torstai 27. tammikuuta 2011

Äänestä paras nimi ja voita!--->

Ei ole tarkoitus täällä alvariinsa järjestää äänestyksiä, mutta tarvitsen apua nimiasiassa, joten auttakaa naista mäessä. Äänestäkää parasta nimeä, ja jos keksitte paremman kuin mikään noista niin antakaa kuulua itsestänne.

Kiitos Jennille, joka keksi Soutamisen taidon, se on varteen otettava vaihtoehto. Arvovaltaiselta taholta suositeltiin hyväksymään tuo nimi. Kiitos myös kaikille muille, jotka pohditte kommenttilaatikossani erilaisia nimivaihtoehtoja, niistä on ollut hyötyä, koska niiden ansiosta olen voinut ajatella nimiasiaa useammalta kantilta.

Pelin henkihän tämä: Jos haluat osallistua kirja-avontaan, ilmoittaudu äänestyksen jälkeen kommenttilaatikkooni. Sinne kommentin jättäneiden kesken arvotaan kirjapalkinto, minun tuotantoani tietysti. Toiveita saa esittää.

Jos joku onnistuu keksimään syksyllä ilmestyvälle kirjalleni nimen, palkitsen luonnollisesti myös hänet ruhtinaallisesti.

Lisäys:

Karpalo ehdotti nimeä Ristiaallokossa, johon kovasti miellyin, joten sillekin voi antaa äänen. Myös Liplatuksen Mies yli laidan on vahva ehdokas nimeksi, eli sitäkin voitte äänestää. Valitettavasti tuota kyselyä ei voi muokata niin että saisin nimet lisättyä sinne, eli antakaa äänenne kommenttilaatikossa vain. Kiitos myös Anonymys kakkoselle kiinnostavista ehdotuksista:-) Niitäkin saa äänestää, löytyvät kommenttilaatikosta.

Share/Bookmark

42 kommenttia:

  1. Ehdotan nimeksi "Mies yli laidan".

    VastaaPoista
  2. Hei Liplatus, tosi hyvä! Harkitsen tuota vakavasti.

    VastaaPoista
  3. Minulla tulee mieleeni nimiehdotus "Vastatuulen Vaeltaja". Tuo mainitsemasi "Soutamisen Taito" on sinällään aivan mielnkiintoinen. Omassa mielessäni se kuitenkin asettautuu Zeniläisen kirjallisuuden gendreen. Sinällään aivan loistava nimi, joka herättää jopa ajatuksia moisen kirjan sisällöstä ja olemuksesta.

    VastaaPoista
  4. Hei,
    jos se sopii aiheeseen tai sisältöön, niin tuo Mies yli laidan on hyvä. Muutoin Soutamisen Taito on hieno, tosiaan zenimäinen.

    VastaaPoista
  5. Tauno, zeniin minullakin ajatukset tuosta Soutamisen taidosta menivät, johtuu varmaan kirjasta Zen ja jousiampumisen taito. Vastatuulen Vaeltaja on runollinen nimi, pistetään korvan taakse.

    Hanna, olen kirjannut äänesi:-) Harmi etten saa editoitua kyselyä niin että tuon mainion nimen saisi lisättyä sinne.

    VastaaPoista
  6. Mä äänestin tota samassa veneessä nimeä, mutta "mies yli laidan" on tosi hyvä. Itse ehdotan vielä nimeä "Ristiaallokossa" Tai "Ristiaallokko" jotta saadan vähän sitä kirkollistakin siihen nimeen :)

    VastaaPoista
  7. Minullekin tulee mieleen soutamisen taidosta tuo zeniläisgenre tai esim. Tiellä pysymisen taito- romaani. Tuli nyt mieleen, että jos nimi olisikin "Väärinymmärretty" tai jokin joka heittäisi näkökulmaa päälaelleen tai käänteiseksi ja sillä tapaa herättäisi lukijan kiinnostuksen. Tuo nyt ei vaan ole sillä tapaa kepeä, mutta ehkä siitä voisi muokkautua jotain?

    VastaaPoista
  8. Tykkään ristiaallokosta! Ehdottomasti!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Marja, Ristiaallokko on tosi hyvä. Pitäisköhän sitä jotenkin vielä taivuttaa. Ristiaallokkoa, ... Ristiaallokossa.

