Professori Helena Ranta toteaa, että: Mikäli eurooppalaiset eivät muuta suhtautumistaan pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin, meitä uhkaa humanitaarisen katastrofin ohella myös moraalinen kriisi.
Itse epäilen, että se humanitaarinen katastrofi ja moraalinen kriisi on ollut täällä jo kauan.
Ajatelkaa nyt vaikka sitä, miten täällä varakkaassa valtiossa on suhtauduttu vanhuksiin. Meillä ei siis kertakaikkiaan ole ollut varaa taata heille ihmisarvoista kohtelua. Voisin tähän perään laittaa muitakin esimerkkejä humanitaarisesta katastrofista ja moraalisesta kriisistä jonka olemme tuottaneet joillekin väestönosille. (Leipäjonot ym.)
Meidän varakas yhteiskuntamme aivan järjestelmällisesti käy, on käynyt jo pitkään heikoimpien kimppuun ja ryöstää niiltä. Eikä se kykene hillitsemaan ryöstökapitalistien ahneutta, ei suitsimaan ihmisten itsekkyyttä, vaan sallii varakkaiden ja kierojen ihmisten ja yhtiöiden siirtää rahojaan veroparatiiseihin, ja me tavalliset talliaiset olemme vain ihmetelleet, kun tämä kaikki on tapahtunut nenämme edessä. Media tekee näistä ihmisistä sankareita, esittelee heidän pidäkkeetöntä röyhkeyttään ja itsekkyyttään, tarjoaa sitä esikuvaksi ja hyvin onkin oppi mennyt perille.
Sanoisin siis itse näin, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat tulevat tänne meidän humanitaarisen katastrofimme ja moraalisen kriisimme keskelle. Mutta jos jotain posiitivista nyt tahtoisi sanoa, ja minähän tietenkin tahdon, niin toivon tilanteen herättävän ihmiset kiinnostumaan oman yhteisönsä hoitamisesta ja vaalimisesta. Koska nämä uudet tulijatkin voidaan integroida yhteiskuntaan ja kulttuuriin vain, jos meillä on jokin oma kulttuuri ja identiteetti. Jos meillä on niitä arvoja myös mukana siinä kuinka toimimme ja kohtaamme ihmisiä, ei pelkästään juhlapuheissa ja somepöhinässä.

Ei oteta niiltä, joilla on vaan niiltä, jotka ovat eivät pysty puolustamaan itseään. AK
VastaaPoistaNimenomaan.
PoistaTap tap tap! Lisää tämänkaltaisia puheenvuoroja muiltakin kirjailijoilta ja taiteilijoilta!
VastaaPoistaNo ei tämä täältä kauas kaiu.
VastaaPoistaSitä vain ihmettelen, että pakolaiskriisissä Suomi on sittenkin Euroopan Jeesus. Muissa maissa voidaan sanoa ilman, että se mitään rasismia olisi, ettei tänne vain enää enempää mahdu ja käännyttää pois sillä perusteellla, ettei tilaa vain enää ole. Meillä pakotetaan etsimään kaikki mahdolliset vapaat rakennukset, koska meille mahtuu kaikki ja aina. Tästä voisi ajatella, että Raamattu on meille kovin tärkeä ja olemme hyvin uskonnollinen kansa ja heikkojen puolella.
VastaaPoistaMutta muissa asioissa on paljolti juuri niin kuin sanoitkin. Heikot jäävät jalkoihin ja se on aivan tahallista ajojahtia. Vielä syyllistetään päälle eli annetaan ymmärtää, että heikon tilanne on hänen oma vikansa. Tämä asetelmahan, että pakolainen on tärkeä, mutta suomalainen heikko tai syrjäytynyt jne. ei ole, on ihan ydintä sille, miksi on niin paljon riitaisuutta asiassa.
Pakolaisten huono kohtelu näkyy ulkomaisissa medioissa, mutta omien kansalaistemme huono kohtelu ei näy. Joten kai se sitten menee kuin Speden elokuvassa Hirttämättömät, kun Lonely Rider saa intiaanin nuolen käteensä. Tonto katkaisee nuolen molemmista päistä ja Lonely Rider valittelee, että "jäi pätkä sisälle". Johon Tonto "Ei se mitä ei se näky".
Meillähän tietysti onkin tilaa, jos asutetaan uudestaan nuo syrjäkylät, jotka nyt ovat tyhjentyneet. Ja Suomi on tähän asti onnistunut välttymään tällaisilta tulvilta. Jos puhutaan Euroopan Jeesuksesta niin kyllä se on esimerkiksi Kreikka, joka on ollut aivan järkyttävissä talousvaikeuksissa ja sinne väkeä vasta lappaakin. Maa on konkurssista, mutta ihmiset antavat vähistään ja yrittävät auttaa pakolaisia. Tässä tilanteessa aivan järkyttävän typerä päätös hallitukselta leikata kehitysapurahoja, ihan kuin oikein kerjättäisiin tänne turvapaikanhakijoiden tsunamia.
VastaaPoista