Katselin eilen sellaista kulttuuriohjelmaa kuin Erilaiset äidit.
Siinä synnyttäjä otti universumista voimaa, joka virtasi hänen lävitseen ja maadoitti hänet Äiti Maahan. Hän tutki teosta, joka kertoi orgastisesta synnytyksestä. Synnyttäessään hän huokaili "ihana keho, mä rakastan mun ihanaa kehoa."
Kun vauva syntyi, luulin ensin, että onko siinä vauvassa jokin vika. Mutta sitten tajusin, että sen jalkojen välistä oli pieni osa blurrattu sumeaksi, että kai se muuten oli kunnossa, mutta siellä alapäässä oli jotain katsojan silmille sopimatonta. Samoin blurrattiin imettävän äidin rinta aina, kun se esiintyi kuvissa.
Outo ja kiehtova ohjelma, joka pisti miettimään mitkä asiat ohjelman tekijöiden mielestä kuuluvat intimiteetin piiriin ja mitkä eivät. Kohdusta putkahtaneen verisen vauvan voi siis näyttää koko maailmalle, kunhan suttaa pois näkyvistä pippelin.
Miksi imetyshommissa oleva rinta ja vauvan sukupuolielin ovat asioita, joita ei sovi näyttää, vaikka elämme kulttuurissa, jossa näytetään enemmänkin kuin kaikki. Oliko niin, että erilainen äiti ei halunnut näyttää niitä, vai oliko se ohjelman tuottajan linjanveto. Voisin varmasti selvittää asian. Pistän sen sis tähän muistiin vastaisen varalle, mutta en jatka aiheesta pidempään juuri nyt.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mitä mielessä!