    Anni.m, Aulis on kyllä tosiaan Väärinymmärretty, hän palkitsisi sinut heti nimen keksimisestä:-)

    VastaaPoista
  10. Äänestin. Ristiriidatkin tuli mieleen, mutta tiedä sitten, kuinka riitaista väkeä kirjassa mahtaa olla. :D

    VastaaPoista
  11. Samassa veneessä, Ristiaallokko-vaihtoehdot ja Mies yli laidan, kaikki kuulostaa hyvältä (ja minun mielestäni paremmalta kuin Soutamisen taito joka antaa odottaa opettavaista tarinaa..;-)

    VastaaPoista
  12. Taisin joutua ruuhkaan, kun ei lähettäminen onnistunut.
    Äänestän Mies yli laidan -nimeä. Siitä tulee mieleeni purjehduskurssini, jonka ohjelmaosuutta Mies yli laidan odotin innokkaasti. Luulin oppivani, miten miehen saa kaaressa veteen sopivan hetken tullen. Mutta opetettiinkin, miten sen saa takaisin.
    Tämä on toiselämää. - Aina me sen kuitenkin lopuksi noukkisimme takaisin.

    VastaaPoista
  13. Äänestin Soutamisen taitoa, mutta Ristiaallokossa on myös tosi hyvä! :)

    VastaaPoista
  14. Soutamisen taidosta tulee mieleen soutaminen ja huopaaminen ja sitä hommaahan papeilla tuntuu piisaavan. Auliksella varsinkin. Sitä siis kannatan. Maata näkyvissä ei ole minusta hyvä, tuo mieleen ensimmäisenä merikapteenin, sitten Kolumbuksen ja muut törpöt merenkulkijat. Tuija L

    VastaaPoista
  15. Uusia ehdotuksia Anonymus Kakkoselta on Vene kohti valkamaa, Kohtalo jää kakkoseksi ja Voimaa vastatuulesta.

    VastaaPoista
  16. Äänestin. Mies yli laidan on minun suosikkini.

    VastaaPoista
  17. Äänestin Kaaosteorian alkeita. Eikös tuo Maata näkyvissä ole joku viidesläinen nuorisofestari?

    VastaaPoista
  18. Kävin tänään kirjastossa kuikuilemassa, joko Kirstin uusi kirja olisi ilmestynyt. Ei ollut. Äkkiä nimi kirjalle ja kirja painoon!
    Tonttumuori Rovaniemeltä

    VastaaPoista
  19. Minäkin äänestän Mies yli laidan -nimeä! Siinä on napakkuutta ja se herättää uteliaisuutta - ja se istuu siihen vähään, mitä kirjasta toistaiseksi tiedän.

    VastaaPoista
  20. Anonymus Kakkosestakin on Mies yli laidan hyvä nimi. En tiedä, sopiiko juoneen, mutta väliäkös sillä.

    VastaaPoista
  21. Naisten varassa tietenkin. Niinhän se maailmakin pyörii!

    VastaaPoista
  22. Mies yli laidan oli muuten Iisalmen rvk:n parivuotinen viestintäprojekti, löytyy täältä http://www.iisalmenseurakunta.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010376. Maata näkyvissä on SLEY:n ja Turun srkien vuosittainen nuorisotapahtuma. Haluatko samaistua siihen? Kirjoissasi tosin samasta virkakysymyksestä kiistellään. Ristiaallokossa on hyvä ja tuore, kannatan.

    VastaaPoista
  23. Ristiaallokkoa äänestän, missä tahansa muodossa esiintyykin!

    Anna

    VastaaPoista
  24. Ristiaallokko ta Ristiaallokossa on tosi hyvä! Lievä viittaus kirkollisiin kuvioihin, parisuhdekiemuroihin ym. noin napakassa muodossa!
    Sen sijaan Samassa veneessä tuo mieleen jonkin parisuhdeohjelman, olisiko KRS:n. Tarpeetonta kai viitata siihen suuntaan. Ja Soutamisen taito kieltämättä luo zeniläisen odotusarvon.

    En nyt ehtinyt omia ehdotuksia miettiäkään, mutta Ristiaallokossa tuntuu heti sopivalta jatkumolta Pelastusrenkaisiin (joka sivumennen sanoen pinossa odottaa lukemista, kun osui silmiin kirjastokäynnillä. - Hyvä Sanasto, että tämäkin laina korvataan edes minimaalisesti....).

    VastaaPoista
  25. Hukkumisia
    Huku
    Ei hukuttu

    (perustelut:
    olen lukenut nämä kaksi edellistä ja sinulla on aivan liikaa tavaraa toisessa osassa, joten lankasi eittämättä ovat hukassa, mutta taidoillasi voit noinniinkuin jotenkuten saada aikaa happiendin, mutta et missään nimessä kaikille)

    VastaaPoista
  26. Ristiaallokkoa on hyvä, huomaa Anonymus Kakkonen. Tämä on nyt sellaista Soutamista ja huopaamista.

