Kolmannen asteen yhteys

Pidetään yhteyttä. Tuttu fraasi, jonka lausuu ajattelematta asiaa useinkaan sen enempää. Mutta eräänä päivänä yhteydenpito loppuu. Sain asiasta muistutuksen, kun eilen tuli puhelu sairaalasta. Tällä kertaa yhteydenpito vielä jatkuu, mutta ihmissuhde asettui joka tapauksessa uuteen perspektiiviin.

Olen lukenut vanhoja kirjeitä. Niissäkin toistuu sama pyrkimys yhteydenpitoon. Kirjoita taas mitä teille kuuluu. Kirjoitan, kun en ole aikoihin kuullut uutisia teiltä. Miten teillä voidaan, täällä voidaan hyvin. Odotan taas kirjettäsi. Ja jollakin tavalla nuo yli seitsemänkymmenen vuoden takaiset vetävät minutkin, joka kirjoittamisajankohtana en ollut vielä syntynyt, kirjoittajien ja vastaanottajien yhteyteen.

Minulla on lapsuudesta asti ollut toistuvasti kokemusi siitä, että minut on suljettu pleksikuplan sisälle. Lapsena makasin vuoteessani ja kuvittelin itseni avaruuteen kiertämään ilman toivoa, että koskaan pääsisin takaisin maan kamaralle. Avaruuslennoillakin pidetään yhteyttä maahan, mutta minun kuvitelmalentoni olivat sellaisia, että olen yksin kuplan sisällä, en koskaan pääse takaisin maahan eikä kukaan kaipaa minua.

Ihmiskunnan historia on täynnä ihmisiä jotka syntyvät ja kuolevat ilman että kukaan piittaa. Tälläkin hetkellä meidän sivistynyt yhteiskuntamme poistaa keskuudestaan ihmisiä, joita se ei kaipaa. En kirjoita sitä a-alkuista sanaa tähän, koska en halua joutua paskamyrskyyn sen vuoksi, että minulla on valtavirrasta poikkeava kanta.

Mutta ne jotka syntyvät ihmisyhteisöön joka huolehtii jäsenistään, alkavat heti pitää yhteyttä. Kunnes yhteydenpito loppuu.

Kuolemassa ei pidetä yhteyttä. Paitsi ne jotka uskovat, että sielu palaa Jumalan yhteyteen, tai vaihtoehtoisesti kummituksena häiritsemään jälkeenjääneiden elämää. 

Kolmannen asteen yhteys

Pankkipurkaus

Tämän tästä virkeä virkailija soittelee minulle pankistani. Olisiko aika pistää vakuutusasiat kuntoon mitäs tuumit, katsottaisko niitä vähän? Tai sitten siellä ilmaistaan kiinnostusta säästämisharrastuksiani kohtaan: Mites on, katsottaisko teille jokin sopiva sijoitusmuoto, vaikka tällainen 3% tuotto-osuus.

Alvariinsa sieltä soitellaan, mutta tämän yhden kerran, kun minä halusin soittaa pankkiini ja varata sieltä ajan, jotta isohko kauppa voitaisiin tehdä pankissa, niin eipä sieltä saa ketään langan päähän. Eilen yritin koko päivän ja tänään jatkoin yrittämistä, turhaan.

Jokin valtakunnallinen palvelunumero vastasi lopulta kun olin ohjeitten mukaan painellut ykköstä ja kakkosta ja kolmosta. Lopulta ohjauduin ottamaan yhteyttä verkkopankin kautta, koska ilmeisesti painalsin väärää numeroa. Tein niin, mutta ei se auttanut. Kännykkääni sain kyllä viestin, jossa kerrottiin, että voisin ilmaiseksi vastata heidän kyselyynsä, numeroarvostella saamani palvelun! Minkä ihmeen palvelun? Enhän ole saanut muuta kuin veemäistä kyykytystä ja häirintää.

