Olin taas tuhma

Minua vaivaa se, että kysyin eräältä kollegalta, joka on julkaissut kymmeniä kirjoja, että miksi hän ei kuulu kirjailijaliittoon. Olin nimittäin katsonut katalogista, että onko siellä hänen yhteystietonsa, eikä ollut. No hän ei vastannut tunkeilevaan kysymykseeni niin kuin varmaan oikein onkin. Ei kai semmoisia kuulu kysellä. En tajua miksi piti taas yrittää työntää nokka asiaan joka ei minulle kuulu.

Olin taas tuhma

Te ette ole minun kulttuurieliittini

Krista Kosonen ja Pirkko Saisio olivat Helsingin sanomien artikkelissa todenneet, ettei vaalitulos edusta heidän Suomeaan. He ovat saaneet hyviä vastauksia, viimeksi Appelsinilta. Myös tässä minun naapurissani kuoroa johtava persujen ehdokas Silvia Koski, vastasi näpsäkästi.

Minullahan on aina ollut se ongelma, etten ole osannut kotiutua suomalaiseen kirjailijakuntaan. Aluksi luulin sen johtuvan siitä, että identifioiduin romanttisen viihteen kirjoittajaksi. Vaikka kirjallisuusväki toki on maailman suvaitsevaisinta ja avarakatseisinta niin romanttinen viihde oli roskaa vielä 90-luvulla, jolloin minä aloittelin uraani. 

Mutta sitten tuli chick-litt tuotesijoitteluineen ja urbaaneine citysinkkuineen ja vähitellen olen tuskallisesti tajunnut, ettei ongelma ole niinkään genre, ei ainakaan enää. Minä olen se ongelma. Minä en sovi tähän ajattelutapaan enkä tähän aikakauteen, jota edustavat mm. sellaiset ihmiset kuin Pirkko Saisio ja Krista Kosonen. Tosin ei ole syytä henkilöidä asiaa nimenomaan heihin. Heillä on nyt vain kunnia edustaa koko taiteilijakuntaa, koskapa pääsivät taas vaihteeksi ääneen ja saivat julkisuutta mielipiteelleen. 

Silmäni ovat nyt avautuneet ja olen yhtäkkiä aivan välähdyksenomaisesti tajunnut, että vaikka en ole persujen sen paremmin kuin kepunkaan kannattaja, minä varmaan haisen samalta kulttuurieliitin nokkaan. 

Jos minulla on lukijoita, ne eivät löydy helsinkiläisistä trendikuppiloista, vaan syvältä maakuntien Suomesta, missä pikkuruisten sivukirjastojen lainaustilastoissa saattaa joku kirjoistani saada yllättävän hyvät listasijoitukset. 

Minä olen huomaamattani haikaillut hyväksyntää väärästä suunnasta. Pieni sisäinen narsistini kaipaisi yhteistä ylemmyydentunnon kokemusta. Ehkä olen tehnyt avuttomia pieniä yrityksiä silloin tällöin, mutta ne on ammuttu alas niin nopeasti, etten ole ehtinyt edes hämmästyä. 

Te ette ole minun kulttuurieliittini

No hengissä joo, se on hiinä ja hiinä

Olen kaksi viikkoa yötä päivää tehnyt pientä kirjaa Hemmingistä.

Hei keksinkö minä nyt nimen: Pieni kirja Hemmingistä. Vai onko se liian vaatimaton.

Olen Birgitta Klockarsin väitöskirjasta Biskop Hemming av Åbo poiminut oleelliset faktat ja kääntänyt niitä jollakin tavalla nykyihmisen kielelle. Olen myös piirtänyt kuvia. Blogin uusi hieno ilmekin on sieltä peräisin. Kuvassa siis näkyy noiden tyyppien keskellä, joista en oikein tiedä ketä ne ovat, messupalvelijoitako vai jotain luostariveljiä. Joka tapauksessa heidän takaansa häämöttää Hemmingin kuuluisa relikvaario.

Ei tällaisista jutuista varmaan paljon kannata täällä blogissa huudella.

Väliajat, jos sellaisia on, luen kirjoittajien käsikirjoituksia ja kommentoin niitä. Mutta kävin vain päivittämässä, ettei ihan kuolleeksi luulla. Vaikka mitä väliä silläkään olisi jos luultaisiin kuolleeksi.

No hengissä joo, se on hiinä ja hiinä