90-luvun lama tuotti Suomeen pysyvän syrjäytyneiden joukon.
Taloudellinen nousukausi tuli aikanaan, mutta uusliberalistisella yhteiskunnalla ei riittänyt rahaa eikä mielenkiintoa näiden ihmisten pitämiseen mukana yhteiskunnassa.
Synnytettiin leipäjonot, tyhjennettiin hoitolaitokset eikä lupauksista huolimatta investoitu riittävästi rahaa avohoitoon ja muihin palveluihin.
Koulut karsivat kuraattoreita, psykologeja, terveydenhoitajia, kerhotoimintaa jne. Ryhmäkokoja suurennettiin.
Syrjäytyneiden perheet oppivat elämään niukkojen tukien varassa ja omaksuivat köyhän ihmisen identiteetin. Köyhyyteen liittyi myös köyhyys henkisten pääomien suhteen. Vaikka peruskoulu tarjoaa oppia kaikille, kaikki eivät kykene ottamaan opetusta vastaan ilman tukea. Onneksi on halpoja viihdevempeleitä joiden parissa kuluttaa aikaansa.
Alkoi porukan jakaantuminen niihin, jotka pärjäävät ja niihin jotka eivät pärjää.
Nyt on eletty jo useampi vuosi uutta lamaa. Koko yhteiskuntaa leimaa näköalattomuus. Kaikki valittavat sitä, että rahaa ei ole. Me olemme hukkumassa tavaroihin, viihteeseen, sokeriin ja rasvaan ja pullajauhoon, ihmiset ovat isompia ja lihavampia kuin koskaan, mutta rahaa ei ole.
Entä onko arvoja? Kuka niitä kaipaa. Tarvitaanko muita arvoja kuin raha?
Tänä vuonna Suomeen odotetaan kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Minusta on ihan selvä, että ihmiset jotka ovat kokeneet, ettei yhteiskunta välitä heistä, näkevät turvapaikanhakijat uhkana. Yhteiskunnan rahapussi ei ole pohjaton. Turvapaikanhakijoihin menee rahaa ja se raha on jostain pois, mm. näiden kotimaisten köyhien pussista.
Suomalainen eliitti on nyt saanut uuden sylkykupin, nämä syrjäytetyt, jotka pelkäävät oman tulevaisuutensa puolesta. Siinä joukossa on kasvamassa katkeraa satoa, sillä he eivät heti vetäydy nurkkaan unohdettuina kuolemaan, vaan pitävät älämölöä ja jos eivät muuta saa aikaiseksi, niin ainakin huonontavat Suomikuvaa maailmalla. Mikä onkin edelleen se kauhistuttavin asia, mitä suomalainen media osaa kuvitella.
Epäilemättä me saamme turvapaikanhakijoista sitä kaivattua työväkeä kotimaan työmarkkinoille. Fiksuimmat ja joustavimmat heistä kotoutuvat nopeasti, oppivat kielen, opiskelevat lähihoitajiksi ja kaikkein fiksuimmat ryhtyvät toimittajiksi, lääkäreiksi jne. Osa lähtee maasta ja osa jää tänne sosiaalihuollon varaan pyörimään ja tappelemaan niukkenevista ressursseista kantaväestön kurjaliston kanssa.
Elämme siis mielenkiintoisia aikoja.
Taloudellinen nousukausi tuli aikanaan, mutta uusliberalistisella yhteiskunnalla ei riittänyt rahaa eikä mielenkiintoa näiden ihmisten pitämiseen mukana yhteiskunnassa.
Synnytettiin leipäjonot, tyhjennettiin hoitolaitokset eikä lupauksista huolimatta investoitu riittävästi rahaa avohoitoon ja muihin palveluihin.
Koulut karsivat kuraattoreita, psykologeja, terveydenhoitajia, kerhotoimintaa jne. Ryhmäkokoja suurennettiin.
