Yhtenä päivänä sitä on ihmisten joukossa puheliaana. Kertoo juttuja ja kuuntelee niitä. Nauttii ihmisten seurasta. Ajattelee, että on mukava, kun tuntee kaikenlaisia tyyppejä joiden kanssa voi väitellä ja jakaa ajatuksia. Olla samaa mieltä tai eri mieltä, miten milloinkin. Sitä kuvittelee olevansa sujuva ja mukava ihminen.
Sitten sitä tulee heitetyksi toiseen seurueeseen ja yhtäkkiä ei mikään enää sujukaan. Tuntuu, ettei osaa mitään, edes kävellä tai istua hiljaa paikallaan. Hengittääkin jotenkin väärin. Vieressä istuu ihminen, joka näyttää kärsivän yhtä ankarasti ja vaikka miten yrittää, ei osaa sanoa mitään, ei keksi yhtään lupsakkaa juttua eikä kysymystä joka laukaisisi kankean kauhean tilanteen. Siis ei ylipäätään osaa sanoa mitään.
Niin sitä nousee, kävelee jäykin jaloin toiseen huoneeseen, istuu sohvalla, katselee seiniä joita on katsonut niin monet kerrat ennenkin ja tuntee itsensä samaksi kömpelöksi lapseksi joka oli joskus kauan sitten. Luulitko tosiaan, että olisit nujertanut sen surkimuksen. Höpö höpö.
Sitten sitä tulee heitetyksi toiseen seurueeseen ja yhtäkkiä ei mikään enää sujukaan. Tuntuu, ettei osaa mitään, edes kävellä tai istua hiljaa paikallaan. Hengittääkin jotenkin väärin. Vieressä istuu ihminen, joka näyttää kärsivän yhtä ankarasti ja vaikka miten yrittää, ei osaa sanoa mitään, ei keksi yhtään lupsakkaa juttua eikä kysymystä joka laukaisisi kankean kauhean tilanteen. Siis ei ylipäätään osaa sanoa mitään.
Niin sitä nousee, kävelee jäykin jaloin toiseen huoneeseen, istuu sohvalla, katselee seiniä joita on katsonut niin monet kerrat ennenkin ja tuntee itsensä samaksi kömpelöksi lapseksi joka oli joskus kauan sitten. Luulitko tosiaan, että olisit nujertanut sen surkimuksen. Höpö höpö.
Tekstit
