Ramppikuumetta

Olisi tietenkin kannattanut lukea teos Writing the breakout novel jo kaksikymmentä vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, vai kuinka. Opiskelen nyt viemään käsikirjoitukseni uudelle korkeammalle tasolle. Minulla on kainalossa yksi keskeneräinen kässäri, joka ei millään tahdo löytää harmoniaa muodon ja sisällön välille, mutta ehkä tämä teos antaa nyt välineitä siihen?

Keskittymiskykyä ei kyllä ole, vaikka täytyy taas todeta, että amerikkalaiset osaavat tehdä oppikirjoja:  selkeää kieltä, asiat kerrataan huolellisesti, joka luvussa on pointti selkeästi artikuloituna.

Olen nyt muutenkin urakoinut läpi kirjoittajaoppaita ja lukenut myös palautteen antamisesta. Selvää näyttäisi olevan, että kirjoittajaohjaajan pitäisi olla koulutettu selvänäkijä ja psykoterapeutti kyetäkseen oikealla tavalla tukemaan kirjoittamisen opiskelijaa. Nora Ekströmin sinänsä kiinnostavan artikkelin perusteella tuli ainakin tällainen käsitys.

Olen huomisten julkkarien vuoksi jonkinlaisessa hysteriaa lähenevässä mielentilassa. Leivon ja laitan kaikkea mahdollista ja kaikki menee jollakin tavalla mönkään. Välillä makaan sohvalla ja kuuntelen jotain humppaa.

Ramppikuumetta

Taiteiden yö on ilta, mutta sehän ei menoa haittaa

Turkulaiset hei, Taiteiden yö lähestyy ja Pienessä kirjapuodissa on paljon kiinnostavaa ohjelmaa, minä muun muassa haastattelen uutta kuvittajalupausta Loviisa Raussia, joka on tehnyt ihanan kuvituksen Johannekseen ja Juraan. Poiketkaa myymälään klo 18.30 Yliopistonkatu 26.

Salme on luvannut tuoda omenoita, eli omenakylkiäisten avulla koetetaan nyt vauhdittaa kirjamyyntiä. No ei vaan, Huvitusten aika vain sattui sopivasti juuri tähän saumaan.

Taiteiden yö on ilta, mutta sehän ei menoa haittaa

Oudot polut odottavat

Ihminen tulee kirjoittamalla tietoiseksi ajatuksistaan. Kun kirjoittaa pidättelemättä, saattaa kirjoittaa ulos ajatuksia, joiden olemassaolosta ei ole aikaisemmin ollut tietoinen. Voi kirjoittaa ulos ajatuksia, joiden olemassaolosta itsekin yllättyy. Eivätkä ne kaikki yllätykset aina ole iloisia. 

Joskus voi käydä niin, että ne ajatukset haastavatkin koko siihenastisen elämän. Jos ajatuksensa ottaisi vakavasti, ne edellyttävät elämään muutoksia ja ne myös johtavat muutokseen. Sitä ajautuu erilleen joistakin ihmisistä ja lähenee toisia. 

Silloin joutuu miettimään, että haluaako tosiaan seisoa sanojensa takana. Ajatteleeko asioista tosiaan näin. Silloin ahdistaa, kun joku sanoo, että onpa nolo ajatus, koska ei itse vielä ole varma haluaako tosiaan pitäytyä tässä ajatuksessa ja edetä tähän suuntaan. Vai haluaako sittenkin pakittaa. Puhua itselleen järkeä: lopeta tuo, niele tuo. Unohda. 

Kirjoittaminen on vaarallista, koska sanat ja tarinat ovat jo tekoja ja jos ei pidä varaansa, ne muuttuvat elämäksi. On mukava kuunnella itseään ja seurata intuitiotaan jos ne vievät samaan suuntaan kuin valtavirran tie. Mutta entä jos huomaa päätyneensä oudoille poluille?

(Tämä on jonkinlaista jatkoa ja selitystä tuolle edelliselle postaukselle)

Oudot polut odottavat