Syrjäytyneiden perheet oppivat elämään niukkojen tukien varassa ja omaksuivat köyhän ihmisen identiteetin. Köyhyyteen liittyi myös köyhyys henkisten pääomien suhteen. Vaikka peruskoulu tarjoaa oppia kaikille, kaikki eivät kykene ottamaan opetusta vastaan ilman tukea. Onneksi on halpoja viihdevempeleitä joiden parissa kuluttaa aikaansa.
Alkoi porukan jakaantuminen niihin, jotka pärjäävät ja niihin jotka eivät pärjää.
Nyt on eletty jo useampi vuosi uutta lamaa. Koko yhteiskuntaa leimaa näköalattomuus. Kaikki valittavat sitä, että rahaa ei ole. Me olemme hukkumassa tavaroihin, viihteeseen, sokeriin ja rasvaan ja pullajauhoon, ihmiset ovat isompia ja lihavampia kuin koskaan, mutta rahaa ei ole.
Entä onko arvoja? Kuka niitä kaipaa. Tarvitaanko muita arvoja kuin raha?
Tänä vuonna Suomeen odotetaan kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Minusta on ihan selvä, että ihmiset jotka ovat kokeneet, ettei yhteiskunta välitä heistä, näkevät turvapaikanhakijat uhkana. Yhteiskunnan rahapussi ei ole pohjaton. Turvapaikanhakijoihin menee rahaa ja se raha on jostain pois, mm. näiden kotimaisten köyhien pussista.
Suomalainen eliitti on nyt saanut uuden sylkykupin, nämä syrjäytetyt, jotka pelkäävät oman tulevaisuutensa puolesta. Siinä joukossa on kasvamassa katkeraa satoa, sillä he eivät heti vetäydy nurkkaan unohdettuina kuolemaan, vaan pitävät älämölöä ja jos eivät muuta saa aikaiseksi, niin ainakin huonontavat Suomikuvaa maailmalla. Mikä onkin edelleen se kauhistuttavin asia, mitä suomalainen media osaa kuvitella.
Epäilemättä me saamme turvapaikanhakijoista sitä kaivattua työväkeä kotimaan työmarkkinoille. Fiksuimmat ja joustavimmat heistä kotoutuvat nopeasti, oppivat kielen, opiskelevat lähihoitajiksi ja kaikkein fiksuimmat ryhtyvät toimittajiksi, lääkäreiksi jne. Osa lähtee maasta ja osa jää tänne sosiaalihuollon varaan pyörimään ja tappelemaan niukkenevista ressursseista kantaväestön kurjaliston kanssa.
Elämme siis mielenkiintoisia aikoja.
Tekstit
Lisäisin tiivistelmääsi erään tärkeän joukon. Köyhtyvä ja kurjistuva sekä kutistuva keskiluokka.
VastaaPoistaKeskiluokka alkoi repeytyä juurikin 1990-luvun laman aikoihin. Nokia ryhtyi maksamaan todella hyviä palkkoja ja muitakin etuuksia sekä osinkotuloja myös työntekijöille. Tämä nostatti yksityispuolella keskiluokkaan kuuluvien tulotasoa. Tai siis vain tietyn keskiluokan tulotasoa.
Köyhien tai matalapalkka-aloilla työskentelevien tulotaso taas on heikentynyt. Hallituksemme on käynyt etupäässä tämän kansalaiskoulun kimppuun nyt. Köyhälistö ja matalapalkka-aloilla työskentelevät ovat jo löytäneet toisensa. Se paremmin tienaava kansanosa on pian pulassa. Keskiluokan sisällä tapahtunut murros on tärkeätä huomata, koska sieltä on pudotettu (ja pudotetaan) väkeä. Yritykset ovat irtisanoneet jo valtavia määri ihmisiä, jotka luulivat saavansa olla ja tehdä töitä eläkeikäänsä saakka.
Katsetta tulisikin tarkentaa huonostivoivaan keskiluokkaiseen ihmiseen, joka menettää ja joutuu luopumaan hyvin paljon. Pientuloinen on jo tottunut niukkuuteen, joka ei välttämättä ole yhtäkuin kaikinpuolinen kurjistuminen.