    VastaaPoista
  27. Hukkumisesta tuli mieleeni joku otsake jossain 'Sukelluksia'. Sitten tuli mieleeni (googlasin, Eppujen levy) 'Syvään päähän' - sitä ei voi ehdottaa.
    'Ristiaallokossa' on ihan hyvä - ehkä tosiaan perusmuoto 'ristiaallokko' liian toteava(?). Vai onko se mielikuva, että ristiaallokossa on osallisena joitakuita ja ristiaallokko vaan on? *pohtii kielen aivoituksia*
    Järjestätkä ihan kastetilaisuuden vai odotetaanko ilmestymistä ja niitä kekkereitä? *wirn*

    VastaaPoista
  28. Outoa, kaikki eilen postaamani asiat ovat hävinneet. :( Mutta äänestin ensimmäistä.

    VastaaPoista
  29. Soutamisen taito on musta tosi hyvä ja houkutteleva, varsinkin jos kannesta käy ilmi, että kyse ei ole soutuoppaasta. ;) Se on salaperäisin ja moniulotteisin, Mies yli laidan kuulostaa huumorikirjalta ja Ristiaallokossa vahvasti ihmissuhderomaanilta. Mutta tärkeintä nimessä on mun mielestä se, että se myös vastaa sisältöä eli sen mukaan. Loistoidea tämä äänestys!

    VastaaPoista
  30. Nainen peräsimessä.

    VastaaPoista
  31. Onko kyseessä Kaksinsoutamisen taito? Vai onko veneessä ruuhkaa?

    VastaaPoista
  32. Soutamisen taito kolahti oitis. Se ei ennustele tulevia katastrofeja tai jynnää paikallaan. Mutta kuten kauneus on katsojan silmässä, niin henkilökohtainen tulkinta näissä nimissäkin.

    VastaaPoista
  33. A-kaakonen ehdottaa "RIstiaallokossa"
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiaallokko

    VastaaPoista
  34. Olen oikein otettu siitä, että innostuit nimiehdotuksestani! Soutamisen taito on kieltämättä sukua zen-kirjallisuudelle, mutta haitanneeko tuo liikaa. Voihan se viitata vaikka Tuomas Akvinolaiseenkin (Jumala antaa veneen ja airot, mutta ihmisen pitää soutaa).

    VastaaPoista
  35. Soutamisen taito on hyvä, samoin Mies yli laidan... vai pitäisikö olla pelkästään Yli laidan? Riippuu sisällöstä :-)

    VastaaPoista
  36. Minua alkoi miellyttää Ristiaallokossa. Myös Mies yli laidan on hieno, mutta ehkä liian "raflaava"?

    siitä tulee mieleeni myös Ruoskan biisi Mies yli laidan:

    http://www.youtube.com/watch?v=ZXHBKUbUmCs

    Mutta tuskin kaikille tuollaista mielleyhteyttä tulee. Myös maata näkyvissä oli aika kiva. Minulle siitä ei tule mielleyhtimiä mieleeni.

    Ehkä se Ristiaallokossa kuitenkin nappaa eniten.

    VastaaPoista
  37. Maata näkyvissä on liian umpiokristitty, ja aivan varmasti vähentää ostohaluja.

    Ristiaallokko on Minette Waltersin dekkarin nimi. Soutamisen taito on hyvä, mutta tosiaan zeniläinen.

    Tämä biisi auttoi vähän: http://www.youtube.com/watch?v=wejE_37dx_A (juu ja sen tekijä on isä ja hetero).

    niinpä jos siinä kerran musiikkifestareilla ollaan, niin entäpä jotain riitasoinnuista, teemasta, vastateemoista ja harmoniasta,
    "Kaikuja vastarannalta", "Teesien kirjo", "Kaartuva horisontti".

    VastaaPoista
  38. Haluan nyt vähän puolustaa Ristiaallokossa-nimeä. Waltersin kirjahan on kuitenkin käännöskirja (ja Ristiaallokko on siinä perusmuodossa) ja oikeastaan jos tarkemmin ajattelee, niin monet nimet on jo keksitty ja käytettykin.

    On muuten surkea kirja - huonointa Waltersia. ;)

    Ps. Ele ja Elegia on sama ihminen, joten huomio se äänestyksessä - en siis yritä kalastella täällä ylimääräisiä ääniä ;)

    VastaaPoista
  39. Mies yli laidan.

    Eikös mies ole aika hukassa koko kirjasarjan aikana...?

    Ahdinkoa on sekin, jos joutuu veden varaan. Riippuu vedestä, kuinka suuri hukka on.

    Juolahtipa mieleeni myös eräs, joka kulki vetten päällä. Siihen eivät ihan kaikki pystykään, vaikka olisivat kuinka kirkon miehiä. ;)

    Pitää lukea muut kommentit myöhemmin.

    VastaaPoista
  40. Kiitoksia kaikille osallistumisesta!

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!