Pieni pyhiinvaellus

Olen siis valmistautumassa Pyhän Henrikin pyhiinvaellukselle.Onneksi ostin sadeviitan ja vedenpitävät patikkakengät, koska viikonlopuksi on tulossa epävakaista. Luultavasti edessä on aikamoinen tyhjennysharjoitus, omien rajojen koettelu ja mahdollisesti ylittäminen jos voimia löytyy.  Toivon, että huoltoauton kyytiin pääsee, jos jalat eivät kanna. Hiukan on tullut harjoiteltua, mutta ei riittävästi.

Hdcanis voisi antaa viime hetken vinkkejä, jos sattuu olemaan kuulolla.

Korvatulpat minulla on, samoin rakkolaastareita. Ruusukko sen sijaan puuttuu. Puuttuu myös tieto, että keitä muita lähtee. Yleensä haluan tarkasti tietää, että milloin lähdetään, millä lähdetään ja ketkä lähtevät, mutta olen sopeutunut siihen että nyt en tiedä. Ehkä se selviää tänään, tai sitten ei.

Mietin jaksanko kantaa mukana järjestelmäkameraa, vai pitäisikö tyytyä pieneen pokkariin. Aion dokumentoida matkan.

Pieni pyhiinvaellus

Elämä ei ole raaputusarpa

Terveiset Porista. Ostin äsken pullalongan, tai pullaleetan. Olen lukenut Anneli Kannon Veriruusuja, ja  nauttinut erityisesti kirjan murteesta. Ehkä Anneli  tekee vielä hämäläismurteille sen minkä Heli Laaksonen teki lounaismurteille.

Pullaleetan myi nainen, joka alkoi kertoa, että torilla tapahtuu mystisiä asioita. Sellainen planeetta joskus liikkuu torilla, sillä on silmät ja se katselee. Nainen oli iloinen ja energinen eläkeläinen, joka myi pullaa kerätäkseen rahaa Egyptin matkaan. Mitä Egyptissä? kysyin. Hänen entiset elämänsä ovat siellä ja niitä entisiä elämiä pitää siellä tämän tästä käydä dokumentoimassa.

Kuka tahansa voisi pitää naista vinksahtaneena, mutta minä melkein uskoin häntä. Uskoin ainakin kun hän puhui.

Pulla on leivottu voihin, toivottavasti on hyvää.

Kun jatkoin matkaa, näin toisen eläkeläisnaisen. Hän oli kyyristynyt penkille ja raaputteli arpoja. Pino raaputettuja arpoja oli kertynyt viereen. Ilme oli ryytynyt, joten ilmeisesti ei ollut vielä tullut voittoa.

Siinä kaksi tämän ajan ihmistä ja jos pitäisi valita puolensa, menisin mieluummin sen tädin kyytiin jonka entiset elämät ovat Egyptissä ja jolla on aina kamera mukana siltä varalta, että ihmeellinen planeetta ilmestyy, kuin sen joka ryytyneenä raaputtaa Porin torilla arpoja.

Mutta onneksi ei tarvitse valita, vaan jatkan Marin kyydillä tänään Anttooraan.
.

Elämä ei ole raaputusarpa

Iloinen keskinkertaisuus

En tiedä olenko huomaamattani hankkinut itselleni elämän, vai onko neljä vuotta jatkunut jatkuva kouluttaututuminen yhdistyneenä erilaisiin hankkeisiin vain imenyt mehut niin, että blogiin riittää sanottavaa vielä normaalia vähemmään.

Ehkä voisin kommentoida muutamalla sanalla Helsingin sanomissa ollutta juttua, jossa kustantamot antavat vinkkejä kirjailijaksi haluaville.

8. OLE KUNNIANHIMOINEN
Kukaan ei halua olla keskinkertainen kirjoittaja. Nosta omat mestarisi korkealle ja tähyä heidän tasolleen.

Ehkä kukaan ei halua olla keskinkertainen, mutta suurin osa on, joten ehkä siihenkin kohtaloon on mahdollista tyytyä. Ja kumpi on oikeastaan parempi, olla huono kirjailija vai keskinkertainen?

Elämän julma laki on, että kaikki eivät voi olla parhaita. Kun kirjallisuutta pistetään rankijärjestykseen, niin monet ovat keskivertoja ja sitten on muutama huonokin. Tosin tämä rankijärjestys saattaa aikain saatossa vähän elää tietysti. Ja toistaalta on niinkin, että se mikä on toisen mielestä keskinkertaista voi toisen mielestä olla loistavaa. Ja päinvastoin.

No niin, tämän kummempaa ei irtoa, huomenna reissuun.

Iloinen keskinkertaisuus