Kaikkea sitä ihminen huomaa, kuten sen, että hänen kirjaansa löytyy jo joidenkin kirjastojen aineistoista. Varsinais-Suomessa on jopa peräti viisi ihmistä varannut kirjan! Maasta se pienikin ponnistaa.
Tässä vaiheessa projektia alkaa olla pelko pöksyissä. Mietin mitä oikeastaan on tullut taas kirjoitettua. En sure varsinaista vastaanottoa, siis lukijoiden mielipiteitä tai mielipiteettömyyttä, vaan ihmisiä joiden elämät olen hyödyntänyt tähän tarinaan.
Muistan tietenkin joka välissä mainita, että vaikka romaani perustuu tositapahtumiin ja olemassaolevaan kirjeenvaihtoon, se on silkkaa fiktiota. Mutta kun puhutaan Oriveden leprasairaalasta ja sen johtavasta diakonissasta, niin se osoittaa kiusallisen selvästi sisar Matildaan, joka johti tuota sairaalaa yli kolmekymmentä vuotta juuri sinä aikana, josta kirja kertoo.
Olisin tietenkin voinut vaihtaa sisar Matildan nimen joksikin toiseksi, ikään kuin alleviivatakseni sitä, että tarina ei yksi yhteen kertoisi hänestä. Mutta olisiko se auttanut paljonkaan. Suomessa ei 1900-luvulla toiminut kovin monta leprasairaalaa eikä niiden johdossa ehtinyt olla kovin monta diakonissaa.
Sisar Matilda on kuitenkin ilmiselvästi ollut minun muusani tätä tarinaa tehdessäni. Minä tosin tunsin hänet Olga-tätinä, ja hän oli minun iso-isotätini, eli isoisäni täti. Lapsuudessa kuulemani tarinat ihanasta Oriveden leprasta ovat olleet alkusysäys tälle kirjalle. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja on lohdullinen tarina, uskaltaako sanoakaan, rakkaudesta ja uhrautumisesta. Ei kovin muodikas näkökulma, mutta jos olet kiinnostunut elämän peruskysymyksistä, niin tässä voi olla romaani juuri sinulle.
Sisar Matilda, annatko siunauksesi tälle romaanille?
Tässä vaiheessa projektia alkaa olla pelko pöksyissä. Mietin mitä oikeastaan on tullut taas kirjoitettua. En sure varsinaista vastaanottoa, siis lukijoiden mielipiteitä tai mielipiteettömyyttä, vaan ihmisiä joiden elämät olen hyödyntänyt tähän tarinaan.
Muistan tietenkin joka välissä mainita, että vaikka romaani perustuu tositapahtumiin ja olemassaolevaan kirjeenvaihtoon, se on silkkaa fiktiota. Mutta kun puhutaan Oriveden leprasairaalasta ja sen johtavasta diakonissasta, niin se osoittaa kiusallisen selvästi sisar Matildaan, joka johti tuota sairaalaa yli kolmekymmentä vuotta juuri sinä aikana, josta kirja kertoo.
Olisin tietenkin voinut vaihtaa sisar Matildan nimen joksikin toiseksi, ikään kuin alleviivatakseni sitä, että tarina ei yksi yhteen kertoisi hänestä. Mutta olisiko se auttanut paljonkaan. Suomessa ei 1900-luvulla toiminut kovin monta leprasairaalaa eikä niiden johdossa ehtinyt olla kovin monta diakonissaa.
Sisar Matilda on kuitenkin ilmiselvästi ollut minun muusani tätä tarinaa tehdessäni. Minä tosin tunsin hänet Olga-tätinä, ja hän oli minun iso-isotätini, eli isoisäni täti. Lapsuudessa kuulemani tarinat ihanasta Oriveden leprasta ovat olleet alkusysäys tälle kirjalle. Raskaasta aiheesta huolimatta kirja on lohdullinen tarina, uskaltaako sanoakaan, rakkaudesta ja uhrautumisesta. Ei kovin muodikas näkökulma, mutta jos olet kiinnostunut elämän peruskysymyksistä, niin tässä voi olla romaani juuri sinulle.
Sisar Matilda, annatko siunauksesi tälle romaanille?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mitä mielessä!