maanantai 1. heinäkuuta 2019

Suomessa on taas lepraa


Uusin romaanini Lepra on nyt sitten maailmalla. Otsikko voisi tietenkin viitata siihen, että romaani on nyt saatavana kautta Suomen, mutta samalla otsikko liittyy siihen hätkähdyttävään tietoon, että lepra on tehnyt paluun Suomeen myös sairautena. Kätilöt televisiosarjassakin taisi olla jakso, jossa laivasta tuli maihin lepraa sairastava merimies. Nykyään kun ihmiset liikkuvat vapaasti, myös kaikenlaiset taudit ja vitsaukset liikkuvat vapaasti. 

Olin signeeraamassa kirjaa Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä ja oli hiukan yllättävää tajuta, että ihmiset, joiden sukua lepran kaltainen sairaus on päässyt hipaisemaan joskus 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, kokevat kantavansa sen vuoksi stigmaa edelleen.

Ja sitten vielä yksi hassu huomio. Kirjan nimi on siis "Lepra". Muutama on kertonut yllättyneensä siitä, että kirja tosiaan kertoo leprasta ja leprasairaalasta. He olivat ajatelleet, että se "lepra" on vain jokin läppä.

Mistä kirjaa saa ostaa, on ns. tuhannen taalan kysymys. Sitä myydään tietenkin Arktisen banaanin nettikaupassa, mutta myös Akateeminen kirjakauppa ja Prismat myyvät Lepraa. 

Share/Bookmark

2 kommenttia:

  1. Onnittelut uutukaisesta! Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Pitääkin laittaa kirja varaukseen kirjastossa.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!