Ilo pintaan pihamarkkinoilla

Hei kuulkaas, ensi sunnuntaina 14.8 on Portsan perinteiset pihamarkkinat klo 11-16. Meidänkin taloyhtiömme on mukana.

Perustan pienimuotoisen kirpputorin koska pyrin hankkiutumaan eroon joistakin rojuista. Jos eivät mene kaupaksi nimelliseen hintaan eikä kukaan huoli ilmaiseksikaan, niin sitten niiden seuraava osoite on romulava. Myyn pientä koristesälää ja mitä nyt nurkista vielä löytyykin.

Myös Arpapeliä kirjaa saa tietenkin minulta edulliseen uloskantohintaan, mikä sopii paremmin kuin hyvin, koska Portsan pihamarkkinoiden tapaisesta häppeningistä koko kirjan stoori alkaakin.

Leivon pullaa tai jotain semmoista ja keitän kahvia, jota tarjoan jokaiselle joka vaan tahtoo, joten tulkaa ihmeessä. Minulla on ollut kurja kesä, senpä tähden yritän nyt riuhtaista itseni morbideista tunnelmista. Ilo pintaan vaikka sydän märkänis. 

Ilo pintaan pihamarkkinoilla

Kummitteleva kaappi

Tää on ihan kivaa luettavaa, sanoi mies Arpapeliä romaanistani. Tämä vaikuttaa kevyeltä pintahyörinältä, mutta tässä on syvällisiä ajatuksia.

No riittäköön tuo tämän blogikirjoituksen markkinointiosuudeksi.

Kesä on ehtinyt elokuuhun ja olen kokenut säät pääsääntöisesti miellyttävinä. Ikkunoita on voinut pitää auki ympäri vuorokaudet jo useamman kuukauden. On tullut tehtyä käytännöllisiä hommia kellarikin siivottiin, mökille vedettiin vesijohto, mikä ei ihan halpa keikka ollutkaan. On remontoitu keittiö, ja tyhjennetty huushollia huonekaluista. Ei olla muuttamassa, mutta haluan pois turhaa kuormaa elämästäni, vaikka en ole mikään konmarittaja. Tuskin edes tiedän mitä tuo tarkoittaa, enkä välitäkään.

Ongelmana on vielä tämä kaunis vanha kaappi. Se on teetetty isoisän kesähuvilalle Ilmainniemeen. Värit on haettu Kolilta. Älkää kysykö mitä tämä tarkoittaa, en tiedä. Mutta näin minulle joskus kerrottiin. Värimaailma haettiin Kolilta. Oliko siellä joku hieno rakennus 30-luvulla? No kumminkin, koko huvila oli samaa sävyä tämän kaapin kanssa ja nyt ainoa mikä siitä värimaailmasta on jäljellä, löytyy tästä kaapista.

Huvilakin on olemassa, mutta ei enää meidän sukumme omistuksessa. Itse omistan naapurihuvilan. Sen jonne nuo vesijohdotkin vedettiin. No kumminkin, rakastan tätä kaappia. Lisäksi sen oven sisäpuolelle olen lapsena kerännyt tarroja, siellä on myös veljeni tekemä herjauskirjoitus, joka alkaa Kelli on... Mutta kirjoitus jää kesken. Kelli viittaa minuun. Kaappi on siis henkilökohtainen monumentti. Pidän siitä esineenä, mutta toisaalta siihen liittyy myös ahdistusta. Olen lapsena ja nuorena kätkenyt sinne kaikenlaista, jota en ole tahtonut näyttää kenellekään. Sitten kaappiin on murtauduttu ja salaisuudet levitelty huoneeni lattialle. Vieläkin ahdistaa, kun muistan sen tapauksen. Itse asiassa se tapahtui kahdesti ja oli sietämättömän noloa. Hirvittävää. 

Eilen, kun istuin äidin sairasvuoteen äärellä ja hän avasi yhtäkki silmänsä ja katsoi minua tutkivasti, muistin heti kaappiepisodin ja ajattelin: jospa pyytäisit sitä minulta anteeksi, niin ehkä muuttuisin sisäisesti. Pehmenisin, tulisin rohkeammaksi, jotain. Sanoinkin hänelle: Onko jotain asiaa, onko jotain mitä tahtoisit sanoa. Miten typerä kysymys. Ei hän tahtonut sanoa mitään erityistä. Minullakaan ei ole paljon sanottavaa.

Eilen kun tulin hänen luotaan, nousi yhtäkkiä kuume ilman syytä. Makasin illan sohvalla 38 asteen kuumeessa. Ei ollut muita oireita. Tänään aamulla kuume oli poissa. Otin kuvan kaapista ja tajusin, että kohta se lähtee. Se on täynnä tavaraa, joka pitäisi ensin käydä läpi. Kohta taas lentää rojua kaatopaikalle. Sitä ennen on Portsan markkinat. 14.8 meinaan jakaa puoli ilmaiseksi jotain sellaista tavaraa, jonka voisin kuvitella kiinnostavan jotakuta. Turkulaiset tulkaa tonkimaan ja moikkaamaan. Kaappi ei silloin ole vielä myynnissä kylläkään.

Jaa mutta hei, suljen tämän jutun toisella mainoksella. Arpapeliä alkaa Portsan pihamarkkinoita muistuttavalla tapahtumalla. Mutta miljöö on fuusio Portsasta ja Raunistulasta ja liekkihotellin maastosta. 

Kummitteleva kaappi

Modernin kipuja

Minusta on tullut modernin kriitikko. Se ei tarkoita että kritisoisin kaikkea modernia ja että haikailisin jotain auvoista entisaikaa jollaista ei koskaan ollut, vaan sitä että yritän jollakin tavalla suhteuttaa mennyttä ja nykyhetkeä toisiinsa.

Ennen olivat monet asiat nykyistä kehnommin mutta jotkin asiat paremmin. Ei ollut esimerkiksi muoviperäisiä hormoonihäirikköjä ihmisten elimistössä ja sitä muovilauttaa valtamerellä.

Nyt meillä on kivunlievitykseen hyviä lääkkeitä ja muitakin hyviä hoitoja joista on syytä olla kiitollinen.

Mutta monet edistyksen askeleet tuottavat ilmeisen hallitsemattomia takapakkeja.

Onko ihmiskunta kokonaisuudessaan jatkuvasti onnellistunut viime vuosisatoina? Rohkenen epäillä. 

Modernin kipuja