihan oikea äiti, mutta olen tällainen sijoitusäiti. Keräilen kaikenlaisia kirjoittajia helmoihini. Jotkut ovat pidempään ja jotkut käyvät vain kääntymässä. Keittelen opiskelijoille kahvia ja teetä ja kannan heille kylki vääränä keksejä ja suklaata, olen siis varsinainen kirjoittajaemonen.

Olen ihmetellyt miksi minussa on vuosien myötä herännyt tällaisia äidillisiä piirteitä. Minullahan ei ole lapsiakaan sen vuoksi, etten ole halunnut nähdä hoivaamisen vaivaa. (No on ehkä muitakin syitä, joita en tässä jaksa nostaa esiin, ehkä jokin toinen kerta)

Sitten tajusin, että ehkä se johtuu siitä, ettei minulla ole enää lemmikkieläimiä. Nuorempana purin hoivaviettiäni kissoihin ja koiraan. Minulla oli kanejakin joskus ja kanoja. Nyt kirjoittajakurssilaiset ovat minun lemmikkejäni. Ne ovat esim. koiraan verrattuna vaivattomia, mutta seuraa niistä on vähintään yhtä paljon.


Share/Bookmark

tiistai 13. tammikuuta 2015

Viekää luutkin

Menin vuodenvaihteessa mukaan kirjallisuusterapeuttiseen kasvuryhmään. Siitä en voi kirjoittaa. Sananvapauttani rajoittaa herrasnaissopimus, jonka mukaan ryhmän asioita ei sovi levitellä ulkopuolisille. Mutta sen verran voin kertoa, että ensimmäisessä kokoontumisessa piti miettiä, mikä paikka olisin jos olisin jokin paikka.

Minulle kävi niin, että mieleeni nousi vääjäämättömästi Hemmingin pyhäinjäännösarkku, jota vähän pölyisen oloisena säilytetään Turun tuomiokirkossa. Ajattelin kyllä, että enhän minä mitenkään voi olla pyhiinjäännösarkku. Mutta en saanut sitä pois ajatuksistani, joten päätin tyytyä olemaan luuarkku Nyt kun olen asiaa pyöritellyt, olen syvällisesti samastunut tuohon esineeseen, joka hyljättynä seisoo tuomiokirkossa. Sehän on viraton jäänne. Juuri kukaan ei ymmärrä sen merkitystä. Sitä paitsi se on nyt tyhjäkin, koska Hemmingin luut ovat arkeologianlaitoksella tutkittavana.

Piti tähän etsiä kuva arkusta, mutta en nyt löytänytkään, joten postaan tähän Juho Kyntäjän kehittelemän Hemming-piiraan reseptin. Piiraassa on vain sellaisia aineksia, joita oli saatavilla 1300 luvun Turussa. Piirasta voi popsia ja ajatella askeettista turun piispa Hemminkiä, jonka luita arkeologian laitoksella nyt radiohiiliajoitetaan. Odotamme tuloksia.

Oho, taisi mennä vähän sivuun blogin missiosta tämä postaus. Se kertonee siitä, että työt ovat tyhjäkäyntivaiheessa jälleen.

Share/Bookmark