Kansalaiskoulun. Pitäisi olla: kansalaisryhmän. Mutta yhtä kansalaiskouluahan tämä on myös...
PoistaTärkeä lisäys tosiaan. Omassakin tuttavapiirissä ihmisiä, jotka ovat palvelleet erilaisissa teknologiafirmoissa, saaneet optioita ja tehneet hyvää tiliä ja nyt sitten viisikymppisinä yhtäkkiä jääneetkin työttömiksi. Ja saman tasoisiin töihin työllistäytyminen osoittautunut vaikeaksi. Siellä muhii paljon kiukkua. Rasistisia tekoja ei pidä suvaita, mutta oma kysymykseni siis onkin, että kuinka saamme ne teot estettyä. Sillä menetelmällä, joka nyt on käytössä, rasismi ei niistä ihmisistä katoa, jotka tuntevat olonsa uhatuksi. Jotkin muut, vähän kehittyneemmät menetelmät pitäisi ottaa käyttöön. Mutta ei tarvitse olla suuri ennustaja arvellakseen, että tätä ei haluta tehdä nyt, kun ei sitä ole tehty silloinkaan, kun haasteet olivat vielä paljon pienempiä kuin nykyään.
VastaaPoistaAika hyvä analyysi. Sellaisen siihen olisi voinut lisätä, että syrjäytymättömältäkin onnistuu kyllä erinomaisesti nyrjähtänyt matematiikka. Eli se, kun omat lomarahat tai mitä nyt sitten lopulta otetaankin pois (luultavasti ei mitään. Kupataan kaikki sairaita ja puolustuskyvyttömiä, niin ei tule riitaa), --- niin ne poisotetut fyrkat menee pakolaisille, koska he tarvitsevat seisovan pöydän lukuisilla kala, liha ja kasvisaterioilla ja hienoja majoitustiloja. Sviitti merelle päin voisi olla sopiva. Väitän siis, ettei tarvitse olla syrjäytynyt, jotta tällainen ajattelu ja otto/anto logiikka olisi aatoksissa.
VastaaPoistaHyvä lisäys!
VastaaPoistaKiitos tästä postauksesta. Vihdoinkin joku kulttuuripiireistä uskaltaa pohdiskella tulikuumia maahanmuuttoasioita muultakin kantilta kuin hymistellen ja hyssytellen. Ymmärtäen.
VastaaPoistaEn ihmettele, että leipäjonoissa värjötellyt, kuukausia hammashoitolaan jonotellut, ja lääkkeitä viimesillä euroillaan ostellut pelkää ja miettii, että miten hänelle käy, kun pakolaisia virtaa maahan, ja kun jo ennestään on köyhä ja kurja eikä kukaan auta eikä välitä, halveksuntaa saa enintään päällensä. Kun nytkään ei meinaa saada terveyskeskukseen aikaa tai sitä saa odotella kroonisen sairauden kera 7 viikkoa, ja kohta on lisää tarvitsevia. Myötätuntoa ei ole herunut leipäjonoissa oleville, ei ole lähdetty sinne talkoisiin, vaatteita ja ruokakasseja viemään tai tutustumaan ja "adoptoimaan",jotta siellä seisova tuntisi kuuluvansa ihmisten joukkoon omassa maassaan. En ihmettele, jos tuosta maastosta kumpuaa vihaa ja katkeruutta. Miten kurjaa, jos vihan ja pelon osoitteeksi tulee pakolainen, mutta ymmärrettävää se on. Julkisissa keskusteluissa ei juuri näy vähäosaisia. Kuka kuulisi heitä. Toisaalta, kuka leipäjonolainen haluaisi tuoda kurjuuttaan esiin julkisesti. Sehän olisi kuin itsensä ristille asettaisi. Pelottavaa ja ahdistavaa. T. Kirppu
VastaaPoistaJuuri näin. Ei pidä ymmärtää eikä suvaita rasismia, mutta pitäisi ymmärtää mistä se kumpuaa ja tehdä jotain sille asia.
VastaaPoista