keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Asiaa

Elämäkerratkin tuntuvat sopivalta luettavalta helteiseen säähän, varsinkin jos pystyy huoletta harppomaan tylsien kohtien yli, kuten minä teen. Luin 500 sivuisen C.S Lewiksen elämäkerran, ja vaikka Narnia-kirjat, samoin kuin Paholaisen kirjeopisto olivatkin lempparilukemistoani 70-luvulla, elämäkerrassa mainittiin hänen ylivertainen älynsä hiukan liian monta kertaa, jotta voisin vakavasti suositella samaa urakkaa muillekin. Kirja oli muutenkin todella puiseva, eikä mielenkiintoisiin asioihin ollut paneuduttu sillä vakavuudella kuin olisin toivonut. Olisin esimerkiksi halunnut ymmärtää, miksi Lewis kirjeissään nimitti rouva Moorea "iäkkääksi äidikseen", vaikka tämä ei ollut hänen äitinsä. Käsitin, että nuorena miehenä Lewiksellä olisi ollut eroottisesti latautunut suhde tähän rouva Mooreen. Tosin suhteen laatu kai jäi salaisuudeksi lähimmillekin, tai sitten elämäkertakirjailijat olivat vain niin äärimmäisen korrekteja. Eihän sillä tietenkään sinänsä mitään merkitystä ole miten Lewis rouva Moorea nimitti ja mikä heidän suhteensa laatu oli. Mutta minulla on oma mielenkiintoni ihmiselämän pikku kieroutumiin, joita on meillä kaikilla, ja jotka tekevät meistä sympaattisia, tai suorastaan huvittavia erityisesti silloin kun yritämme peitellä niitä.

Share/Bookmark

6 kommenttia:

  1. Mrs Moore -tapauksen taustalla on sota, hirvittävä ensimmäinen maailmansota, jossa Jack Lewisin asetoverina oli Paddy Moore. Nämä nuoret miehet, teini-ikäiset pojat oikeastaan, vannoivat Paddyn kotona tämän sisaren kuullen toisilleen valan: jos toinen heistä kuolee sodassa, toinen huolehtii kaatuneen lähiomaisesta, siis Jackin isästä tai Mrs Mooresta.

    Jack Lewis oli omantunnontarkka ihminen jo ennen kääntymistään kristinuskoon. Paddyn kuoleman jälkeen hän piti tämän äitiä ja sisarta kuin omana äitinään ja omana sisarenaan. Niin teki myös Jackin veli Warren.

    Lewisin oma äiti kuoli, kun Jack ja hänen veljensä olivat lapsia. Isä suri vaimon kuolemaa ja unohti pojat. Isä jäi etäiseksi. Äidillinen Mrs Moore oli kuin äiti Jackille jo ennen Paddyn kuolemaa, hän mm kävi katsomassa Jackia sairaalassa, Jackin isä ei käynyt.

    Olen lukenut vuosikymmenet Lewisin kirjoja ja kirjoja hänestä. En millään usko, että Mrs Moore olisi ollut Lewisin rakastajatar.

    Mutta on ihmisiä, jotka eivät usko, että ihmiset voivat tulla toimeen ilman seksiä. Kuitenkin oli vielä 1950-luvulla tavallista, että aikuiset akateemiset ihmisetkin olivat seksuaalisesti kokemattomia ennen avioliittoa. Nykyään kaikkien historian henkilöiden suhteisiinkin laitetaan seksiä elokuvissa ja romaaneissa. Heille suosittelen tiiliskiven paksuista selibaatin historiaa. (Muuton jäljeltä kirjani ovat sekaisin. Jos löydän sen kirjan, laitan tiedot tänne kommenttilaatikkoon. Kyllä History of Celibacy löytyy Googlella.)

    Lewis ei ollut suinkaan tiukkapipo ja elämänkielteinen. Hän istui ystäviensä kanssa pubissa, mikä on kova pala joillekin piireille. Hän iloitsi kovasti suhteesta vaimoonsa ja suri kovasti tämän kuolemaa.

    VastaaPoista
  2. Elizabeth Abbot: A History of Celibacy: From Athena to Elizabeth I, Leonardo da Vinci, Florence Nightingale, Gandhi...

    Amazonilta saa käytettynä muutamalla eurolla.

    Outoa ja tavallista selibaattia.

    VastaaPoista
  3. http://www.uta.fi/~csmaso/lewis06.htm
    tuolla on vähän parempi arvio kirjasta jonka luin. Kyllä Lewiksen velikin haistoi jotain palaneen käryä rouva Mooren suhteen, siitä on todisteena katkelma häneltä itseltään, en nyt muista oliko kirjeestä vai päiväkirjasta. Kirjasta sain sen käsityksen, ettei se elämäkerran kirjoittajien mielestäkään ollut mikään mahdoton ajatus, että Lewiksellä olisi ollut jotain meneillään tämän rouvan kanssa, vaikka voihan tietysti olla että juttu jäi vain aikomusten asteelle. On se minusta outo suhde joka tapauksessa,rouva Moore oli ilmeisesti aikamoinen despootti.

    VastaaPoista
  4. Kannattaa muistaa, että Lewis asui sen ajan poikamiesopettajien tavoin enimmäkseen yliopistolla. Hänellä oli iso asunto Magdalen Collegen tiloissa, kaksi olohuonetta ja makuuhuone.

    Siellä kokoontui usein myös kirjallinen piiri Inklings, johon kuuluivat mm Lewisin veli Warren ja Tolkien. Jack ja Warren ostivat rouva Mooren kanssa talon, mutta se oli rouva Mooren nimissä. Jack ja Warren asuivat siellä yleensä vain lomien aikana.

    CS Lewis oli nuorena julkkis, jonka kuva oli mm Lifen kannessa.

    Rouva Moore oli vanhemmiten määräilevä, komensi Oxfordin opettajan laittamaan hilloa. Nykyään sellainen ei ole ihmeellistä, mutta siihen aikaan eivät miehet osallistuneet taloustöihin.

    Warrenin mielestä Jack eli vapaaehtoisessa orjuudessa rouva Mooren komennossa. Mutta eihän Warrenilla ja Jackillä ollut muuta perhettä kuin rouva Moore ja tämän tytär.

    Linkki vie Narniassa-blogiini, jossa on tietoa CS Lewisista ja hänen tuotannostaan ym. Tässä linkissä tietoa naisista Lewisin elämässä.

    Anna Amnell

    VastaaPoista
  5. Minua kiinnostaa, millaisen prosessin kautta Oxfordin opettaja saadaan sillä tavalla tossun alle, että hän keittelee hilloa. Se ehkä kiinnostaa, koska Lewis oli omastakin mielestään lyömätön tyyppi. Rouva Mooren pään sisälle haluaisin myös päästä.

    VastaaPoista
  6. Ehkäpä hän tunsi syyllisyyttä äitinsä kuolemasta. Pienet lapset ja nuoret ihmifet usein tuntevat, vaikka ei olisi mitään syytä.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!