Lopulta oli pakko mennä paikan päälle. Kuvittelin, että pankissa olisi kova ruuhka, mutta siellä oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Menin infotiskille ja selitin asiani. Infoneiti kysyi eikö minulla ole verkkopankkitunnuksia, enkö voi hoidella kauppasummaa verkkopankin kautta.

Kysymys on asunnon ostamisesta, en tykkää näpytellä jossain kiinteistövälityksen toimistossa vieraalla koneella verkkopankkitunnuksiani ja levitellä avainlukulistojani enkä varsinkaan näpytellä pitkiä tilinumeroita. Entä jos teen virheen. Ei, haluan että pankkivirkailija hoitaa tämmöisen asian, ei kai se ole liikaa vaadittu? Jos sinä nyt ehdottomasti vaadit, niin varataan sinulle aika, ei kai tässä muu auta, hän sanoi. Kyllä, ei auta muu, vaadin ehdottomasti, mutta siis mikä tässä ylipäätään on ongelma? Ei kuulemma ollut ongelmaa. Infoneiti katseli ruutuaan ja kertoi, että haluamalleni päivälle oli aikoja kymmenstä aamulla kuuteen illalla ihan vapaasti valittavaksi. Mutta kaksi päivää sain stressata tämmöisen asian vuoksi joka ei sitten lopulta kuitenkaan ollut mikään ongelma.

Vaihtaisin pankkia jos hetkenkin epäilisin, että joku toinen riistolaitos olisi parempi.

Pankkipurkaus

Sota-ajan kirjeet saivat miettimään ihmisen elämän alkupistettä

Löysin isäni sodan aikaisen kirjeenvaihdon joukosta niputettuna erään lotan kirjeet. Keksin koeluontoisesti testata löytyisikö kaikkivaltiaan Facebookin kautta lotan omaisia. Ajattelin, että voisin toimittaa kirjeet omaisille ja mielelläni tietysti kuulisin josko isäni kirjeet olisivat tallessa.

Ei kulunut vuorokauttakaan, kun minulla oli jo tiedossa ko. lotan pojan osoite ja tieto, että tämä on kovin kiinnostunut äitinsä kirjeistä.

Täysin ilman soraääniä prosessi ei sujunut. Ihmiset huolestuivat kirjesalaisuuden rikkomisesta, kirjeet eivät kuulu uteliaiden sukulaisten ja muiden ulkopuolisten tongittaviksi.

Ymmärrän kritiikin, mutta mikä on vaihtoehto, kirjeiden tuhoaminen? Jos ne luovutetaan arkistoon, niin sielläkin joku tutkija saattaa niitä tonkia.

Olen lukenut isäni kirjeitä, sellaisia joita hänen vanhempansa ovat kirjoitelleet hänelle, kun hän on ollut armeijassa ja sodassa. Ja isäni vastaukset heille. Kirjesalaisuuden näkökulmasta olen ilmeisesti tehnyt rikkomuksen.

Kirje on yksityisasia, mutta toisaalta, onko kuitenkaan täysin? Monet sukupolvien ketjuun liittyvät jutut ovat vaivanneet mieltäni. Isoisäni kirjeet ovat paljastaneet minulle yllättävän puolen sekä isoisästäni, että isästäni. Kirjeiden lukeminen on antanut minulle tietoa omasta elämästäni siltä ajalta kun minua ei vielä ollut. Ajattelen että ihminen ei synny pelkästään silloin, kun hänet otetaan maailmaan äitinsä kohdusta. Hän syntyy jo paljon aikaisemmin valinnoissa joita isovanhemmat ja vanhemmat ovat tehneet.

Jos isän ja tuon lotan suhde ei olisi päättynyt minä en todennäköisesti olisi koskaan syntynyt tähän maailmaan. Minun olemassaoloani koskevia päätöksiä tehtiin tuolloin. 

Sota-ajan kirjeet saivat miettimään ihmisen elämän alkupistettä